Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Niin… Löytyikö se kutsumus?

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.

– Lauri Järvilehto

 

Kokeiltiin Laivurin porukalla löytää tulevaisuuden suunnitelmia Lauri Järvilehdon Upeaa työtä! 
-kirjan kutsumuskartan avulla. Tuolla kertaa ei kuitenkaan päästy ihan vauhtiin ja homma tuntui 
vähän turhalta. Nyt päätin ottaa opuksen uudestaan käteen ja kokeilla kaikkia mahdollisia työkaluja. 
Osa tietenkin jäi pois erinäisistä syistä (esim. laita herätyskello soimaan 4-8 kertaa päivässä 
kuukauden ajan, ja tutki mitä tehdessä olet flow-tilassa. Yhdessä päivässä ei oikein meinaa 
saada kuukauden tuloksia), mutta tein parhaani.
Tänään löydän kutsumukseni! 

 

KUTSUMUSKARTTA

Kutsumuskarttaan on kirjoitettu niitä aktiviteetteja, joita tykkään tehdä. Meikäläisen kartta jakautui aika selkeästi vapaa-ajan touhuihin, kiinnostuksen kohteisiin ja duuneihin. Vapaa-aikana voin harrastaa urheilua, kattoa Netflixiä, hengailla kavereiden kanssa ja seurata katutyylejä vaikka Instagramissa.

12167643_10206436000872064_1293826139_n

Mahdollisia duunihommia olis sitten ruokaan, kirjottamiseen ja nettiin liittyvät hommat. Perustan kesäravintolan ja talvisin reissaan ja teen digimarkkinointia. Siinä sivussa mukana kulkee blogi, joka saa sisältöä niin vapaa-ajalta kuin työstäkin.

Kutsumuskartan kohdat ovat numeroitu sen mukaan, mitä saan tehdä mielestäni tarpeeksi ja mitä en lainkaan. Pitänee pyrkiä käyttämään aikaa järkevämmin ja antaa aikaa asioille, joita haluan tehdä.

KOKEILE!

Maailmassa on hirveesti tekemistä. Oikeesti, ihan älyttömän paljon. Ikinä ei tiedä, kuinka huikeesta jutusta jää pois ellei kokeile. Kokeileminen on fifty-fifty -peliä. Joko nappaa tai ei nappaa, mutta pahimmassakin tapauksessa oot yhtä kokemusta rikkaampi.

En tiedä johtuuko uteliaasta luonteestani vai halusta oppia, mutta oon lähiaikoina kokeillut montaakin uutta asiaa. Ihan ilman kirjan kehottamista. Kirja vaan sai huomaamaan kokeilut.

 

  • Viime talvena hankin lonkkarin, että pääsen keväällä rullailemaan. Eihän sitä kovin montaa kertaa kerennyt kiireisen kesän aikana käyttää, mutta kyllä se on mukavaa puuhaa. Vaikeeta, mutta hauskaa.

 

  • Kauniit asiat on aina miellyttänyt silmää, eikä siis ihme että pidän Suomen luonnosta. Harvemmin sitä kuitenkaan tulee lähdettyä ulos varta vasten ulkoilemaan. Lähdettiin kavereiden kanssa suolle laavulle ja ai että, upeet maisemat, rätisevä tuli nuotiossa ja mukavia tuntemattomia ihmisiä.

 

  • Jo pidemmän aikaa oon halunnut oppia koodaamaan. Linda Liukas on yks esikuvistani ja pääsinkin viikonloppuna järjestettävälle Rails Girls -koodauskurssille.

 

  • Seuraava kortti onkin supervilli. Lähen kokeilemaan jousiammuntaa. Jousiammuntaa?!

 

  • Perustin blogin. Tai kaks. Henkilökohtanen ns. ammattimaisempia juttuja varten ja kaverin kanssa huvin vuoksi.

 

SIISTIT…

Ihmiset

Mentorin hankkiminen olis fiksua. En kuitenkaan tässä samalta istumalta saanut mentoria hankittua, saati keksittyä kuka se vois olla. Keskityinkin neuvonantajistoon, esikuviin joita seuraamalla oppii parhailta. Omat esikuvani, neuvonantajani, valikoituivat aika helposti. Kolme neljästä menee samojen perustelujen alle. Arman Alizad, Pekka Hyysalo ja Linda Liukas ovat miun näkemyksen mukaan tyyppejä, joilla on

  1. Kova asenne
  2. Rohkeita kokeiluja
  3. Usko omaan tekemiseen

Neljäs neuvonantaja on yksi alansa huippuja. Sen alan, jolla haluan työllistyä. Ville Tolvanen Digitalist Networkilta on itsetietoinen, mutta myös helvetin fiksu. 

