Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Onnistumista vai (epä)onnistumista?

Kirjoitettu 21.11.16
Esseen kirjoittaja: Neea-Eveliina Mäkinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Whoever makes the most mistakes wins - the paradox of innovation
Kirjan kirjoittaja: Richard Farson & Ralph Keyes
Kategoriat: 7.1. Luovan ajattelun työkalut, 7.3. Innovatiivisen yrityksen kehittäminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Onko onnistuminen epäonnistumista vai epäonnistuminen onnistumista?

Kirja herättelee ajattelemaan koko onnistumisen ja epäonnistumisen käsitteitä ja merkitysrajoja. On vaikea sanoa olevansa onnistunut, kun kaikilla ihmisillä on eri tavoitteet, unelmat ja käsitykset tulevaisuudesta. Miksi sitoa tai niputtaa käsitteitä, kun ei ole mitään objektiivista, kiinteää pintaa mihin sitoa niitä. Niin kuin elämässä ollaan huomattu, mikään ei ole mustavalkoista, vaan ns. ”harmaata aluetta” esiintyy kaikkialla. Minun mielestäni kaikki puhtaasti mielipiteisiin tai henkilöperäisiin päätöksiin perustuvat käsitteet ovat harmaalla alueella. Toiselle pelkkä MM-kisoihin pääsy on voitto ja toiselle se on niin pitkään epäonnistuminen, kunnes mitali roikkuu kaulassa.

Kuinka sitten voi sanoa, että kukaan on ikinä onnistunut missään? Onnistuminen on tunnetila, aivan niin kuin epäonnistuminen. Ne syntyvät ärsykkeiden johdosta samalla alueella aivoista ja siksi ne ovat tunnetiloina hyvin samanlaisia. Ne syntyvät henkilökohtaisten tavoitteiden ja odotusten ansiosta. Kun tavoitteisiin päästään, olo on huikea ja päinvastoin. Ihminen kuitenkin itse päättää omasta onnistumisestaan tai epäonnistumisestaan, kun tavoite on henkilökohtaisesti asetettu.

Ihmisillä on kuitenkin ympäristöstään syntynyt stigma epäonnistumiselle; se koetaan lähes poikkeuksetta negatiivisena asiana. Näin ei kuitenkaan tulisi olla, sillä ilman virheitä, ei synny korjausliikkeitä ja sitä mukaan uusia nousuja. Ja nämä uudet nousut saattavat olla juuri se liike, jota yritys on kaivannut jo pitkään. Täytyi vain uskaltaa ottaa riski, epäonnistua ja tehdä vastaisku. Kirjaa lainaten ”Onnistuminen ja epäonnistuminen ovat kuin paritanssi, toinen vie ja toinen seuraa perässä”. Ja niin pitkään, kun ihmiset eivät lamaannu epäonnistumisestaan, vaan ottavat sen uutena alkuna, tuo kahden tanssi näyttää loistokkaalta.

 

Se matka, eikä se määränpää

On fakta, että tavoitteet ohjaavat toimintaa ja niihin pääsy on tavoitteista riippuen tärkeää jokaisen elämälle. Mutta liian usein ihmiset unohtavat kaiken matkalla opitun ja keskittyvät vain epätoivoon ja elämän surkeuteen epäonnistumisen hetkellä. Oikeasti tulisi vain avata silmät ja nähdä, mitä kaikkea juuri opittiin. Onnistumisella ja epäonnistumisella on samat geenit, samat vaiheet, mutta vain erilainen määränpää. Opit ja kopit matkalta on jo huomattavasti helpompi kääntää kohti oikeaa tulosta, kun ymmärtää, ettei epäonnistumisen jälkeen todellakaan ole taas alkupisteessä; tämän ymmärtäessään saattaa jopa käsittää, ettei ehkä ole alkuunkaan edes epäonnistunut. Ihminen hakee automaattisesti tasapainoa ja tekee siis pieniä korjausliikkeitä elämässään koko ajan. Jos ei mene, eteenpäin, tietää vain, mitä menettää, muttei ollenkaan sitä, minkä voi vielä saavuttaa. Se, ettei tullut valituksi maan parhaaseen korkeakouluun, vaan päätyikin toiseen kouluun, missä ei ollut sama tarjonta, johtaa aivan erilaiseen lopputulokseen, kuin suunniteltu. Kuitenkaan kukaan ei tiedä, onko uusi tulos toivottua huonompi, ellei anna mahdollisuutta.

 

Innovaation paradoksi

Nykyajan trendi yrityksissä on olla mahdollisimman innovatiivinen ja ”fresh” kuin vain mahdollista. Työntekijöitä valitaan luovuuden pohjalta ja jokaista kannustetaan uuden luomiseen. Kuitenkin, kun ihmisiä lahjotaan tekemään työtä, he tekevät juuri niin kuin on käsketty. Tämä taas rikkoo kaiken innovatiivisuuden työympäristöstä. Joiltain osin kyse on kontrollista ja johtamisesta haluttuun tavoitteeseen, mutta se on myös luottamuksen pulaa ja riskien ottamisen pelkoa. On vaikea kehittää, mitään uutta kokeiltavaksi, jos samaan henkäisyyn todetaan, ettei se saa missään nimessä epäonnistua. Yhdysvalloissa, tähän ajattelutapaan on tullut jo muutosta. Silicon Valleyn alueella, missä yrittäjyys kukoistaa, ei nimittäin enää juurikaan palkata työntekijöitä, jotka eivät ota riskejä. Siellä omillakin aivoilla ajattelu on sallittua ja uusia ideoita tuetaan.  Mitä enemmän yrityksiä kaatuu, sitä enemmän niitä nousee. Tähän tulisi mielestäni joka maan pyrkiä.

Suurin ongelma innovaatioiden syntymisessä, ei ole luovien ihmisten tai uusien ideoiden puuttuminen, vaan avoimuus niitä kohtaan. Uusia ideoita on kaikkialla aivan meidän kaikkien nähtävissä, on aina vain ajan kysymys, kuka on tarpeeksi rohkea ottamaan riskin ja tuomaan ne konkreettisesti julki kaikille. Pelko syö riskinottoja ja sitä mukaa myös ideoita. Jos vain ymmärrettäisiin, ettei ehdotonta epäonnistumista ole, vain vaan kasa hyviä yrityksiä, jotka eivät osuneet liikkuvaan tauluun, pystyttäisiin toteuttamaan ja luomaan paljon enemmän uusia, hulluja ja tuoreita ideoita.

Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!