Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Näennäisen taakan keventäminen

Kirjoitettu 03.04.19
Esseen kirjoittaja: Esa Salonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan?
Kirjan kirjoittaja: Mark Manson
Kategoriat: 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Huoneessa vallitsee syvä hiljaisuus, kädet hieman hikoavat ja tuskaiselta tuntuvat sekunnit eivät tunnu etenevän sitten mihinkään. Olen juuri nostanut esille asian, joka on meillä kaikilla tiedossa, mutta kukaan ei ole halunnut nostaa sitä sille, koska se olisi vaikeaa. Nostin esille sen, että meidän tiimissä ei ole mittareiden perusteella saatu aikaiseksi mitään, ei yhtikäs mitään.

Ennen asian nostamista esille olin käynyt pitkähkön pääni sisäisen taisteluni siitä, että sanonko vai enkö? Miten minä asian sanon? Olen kuitenkin liideri ja haluan näyttää varmalta toiminnassani. Mietin hirveästi sitä, miten ihmiset reagoisivat sanomaani? Ottaako joku itseensä? Miten tällaisia asioita tulisi ottaa esille? Miten johdetaan tiimiyritystä?

Tämä tarina toimii pohjana Mark Mansonin ”Kuinka olla piittaamatta paskaakaan” pohjalta kirjoitettuun esseeseen. Siihen tullaan palaamaan vielä uudestaan esseen aikana. Sain kirjasta hyviä näkökulmia omaan ajatteluuni, ja esittelenkin niistä tässä neljä: hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin olet, valitse arvosi, valitse kipusi ja ”Tee edes jotain” -periaate.

 

Hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin olet

Nykymaailmassa kaikkea tulisi olla aina enemmän, kaiken pitäisi olla paremmin, pitäisi olla onnellisempi, mukavampi, seksikkäämpi, tehokkaampi vaikka ja mitä. Mihinkä tämä meitä oikein johtaa, parempaan elämäänkö? Manson nostaa esille, että tilanne on täysin päinvastainen: ”Eikö ole ironista kun keskitymme vimmatusti myönteisiin ominaisuuksiin, ajattelemmekin oikeastaan vain kaikkea sitä mitä emme ole”

Kaiken tämän lisäksi sosiaalinen media lisää tätä tuskaa entisestään, jos vaikka sattuu olemaan huonompi päivä tai hetki, sanotaanko että tunnet olosi vaikka 20 minuuttia epäonnistuneeksi – kerkeät selaamaan sosiaalisesta mediasta ainakin 200 kuvaa, joissa kaikki on niin hyvin ja ihanaa. Tämähän ruokkii tilannetta entisestään ja saavutetaan Mansonin mainitsema ”Paskan palautteen silmukka”.

”Paskamaisen palautteen silmukka” tarkoittaa sitä, että ajatellaan sinun ahdistuvan jostain, hetken päästä sinua todennäköisesti alkaa ahdistamaan se, että sinua ahdistaa, koska eihän ahdistus ole hyvä asia ja ympärillä olevista ärsykkeistä tulee vain posia ja kivaa ulos. Miten tästä silmukasta sitten päästään ulos? Helposti, toteamalla ”Olo on vitun paska, mutta mitä vitun väliä sillä on?” Ja simsala bim, silmukka hämmentyi.

Mistä moinen silmukka ja ylipäätänsä ahdistus sitten tuli tähän alun tarinaan? Epävarmuudesta – huonosta sellaisesta. Tilanteen epävarmuus oli kehittynyt siitä, että koin kuinka minun mielestäni olisi pitänyt olla varma. Toisin sanottuna epävarmuus oli Mansonin mukaan muodostunut katteettomasta varmuudesta. Mitä jos vain toteaisinkin, että en ole aivan varma?

