Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Musta tulee isona valkoinen x TedTalks

Kirjoitettu 14.09.17
Esseen kirjoittaja: Minna Saukkonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Musta tulee isona valkoinen, TedTalks: What reality are you creating for yourself?, The power of vulnerability, What fear can teach us
Kirjan kirjoittaja: Jani Toivola, Isaac Lidsky, Brené Brown, Karen Thompson Walker
Kategoriat: 1. Oppiminen, 9.12. Elämänkerrat

Musta tulee isona valkoinen x TedTalks, 4.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 4.0/5 (1 vote cast)

Jani Toivolan ”Musta tulee isona valkoinen” on yksi parhaista pitkään aikaan lukemistani teoksista. Jani kuvaa todella sympaattisesti kirjassaan unelmiaan ja pelkojaan, sitä kuinka hän on aina ollut suuri haaveilija mutta samalla myös pelännyt. Kirjassaan hän kertoo todella aidosti ja avoimesti peloistaan, siitä kuinka hän on pelännyt ettei sovi joukkoon, ettei osaa, ettei hänestä ole siihen, ja miettinyt mitä muut ajattelevat hänestä ja hänen valinnoistaan. Juuri siksi Janin tarina oli minusta niin sympaattinen: se on niin samaistuttava.

Tuntui ihanalta huomata, että menestyneetkin ihmiset ovat saattaneet käydä tai edelleen käyvät läpi samoja tunteita kuin me kaikki muutkin. Janilla kesti kauan ennen kuin hän uskalsi oikeasti lähteä tavoittelemaan unelmiensa uraa näyttelijänä, ja vielä teatterikoulussakin New Yorkissa hän meinasin useaan otteeseen antaa periksi pelolle ja luovuttaa. Silti hän aina löysi jostain rohkeuden jatkaa ja tavoitella omia unelmiaan. Myös kansanedustajana aloittaessaan Jani tunsi pelkoa ja epävarmuutta uudesta asemastaan, mikä on aivan luonnollista. Hassua ettei aiemmin ole tullut edes ajatelleeksi, että myös kansanedustajat ovat epävarmoja ja hieman pihalla uransa alussa, mutta niinhän se on, ei kukaan voi saman tien olla täydellinen uudessa työssään. Olen itse aina hävennyt omia pelkojani, sillä yhteiskuntamme viesti on selkeä: vain rohkeat voivat menestyä. Minusta on tuntunut, että minun täytyisi olla jonkun tietynlainen, että voisin pärjätä elämässäni ja olla tyytyväinen itseeni. Sen vuoksi olikin niin ihanaa kuulla Janin puhuvan omista pienistäkin peloistaan niin mutkattomasti: Tällaista olen tuntenut ja tällaista minä tunnen, no big deal.

Miksi sitten itseään kohtaan on niin hankala tuntea sympatiaa?

Millainen on minun suhteeni pelkoon? Olen ihminen, joka murehtii aivan liikaa. Murehdin melkein kaikesta, mieleni alkaa käydä läpi pahimpia skenaarioita siitä, mitä voisi tapahtua. Saatan epäillä omaa osaamistani, mikä rajoittaa esimerkiksi Tiimiakatemian projekteihin lähtemistä. Tämähän on todella hölmöä, sillä rakastan uuden oppimista, ja kuinka kukaan voi heti olla täydellinen jossain mihin ei ole aiemmin perehtynyt saati kokeillut käytännössä?

Aloin tutkia pelkoa enemmän TedTalkien kautta, ja huomasin että Isaac Lidsky on kehittänyt hauskan termin kuvaamaan mielen toimintaa: Awfulizing. Mielellämme on taipumus kääntää kaikki tuntemattomat asiat pelottaviksi ja alkaa käydä läpi pahimpia uhkakuvia tulevasta. Mielemme siis tietyllä tavalla huijaa meidät uskomaan, että tuntematon tarkoittaa automaattisesti pelottavaa. Ja kyllähän tämä meitä on varmasti menneisyydessä auttanut. Karen Thompson Walker vertaa taas TedTalkissaan pelkoa tarinoihin. Mielemme kehittää tarinoita tulevaisuudesta, ja näiden tarinoiden on tarkoitus auttaa meitä valmistautumaan tulevaa varten niin, että jos pahin tapahtuu, tiedämme miten toimia. Ja tämähän on vain positiivista esimerkiksi liikkeenjohdossa, näin kehitämme strategiaa tulevaisuuden varalle jotta pystymme reagoimaan ajoissa.

