Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Muotissa

Kirjoitettu 12.12.16
Esseen kirjoittaja: Neea-Eveliina Mäkinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Alphabet (dokumentti)
Kirjan kirjoittaja: Erwin Wagenhofer (ohjaus & käsikirjoitus)
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.2. Oppimisen taidot ja työkalut, 7. Innovointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Karkeasti linjattuna dokumentti kertoo koulun aiheuttamista vahingoista lapsen/nuoren luovuudelle. Kaavanomainen rutiini ja yhä tarpeettomammat opetettavat asiat yleistyvät kouluissa, tämä puskee lapsen pienestä pitäen muottiin, joka leikkaa kaiken turhan muotin ulkopuolelta.

 

Ihan dokumentin alussa kuvattiin Kiinaa ja kiinalaista koulujärjestelmää. Kiinassa vanhemmat laittavat viimeisetkin penninsä lapsiensa koulutukseen, joten lapset ovat suuren kiitollisuudenvelan vallassa vanhemmilleen, eivätkä missään nimessä halua pettää heitä olemalla huonoja koulussa. Tämä on ihailtavaa ja varmastikin monien maiden lapsille tekisi hyvää arvostaa lapsiaan näin paljon. Kuitenkin mikä Kiinassa on aivan täysin vinksallaan, on se, että koululaitokset kilpailevat, sisäisesti ja keskenään, kaikesta mahdollisesta. Vanhemmat ovat luonnollisesti lapsistaan ylpeitä, mitä paremmin he tekevät, mutta kun paine tulee kotoa ja koulusta, siinä on varmasti sietämätöntä elää. Eihän heillä ole muutakaan elämää, kuin koulu, koska muulle ei jää aikaa. Dokumentilla kerrottiin myös nuorten kiinalaisten itsemurhaprosentin noususta aina pääsykokeiden aikaan. On hullua, että paineet ovat niin kovat, että jos tavoitteeseen ei pääse, ei ole järkeä elääkään enää.

Dokumentissa kuvattiin myös vanhaa pariskuntaa. Mies oli joutunut natsien takia muuttamaan Itä-Saksasta Pariisiin asumaan ja hieman sen jälkeen hänelle oli tarjottu töitä ns. välituntivetäjänä. Koska mies oli taiteilija, hän jakoi lapsille paperia ja kyniä ja piirsi heidän kanssaan. Myöhemmin hän perusti oman ”ateljeensa”, jonne tuli vauvasta vaariin ihmisiä maalaamaan ja piirtämään.

Mikä teki paikasta niin mielenkiintoisen, oli se, että mies säilytti kaikki oppilaidensa maalaukset ja kävi niitä läpi. Samat oppilaat saattoivat käydä hänen luonaan maalaamassa useita kymmeniä vuosia, joten oli helppo vertailla heidän teoksiaan. Maalauksissa näkyi selkeästi pienen lapsen leikki ja ilo, kun heidän oli käsketty piirtää metsää ja merta. Kuvat olivat luovia ja kiinnostavia ja selkeästi erilaisia, mitä luontokuvissa nähdään. Kuitenkin, muutamaa vuotta myöhemmin, kun lapset olivat jo olleet pari vuotta koulussa, maalaukset olivat jo aivan eri luokkaa. Maalauksista oli kadonnut ilo ja luovuus. Lapsille oli kerrottu, että tällainen on vuoristo, tältä se näyttää ja niitä on kolmea erilaista. Se näkyi maalauksissa, sillä lasten mieli oli lukittu pois mahdottomuudesta ja laitettu tiettyyn muottiin, mistä ei haluta enää päästää pois.