Mansonin mukaan varmuus omalla tavallaan kuitenkin vain estää kehittymistä. Varmoja ovat vain jo tapahtuneet. Varmuus ei ole tavoiteltava olotila, vaan pikemminkin jatkuvaa epäilemistä. Myöskään ihminen, joka on varma siitä, että tietää kaiken – ei opi mitään.  Toisaalta kun ajatellaan tervettä epävarmuutta, ei erehdyksen mahdollisuuden epäileminen suoraan tarkoita, että olet erehtynyt.

Alun tilanteeseen yksinkertaistettuna hikeä ja ahdistusta ei olisi todennäköisesti ollut niin paljon, jos olisin vain todennut itselleni, että en ole varma. Olen varma, että olen epävarma asiasta. ”kun pystyy luopumaan katteetoman varmuuden tuomasta epävarmuudesta – on vapaa epäonnistumaan” (Manson)

 

Valitse arvosi

Tarinan tilanteessa epävarmuuden itselleni toteaminen ei kuitenkaan olisi poistanut vielä läheskään kaikkia ahdistuksen tunteita ja hikikarpaloita kehostani. Vielä syvemmällä itsessäni piili sitäkin suurempi ongelma.

Mietin tarinassa asioita, kuten: miten ihmiset reagoisivat sanomaani? Ottaako joku itseensä? Mitkä selkeästi painavat mieltäni. Mutta mitä väliä sillä itse asiassa on, jos tiedän omasta mielestäni nostavani tärkeää asiaa esille, joka on meille kaikille hyväksi?

Olen selkeästi määrittänyt arvoni (kuten varmasti moni muukin) siihen, että kaikilla on hyvä fiilis. Tämä toki kuulostaa hyvältä asialta, mutta siinä piilee kuitenkin yksi sudenkuoppa: määrittämällä itsesi siihen, mikä fiilis muilla on, määrität itseäsi muiden mukaan. Toisin sanottuna kun jollain muulla on huono fiilis sinusta riippumattomasta syystä, koet itsesi lähes epäonnistuneeksi ja koet huonoa oloa.

Ajatellaanpa sen sijaan, että määrittäisin itseni ja arvoni sellaisten asioiden mukaan, joihin pystyn vain itse vaikuttamaan. Esimerkiksi se, että olen aina rehellinen: Tällöin suoriudun tilanteesta mielestäni hyvin, ja voin olla tyytyväinen itseeni, vaikka jollakin olisikin huono fiilis. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö välittäisi siitä – en vain määritä sen mukaan itseäni. Turha siis tässäkään tilanteessa on stressata siitä.

Mansonin mukaan hyvät arvot ovat sellaisia, jotka perustuvat tosiasioihin, hyödyttävät muita ja toteutus riippuu itsestään ja milloin vain. Tässä tapauksessa aina rehellisenä oleminen täyttää kaikki nämä kohdat. Haluan nostaa vielä esille herättelevän listauksen siitä, mitä arvoja Manson nosti puolestaan huonojen arvojen listalle:

  • Nautinto
  • Menestyksen mittaaminen aineellisilla asioilla
  • Pakko olla oikeassa
  • Vimmainen myönteisyys

 

Valitse kipusi

Seuraavana kun olemme tulleet sujuiksi omien epävarmuuksiemme kanssa ja valinneet oikeat arvot itsemme määrittämiseen, niitä hikikarpaloita ja ongelmia riittää vieläkin. Asia kuitenkin on Mansonin mukaan seuraava: ”Ongelmat ei vittu lopu koskaan, ne vain muuttuvat paremmiksi. Älä siis toivo ongelmatonta elämää, vaan toivo elämää hyvien ongelmien kanssa”

Toisin sanottuna siis rikkailla on rikkaiden ongelmat, köyhillä köyhien ongelmat, johtajilla johtajien ongelmat ja niin edelleen. Ongelmia ei siis voi ikinä karata, ne on ja pysyy – aina. Se ei kuitenkaan ole huono asia.

