Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pakattu aika – Kiireen imusta hallittuun hidasteluun

Kirjoitettu 09.04.19
Esseen kirjoittaja: Jyri Ruokonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Pakattu aika
Kirjan kirjoittaja: Juha Hakala
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.4. Ihmisen tulevaisuus, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pakattu aika – Kiireen imusta hallittuun hidasteluun

Juha Tapani Hakala on Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori ja on kirjassaan leppoisaan tyyliin paneutunut kiihtyvän ajankulun maailmaan. Onko kaiken nopeammin suorittaminen jotenkin lisännyt aikaamme vai onko aikaa yhtä paljon kuin ennenkin? Käytämmekö aikaamme tehokkaammin, jos teemme kaiken aikaa enemmän? Mikä on enemmän ja mihin se johtaa?

Haluaisin käynnistää arvokeskustelun siitä, mitä me oikeastaan tarvitsemme elääksemme, ollaksemme onnellisia. Bushmannien ja bhutanilaisten mukaan emme paljon.

Hyisiä tuulia nopeassa maailmassa

Olen jo sen ikäinen, että olen saanut huomata elämänmenossa suuren muutoksen. Oma lapsuuteni oli aikakäsitykseltään erilainen, kuin omien lasteni. Digitalisoituminen on lisännyt rauhattomuutta ja selkeästi lisännyt suorituspaineita kaiken aikaa kiihtyvien tietoyhteyksien myötä.

Jos siirrytään omaa nuoruuttani ja ensimmäisten työvuosieni aikaa paljon kauemmaksi, päästään viestinviejien ja kirjekyyhkyjen maailmaan. Minun nuoruudessani oli yleistä lähetellä kirjeitä postissa tai laittaa kaverille postikortti. Vastaukseen meni tyypillisesti aikaa, mutta ei toisaalta ollut kiirettä.

Oma tarinani tyypillisestä viestittelystä kaverini kanssa on seuraava.

Ei tullut sovittua Janin kanssa koulun jälkeen mitään yhteistä puuhaa, mutta läksyjenteon jälkeen tuntui, että olisi sittenkin pari tuntia yhteistä aikaa. Lankapuhelin käteen ja pyörittämään ”486256”.

  • Suski
  • Jyty moi, oisko Jani kotona?
  • Ei oo, lähti ulos.
  • Tiiätsä yhtään minne?
  • En yhtään.
  • Okei no moi.
  • Moikka.

Seuraavaksi otin fillarin alle ja polkaisin Paltsille (Palokunnan kenttä) katsomaan, josko Jani olisi pelaamassa koripalloa. Vesiperä. Matka jatkui Käärmekaltseille, ei näy Jania. Uimarantsu, Torpan rantsu, Steniuksen puisto ja Härkähaka, ei näy Jania, varmaan mennyt jonnekin sisätiloihin. Härkähaan viereen vielä soittamaan Janin ovikelloa. Kolme vuotta meitä vanhempi Suski tulee ovelle (sitä toivoinkin), ”Moi, onks Jani tullu?” ”Ei oo näkyny.” Hyvästelyt ja fillarilla kotiin syömään.

En muista, että olisin mitenkään harmitellut vastaavia juttuja. Hyvä pyörälenkki, kivat maisemat, eikä meillä olisi sen kummempaa puuhaa ollut kuitenkaan. Ehkä olisimme heitelleet stemareita mereen Fiskiksen rannassa. Kahdeksantoistavuotiaana olin yksin interraililla viisi viikkoa. Soitin kolikkopuhelimesta joka sunnuntai kuulumiset kotiin, muuta yhteyttä ei pidetty. Toki lähetin muutaman postikortin, ainakin Royanista, Hyéres´stä ja Bernistä.

Myöhemmin poikani (vm -92) kanssa nuorena isänä touhutessani sovimme hyvän säännön: yksi juttu per päivä. Olipa se juttu sitten lumiukko tai uimareissu, niin sillä sai päivän täyteen. Jos päälle tuli vielä jotain muutakin, niin se oli silkkaa ekstraa. Eikä mikään sulkenut iltasatua pois, niitä ei laskettu.

Sähköposti, kännykät, SMS, Whatsapp, Snapchat, Facebook, Messenger ja monet muut viestintätavat ovat muuttaneet maailmaa nopeampaan, mutta myös kärsimättömämpään suuntaan. Huomaan itse monesti päivän valuvan sormieni välistä ja aika on kulunut vähän kaikenlaiseen. Kun yritän nimetä päivän jutun, tuntuu ettei oikein mikään ansaitse varsinaista mainintaa. Toisinaan, kun pakenen sähkölaitteita (ei sulje pois akkuporakonetta tai kulmahiomakonetta) huomaan päivän olleen minulle antoisampi.

Tarinat kulttuurieroista ja aikakäsityksestä ovat kirjan helmiä.

Hakala kerää teknisiä toteutuksia tarinoiksi, jotka ovat tapahtuneet useammissakin, kuin kirjassa mainituissa maissa. Esimerkiksi Amerikassa menetettyä tyttöystävää tai Suomessa uskottomaksi epäiltyä vaimoa on seurattu GPS:n avulla nykytekniikalla. Luonnollisesti tunnetuissa tarinoissa joku niistä on kertonut, mutta varmasti on lisää tarinoita, jotka ovat jääneet salaisuuksiksi.