Yritykset

Keräsin kiinnostavien yritysten siiloon muutamia kiinnostavia yrityksiä. Näkisin itteni helposti työskentelemässä missä tahansa noista yrityksistä. Jutun juju taitaakin piillä siinä, että valitsemani yritykset toimivat aloilla, jotka sopivat ainakin jollain tapaa yhteen kutsumuskarttani kanssa. Paljon markkinointiin ja mediaan liittyviä settejä.

Seuraavana tehtävänä olisikin tehdä Excel-taulukko ja alkaa kontaktoida yrityksiä. Taulukkoon merkataan päivämäärät, aiheet ja muistiinpanot kontaktoinneista. Itseasiassa yhden listaan merkityn yrityksen olen jo käynyt Emman kanssa kurkkaamassa.

 

Oppeja Spymin tapaamiselta

Vaikka ala kiinnostaa, valmistaudu kysymyksin! Ei se juttu välttämättä luistakaan niin hyvin, kun vastassa on tuntematon ammattilainen.

Juo kahvia tai vaikka energiajuomaa niin, ettei haukotuta. En tiedä kiinnittikö Spymin kaveri haukotteluuni huomiota, mutta itseäni ärsytti.

Toista osapuolta saattaa hermostuttaa ihan samalla tavalla. Onhan hän kertomassa nuorille yrittäjänaluille heitä innostavasta alasta.

Jaa käyntikortteja. Jos käyntikortit ei oo mukana, lisää LinkedIn-kontaktiksi tapaamisen jälkeen. Toimii nykyajan käyntikorttina sekä ansioluettelona.

 

Yritysten kontaktoinnissa kannattaa olla persoonallinen. Toki avoimen hakemuksen lähettäminen on hyvä, jos siihen panostaa kunnolla. Toinen vaihtoehto on markkinointikirje, jossa markkinoi itseään. Erityisesti markkinoinnin alalla erottatuminen työnhaussa on avainasia. Tavallisen hakemuksen sijaan kannattaakin kokeilla käsinkirjoitettua kirjettä tai videota. Aion ehdottomasti tehdä käsinkirjoitetun markkinointikirjeen itsestäni, kun seuraavaksi lähden lähestymään kiinnostavaa yritystä.

 

Päätin innostuksissani myös päivittää ansioluetteloni. Ei muuta, kun Photoshop auki ja hommiin. Kuvassa CV on vielä hieman keskeneräinen, mutta halusin kokeilla jotain erottuvaa ja sellaista, joka esittelee taitojani.

12167773_10206436014592407_1613002573_n

NO HUHHUH

Nyt päästäänkin siihen villiin osuuteen, käytäntöön. Mitä tapahtuu seuraavaksi, mihin pitää kiinnittää huomiota ja mikä vie osaamistani eteenpäin?

  • Visio

Konkreettinen kuva tulevaisuudesta, joka tuo hyvän olon. Stepit seuraavasta peliliikkeestä aina muutaman vuotta eteenpäin.

  • Asiakas

Kenelle myyn? Kuka ostaa palveluitani ja mistä asiakas löytää miut? Miksi asiakas valitsee kaikista tekijöistä just miut? Tapaa yrityksiä niin tutustumis- kuin myyntimielessä! 

  • … Liiketoimintasuunnitelma

Jos meinaan touhuta tätä duunia tulevaisuudessa, olis aika tehä tästä jo konkreettista. Oikee projekti, joka muuttuu ajan myötä työpaikaksi.

 

12167032_10206436010792312_1908817660_n

 

Niin... Löytyikö se kutsumus?
Ehkä se löytyi. Onhan miulla ollut päässä jo kauan ne jutut, mitä haluun tehdä. Kirja auttoi 
konkretisoimaan, suunnittelemaan ja tekemään töitä tulevaisuuteni eteen. Syntyi myös idea, 
miten yhdistää kaksi intohimon kohdettani työelämässä. Heräsin ajattelemaan tulevaisuutta.

 

 

Mila Lehto

Markkinointipäällikkö

Ideaosuuskunta Into

mila@ideainto.fi

milamonika.wordpress.com

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!