”Kärsimystä on, koska siitä on biologista hyötyä: se on luonnon luottokeino muutoksen aikaansaamiseksi. Hermosto rankaisee, että oppi menee perille – auttaa hahmottamaan omat rajat”

Mansonin mukaan myös onni tulee ongelmien ratkomisesta. Tästä päästään taas siihen, että ongelmaton elämä ei ole avain onneen (eikä edes mahdollista), vaan ongelmien ratkaiseminen. Ihmiset harvoin tätä kuitenkaan ymmärtävät, vaan ongelmana on usein jompikumpi seuraavista:

 

1 Ongelmien kiistäminen – ei tässä mitään

2 Uhrimentaliteetti – en voi sille mitään

 

Jos kerran ongelmat eivät lopu koskaan ja pitäisi valita hyviä ongelmia, niin mistä sitten aloittaa? No, ensinnäkin Manson sanoo, että sinun tulee valita taistelusi ja hallita sitä. Ongelmat kun ei kerran lopu koskaan, niin pitää kysyä itseltään kysymys: minkä vuoksi siis olet valmis näkemään vaivaa? Ihmiset niin usein vain ihastuvat lopputulokseen, mutta eivät ole valmiita näkemään sen vaatimaa vaivaa.

Alun tilanteessa (niin kuin edelleenkin) olen valinnut itselleni ongelmani, joka on johtaa tiimiyritystämme. Sen mukanaan tuomat ongelmat eivät ole esteitä tai epätodellisia, vaan valitsemaani ongelmaan kuuluvia haasteita, kipuja.

Suuria kipuja aiheuttaa myös tällaisissa tilanteissa epäonnistuminen, mutta tämäkin on itseasiassa vain myönteinen asia, sillä ”jossain parempi ei ole parempi siksi, että olisi epäonnistunut vähemmän kuin toiset. Päin vastoin, he ovat epäonnistuneet eniten. Jos ei ole valmis epäonnistumaan menestyksensä vuoksi, ei ole valmis onnistumaan.” (Manson)

 

”Tee edes jotain” periaate

Nyt olemme oikeastaan jo ratkaisseet alun ahdistuksen syyn, tai oikeastaan ahdistukseen johtaneiden syiden taustoja, sekä harhakuvia niiden taustalla. Keskitytäänpä seuraavaksi itse tilanteen ratkaisemiseen, johon Manson myös tarjoaa ratkaisua.

Alun tilanteessahan ongelmana oli se, että oikeastaan mitään ei ole saatu aikaiseksi. Olenkin jo selittänyt seuraavaksi tulevan Mansonin teorian tiimilleni ja toivon hartaasti sen vaikuttavan ihmisten mielikuvaan tekemisestä ja sen roolista.

Tekeminen kun mielletään usein motivaation ja inspiraation lopputulokseksi, jolloinka ihmiset siis jäävät odottamaan inspiroitumista, jotta motivoituisivat ja jotta puolestaan alkaisivat tekemään jotain. Ketjureaktio nähdään siis seuraavasti:

 

INSPIROITUMINEN – MOTIVOITUMINEN – TEKEMINEN.

 

Ja jos inspiraatiota ei synny, luovutetaan. Luovutetaan jopa niin vahvasti, että lähes masennutaan siitä, kun sitä omaa juttua ei ole vielä löytynyt vaikka sitä ei oikeastaan ole edes vielä etsinyt. Oleellista tässä onkin tiedostaa se, että tämä kolminaisuus on kiertävä silmukka, eli ne voidaan myös asettaa seuraavaan järjestykseen:

 

TEKEMINEN – INSPIROITUMINEN – MOTIVOITUMINEN

 

Tällöin tekemistä käytetään siis työkaluna itsensä inspiroitumiseen ja motivoitumiseen, eikä vain jäädä rannalle uikuttamaan, kun inspiraation ihanaa luksusjahtia ei näy. Tämä on Mansonin ”Tee edes jotain” -periaate, jonka avulla kukin voi itse motivoida itseään.

 

Kiitos Mark Manson, kevensit oloani niin liiderinä, kuin ihmisenä ylipäätänsä.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!