Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Olipa kerran tarina, joka päätyi bisnekseen

Kirjoitettu 05.12.17
Esseen kirjoittaja: Oona Tynkkynen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Storytelling työkaluna – vaikuta tarinoilla bisneksessä
Kirjan kirjoittaja: Mervi Rauhala ja Tarja Vikström
Kategoriat: 6.2. Myynnin ja markkinointiviestinnän taidot ja työkalut, 6.3. Brandi ja mielikuvien kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kukaan ei ole liian vanha tarinoille, jos minulta kysytään. Jos lapselle kerrotaan pienenä tarinoita, kehittyy hänen mielikuvituksensa vilkkaammaksi. Kerran eräs haastateltavani kertoi, kuinka ihanaa oli päästä kuuntelemaan tarinoita vielä aikuisena. Istua aloillaan ja vain kuunnella, kun toinen lukee. Pääsen hyvin hänen päänsä sisälle – minusta olisi itsestänikin ihana vain kuunnella, kun joku kertoo minulle tarinoita.

Oletko tullut miettineeksi, kuinka paljon tarinat vaikuttavat meihin? Nykyajan lapset leikkivät Frozenia ja kun minä olin pieni, leikittiin Prinsessa Ruususta. Ehkä oma romantiikan kaipuunikin kumpuaa, jostain Disneyn prinsessojen onnellisista lopuista. Lapset ammentavat esikuviaan ja ottavat mallia tarinoiden sankareista ja prinsessoista, joissa paha saa aina palkkansa.

Tarinat eivät suinkaan ole tarkoitettu vain lapsille. Monesti lasten elokuvien prinsessoiden ja sankarien maailmaan sekoittuu elämän opetuksia, jotka aukeavat vasta kypsemmällä iällä. Tajusin vastikään luettuani Mervi Rauhalan ja Tarja Vikströmin kirja Storytelling työkaluna – vaikuta tarinoilla bisneksessä, että tarinat ovat oikeasti todella voimakas vaikuttamiskeino.

Tarinoilla on paikkansa monessa jopa bisneksessä ja tällä hetkellä palan halusta oppia siitä lisää!

Ensiaskeleena tarinoiden maailmaan on ”tarinavainun” kasvattaminen: täytyy oppia näkemään ja löytämään tarinoita, kuten toimittajana olen joutunut etsimään kerta toisensa jälkeen ihmisiä puhuttelevia uutisia. Hyvien tarinoiden etsimisessä auttaa muun muassa tarinabongaus. Tarinabongauksen idea on kirjoittaa jokainen vastaan tuleva tarina ylös mahdollista myöhempää käyttöä varten. Listaan on myöhemmin helppo palata, kun etsii sopivaa tarinaa. Pyhitin itselleni vihkooni aukeaman pelkästään tarinoiden keräämistä varten, toivottavasti se alkaa pikkuhiljaa täyttyä, kun tarinavainuni alkaa kehittyä.

 

Hyvän tarinan tunnistaa siitä, että se herättää tunteita. Se ehkä saa sinut hymyilemään tai se yllättää sinut. Jos tarinalla haluaa vaikuttaa, on sen herättämät tunteet tietoa ja ajatuksia tärkeämpiä. Tämä, jos mikä herätti mielenkiintoni.

Usein tuntuu, että haluamme ajatella asioista järjellä, mutta todellisuudessa emme pysty tekemään päätöksiä ilman tunteita. Luin taannoin erään kirjan, jossa kerrottiin tutkimuksesta, jossa ihminen oli menettänyt ”tunteensa” suuressa aivoleikkauksessa. Hän kykeni toimimaan muuten normaalisti, mutta hän kyennyt tekemään päätöksiä. Tunteiden puuttuminen vei häneltä kokonaan kyvyn tehdä päätöksiä. Siis lyhyesti sanottuna: tunteet ovat siis merkittävä osa meidän päätöksentekoa.

Jos siis haluaa vaikuttaa ihmisiin, ei riitä, että tuot esille faktoja. Kovaa faktatietoa paremmin purevat tunteet. Vaikka tunteet ovat hyvästä, ne eivät saa kuitenkaan lamauttaa, sillä niiden tarkoituksena on saada ihmiset liikkeelle ja toimimaan, ei jäätymään.

Ajattelin asiaa paljon kirjaa lukiessani. Itse aika tunteellisena ihmisenä käytän usein tunteita monessa, koska en pysty olemaan käyttämättä niitä. Tunteet ovat vahva osa minua, kuten montaa muutakin. Joskus olen ajatellut, että voimakkaat tunnereaktioni ovat huono asia. Miksi minun pitää purskahtaa niin pienestä itkemään juuri silloin, kun sitä vähiten kaipaan tai nauraa kuin heikkopäinen, kun pitäisi pysyä tyynenä? Tunteet ovat kuitenkin meille aikamoinen voimavara. Olisihan se nyt ihan hiton tylsää, jos ei tuntisi mitään! Minun täytyy vain oppia hyödyttämään tunteitani enemmän. On iskettävä sydämeen.