Tästä oiva aasinsilta, mitä työnantaja voi tehdä seuratakseen työntekijöidensä puuhia. Sen tiedän jo itsekin, että Jyväskylän kaupunki seuraa lumiaurojensa liikkeitä ja pitää huolen oikeanmittaisista tauoista. Saati lentokoneet, jotka lähettävät satoja parametreja datapurskeena maa-asemille lennon aikana ja joita lentodata-analyytikot tutkivat avotoimistoissaan kuulokkeet päässään musiikkia kuunnellen. Kaikki ylimääräiset, asetetut rajat ylittävät tapahtumat näkyvät korostettuna ohjelmiston kautta. Lentäjiä haastatellaan tarpeen vaatiessa tapahtuneesta poikkeamasta.

Yksityisyys siis vähenee ja julkisuus lisääntyy. Onneksi Suomessa on vielä paikkoja, joissa saa olla omassa rauhassa. Jos malttaa jättää kännykän kotiin, ei edes isoveli valvo. On hieman hämmentävää, mutta nykyään jo melko tuttua, kun puhelimen ohjelma kysyy: ”Mitä mieltä olit paikasta Halssilan kirjasto?”

Kiireen kirvoittama työ

Kirjasta huomaa, että se on julkaistu vuonna 2010. Moni asia on jo yhdeksän vuoden aikana muuttunut. Asia on kuitenkin selkeä ja varmasti vielä viime vuosina korostunut. Töitä tehdään yhä tehokkaammin ja pienemmällä väkimäärällä. Viimeisten palautuspäivien aikarajat ovat tiukentuneet ja viestien määrä on moninkertaistunut. Kun viesti kirjoitettiin paperille ja faksattiin vastaanottajalle, työ oli sen verran hidasta, ettei niitä viitsinyt määräänsä enempää värkätä. Toisaalta viesti väännettiin pieteetillä, eikä siihen jäänyt hetkeen mitään lisättävää. Hakala on vahvasti sitä mieltä, että valtaosa sähköposteista on pelkkää löpinää. Uskon sen olevan totta.

Samoja ominaisuuksia on teknologialla ylipäätään. Netti ei tunnu koskaan tarpeeksi nopealta. Sivut avautuvat liian hitaasti. Sormet rummuttavat pöytää, jalka teputtaa. Tätä rataa on syntynyt sukupolvi, joka ei ehdi korvaansa lotkauttaa muiden ihmisten tarpeille, arvelee Hakala. Kiire on synnyttänyt epäempaattisuutta kaikkialle, mihin se on ehtinyt levitä. Emme ehdi auttamaan edes lapsiamme läksyissä.

Lyhenevien elinkaarten ongelma

Mitäpä tarkoittavat lyhenevät elinkaaret? Kirjan lukenut muistaa tarinan laadukkaista saksalaisista pianoista. Miten kävi laadukkaan yrityksen? Voit kysyä minulta tai lainata kirjan ja selvittää tarinan siitä. On mielenkiintoista kirjoittaa esseen sekaan lyhyt kappale hyvästä kirjan kappaleesta ja tehdä kokeilu, miten tällaisia kirjoitelmia oikein käsitellään. Jos satut tämän pätkän lukemaan, toivon sinun nappaavan minua joskus hihasta ja mainitsevan pitkän elinkaaren saksalaisen pianon.

Kiire ja uupumus

Hakala kertoo karua tarinaa kiireen aiheuttamasta uupumuksesta ja sen vähentämisestä. Vaihtoehtona on vallitsevien olosuhteiden muuttaminen tai sitten ottaa toisenlaiset keinot käyttöön. Kahvin ja Coca-Colan lisäksi onkin lukuisia keinoja vähentää uupumuksen tunnettaan. Lääkkeillä, piristeillä ja huumaavilla aineilla voi tilapäisesti nostaa suoritustasoaan ja on luetun mukaan mahdollista valvoa jopa 90 tuntia yhtäjaksoisesti tiukan tilanteen vallitessa. Voi vain kuvitella kauanko sellaista elämää ihmisen psyyke kestää. Olen lukenut tarinoita saksalaisten sodanaikaisista kokeista, joissa sotilaita valvotettiin amfetamiinilla viikkoja yhtäjaksoisesti. Sotilaat olivat kokeilujen jälkeen ihmisraunioita.

Meillä on vielä työsuojelulaki ja työttömiä jakamaan työuupumusta. Pitäkäämme kiinni järkevistä työajoista. Työpäivien venyttäminen ja työnarkomania eivät tee välttämättä tekijästään lainkaan tehokkaampaa. Monien tutkimusten mukaan lyhyempää työpäivää tekevät saavat enemmän tai yhtä paljon aikaiseksi kuin pidempää päivää tekevät.

Maisterihautomo ja ikuisen viilarin kohtalo ovat antoisaa luettavaa. Varsinkin nuorempana sorruin liialliseen näpertelyyn ja olenkin pyrkinyt noudattamaan sanontaa: ”Kunhan nyt tekisit edes jotain!” Määräkin voi korvata laadun ja määrää lisätessä on lopulta varaa supistaa ja keskittää sanomansa.

Myös onnellisuudesta on Hakalallakin sanottavansa, olen asiasta samaa mieltä. Vaikeuksien kautta löytää onnellisia hetkiä, eikä niitä koko aikaa tarvitse. Tavallinen arki riittää, se on onnea.

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!