Olen kuullut sanottavan, että ajatukset ovat itseään toteuttavia ennustuksia. Kun pelkäämme jotain, alamme toimia ajatustemme mukaisesti ja pahin todella tapahtuu. Aina ei kuitenkaan käy näin, sillä emme ole ajatustemme orjia. Pelot myös ajavat meitä tekemään asioita sen eteen, että pahimmat pelkomme eivät koskaan toteudu. Näihin ”tarinoihin tulevaisuudesta” tulisi suhtautua juuri sellaisina kuin ne ovat eli fiktiivisinä tarinoina ja muistaa, että tulevaisuus on aina meidän käsissämme. Meidän valintamme ja tekomme määrittävät lopulta sen, mitä tapahtuu. Jokaiselle tulee hetkiä, jolloin kaikki tuntuu epätoivoiselta ja tekisi mieli luovuttaa. Mutta se mikä määrittää tulevaisuuden on kyky päästä yli noista tunteista ja jatkaa eteenpäin.

Pelon takana on myös aina haavoittuvuus. Jostain kumman syystä meillä ihmisillä on taipumuksena inhota omaa haavoittuvuuttamme. Sitä, että paljastamme itsemme ja otamme sen riskin että joku saa tietää että olemme välillä heikkoja, emme osaa tai pysty, ja käyttää tietoa meitä vastaan. Mutta tutkija-tarinankertoja Brené Brownin mukaan haavoittuvuus on se mikä saa meidät tuntemaan aitoa yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta toisten ihmisten kanssa. Emme voi sulkea yhtä tunnetta pois tukahduttamatta myös muita, ja tämän vuoksi etsimme jatkuvasti onnellisuutta ja merkityksellisyyttä. Mutta merkityksellisyyden tunne on usein lähtöisin ympärillämme olevista ihmisistä ja suhteistamme heihin. Aitoon kanssakäymiseen ja ymmärryksen tunteen saavuttamiseen vaaditaan myös oman haavoittuvuuden näyttäminen ja tunnustaminen toisille.

Alan vihdoin päästä jyvälle siitä, että minä tarvitsen turvallista ympäristöä toimiakseni parhaiten ja se on ihan ok. Vaikka muut voisivat lähteä projekteihin mukaan pää kolmantena jalkana vain kokeilemaan, minun ei tarvitse tehdä niin. Voin luoda itselleni turvallisen ympäristön perehtymällä ensin käsillä olevaan asiaan, opiskella pohjatietoa eri lähteistä niin että tunnen oloni tarpeeksi turvalliseksi toimiakseni. Vaikka Tiimiakatemian ydin on tekemällä oppiminen, se ei todellakaan tarkoita että pitäisi rynnätä tekemään ilman kunnollista valmistautumista ja asiaan perehtymistä. Minä voin itse päättää, miten haluan projekteissani edetä. Hyvänä esimerkkinä toimii niinkin pieni asia kuin puhelinsoitto asiakkaalle. Voin myöntää olevani puhelinkammoinen, minua pelottaa torjutuksi tuleminen ja se, että pilaan helpotkin kaupat vain koska en tiedä mitä sanoa ja miten olla puhelimessa. Niinpä kun minun tehtäväkseni lankesi soittaa asiakkaalle, laitoin ensin viestiä tiimimme Villelle, joka tunnetusti on hyvä myyntimies. Juttelimme vähän aikaa ennen puheluani, pystyin kysymään häneltä konkreettisia neuvoja ja hän sparrasi minua soittoani varten. Samoin teki myös tiimimme Tommi. Vaikka juttelimmekin vain lyhyen hetken molempien kanssa, merkitsi se minulle paljon: sain tukea minua osaavimmilta ja paljon rohkeutta oikeasti soittaa se puhelu. Tämä on yksi minulle luonteva oppimisen tapa: Höpöttely ja mallioppiminen sellaiselta henkilöltä, joka osaa asiansa. Olen koko Tiimiakatemian ajan ajatellut, että haluaisin esimerkiksi päästä sellaisen henkilön mukaan asiakaskäynnille, joka on niissä tilanteissa kuin elementissään. Jostain syystä alan kuitenkin vasta nyt päästä oikeasti kiinni noiden ajatusten toteuttamiseen. Teimme kehityskeskustelussani valmentajani Riikan kanssa pienen listan aineksista, jotka auttavat minua eteenpäin tekemisen aallonpohjasta. Näitä asioita ovat:

  1. Innostus

Aito innostus käsillä olevaa asiaa kohtaan.

  1. Lämppärit

Ihmiset ympärilläni, jotka jaksavat uskoa tekemiseen, vaikka asiat tällä hetkellä menisivätkin huonosti.

  1. Höpöttely ihmisten kanssa & näkökulmien avaaminen

Olen aina nauttinut uusiin ihmisiin tutustumisesta ja ihan vaan höpöttelystä, ja usein nuo keskustelut avaavat uusia näkökulmia käsillä olevaan asiaan. Kun asiat jakaa ”ulkopuolisen” kanssa, alkaa niitä itsekin katsoa aivan uusista näkökulmista.

  1. Vaihtoehdoton usko tekemiseen

Aiemmin mainitsemani puhelinsoiton kohdalla en antanut itselleni vaihtoehtoa, että jätän puhelun kokonaan tekemättä. Usko siihen, että jokin asia tapahtuu ja se on vain hoidettava parhaansa mukaan auttaa motivoimaan minua tuloksiin.

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!