Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Olipa kerran, kauan kauan sitten

Kirjoitettu 03.03.13
Esseen kirjoittaja: Henry Vesin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tarinoiden voima - miten yritykset hyödyntävät tarinoita
Kirjan kirjoittaja: Aaltonen Mika & Heikkilä Titi
Kategoriat: 6.3. Brandi ja mielikuvien kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

…maa jossa oli paljon tarinoita. Se maa oli erittäin kaunis maa. Sen pituinen se.

 

Tässä oli sen kaltainen kirja jota voin suositella kenelle tahansa. Erityisesti luku neljä oli vahvasti vaikuttava. Suurimpana koppina tarttui siis se, että tarina vaikuttaa ihmiseen aina. Analyyttiset keinot käsittelee vain järkeä, mutta tarina lisää siihen vielä tunteet. Tästä kirjasta käytäntöön lähtee tarinoiden etsiminen. Aion löytää oman elämäni keskeltä tarinoita ja tarinankertomisen taitoa. Tarinat kertovat että kuka minä olen, keitä me olemme ja minne me olemme menossa?

Yksi eniten koko maailmanlaajuisesti vaikuttaneista ihmisistä kautta historian on käyttänyt myös pääasiallisena viestimisvälineenään oman esimerkin lisäksi tarinoita. Itseasiassa koko Jeesuksen elämä oli yhtä suurta tarinaa, ja oikeastaan vain osa isompaa tarinaa. Samoja tarinoita kerrotaan yhä edelleen ja moni oppii niiden kautta. Vaikka ei edes oppisi, niin silti ne muistetaan. Ennen vanhaan lapsia opetettiin opettavaisten satujen ja tarinoiden kautta, mutta missä tämä kulttuuri on nykyään?

Omakohtainen kokemus tarinoiden voimasta seuraavaksi. Yhdessä Mittavan ensimmäisistä asiakasaamuista puhuimme Samuelin kanssa myymisestä ja puhelimeen puhumisesta ja Samuel otti ja kertoi seuraavan tarinan vapaasti mukaillen. ”Kuvittele että meidän tiimillä on virkistyspäivä tulossa. Sitten naapuri ählämipitseriasta soitetaan ja sanotaan että ’Tulka tänne meille pitä hauska!’ Tuntuuko siltä että pitäis mennä? No ei kyllä. Mutta sitten jos ne laittaakin esitteen meille ja sitten me huomataan se niin ehkä me sitten saatettais mennäkkin, eikö?” Näin syntyi idea koko tiimin kattavasta osaamisaluelehtisestä, joka ilmestyy tässä joskus. Tarinat siis antavat uudenlaista näkökulmaa.

Mulla on hyvä ystävä, jonka kanssa jutustellaan niin pintapuolisesti kuin syvällisemmin. Oman elämän kriiseissä oon huomannu että puhumisen kautta saan jäsenneltyä omia ajatuksiani ja usein tilanteet jopa ratkeaa sen jälkeen. Tätä asiaa vahvistavat myös kirjan kirjailijat. Tarinoilla on tapana jäsentää ja selkeyttää tilanteita. Myös parisuhteessa toimiva ratkaisu, auttaa toimimaan yhdessä.

Kun meillä esimerkiksi treeneissä luetellaan asioita, niin tärkeää olisi kiinnittää huomiota siihen että miten ne jää ihmisten mieleen. Luetteloinko asioita vain luettelona vai tuleeko asiat peräkkäin toistensa vuoksi. Siinä on vissi ero. Lista on lista ja tarina on peräkkäisiä asioita jotka linkittyvät oleellisesti toisiinsa. Tulevaisuudessa yhä enemmän painotetaan elämysteollisuutta, jolloin tarinankertominen kasvattaa koko ajan suosiotaan.

Uusi näkökulma korostaa ostajan elämäntapaan liittyviä tekijöitä, kuten harrastuksia, mielenkiinnon kohteita ja mielipiteitä, jotka yhdessä muodostavat kuluttajan sosiaalisen identiteetin. Sosiaalinen identiteetti sitoo eri tuotteet ja ostopäätökset toisiinsa. Toisaalta brändit ovat keskeisiä sosiaalisen identiteetin rakennusvälineitä

Edeltävä lainaus liittyy läheisesti brändin rakentamiseen. Brändiä ei voi rakentaa vain markkinoinnilla ja mainonnalla, vaan asiakas on saatava mukaan oman kokemuksen kautta. Oman kokemuksen asiakas löytää tarinoista. Brändiä ei tule rakentaa tredin päälle, koska trendit tulee ja menee. On löydettävä jotain kestävämpää, ehkä tarinoiden avulla.

Tarinan perustavanlaatuinen voima ei perustu siihen että se erottelisi faktan fiktiosta, vaan siihen että se tarjoaa vakuuttavan tulkinnan jollekin tapahtumalle. Mittavan tapauksessa tapahtuma voi olla liikevaihdon pakkaslukema tai jokin arkinen ongelma. Tarina saa joka tapauksessa heräämään, ja onneksi Mittavalla on nyt Siperiasta Saharaan kuukausi, eli tarina käytännön konkretiaan!

 

 

 

Henry Vesin
Tuleva Satusetä
Osuuskunta Mittava Innovations
p. 040 734 8559
henry@mittava.fi

 

Tagit: , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!