Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Oppimista ilon kautta

Kirjoitettu 24.10.19
Esseen kirjoittaja: Eevi Sihvonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Hauskan oppimisen vallankumous
Kirjan kirjoittaja: Järvilehto Lauri
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.5. Oppimisen klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Oppimisessa voi olla ristiriitoja. Voit haluta oppia jonkin uuden asian, mutta oppiminen ei välttämättä ole helppoa. Se voi tuntua ylitsepääsemättömältä esteeltä heti alusta lähtien. Aivan kuin seisoisit kilometrin korkuisen tiiliseinän edessä. Haastaviin tilanteisiin olisikin tärkeää löytää heti alusta lähtien keinot, joiden avulla päästä niistä yli. Itselläni toimii hyvänä esimerkkinä tiimiyrityksemme talousvastaavana toimiminen ja kirjanpidon tekeminen. Se on taito, jonka haluaisin oppia, mutta yksin en siihen pysty nollatiedoilla. Yrityksen kirjanpito on asia, joka on syytä saada menemään putkeen heti alusta asti, jotta asiat rullaavat moitteettomasti jatkossakin. Se vaatii tietoa ja taitoa, jota pitää alkaa kartuttamaan vähän kerrallaan.

 

Lauri Järvilehto kirjoittaa heti kirjansa alussa: ”Toisaalta jos lapset ovat kiinnostuneita [siitä, mitä ovat tekemässä], niin he kykenevät hämmästyttäviin savutuksiin. …  Oppiminen voi olla hauskaa. itseasiassa parhaimmillaan ja kaikkein tehokkaimmassa muodossaan oppimisen pitäisikin olla hauskaa. Jos lapset tylsistyvät, heidän huomionsa alkaa harhailla.” Tuosta päätellen, syy siihen minkä takia pienet lapset oppivat uusia asioita helpommin ja nopeammin kuin aikuiset, lienee siinä, että lapsilla on luontainen uteliaisuus asioita kohtaan. Tämän lisäksi henkilökohtaisesti epäilen, että lasten ennakkoluulottomuus vaikuttaa myös siihen, että he lähestyvät mielenkiinnolla uusia asioita tutkiakseen niitä sen sijaan, että he karttaisivat niitä ennakkoasenteiden takia. Samanlainen uteliaisuus pitäisi löytää itselläkin uudestaan ja unohtaa turhat pelot siitä, että mitä jos minä epäonnistun. Jos epäonnistuu, niin sitten sitä pitää vaan nousta ylös ja jatkaa matkaa.

 

Järvilehto esittelee teorian kolmesta psykologisesta perustarpeesta: autonomia eli vapaus, kompetenssi eli osaaminen sekä ihmissuhteet. Hyvinvoinnin ja tulosten saavuttamisen kannalta tekeminen itsessään on tärkeintä, vaikka kompetenssin kokemusta pidetäänkin monesti tavoitteellisena toimintana. Omalla kohdalla seinäkiipeily ja numeroiden käsittelyä vaativat tehtävät tuovat suurta iloa ja hyvää mieltä, vaikka kiipeillessä omaan tasoon nähden haastava reitti jäisikin kesken tai matemaattinen lasku ei ratkeaisi omin avuin. Molemmissa on jotain houkuttelevaa, joka pitää yllä mielenkiintoni riippumatta siitä onnistunko vai en. Yrittäjänä voin vaikuttaa omaan autonomian, kompetenssin ja yhteenkuuluvuuden tuottamaan positiivisuuden kehään. Omien tietojen ja taitojen avulla voin tuottaa hyötyä muille, mistä saan korvauksen, minkä avulla voin tyydyttää omia osaamisen tarpeita ja sitä myöten tuottaa edelleen (suurempaa, parempaa, laadullisempaa) hyötyä muille, mistä hyödyn jälleen uusina korvauksina. Mutta mikä se oma juttu on?

 

Eräänä päivänä pohdiskellessani elämän syntyjä syviä tajusin yhden jutun: Asia, joka itsellä pitää muuttaa, on tavoitteiden suuruus ja niiden mahdottomuus. Tähän mennessä olen lähinnä tavoitellut realistisia, loppupeleissä melko vaatimattomia asioita. Muuttamalla tavoitteet joksikin isoksi ja mahtavaksi, kuten amerikkalaisessa kulttuurissa tuntuu olevan tapana, saavutan todennäköisesti enemmän, vaikka jäisinkin tavoitteissa puoliväliin, kuin saavuttamalla sataprosenttisesti vain vaatimattomampia ja ”vain realistisia” juttuja. Jatkossa aikomukseni siis on visioida ja unelmoida asioista isommin, pähkähullummin ja överimmin kuin koskaan aiemmin.

