Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Nauttikaa maanantaiaamuista

Kirjoitettu 31.05.18
Esseen kirjoittaja: Anna-Mari Back
Kirjapisteet: 3
Kirja: Unelmahommissa
Kirjan kirjoittaja: Satu Rämö, Hanne Valtari
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Olen kasvanut lapsuuteni yrittäjäperheessä, jossa maatilaa pyöritettiin joka päivä. En ole ikinä oppinut siihen ajatusmalliin, että töitä tehtäisiin klo 8-16 arkisin ja muut ajat ovat vapaata. Se tuntuisi mielestäni suorastaan vankilalta. Omat vanhempani tuntuivat olevan töissä pitkin päivää ja työnteko ja vapaa-aika sekoittuivat keskenään yhdeksi ja samaksi asiaksi. Työ oli usein fyysistä ja rankkaa, mutta usein myös leppoisaa ja kivaa. Sain itsekin jo lapsesta lähtien oman osuuteni työnteosta ajaessani traktoria ympäriinsä tai keräämällä pellolta, milloin mitäkin, perunoita tai kiviä.

Unelmahommissa -kirjassa on monia ajattelutehtäviä, jotka saavat hahmottamaan omia unelmiaan ja niiden toteutustapaa. Yksi näistä tehtävistä oli se mitä kadehdit omassa lapsuudessasi saamasta työnkuvan mallista ja mitä taas et haluaisi tuoda mukanasi nykypäivään. Lapsuudestani saamani mallin mukaisesti olen pitkään ajatellut, että haluan olla myös yrittäjä. Haluan saada sen tietynlaisen vapauden ja sen, että työ ja vapaa-aika olisivat mukava kokonaisuus, ettei niiden välillä olisi suurta hyppyä. En kuitenkaan haluaisi, että työ on niin uuvuttavaa ja stressaavaa kuin maatilayrittäjällä ja että töitä on joka päivä ja lomia vain harvoin.

Kirjassa kysyttiin myös mikä työ olisi sellainen, että nauttisit siitä niin paljon, että tekisit vaikka ilmaiseksi?
Itselleni tuli mieleen jokin luova tai muuten vain hauska asia. Dokumentin tekeminen, kotieläinpihan pitäminen, blogin pitäminen, teatterin luominen, videoiden tekeminen itseä kiinnostavista aiheista ja myös hyväntekeväisyystyö. Toki blogit yms. saattoivat tulla mieleen myös senkin takia, että molemmilla kirjan kirjoittajilla on sellainen. Olen joskus nuorempana pitänyt blogia, johon kirjoittelin elämästäni. Aloin saamaan sinne kommentteja ja joskus tavatessani hyvän päivän tuttuja he kertoivat lukeneensa blogistani sitä ja tätä. Nuoreen minuun iski silloin kamala ahdistus! Poistin blogini ja tarkastin, että sitä ei varmasti löytynyt mistään googlen hauistakaan enää. En halunnutkaan jakaa elämääni tutuille ja tuntemattomille, vaikka en edes kirjoittanut mistään henkilökohtaisesta tai arasta aiheesta.

Tämä samainen syy estää minua nykyäänkin jakamasta asioitani julkisesti. Vaikka olen mielestäni aika avoin ihminen ja kerron vaikka vaikeistakin asioista suht helposti, niin silti minua ahdistaisi se, että en näe muiden reaktioita heidän lukiessaan tekstejäni internetistä. Tiedän, että blogin pitäminen yhdistäisi kaikki asiat mistä nautin: kirjoittaminen, kuvaaminen, kauniit asiat, vapaus ja niin edelleen, mutta jokin siinä silti ahdistaa.
Kun olin vielä nuorempi, aikoja ennen poistettua blogiani, kirjoittelin säännöllisesti silloisen IRC-gallerian päiväkirjaosioon. Kirjoitin hauskaan tyyliin hulluttelevia tekstejä ja nautin siitä. Jouduin joskus rehtorin puhutteluunkin, kun päiväkirjani sarkastinen teksti oli saanut anonyymin huolestuneen lukijan epäilemään mielenterveyttäni. Muistan, kuinka minua silloin vain nauratti koko asia ja hyvillä mielin jatkoin kirjoittelua. En miettinyt silloin kenenkään mielipiteitä.
Mihin se nuoruuden itsevarmuus katosi vuosien aikana? Miksi nyt huolehdin siitä mitä muut ajattelevat?

