Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Oppimisen iloa etsimässä

Kirjoitettu 15.09.16
Esseen kirjoittaja: Paula Äijänen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Oppimisen iloa etsimässä
Kirjan kirjoittaja: Taina Rantala
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.01. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Ideaosuuskunta INTO on ollut olemassa nyt kolme vuotta. Se on toiminut alustana yritystoiminnalle, oppimiselle ja yhdessä tekemiselle. Olemme antaneet toisillemme ja ottaneet toisiltamme. Olemme toimineet yhdessä ja yksin, jokainen hiukan omaa polkuaan pitkin. Jokainen yksilönä on oppinut toimimaan tiimissä, oppinut johtajuutta, budjetointia ja paljon itsestään.

Meillä on jäljellä enää reilu kolme kuukautta yhdessä yrittämistä, Tiimiakatemia toimintaa. Saamme vielä sparrata ja innostaa toisiamme kohti tulevaisuutta ja maailmanympärysmatkaa. Jokainen suunnittelee ja tekee asiansa omalla tavallaan. Toiset ovat jo aloittaneet unelma työpaikassaan, kun toiset vielä viimeistelevät opintojaan. Olemme yksilöitä ja tallaamme jokainen omalla tavallamme. Ei ole yhtä tietä, jota jokainen tiimiyrittäjä kulkisi, vaan jokaisella on omanlaisensa rämeikkö. Jokaisella tiimiyritykselläkin on erilainen polku, me olemme erilaisia, eikä meitä kannata lähteä vertailemaan. Katsotaan sitten tuloksia, mitä tuleman pitää.

Tuloksia ei kuitenkaan tule ilman päämäärää, suuntaa, visiota. Meillä on ollut yhteisiä ja yksittäisiä visioita. Olemme suunnitelleet ja käyttäneet paljon aikaa pohtien, mitä me haluamme yhdessä tehdä. Vaikeaa se on ollut, sillä jokaisella on erilaiset lähtökohdat ja erilainen päämäärä. Timanttinen tulevaisuus on viimeisin yhteinen päämäärä, sinne me kaikki haluamme pyrkiä ja uskon, että meistä on siihen.

Meillä on vielä viimeiset hetket kehua ja kannustaa ja ylistää toisiamme ja tietenkin itseämme. Meillä on mahdollisuus onnistua, jos me niin vain haluamme. Me saamme Timanttisen tulevaisuuden, jos me niin päätämme. Se on vain minusta itsestäni kiinni, mitä minä haluan.

Nyt se syksyn hetki kun käymme yhdessä läpi tulevaisuuden tavoitteet. Sanomme ne rohkeasti ääneen, sillä, jaettu visio, unelma, tulee toteutumaan. Saamme avun toinen toisiltamme ja kannustamme toinen toisiamme. Ei pilkkausta tai mollausta, vaan kannustusta.

Jos en uskalla unelmoida ja laittaa tavoitteitani korkealle, niin kuka ne sitten minun puolestani asettaa? Yrityksessä tulee olla motivoituneita työntekijöitä, ja mikä heitä motivoi eniten kuin yhteinen tavoite. Tai henkilökohtainen tavoite, johon kannustetaan ja autetaan pääsemään.

Treeni suunnitelma

Check in: Minkä hyvän asian olen tehnyt viimeisen viikon aikana? Tai onnistumisen?

Nyt laitetaan silmät kiinni, (musiikkia), kuvitelkaa itsenne ensi syksyyn. Missä näette itsenne? Mitä näette itsenne tekemässä? Liikkukaa siinä mielikuvassa, kävelkää hitaasti ja vilkuilkaa ympärillenne. Mitä näette?

Tavoitteita, päämääriä on tärkeä asettaa. Tärkeämpää on kuitenkin tuntea itsensä ja uskoa itseensä, että pystyy saavuttamaan asettamansa tavoitteet. Niistä on uskallettava keskustella ja puhua ääneen.

Ihmetyksiä treenejä varten:

  • Kuinka saadaan keskustelua aikaiseksi?
  • Kuinka ehditään paneutua kaikkien tavoitteisiin ja unelmiin tasapuolisesti?
  • Mikä vie minua eteenpäin? Mitä toivon muilta?
  • Visualisointi!
  • Musiikki?
  • Aikaa 4h
  • Henkilöitä 6-10
  • Kuinka käymme läpi? Aikataulutus? Työkalut?
  • Innostava ja iloinen ja kannustava ilmapiiri
  • Crazy unelmataulu, mitä minä olen… Uskalla unelmoida!

Tavoitteena on käydä treeneissä Tulevaisuuden Oppimissopimuksia läpi, yhdessä. Jokainen valmistelee oman tulevaisuuden oppimissopimuksen etukäteen, miettii missä haluaa olla, miten sinne pääsee ja mistä tietää, että on perillä. Mietitään sitten yhdessä tavoitteiden asettamista, mitä ollaan tehty ja miten tavoitteet ovat vaikuttaneet. Pyritään pitämään positiivista ilmapiiriä yllä koko treenien ajan, loppuun asti.

Tiimimestari porukka tulee syventämään oppeja, ja avaamaan ajatuksia. Heillekin annetaan mahdollisuus asettaa tavoitteita.