Tunteiden lisäksi hyvässä tarinassa on myös selkeä toimija, johon kuulijan/lukijan on helppo samaistua. Tarinassa on jotain, mikä herättää visuaalisia mielikuvia, ja sen voi linkittää osaksi isompaa teemaa. Usein hyvä tarina jää pyörimään mieleen, tai sen haluaa kertoa spontaanisti eteenpäin. Siinä on usein jokin kiinnostava yksityiskohta. Kun jatkossa rupean tarinoita rakentamaan, on nämä seikat hyvä pitää muistissa.

 

Haluan kehittyä tarinankerronnassa hyväksi. Niin hyväksi, että voin sisällyttää tarinankerrontaa myös omiin esityksiini. En halua olla enää tylsien Power Pointtien esittäjä, vaan haluan, että ihmiset lumoutuvat kuunteleman tarinaani. Haluan luoda aidon ja intiimin ilmapiirin, kun esiinnyn. En halua enää sortua siihen, että Power Point-esityksessä on samat tekstit, joita luen ääneen yleisölleni. Se, jos mikä on yleisön aliarvioimista.

Homma ei ole helppo. Jännitän usein esiintymistä ja pelkään, etten muista mitä minun piti sanoa. Takerrun tarkkoihin muistiinpanoihin tai valmiiksi kirjoitettuun puheeseen, vaikka osaisin varmasti ilmankin, kun vain luottaisin itseeni ja uskaltaisin kokeilla. Voiko lavalla myöntää, että jännittää hitokseen paljon, vai pitääkö näyttää vahvalta? Ehkä voin kokeilla molempia! Oma tyyli esiintyä löytyy varmasti, kun uskaltaudun pois ”paperien” takaa harjoittelemaan.

Toinen asia, johon aion kiinnittää huomiota, on juurikin Power Point -esitysten sisältö: haluan sisällön olevan laadukasta ja visuaalista turhien tekstien sijaan. Olen harjoittelut visuaalista ilmaisua, joten miksi en käyttäisi sitä taitoa jatkossa esitysten teossa? Visuaaliset asiat jäävät kaiken huipuksi parhaiten mieleen ja kaiken lisäksi saan harjoitusta!

Tarinoiden kertomisessa on tärkeää tuntea yleisönsä. Uskon, että Tiimiakatemia on oiva paikka harjoitella tarinankerrontaa, vaikka tällä hetkellä ajatus tuntuu jotenkin pelottavalta. Askel oikeaan suuntaan on siis opetella tuntemaan ympärilläni olevat tiimiyrittäjät. Tiimiakatemialla minulla on tarinankertojana etu, sillä olen sisällä yhteisössä, joten voin käyttää tarinoina tuttuja tarinoita ja inside-juttuja.

 

Vaikka haluan hyödyntää tarinan kerrontaa puhuessani, vielä enemmän palan halusta käyttää sitä sisällöntuotannossa. Haluan ensinnäkin rakentaa nettisivuillemme toimivan tarinan meidän tiimistä. Kirjassa muistutetaan, että kaikkia ei voi syleillä, vaan töitä tehdään aina rajatulle asiakasjoukolle. Meidän on tiiminä valittava asiakaskuntamme, joka määräytyy osin meidän tarjoamiemme palveluiden kautta.

En kuitenkaan halua jäädä kertomaan tarinoita pelkästään meidän tiimimme kotisivulle, vaan haluan tuottaa tarinoita myös muillekin yrityksille. Haluan rakentaa tarinankerronnasta sisällöntuottajan salkkuuni yhden työkalun. Haluan ajan kanssa muovailla itselleni tarinankerronta palvelun, jota voin alkaa keväällä myydä yrityksille. Taitoa tarinankertojana on vielä syytä kehittää, mutta minulla on vielä hyvää aikaa harjoitella. Mietin, että harjoituksia voisi tehdä yrityksille halvemmalla hinnalla alkuun, kun laatu ei ole vielä tasaista eikä palvelulle pysty antamaan 100 prosenttista laatutakuuta. Taas on vain aika kerätä rohkeutensa ja yrittää!

Tarinankerronnan myymiseen, kuten yleisesti tarjousten ja esitteiden suunnitteluun kirja antoi hyvän vinkin: keskity siihen, mitä asiakas palvelusta saa, älä siihen, miten sen teet. Tein taannoin visualisoidun ”esitteen” palvelustamme, jolloin huomasin (ja kuulin asiakkaalta), että yksinkertainen on kaunista. Ja sen haluaisin saada säilytettyä sekä tarinoissa, että tarjouksissa ja esitteissä. Siispä kirjassa esitelty KISS-periaate (Keep it simple, stupid) vain tehokkaammin käyttöön!

Välihuomautuksena sanottakoon, että omalla kohdalla KISS tulisi ottaa välittömästi käyttöön monessa muussakin asiassa. ”Pienenä” perfektionistina sorrun usein turhaan kikkailuun ja tartun välillä jopa turhaan lillukan varsiin, vaikka työt saisi tehtyä tehokkaammin keskittymällä olennaiseen. Varsinkin tarinoiden kohdalla täydellisyys on kuitenkin yliarvostettua: aitous ja rosoisuus purevat täydellisyyttä paremmin.