Nykypäivänä bloggaajat ja vloggaajat ovat suurennuslasin alla jatkuvasti. Kuvia epäillään muokatuiksi. Jos lipsut julkaisutahdista, olet laiska. Yhteistyökumppanuuksia kadehditaan. Ajatellaan, että tuo se vain istuskelee rannalla ja lueskelee kirjoja ilmaiseksi saadut vaatteet päällä ja joku ottaa siitä kuvan ja se laittaa sen nettiin ja saa rahaa. Jodelissa on omat keskustelukanavansa erikseen bloggaajille, jotka ovat yleensä täynnä vain negatiivisia arvosteluita ja kadehdintaa piilotettuna vittuiluun. Unelmahommissa -kirja sai minut ymmärtämään paremmin, kuinka paljon työtä ammattibloggaaminen vaatii. Yhteistyöt eivät tule itsestään ja kaikki vaatii suurta suunnitelmallisuutta. Työtunteja kertyy kuin huomaamatta, mutta se kai se pointti onkin, että työ ei tunnu työltä, kun se on hauskaa. Toki jopa unelmahommiinkiin liittyy kurjemmat puolensa kuten tilinpitohommat, mutta ne on pieni paha siihen verrattuna, että suurimman osan ajasta saa tehdä sitä mistä oikeasti nauttii.

Sanoisinkin, että jokainen joka ei pidä sosiaalisessa mediassa oman brändinsä luomista oikeana työnä ja kokevat tällaisten ihmisten saavan rahansa liian helpolla, voivat itse kokeilla tehdä perässä saman. Itse ihailen suunnattoman paljon niitä, jotka ovat oikeasti saaneet itsensä läpi kyseisellä alalla!

Olen aina ollut unelmoija. Minulla on miljoonia asioita mielessä, joita haluaisin tehdä. Unelmahommissa -kirjassa olevien ajattelutehtävien avulla tällaisten sarjaunelmoijien kuten minun on helpompaa päästä kärryille siitä, mikä se oma unelmahomma voisi olla. Työn voi tehdä jostain sellaisesta mitä ei ikinä olisi voinut kuvitella olevan mahdollista. Hyvä esimerkki kirjassa on mielestäni ruokataiteilijan työ. Eräs nainen oli laittanut huvikseen instagramiin kuvan, jossa oli tehnyt voileivistä eläimien näköisiä ja nyt hän tienaa yhdellä ruokataidekuvallaan tuhansia euroja. Kirjassa kehotetaan miettimään mistä itse nauttii arjessa? Olen lukenut naisesta, joka oli aina todella järjestelmällinen ihminen ja sitten hän alkoi ammattijärjestelijäksi. Jos nautit arjessasi vaikkapa huonekasvien keräilystä, mieti miten siitä voisi tehdä ammatin. Ei ole pakko alkaa kukkakauppiaaksi, vaan voi miettiä vaihtoehtoisen tien; Huonekasvifestarit, huonekasvikuvaaja, huonekasveista kirjoittaja alan lehteen, huonekasviblogi, mitä tahansa! Kaikki ideat eivät kuitenkaan aina ole nerokkaita ja jos jokin kaihertaa uudessa ideassa; et esimerkiksi usko tuotteeseen täysillä, on se hyvä jättää toteuttamatta ja jatkaa etsimistä. Tiedän nyt myös sen, että kaiken ei tarvitse tapahtua heti. Kerkeän toteuttaa unelmiani myöhemminkin, koska välttämättä tämä hetki ei ole niille oikea.
Nauttikaa maanantaiaamuista, kirjassa sanotaan. Ajatella, että olisi ihan innoissaan siitä, että pääsee taas töihin. Miksipä ei. Jos jokin on mahdollista, miksi sitä ei tavoittelisi?

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!