Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Muodonmuutos

Kirjoitettu 19.01.14
Esseen kirjoittaja: Aleksi Ihalainen
Kirjapisteet: 1
Kirja: Muodonmuutos
Kirjan kirjoittaja: Esa Saarinen, Kirti Lonka
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”On harvinaista, että ihminen johtaa itseään määrätietoisesti, koska ihmiset mieluummin ajautuvat mukana kuin ajattelevat itse.”

Tämä teksti oli suora lainaus, joten minunkaan ei tarvinnut ajatella itse. Mutta se ei tarkoita, etten voisi itse ajatella näin. Kukaan ei vain ole aikaisemmin laittanut minua ajattelemaan tätä asiaa. Minäkin menen muiden ajatusten varjolla välillä eteenpäin, ei se aina ole huono asia. Jos et koskaan ajattele itse tai kyseenalaista sanomisia, niin elät täysin muiden ohjeiden ja halujen mukaan.

Tällä hetkellä koen johtavani itseäni kohti tuota määrätietoista itsensä johtamista, sinne on vielä matkaa mutta tulen siihen pystymään. Liian monesti kuulen joidenkin sanovan, etteivät he millään kerkeä tekemään asioita joista he pitävät, mistä tämä johtuu? Mihin käytät sen ajan mitä sinulla on viikossa? Tänäänkin sinulla on mahdollisuus vaikuttaa omiin ajatuksiin sekä tekemisiin, jos teet sitä mitä muut pyytävät/haluavat, niin ajaudutko muiden mukana vai oletko itse sitä oikeasti halunnut?

 

Valtaosa kaikista päätöksistä koskee pieniä asioita.

Pienimmät päätökset kuitenkin määrittävät missä tulemme olemaan vuoden tai kymmenen vuoden päästä, jos et tiedä mitä haluat niin päätöksesi voivat ohjata täysin väärään suuntaan. Minä pidän välillä siitä, ettei tee liian suurta kynnystä kokeilla uusia asioita, koska niiden kautta pääsee usein todella yllättäviin paikkoihin. Suurten kokonaisuuksien takana on aina pienet asiat, joihin saattaa päätyä monestikin ”vahingossa” olemalla vain aktiivinen ja tuomalla itseään esille monessa paikassa.

Moni rakastaa nykyistä itseään enemmän kuin sitä joka voisi olla.

Tämä laittoi ajattelemaan, pidänkö itsestäni liikaa nykyisellään? En ollut täysin varma asiasta, mutta siitä olen täysin varma, että haluan kehittyä ja oppia pitämään sitä kautta itsestäni enemmän. Se voi monen mielestä kuulostaa hyvin itserakkaalta, mutta ketä varten sinä elät?  Itseäsi vai muita varten?

Toivon jokaisen kehittävän itseään juuri sellaiseksi kun itse haluaa, siitä ei varmasti ole kenellekään kovin suurta haittaa. Jokainen on varmasti kuullut joltain läheiseltään kuinka ärsyttävä on jossain asiassa, joskus joku on saattanut jopa kehua sinua kun teet asioita niin hyvin, mutta tärkeintä on ymmärtää se mitä kannattaa lähteä kehittämään ja mihin suuntaan.

 

Aikuinen, joka lukee illalla viiden minuutin ajan kirjaa, erottuu sen viiden minuutin osalta useimmista aikuisista, jotka senkin viisi minuuttia katsovat televisiota. Kuitenkin kuka tahansa lapsi oppii sanomaan kiitos ja kuka tahansa aikuinen osaa lukea.

Tästä puhutaan todella monissa kirjoissa, kuinka pystyt erottumaan muista ihmisistä, aivan pienillä teoilla. Kun käytät vain muutamia minuutteja lukemiseen, niin pystyt luomaan edun itsellesi muiden tietämättä. Mutta kuinka ne ihmiset saavat koskaan tietää mitä he menettävät, jotka eivät koskaan ole tätä asiaa mistään lukeneet? Eikä kukaan ole asiaa ääneen sanonut? Ei minullekaan kukaan koskaan pienenä kertonut kuinka paljon olisin hyötynyt lukemisesta. Ainut asia mitä muistan, oli ettei kukaan meidän perheessä oikein ollut innokas koulussa tai lukenut mitään, jonka vuoksi käsitykseni lukemisesta oli niin negatiivinen. No eipähän tarvitse itse tehdä samoja virheitä enää tulevaisuudessa, kun olen eksynyt Aku Ankoista vähän muunkin kirjallisuuden pariin.

 

Moni ei useinkaan huomaa muuttaa käyttäytymistään, vaikka hänen toiminnassaan nykyisellään ei olisi mitään järkeä.

Kuka sinulle tulee sanomaan, ettei toiminnassasi ole mitään järkeä? Ei monellakaan ole uskallusta/halua kertoa sitä sinulle. Ei vaikka paras ystäväsi näkisi joka kerta kuinka väärään suuntaan olet menossa, miksi emme sano sitä ääneen? Toisaalta uskoisitko jos sinulle sanottaisiin, että teet väärin? Et varmasti ainakaan haluaisi uskoa sitä heti. Ihminen on niin tyhmä että uskoo sokeasti sitä mitä hänen mielestään on oikein, vaikka todisteet sanoisivat muuta, niin ei kukaan halua tuntea oloaan huonommaksi väärässä ollessaan. Usein kun tajuaa itse käytöksensä olevan täysin järjetöntä alkaa olla vaikea enää muuttaa asioita, mutta mahdotonta se ei koskaan ole.

 

Käytä rohkeasti järkeäsi!

Tiedon määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta onko ihmisten kyky itsenäiseen ajatteluun kasvanut räjähdysmäisesti?

Tietoa on joka tuutissa, mutta mitä me sillä teemme jos meillä ei ole pienintäkään ajatusta siitä mitä itse ajattelemme? Turhaudun todella paljon kun joillekin oman ajattelun harjoittaminen tuntuu olevan aivan ylitsepääsemätön ajatus. Pienimmätkin asiat pitää mennä jonkun muun kautta, jotta uskalletaan olla edes jotain mieltä asioista. En väitä ettei itsenäisen ajattelun määrä olisi kasvanut, mutta ei se kyllä sillä tasolla ole mitä sen toivoisin olevan.

 

Monille innostunut työkaveri on henkilökohtainen loukkaus. Pari samanmielistä ilkkujaa riittää, jotta kahdenkymmenen ihmisen työyhteisön paras kärki saadaan katki.

Sääli tulee ilmaiseksi, kateus pitää ansaita.

 

Kun miettii näitä kahta tummennettua ylempänä olevaa tekstiä, niin miksi työyhteisössä pitää löytyä aina henkilö, joka pelkällä olemuksellaan pystyy pilaamaan kaikkien innostuksen? Muita on todella helppo sääliä sillä perusteilla mitä kuulee, kun ei lähes koskaan tiedä koko totuutta asioista. Mutta odotapas kun joku onnistuu jossain, niin kateus on aivan ylitse pääsemätön ja monesti sen seurauksena, kateelliset tappavat yhteisön innostuksen ”sekunneissa”. Mekään emme vielä osaa olla tarpeeksi kannustavia onnistumisten tullessa kohdalle, mikä on parempaa kun iloita onnistumisista ja jakaa niitä? Kuinka monesti joku on vienyt sinulta jotain pois jos tiimistäsi joku on onnistunut todella hyvin? Joten aloita iloitsemaan onnistumisista!!! Niin minäkin teen.

 

 

Osuuskunta Millio

Aleksi Ihalainen

aleksi@millio.fi

 

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!