 

Oppimisen pitää olla spontaania ja lähtöisin oppijasta itsestään eikä ulkopuolisen tahon määräämää. Motivaation pitää olla kohdillaan. Millaista hauska oppiminen sitten on? Siihen varmasti löytyy yhtä monta vastausta kuin on vastaajia. Yksi oppija on selkeästi teoreettisempi ja sisäistää asiat nopeasti pelkästään lukemalla asioita, toinen nauttii, kun oppii heti käytännön kautta uusia asioita. Itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan. Sain kesällä aivan tyhjästä idean polkea fillarini kesätöiden jälkeen Vantaalta Jyväskylään. Ideassa oli heti alkuunsa kaksi isoa muttaa: ensinnäkin pyörä oli jo pitkään ollut perusteellisemman huollon tarpeessa ja toisekseen omat pyöränhuoltotaidot rajoittuivat siihen, että renkaisiin ilmaa pumpatessa olen lähinnä onnistunut tyhjentämään ne. Muutama tovi meni pyöränhuoltoon liittyviä ohjevideoita katsellen, jonka jälkeen työkalut käteen ja pyörä osiin. Sen jälkeen minun oli pakko oikeasti oppia uusia taitoja, jos vielä halusin saada pyörän kasaan ja käyttöön. Tavoite, jota varten halusin fillarin saada kuntoon, oli niin umpihullu, mutta ennen kaikkea selkeä, että tämän takia uuden oppiminen oli enemmän kuin hauskaa.

 

Hauskan oppimisen edellytykset

  • selkeä tavoite
  • sisäinen motivaatio uuden oppimiselle
  • realistinen aikataulu
  • oman oppimistyylin tiedostaminen (teorian ja käytännön tasapaino)
  • usko omaan kehittymiseen
  • itsenäisyys (mutta ei yksinäisyys!)
  • tiedon jakaminen muiden kanssa
  • löydä sisäinen tutkimusmatkailijasi uuteen maailmaan
  • todellista oppimista ei tapahdu ulkoisten pakotteiden (palkinnot, rangaistukset) johdosta

 

Miten sen mun pyöräretken kävi? Fillarista tuli taas muutaman vuoden jälkeen mainiosti toimiva menopeli ja reissu toteutui. Vaikka matkalle osuneet ylämäet tympivät ja hidastivat vauhtia, niin vältin itselleni tyypillisen turhautumisen vastoin normaaleja tapojani keskittymällä ainoastaan tasaiseen etenemiseen. Maltoin mieleni ja tarvittaessa etenin hitaammin, mutta varmasti. Yksi retken voimalauseeksi muodostunut toteamus itselleni oli, että ei se vauhti vaan liike. Vaikka olenkin aina ollut hillitön rämäpää, niin ei se vauhti todellakaan ole tärkeintä. Nopeutta tärkeämpää on liike ja tekeminen, ja se, ettei missään kohtaa pysähdy lopullisesti. Liikkeessä pysyminen pätee myös oppimiseen: Myös uuden oppiminen vaatii liikettä: mielen joustoa omaksua uutta.

 

FLOW

Järvilehto kuvaa hyvin flow’n merkitystä oppimiseen, ja sitä, miten se sijoittuu mukavuus- ja epämukavuusalueiden välille niin sanottuun optimisuorituksen alueeseen. Tavoitteessa pitää olla jotain haastetta, mutta se ei saa olla mahdoton. Sen pitää tuoda myös jotain ekstraa perustekemiseen, jotta tekeminen ja oppiminen säilyy mielekkäänä. Perustekemisessä hommat hoituvat itsestään ja rutiininomaisesti, ollen jopa tylsiä.

 

Ikävystyminen ja ahdistuminen eivät ole normaaleja eivätkä hyväksyttäviä tiloja ihmiselle. Tutkijoiden Lonka ja Ketonen ovat vakuuttuneita siitä, että ”tylsyys on pahinta myrkkyä mille tahansa älykkäälle olennolle”. Tässä kohtaa olen eri mieltä kirjoittajan kanssa. Vaikka tavoitteena olisi jatkuva flow-tila, niin en usko sen olevan kuitenkaan mahdollinen. Tällöin ikävystymisestä ja ahdistuksesta tulee osa normaalia. Se, että mikä on niiden osuus kokonaisuudesta ja kuinka välttää joutumasta liikaa niiden valtaan, on mielestäni tärkeämpää ymmärtää. Siten tunnetiloja flow’n ulkopuolelta on helpompi käsitellä, kun ne eivät ole täysin vieraita. Oppiakseni tehokkaimmin uutta tarvitsen aiheeseen liittyvän olemassa olevan pohjan, perustan, jonka päälle liitän ja linkitän uudet tiedot.

