Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Neljän tunnin työviikko

Kirjoitettu 16.05.19
Esseen kirjoittaja: Arttu Laaksokari
Kirjapisteet: 2
Kirja: Neljän tunnin työviikko
Kirjan kirjoittaja: Tim Ferriss
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kuten nimi jo sanookin, klassikkokirjassaan Neljän tunnin työviikko kirjoittaja Tim Ferriss opettaa lukijoilleen tapoja päästä eroon arjesta, johon he ovat tavalla tai toisella tyytymättömiä. Tavoitteena on päästä pisteeseen, jossa töitä tehdään neljä tuntia viikossa ja muun ajan voi käyttää haluamiinsa asioihin, kuten matkustamiseen tai harrastuksiin. Tämä tapahtuu luomalla tulovirtoja, jotka eivät vaadi itseltä ponnisteluja.

Ferriss itse saavutti oman neljän tunnin työviikkonsa perustamalla lisäravinteita myyvän verkkokaupan. Neljän tunnin työviikon jälkeen hän on julkaissut neljä kirjaa, jatkanut blogin kirjoittamista, perustanut podcastin ja pyörittää myös menestyksekkäästi YouTube-kanavaa. Sanoisin, että tämä combo vie enemmän kuin neljä tuntia viikossa, jos sen siis haluaa laskea työksi.

 

Uskomaton lista saa kysymään, miten yksi ihminen voi ehtiä saavuttamaan niin paljon?

 

Ferriss sanoo heti kirjan alussa hänen työnsä, eli sen mitä hän tekee rahasta ja se mihin hän käyttää aikansa olevan kaksi eri asiaa. Kolmikymppiseksi mennessä Ferriss oli tienannut verkkokaupallaan, esiintynyt tv:ssä, voittanut Kiinan mestaruuden potkunyrkkeilyssä sekä toiminut enkelisijoittajana. Uskomaton lista saa kysymään, miten yksi ihminen voi ehtiä saavuttamaan niin paljon?

Usein ihmiset kyllä tuntuvat tietävän, mitä heidän pitäisi tehdä, mutta eivät syystä tai toisesta halua tai jaksa tehdä sitä. Yksi Ferrissin keskeisiä toimia taloudellisen riippumattomuuden tiellä on turhan tiedon vähentäminen. Tätä hän kutsuu informaatiodieetiksi, joka on siis käytännössä lista erilaisia toimia ja applikaatioita, joilla on tarkoitus saada ihminen keskittymään olennaiseen. Siis somenselailu veks ja hommiin.

 

Menestyjän ja tavan tallaajien ero

Usein ihmiset tekevät tehtäviä, jotka voidaan laskea kategoriaan ”tärkeä ja kiireellinen” sekä ”ei tärkeä ja ei kiireellinen”. Ensimmäiseen kategoriaan menevät esimerkiksi työpuhelut ja -sähköpostit. Jälkimmäisenä mainitusta kategoriasta löytyy käytännössä kaikki turha, joka hidastaa ihmisiä tekemästä sitä, mitä heidän oikeasti pitäisi, kuten viihde ja some. Usein vähälle huomiolle jää kategoria, jonka asiat ovat ”tärkeitä, mutta ei kiireellisiä”. Tähän ryhmään voi käytännössä laskea kaikki ne asiat, joita tiedät, että sinun tai yrityksesi pitäisi tehdä, mutta et tee, koska asia on helppo siirtää seuraavaan päivään.

 

Juuri tämän kategorian tehtävät erottavat menestyjät massasta. Näiden tehtävien tekeminen vaatii kärsivällisyyttä sekä kykyä nähdä tuloksia myös pitkällä aikavälillä.

 

Tarkastellaanpa esimerkiksi Ferrissiä itseään. Hän siis loi menestyvän verkkokauppabisneksen, toimi enkelisijoittajana, on kirjoittanut useita kirjoja sekä voittanut Kiinan mestaruuden potkunyrkkeilyssä. Varmasti kyse on osittain myös lahjakkuudesta, mutta kuten Ferriss itse kirjassaan sanoo, hänen on täytynyt tehdä paljon töitä. Yleisesti tiedetään, että tullakseen huipuksi jossakin täytyisi harjoitella 10 000 tuntia. Monet Ferrissin opit ovat käytännön kautta tulleita kikkoja, joita hän on omalla urallaan havainnut toimiviksi. Kun esimerkiksi työkuorma alkoi tuntua liian raskaalta, hän alkoi delegoida tehtäviään enemmän ja antoi työntekijöille vapauksia thedä päätöksiä kysymättä häneltä. Näistä opeista Ferriss päätti kirjoittaa kirjan. Esikoiskirjailina hänen piti tehdä paljon töitä, pyytämällä esimerkiksi suositteluita kirjalleen saadakseen kustantamot kiinnostumaan ja saadakseen kirjan painoon. Eihän kirjaa kirjoittaessa ole voinut vielä tietää sen nousevan myyntimenestykseksi, joka tekee hänestä maailmankuulun kirjailijan. Kirjoittaminen on vaatinut panostusta uskomaansa asiaan ilman välitöntä palkkiota.

 

Yhteenveto

Useita menestyneitä ihmisiä yhdistää palava intohimo omaa juttuaan kohtaan. Jos olet nähnyt esimerkiksi Tony Robbinsin tai Gary Vaynerchukin esiintyvän, ymmärrät, että innostus omaa asiaa välittyy heidän puheestaan. Samat tyypit ovat nousseet pohjalta huipulle panostamalla asiaan, josta he ovat olleet intohimoisia.

Kuten alussa sanoin, on itsestään selvää, ettei Ferrissin hoida kaikkia mediaprojektejaan panostamalla niihin neljä tuntia viikossa. Eri asia onkin, mikä on työn määritelmä. Jos kaveri nauttii kirjoittamisesta ja videotuotannosta, voi olla, että hän kokee tekevänsä töitä vain neljä tuntia viikossa. Joka tapauksessa huipulle pääseminen vaati valtavan määrän panostusta ja hommia. Usein työ tehdään ilmaiseksi, mutta pitkällä aikavälillä katsottuna Ferrissin kirjoittamisen tuntipalkka on varmasti kohdallaan.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!