 

Storytelling-kirja tarjosi meidän tiimin Vaffa -projektia varten muutamia hyviä ideoita. Vaffan ympärille ollaan vastikään alettu luomaan hypeä. Facebookissa ja Instagramissa on alkanut tipahdella videoita synkän musiikin ja rosoisten kuvien saattelemana.

Rauhala ja Vikström kertovat kirjassaan, että ”tarinan pitää olla sellainen, että sitä ei voi kertoa eteenpäin kertomatta tuotteesta tai palvelusta”. Tällä hetkellä Vaffan videot, eivät kerro mitään Vaffan tarkoituksesta. Voisiko seuraaviin videoihin piilottaa vihjeitä siitä, mitä Vaffa oikeasti on tai vihjeitä siitä, milloin kaikki paljastuu? Tällä hetkellä Vaffan oikeaa ideaa ei tiedä, kuin ihmiset Tiimiakatemialla sekä muutama muu, jolle sana on kiirinyt suusta suuhun.

Toinen asia, joka nousi esille samaiseen projektiin liittyen, on Facebookin tykkäykset. Vaffalle halutaan paljon seuraajia sekä sen kautta sen ympärille halutaan luoda hype ja yhteisö. Pelkkä Facebook-tykkäys ei kuitenkaan riitä synnyttämään yhteisöä. Jos Vaffalle halutaan luoda oma yhteisö, täytyy ihmisten haluta kuulua sen tarinaan ja yhteisöön. Mikä on Vaffan tarina? Pitäisikö meidän kehittää se ja alkaa jakamaan sitä ”yleisölle” ja sitouttaa asiakkaita sitä kautta mukaan Vaffaan? Pitäisikö sosiaaliseen mediaan ladatuilla videoilla olla jokin yhteisöllisyyttä rakentava juttu esimerkiksi tarina? Tarina voisi olla Vaffan näköinen, ei mitään perinteistä olipa kerran -satua, vaan jotain pimeää, kuten projekti itsekin. Tai sitten toisaalta se voisi olla uusiin sfääreihin viety olipa kerran -tarina. Toisaalta tarinat syntyvät teoista (storydoing), siksi ei pidä odottaa, että tarinat lähtevät lentoon itsekseen. On tehokkaampaa tehdä jotain, mistä asiakkaat sekä muut kiinnostuvat. Voisiko se jokin löytyä videoista? Mitkä ovat ne asiat, jotka saisivat Vaffan tarinan lentoon? Entä miten hyödynnämme valittua kanavaa?

Kirjassa kerrottiin, että eräs mies oli julkaissut kirjan Twitterissä ja käynyt siellä roolihahmojen keskustelua Twitterin rajatulla merkkimäärällä. Mies siis hyödynsi Twitterin tarjoamia mahdollisuuksia. Mitkä ne mahdollisuudet voisivat olla Facebookissa ja Instagramissa? Vaffan käyttämät videot ovat varmasti yksi hyvä vaihtoehto. Vaffan videot eivät ole pitkiä. Usein tarinan pituus ei olekaan mikään meriitti. Lyhytkin voi olla ytimekästä. Hyvä ja havainnollistava esimerkki tästä oli seuraava tarina: ”Baby shoes for sale. Never worn.”

Tarinoissa ei siis merkitse aina merkkimäärä tai pituus, vaan sisältö ja se, miten osaa käyttää kunkin kanavan erityispiirteitä. Omalla kohdalla tuo kuuden sanan tarina iskee lujaa, kun miettii, mitä pienokaiselle on käynyt, että hän ei ole kenkiään päässyt käyttämään. Omissa kuvitelmissani ei ollut onnellista loppua.

 

Sekä suullisessa että kirjallisessa tarinankerronnassa pätee sama kahdeksan sekunnin ”sääntö” – sinulla on kahdeksan sekuntia aikaa vakuuttaa yleisösi. Siksi haluan erityisesti harjoitella aloituksia. Mitkä ovat hyviä tapoja aloittaa teksti? Millä lukija tai kuulija koukutetaan kiinni aiheeseen? Näihin on syvennyttävä vielä lisää, mutta uskon, että tunteet näyttelevät suurta osaa aloituksissakin.

Hyvän aloituksen ja tarinan kanssa auttaa hyvä ihmistuntemus. Rauhalan ja Vikströmin kirjassa sanotaankin, että kaiken pitäisi lähteä ihmisten ymmärtämisestä ja hyvästä analytiikasta, muutoin markkinointiviestinnän panostukset menevät hukkaan. Sen vuoksi aion ottaa lukuun keväällä kirjoja siitä, miten ihmisiä (asiakkaita) voisi ymmärtää paremmin.

Seuraavana vuorossa on tietoinen opettelu tarinankertojaksi. Onneksi kirja tarjosi näppärän tarinankertojan ”lunttilapun”, johon vielä näin alkumetreillä voi tukeutua. Saa nähdä, onko kirjan ansiosta alkaneella tarinallani onnellinen loppu vai iskeekö pelko likaa kapuloita rattaisiin. Kuka on tarinan voittaja? Sen kertoo aika.

Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!