 

PSYKOLOGISET TARPEET

Järvilehto pohtii, kuinka pelit ovat luonteeltaan optimaalisia täyttämään ihmisen psykologisia tarpeita. Ne tyydyttävät välittömiä, johdonmukaisuuden ja toistuvuuden tarpeita. Entäpä, kun ihminen shoppailee toistuvasti yli todellisen tarpeen? Mitä tarpeita se tyydyttää?  Ovatko ne psykologisia tarpeita? Järvilehto saa kuulostamaan pelien täyttämät psykologiset tarpeet samalle, kuin mitä nykypäivän kertakäyttökulttuuri edustaa: kärsimättömyyttä ja malttamattomuutta asioiden saavuttamisen suhteen. Pelimaailma kuin shoppailukin saavat ihmisen helposti kadottamaan ajantajunsa ja saavuttamaan flow’n. Onko ne hyviä flow-tiloja? Millainen on hyvä tai huono flow? Onko huonoa flow’ta edes olemassa?

 

Psykologiset tarpeet peleissä

  • Autonomia
    • pelien ja leikkien lomassa ihminen pääsee vapauttamaan sisäisen seikkailijansa
  • Kompetenssi (osaaminen)
  • Yhteenkuuluvuuden tunne

 

”Ahdistuneen tai stressaantuneen henkilön työkyky voi palata nopeasti viihdepeliä pelaamalla, sillä peli palauttaa hänet flow-kanavaan.”

 

Nopea ja hyvä apu stressin purkuun, mutta edelleen itseäni mietityttää, että eikö nämä nopeasti saavutettavat mielihyvän tunteet toisaalta opeta meitä siihen, että kohta emme enää kykene saavuttamaan hitaasti saavutettavia onnistumisen tunteita?

 

OPETUKSEN JA VALMENTAMISEN ERO

Spontaani oppiminen, eli ei kalenteriin aikataulutettua. Kalenterista varattu aika tietylle tekemiselle ja oppimiselle olisi ideaalitilanne varmasti kenelle tahansa, koska se jäsentää oppimistilanteita ja itse oppimista. Mitä jos oppija ahdistuu liian aikataulutetusta kalenterista ja lamaantuu niin ettei oppimista tapahdu? Siinä tilanteessa tietenkin pitää ensinnäkin oppia sietämään selkeää aikataulutettua systeemiä ja osattava hyödyntää sen tuoma vapaus. Kalenterista varattu aika oppimisille sallii tekijän olla tekemättä mitään muita velvoitteita, mitkä ovat usein hyvinkin arkisia, kuten kodin siivous tai muu järjestely. Jos liian täyteen buukattu kalenteri ahdistaa, niin oppimisille varatun slotin jälkeen voi varata aikaa ihan vaan spontaanille olemiselle ja tekemiselle.

 

”Itseohjautuvuuden edistämisen kannalta tärkeintä on luoda sellainen ympäristö, jossa oppijat voivat oppia yhä enemmän toisiltaan ja auttaa toisiaan ongelmanratkaisussa. Kouluttaja toimii ennemmin fasilitaattorina ja provokaattorina kuin aiheen auktoriteettina.” (Jack Mezirow, 1997, s. 11)

 

Yksi syy, miksi Tiimiakatemialla oman oppimissopimuksen ja omien tavoitteiden ylös kirjaaminen on tärkeää , on se, että valmentajilla olisi parhaat mahdolliset tiedot käytettävissä, jotta heillä on mahdollista tukea tiimiyrittäjiä kohti tavoitteitaan. Valmentajien tarkoitus ei ole opettaa tiimiyrittäjiä, kuten opettajat toimivat koulumaailmassa luennoidessaan luokan edessä. Oppiminen on syvempää ja pysyvämpää, kun oppimisen autonomiaa tuetaan valvomisen sijaan. Sen lisäksi, ettei opettaja ole tyranni vaan johtaja, niin myös samanlainen vastuu on mielestäni tiimiyrityksessä jokaisella tiimin jäsenellä. Hyvä johtaja ymmärtää, kuuntelee, tarjoaa vaihtoehtoja ja kannustaa muita uusissa haasteissa.

 

OPPIMISEEN INNOSTAVAT YMPÄRISTÖT JA LUOVUUS

Järvilehto on perehtynyt tarkemmin myös luovien nerojen elämäkertoihin. Niitä lukiessaan hän teki havainnon, joka yhdisti heitä kaikkia (Picasso, Einstein, Da Vinci, Edison…) riippumatta siitä, minkä alan asiantuntijoita he loppujen lopuksi ovat olleet. Jokainen heistä on tehnyt lukuisia ja taas lukuisia muistiinpanoja. Inspiroivien ajatusten ja ideoiden kirjaaminen ylös tuoreeltaan auttaa muistamaan ne vielä myöhemmin.

