Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Nouse nyt

Kirjoitettu 26.11.20
Esseen kirjoittaja: Aleksi Heinonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Nouse nyt - Kuinka selvisin vakavasta onnettomuudesta
Kirjan kirjoittaja: Ulrika Björkstam
Kategoriat: 1. Oppiminen, 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet, 8. Henkinen kasvu, 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.08. Henkinen kasvu, 9.12. Elämänkerrat

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kuuntelin BookBeatista erittäin pysäyttävän kirjan, Nouse nyt. Johtajuuden koulutusohjelmassa istuin paikalle, jossa kirja oli ja silloin päätin, että haluan lukea sen. Kirja kertoo Ulrika Björkstamin epätavallisen tarinan traagisesta onnettomuudesta, jossa hän jäi lentokoneen alle Meksikossa. Ulrika oli töissä Meksikossa ja hänen kiireinen päivänsä muuttui, kun hän oli odottamassa taksia toimistonsa ulkopuolella. Lentokone putosi hänen välittömään läheisyyteen ja siitä alkoi pitkä kamppailu sekä henkisesti että fyysisesti. Tämä tositapahtumiin perustuva tarina osoittaa, kuinka voimme selvitä suuristakin muutoksista, jos osaamme käyttää tarjolla olevia työkaluja sekä ympäristöä hyödyksi. Huomasin kirjan kuunneltua, että oli todella haastavaa miettiä omaa elämää näin traagisen tarinan jälkeen ja sen peilaaminen arkeen oli vaikeaa.

 

Tällainen tragedia pysäyttää sekä sen kokeneen että monet lähipiirissä olevat. Omalta kohdaltani muistan hyvin pysäyttävän hetken, kun 16-vuotissyntymäpäivänä jouduin Mikkelin sairaalaan ja minulla todettiin olevan ykköstyypin diabetes. Luulin hyväksyneeni asian silloin heti ja olin onnellinen siitä, että saan vihdoin apua vointini kohentamiseen. Olen edelleen hyvin kiitollinen hoitohenkilökunnalle sekä vanhemmilleni siitä tuesta, mitä silloin sain. Ulrika mainitsee kirjassa, että oman heikkoutensa ja voimattomuuden huomasi vasta sairaalasta lähdettyä. Huomasin itse saman ja vasta sitten tajusi, minkä kanssa saa loppuelämän matkata. Silloin muutoksen hyväksyntä vasta todellisuudessa alkoi ja muistan kysyneeni itseltäni monesti, että miksi minä. Kuinka paljon menee aikaa, että olen oikeasti hyväksynyt asian?

 

”Asioilla on taipumus järjestyä.”

 

Koen hyväksyneeni sen, että sairastan diabetesta lopun elämääni, mutta sen kanssa täytyy edelleen pystyä oppimaan jatkuvasti uutta. Pystyn sairauteni kanssa tekemään lähes kaikkea, mitä kaikki muutkin. Se on vaatinut reilun 8 vuoden aikana paljon ponnisteluja ja on ollut hetkiä, jolloin ei edes ole halunnut aamulla herätä, mutta kaikki se on kasvattanut paljon ihmisenä. Kirjan kuunneltua heräsin paljon pohtimaan tätä viimeisintä 8 vuotta ja kaikkea mitä on saanut aikaiseksi. Olen suorittanut lukion, muuttanut Vaasaan ja opiskellut energiatekniikan insinööriopintoja, olen tehnyt monenlaisia töitä ja todella erilaisten ihmisten kanssa, olen päässyt muuttamaan Jyväskylään ja jo kaksi vuotta on vierähtänyt Tiimiakatemialla. Olen ollut myös kahdessa pitkässä parisuhteessa ja muuttanut useaan otteeseen. Toki paljon on muutakin tapahtunut, mutta nämä ovat asioita, jotka olen kokenut merkittäviksi. Ulrika Björkstam palasi useasti kirjassa menneeseen, joka auttoi kuntoutumisen aikana tajuamaan sen, että mitä kaikkea pystyy tulevaisuudessa saavuttamaan kun ei jää vain kaipailemaan entistä.

 

Vertaistuki ja yhteisö

Ulrika mainitsee kirjassaan, että suurena voimavarana kuntoutumisessa toimi tukiverkosto, johon kuuluivat vanhemmat, ystävät ja hoitohenkilökunta. On tärkeää kokea hyväksymistä ja kannustusta ympärillä olevista ihmisistä. Olen tehnyt paljon töitä Muutosryhmän eteen ja olen sieltä saanutkin paljon kiitosta tekemisestäni. Yksi kiitoksen osoituksista oli työtarjous, jonka sain alkusyksystä. Olin todella innostunut ja onnellinen, että olin päässyt tähän. Asiasta en kuitenkaan kokenut saavani tarpeeksi kannustusta minun tukiverkostoltani ja se teki minulle riittämättömyyden tunteen. Rupesin pohtimaan omaa rooliani tiimissä ja tajusin, että tunne johtuu varmaan siitä, ettei minulla ole tiimissä tai Tiimiakatemialla vertaista, joka tekisi vastaavaa työtä. Olen huomannut diabetesta sairastaessa, että on erittäin tärkeää, että ympärillä on henkilöitä, jotka kokevat täysin samaa päivittäin. Se tuo paljon lisää energiaa, kun pystyy jakamaan kokemuksia. Myös Ulrika koki vertaistuen tärkeimpänä tekijänä kuntoutuksen edetessä. Tajusin, että tarvitsen tekemistä, jossa voin tukeutua myös muihin tiimin jäseniin. Kun saan luotua itselleni tekemistä tiimin sisällä ja saan jaettua kokemuksia, niin uskon kokevani olevan tiimillemme merkityksellisempi. Sama agenda toimii oikeastaan kaikkeen mitä tekee. Täytyisi aina muistaa, että mitä minä tuon muille ja mitä minä saan sen kautta muilta.

 

”Yhteisön voima piilee yksilössä ja yksilön yhteisössä.”

 

Kirjasta suurimpana oppina jäi, että ajatuksen voima on erittäin merkityksellinen. Ulrika kuvastaa kirjassaan, niin hienosti omaa ajatteluaan ja sitä kuinka se jatkuvasti muuttui kuntoutuksen eri vaiheissa. Omaa ajattelua kehittämällä voi muokata omaa elämänkokemustaan ja asennettaan loputtomasti. Kaikki se vaikuttaa omaan onnellisuuden tunteeseen, joka muotoutuu oman päämme sisällä, ei pelkästään ulkoisista tekijöistä riippuen. Suhtautumistaan asioihin voi muokata ja ajatustaan pystyy harjoittamaan. On paljon asenteesta kiinni, että miten kokee olevansa oikeasti merkityksellinen ja miten kokee pystyvänsä vaikuttamaan asioihin. Täytyisi nyt Tiimiakatemian aikana hyödyntää paljon enemmän tätä oppimisympäristöä ja vertaisia, eikä aina yrittää vain olla niin helvetin ammattimainen. Tarkoitan tällä siis sitä, että olisi hyvä myöntää välillä, että ei kaikkea tiedä ja olen oppimisessa vielä vaiheessa. Kuten tulen aina olemaan, koska oppiminen jatkuu läpi elämän.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!