Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Olemmeko me kaikki kohta ypöyksin?

Kirjoitettu 19.11.13
Esseen kirjoittaja: Tuomo Kuisma
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pakattu aika - Kiireen imusta hallittuun hidasteluun
Kirjan kirjoittaja: Juha T. Hakala
Kategoriat: 1.3. Oppivan organisaation ja tiimiyrityksen kehittämistyökalut, 3.3. Yrityksen roiminnan kehittäminen, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)


Olet työelämässä. Työssä, jonka eteen olet nähnyt jo vuosia vaivaa ja jonka varjossa olet uhrannut enemmän kuin paljon. Todellinen unelmaduuni, saattaisi moni sanoa. Ja totta vie, sitähän se onkin! Silti pinnan alla kytee pieni paine, stressinpoikanen, joka häiritsee kirkkaiden ajatustesi juoksua. Tietokoneesi alanurkka nimittäin kertoo ansaittuun ruokataukoon olevan vartin verran aikaa. Pahus, kolme sähköpostia pitäisi lähettää ennen sitä. Huomaat löytäneesi tälle kytevälle paineelle takaraivossa sanan, kiire. Kuinka moni työpaikka nykypäivänä nauttii kiireettömyyden aurasta? Kuinka moni ”unelmaduuni” on muuttunut todelliseksi paskaduuniksi jatkuvan ja armottoman kiireen vuoksi?

Kasvatustieteen professori ja filosofi Juha T. Hakala ruotii työelämän ankaraa kiirettä ja paineistunutta työtahtia kirjassaan Pakattu aika – Kiireen imusta hallittuun hidasteluun. Hakala käsittelee nykypäivänä jo karua aihetta sopivan rennosti, osittain omien kokemustensa ja osin hauskojen tosielämän esimerkkien avulla. Kirjan pääasiallinen tarkoitus ei ole antaa suoria vastauksia kiireistä elämäntapaa koskien, koska ”patenttiratkaisuja ei ole”. Vastausten sijaan kirja pyrkii herättämään ajatukset kohti hitaampaa ja stressittömämpää muutosta. Tehtävässään kirja onnistuu mainiosti, varsinkin loppupuoliskonsa avuin, joka vasta todella avaa silmät sille, mistä koko alkupuolisko onkaan kertonut. Olemmeko me todella näin kiireisiä? Kun Hakala alkaa pohtia, kuinka kiire näkyy yksilön tasolla, herää pian kysymys; onko tässä nyt enää mitään järkeä?

Kiireestä on kieltämättä tullut varsin massiivinen aikamme tauti. Kiire johtaa stressiin, ja stressi taas ajaa meidät lähemmäksi ahdistusta, masennusta, unenpuutetta ja kohti heikompaa itseluottamusta. Kierre on lähes loputon ja seuraukset varsin lohduttomat. Onneksi nykypäivän kehittynyt lääketiede on kehittänyt aimo nipun ratkaisuja helpottamaan kiireistä elämäämme, on Ritalinia, pirasetamiinia ja modafiniiliä, unilääkkeistä puhumattakaan. Kuinka terveeltä kuulostaa jatkuvassa paineessa työskentelevä toimitusjohtaja, jonka psyyke pysyy kasassa erilaisten lääkekombojen avulla? Hei, onhan kyse kuitenkin unelmaduunista. Esimerkit ovat varsin rajuja ja helppoja sivuuttaa, mutta mikään ei poista sitä faktaa että teollisen vallankumouksen jälkeen olemme vuosi vuodelta kiihdyttäneet työtahtiamme entistä kovemmaksi.  Lähes aina työnteko vaatii edes jonkinasteista sosiaalista kanssakäymistä ja esimerkiksi työkavereiden kanssa seurustelu kuuluu normaaliin työpäivään. Toimistoviidakossa jossa vallitsee kiireen laki, on varsin hankalaa harjoittaa minkäänlaista todellista kontaktia ihmisten kanssa. Jaapa siinä kuulumisia puolin ja toisin kun molemmat syövät pikaista einesruokaansa seinäkellon sekuntiviisaria tiukasti tuijottaen. Pitäisihän tässä vielä vessassa ehtiä kuitenkin käymään. Stressipitoisessa, kiireisessä ja nopeasti huipputulokseen pyrkivässä firmassa kollegat jäävät helposti vain pintapuolisiksi. Kasvoja, joiden olemassaolon tiedostat, mutta joiden taustoista et tiedä juuri mitään. He tekevät hiljaisesti työtään omassa pienessä työpisteessään ja näkyvät liikkeellä vain lyhyillä tauoillaan. Surullisena esimerkkinä tällaisesta kasvottomasta ja tunteettomasta työskentelystä Hakala mainitsee amerikkalaisen George Turklebaumin, joka sattui kuolemaan omalle työpisteelleen. Tavatonta tästä tekee se fakta, että George työskenteli 23 hengen avokonttorissa ja ehti viettää kuolleena kuusi päivää, ennen kuin siivooja huomasi tämän, vain kysyäkseen aikooko George työskennellä myös viikonloppuna. Kun kukaan ei välitä, voi olo olla kovin yksinäinen.

Kuten sanottua, Hakala ei tarjoa suoria vastauksia kiireeseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin. Hän kuitenkin herättää monenlaisia ajatuksia ja vertaa nykypäivän työläisiä esimerkiksi heimoihin, joiden kiireen keskellä on pysähdyttävä meditoimaan, vain siksi että ”heidän sielunsa ehtisivät mukaan.” Kuinka nerokasta! Pohdinnan alla on myös työn laatu, jonka pyrimme pitämään jatkuvasti huippulukemissa. Hakalan omien kokemuksien myötä työ, esimerkiksi pro-gradun kirjoittaminen, joka pyrkii vain juuri ja juuri vaadittuun tulokseen, muuttuu hyvin usein matkan varrella timanttiseksi priimaksi. Tällöin eri suoritteiden ennalta asetettu stressitaso laskee ja flow-tila on helpompi saavuttaa. Flow-tilassa tuotettu materiaali kun on usein juuri sitä kaikkein parhainta ja kirkkainta. Myös tiukkaa pohdintaa aiheutti mielikuva siitä, jos töitä ei tarvitsisi viedä lainkaan työpaikan ja työajan ulkopuolelle. Kuinka rauhoittavaa olisi jakaa päivä minuutin tarkasti työhön ja oikeaan vapaa-aikaan. Kokonaisuutena kirja aiheuttaa varmasti jokaiselle, edes jollain tasolla kiireestä kärsivälle ajateltavaa. Entäpä jos hieman hellittäisin? Hidastaisin hieman, en asettaisi niin kovia paineita ja tavoitteita. Jättäisin työt työpaikalle ja viettäisin illan lasten tai kavereiden kanssa. Juttelisin työkavereilleni, kyselisin mitä heille oikeasti kuuluu. Sillä sanoi kuka tahansa mitä vain, niin hidastelu ei ole laiskuutta, se on vain järkevää. Ja järkevintä on myös muistaa nauttia, etenkin siitä unelmaduunista.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!