 

Pariskunnalla oli myös oma poika André. André oli siitä erikoinen, ettei hän ollut ikinä käynyt koulua. Hän oli oppinut kaiken oleellisen oman kiinnostuksensa kautta. Tämähän rikkoo nykyelämän ja -yhteiskunnan normeja aivan täydellisesti, mutta olisi ihana antaa lapsille vapaus tällaiseen tapaan oppia ja opiskella. Lapsi oppii parhaiten, kun hän haluaa oppia, siksi koulussakin jotkut lapset eivät tahdo millään oppia jotakin ja ovat hyviä jossain toisessa. Eivät lapset ole lahjakkaita esim. historiassa, heitä vain kiinnostaa se niin paljon, että he haluavat oppia. Toinen tapa lapselle oppia, on tarpeellisuus. Jos lapsi (tai kuka tahansa) kokee tarpeelliseksi oppia jotain, se riittää motivaatioksi. Dokumentissa André kertoi, kuinka hän halusi oppia vanhempiensa kieltä, koska halusi ymmärtää näitä, kun he puhuivat, ja näin hän omatoimisesti halusi opiskella saksaa kuusi tuntia päivässä.

Kouluissa tehdään perustavanlaatuinen virhe siinä, kun lapsille aletaan opettaa asioita, joita he eivät tarvitse. Se ei ole ongelma, jos lapsi saadaan kuitenkin kiinnostumaan siitä, mutta hyvin usein käy niin, ettei tätä tapahdu. Esimerkiksi kielten opettelu on hyvin tärkeää, mutta miten 7-vuotias sen ymmärtää, kun se ei juuri kosketa hänen elämäänsä sillä hetkellä. Lapsen ensimmäinen mielipide siitä aineesta on silloin, että se on turha ja tarpeeton, mutta sitä on pakko opiskella. Mutta kun pakkoja tulee tarpeeksi monesta suunnasta, tarpeettoman opiskelusta tulee arkipäivää eikä siihen kiinnitä huomiota. Näin lapsista saadaan luotua suorittavia ”koneita”, joiden aika ja into katoavat kaikkeen muuhun, kuin siihen, mitä he haluaisivat tehdä tai mikä olisi heille sillä hetkellä hyödyllisintä. Ja pelottavinta tässä on se, etteivät he edes itse tajua tätä.

 

Dokumenttiin oli päässyt mukaan myös maailman ensimmäinen yliopistosta valmistunut nuori mies, jolla oli Down-syndrooma. Tämä nuori mies, Pablo Pineda, kertoi kokemuksistaan koulumaailmassa. Hän sai ensimmäisen kerran elämässään kuulla, että hänellä on Down, kun hänen opettajansa kysyi tätä. Pablo ei tiennyt, mikä Down-syndrooma oli, mutta vastasi silti myöntävästi. Hänellä oli tosin kolme kysymystä esittää opettajalle; koska hänellä oli Down, saiko hän olla koulussa? Saiko hän opiskella? ja saiko hän olla kavereidensa kanssa? Koska opettaja vastasi kaikkiin näihin kysymyksiin myöntävästi, Pabloa ei edes kiinnostanut tietää, mikä Down-syndrooma oli. Se ei vaikuttanut hänen sen hetkiseen elämäänsä.

Pablo kertoi hänen kokemuksistaan koulumaailmassa avoimesti. Koska hän oli erilainen, opettajat odottivat häneltä usein erilaista käytöstä. Hänen odotettiin olevan hiljainen, tunnollinen ja istuvan takana vaikeasti oppivien kanssa. Sen takia kaikille oli aina yllätys, kun hän olikin kovaääninen, suorasanainen ja hyvin aktiivinen oppilas. Hänen käytöksensä oli varmasti syy hänen menestykseensä. Pablo oli hyvä esimerkki, miten voi käydä, jos ei haluakkaan istua yhteiskunnan sinulle antamaan muottiin; silloin voi saavuttaa enemmän, kuin uskoisikaan.

 

Minusta on ollut ihanan lohdullista lukea uutisia viimepäivinä, kun Suomessa, ala-asteilla on ruvettu ottamaan käyttöön vapaamuotoisempia oppimismalleja ja -tapoja. Kun muotit poistetaan tai niistä tehdään edes vähän isompia, mukaan mahtuu paljon enemmän vapautta, luovuutta ja iloa, kuin ennen. Tätä maailma todellakin tarvitsee.

 

Neea Mäkinen

neea@osuuskuntawire.fi

Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!