 

Treenien Jälkeen:

Aina ei mene niin kuin suunnitellaan.  Tai osittain tiesin, mitä on tulossa. Kuitenkin ihmiset tekevät ja pitää osata varautua johonkin aivan muuhun, eikä pidä pelätä muutosta.

Olimme sopineet, että treeneissä tulee käymään Tiimimestari porukka, n. 15 henkilöä. Tiesin, että ryhmä oli ensimmäistä kertaa Tiimiakatemialla, ja täynnä opettajia. Osasin aavistaa, että he tuovat jotain treeneihin ja saavat niistä paljon.

Yksi kysyi, että Vietkö ja miten viet Tiimiakatemian oppimismallia työelämään? Vastaus, Kyllä. Aloin miettimään, että mitä. Mitä vien ja mitä haluan viedä? Mitä olen oppinut? Mitä muidenkin tulisi tietää ja tehdä, jotta työnteko on mielekästä ja helpompaa? Mitä haluamme valmennuksessamme opettaa?

”Muutama” asia: Dialogi, Oppimissopimus, palaute, tavoitteet, yhteisö, yhteinen tekeminen, tuloksellisuus, ei kellokorttia, yhdessä tekeminen, yhdessä ajattelu, suunnittelu ja toteutus, kaikki mukaan tekemään, kirjojen lukeminen, oman tekemisen reflektoiminen, avoin ilmapiiri, tavoitteista puhuminen, yhteiset matkat, vastuun vaihtaminen, yhteinen vastuu, yhteinen tavoite/visio, yrittäjämäinen asenne, visualisointi.

Mitä vien tulevaan työhöni? Mitä asioita voin ja osaan mainita työhakemuksessa? Miten vien yritystä eteenpäin?

Tiimimestari porukka kyseenalaisti, ihmetteli, kyseli ja pohti. Kaikki oli heille uutta. He toivat treeneihin innostusta ja positiivista ilmapiiriä. He herättivät meissä keskustelua. Me annoimme heille paljon, jokaiselle jotakin. Tietoa ja ihmetystä oli valtavasti. He ovat matkan, tiimioppimisen alkutaipaleella, me loppu puolella. Me kohtasimme, ja anoimme toisillemme ajateltavaa. Annoimme ja saimme uusia näkemyksiä ja uusia näkökulmia. Me ajattelimme ja ihmettelimme yhdessä.

 

Jotain muuta

Jokaisen on tunnettava olonsa turvalliseksi, että uskaltaa sanoa epäkohtiakin ääneen. Pitää uskaltaa sanoa, jos joku asia tuntuu inhottavalta, eikä pidä pelätä toisten mielipiteitä asiasta. Olemme erilaisia ja suhtaudumme asioihin eritavalla. On osattava huomioida erilaiset oppijat, erilaiset ihmiset, erilaiset työntekijät. Meillä jokaisella on omat tavoitteet, joita kohti menemme. Meidän on osattava auttaa toista.

Hyvä itsetunto:

  • kyky kohdata haasteita eli minäpystyvyys
  • itsearvostus
  • toisten arvostus
  • itsenäisyys
  • pettymyksen sietokyky

Onnistumiset parantavat itsetuntoa. Koko ajan tulee tietoisemmaksi omasta kyvykkyydestä ja omista taidoista. Näihin onnistumisiin tarvitsemme myös muita ihmisiä. Tarvitsemme jatkuvasti palautetta muilta. Tarvitsemme kysymyksiä, ja reflektointia. Tarvitsemme tyhmiä kysymyksiä arjesta, jotta joudumme miettimään omaa tekemistämme. Miksi teen näin? Monet asiat ovat arkea, eikä niitä itse edes huomaa. Siksi ulkopuolisen kysymys voi ravisuttaa ajattelua.

Oli ilo huomata, jälleen kerran kuinka pitkällä tiiminä olemme. Olemme oppineet valtavasti. Olemme menneet eteenpäin reflektoinnin, palautteen ja tavoitteiden avulla. Olemme oppineet tiimityöskentelyä ja olemme siinä vielä erinomaisen hyviä. Tiimimestari porukka todisti sen jälleen kerran. He kysyivät kysymyksiä, asioista, jotka ovat meille joka päiväisiä, arkea. Emme osaa edes ajatella esimerkiksi treenejä, ympyrässä mitenkään erikoisena. Me vaan teemme ja olemme. Me jaamme ajatuksemme avoimesti toisillemme. Emme pelkää toisia, tai heidän suhtautumistaan.

 

Vapaana olemme luovia. Mitä yhteiskunta muuta tarvitsisikaan kuin luovuutta? Luovia ihmisiä, jotka osaavat ajatella tulevaisuutta eri näkökulmista. Niin, että jopa luovista ajatuksista syntyy työtä ja työpaikkoja. Minun on kokeiltava rohkeasti erilaisia asioita, välillä hullujakin.

Miten vaikeaankin asiaan löytyy motivaatio ja innostus? Yhdessä tekeminen, onnistuminen ja ilo auttavat eteenpäin! Tulee melkein itku silmään, kun mietin ihania ja iloisia keskusteluja ja oivalluksia, joita olemme tiimin kanssa tehneet. Toisen auttaminen ja toisen apu, ovat kullan arvoisia asioita. Onnistuminen ja kehittyminen, ne eivät vain riipu minusta, vaan ympärilläni olevista ihmisistä. Siksi ne pitääkin valita oikein. Missä siis haluan olla?

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!