 

”Leikkiminen ja ideoilla leikittely epäilemättä edistävät luovuutta. Jotta voi ajatella luovasti, täytyy saada toimia turvallisessa, kannustavassa ja myönteisessä ilmapiirissä. Kuten psykologi Barbara Fredrickson sanoi: ”[Yksi] käytännön seuraus positiivisuuden mieltä laajentavista voimista on tehostunut luovuus.” (Fredrickson, 2009, s. 59). Jos täytyy olla koko ajan varuillaan siitä, hyväksytäänkö työ, uudenlainen ajattelu ei tule kysymykseen. Sen sijaan ideoiden kokeileminen rauhassa, hassuttelu ja leikkiminen antavat tilaa luovalle ajattelulle.”

 

Luovuus ja luova ajattelu vaatii sekä aikaa että tilaa, jotta kaikki potentiaali saadaan hyödynnettyä. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää muistaa ottaa aika-ajoin pientä etäisyyttä projektista, henkistä tai fyysistä, riippuen sen luonteesta.

 

Järvilehto tarjoaa kirjassaan lukuisia pieniä harjoitteita, joiden avulla lukija voi esimerkiksi vahvistaa psykologisten tarpeiden kokemuksia tai kasvun asennetta ja kehittää sosiaalista oppimistaan tai luovuuttaan. Päästessäni kirjan loppupuolelle ja luettuani teoksen toiseksi viimeisen harjoitteen, koin välittömästi sen olevan tällä hetkellä hyödyllisin itselleni. Siksi haluan tuoda sen tämän esseen kautta esille. Sen avulla jokainen voi vahvistaa omaa luovuuttaan lateraalisella ajattelulla:

 

  1. Käytä sattumanvaraista muuttujaa ajatellessasi ratkaistavana olevaa kysymystä uudelleen.
  2. Herättele ajatteluasi tutkimalla näennäisesti mahdottomia ratkaisuja.
  3. Haasta ennakko-oletuksesi
  4. Harjoita lateraalista ajattelua ratkomalla pulmia ja lukemalla vitsejä.

 

Tiimiakatemialla käytössä olevat lukukausittaiset oppimissopimusten ja projektikohtaisten motorolien kirjaamiset noudattavat pitkälti samaa ideologiaa edisonilaisen asenteen kanssa. Edisonilaisessa metodissa arvioidaan sitä, mikä toimii hyvin ja mitä pitäisi tehdä tulevaisuudessa toisin sen sijaan, että keskityttäisiin suorituskyvyn arviointiin. Motorolan kaltaista menetelmää Järvilehto kutsuu itse epäonnistumisen hallinnaksi. Monta termiä, mutta kaikissa on sama periaate. Epäonnistumisia ei kannata pelätä, sillä kun sinulla on työkalut hallussa, niin lopulta niistä me opimme parhaiten.

 

Vertaileva arviointi voi kääntyä sisäistä motivaatiota vastaan ja siten toimia esteenä oppimisen flow’n saavuttamiselle. Ulkoinen motivaatio hidastaa, tai pahimmillaan estää yksilön henkilökohtaisen kasvun. Tiimissä olisikin tärkeää keskustella esimerkiksi kirjapisteiden seurannasta myös tästä näkökulmasta. Yhteiset tavoitteet on asetettu, mutta miten toimitaan, jos jonkun eteneminen ei pysy yhteisesti sovittujen sävelten tahdissa? Kuinka paljon annetaan painoarvoa yksilön sen hetkiselle kehittymiselle? Järvilehto toteaakin hyvin, että oppijoille pitää antaa mahdollisuus nousta seuraavalle tasolle.

 

OPPIMINEN JA HAUSKUUS

Järvilehto kiteyttää teoksensa seuraaviin kysymyksiin:

Miten parannamme ja lisäämme autonomian, kompetenssin ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia erilaisissa oppimisympäristöissä? Kuinka voimme päästä oppijoina flow-tilaan? Entä miten voimme opettajina auttaa oppijoita pääsemään flow-tilaan?

 

Hyviä kysymyksiä, jotka voisi mielestäni ottaa myös Tiimiakatemialla pysyvään käyttöön.

Kirja antaa toivoa, että jatkuva, elinikäinen oppiminen on mahdollista, ja kaiken lisäksi vielä innostavalla tavalla.

Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

1 kommentti to “Oppimista ilon kautta”

  1. Sampsa Hakakoski sanoo:

    Hyvä essee Eevi!
    Hyvin kirjoitettu ja käytetty myös hyvin tarinaa (pyöräily juttu) mielenkiinnon ylläpitäjänä.
    Hyvää pohdintaa flowsta.

    Tämän uuden Waltari kokeilun idea olikin lisätä juuri tuota autonomiaa. Kuten juuri kirjoitit, pakollisuus luo esteen vapaaehtoiselle oppimiselle.

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!