Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pappa – mun roolimallini

Kirjoitettu 14.12.14
Esseen kirjoittaja: Henry Vesin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Mandelan tie - 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta
Kirjan kirjoittaja: Richard Stengel
Kategoriat: 9.12. Elämänkerrat

Pappa - mun roolimallini, 4.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 4.0/5 (1 vote cast)

Irmo Antti Gabriel Tiusanen (s. 1947 – k. 2002)

 

Syntynyt Kotkassa, kuollut Jyväskylässä. Saavutti päätepisteen maalliselle elämälleen syövän nujertamana ennen aikojaan. Elämää täynnä ollut mies, joka pitkän taistelun jälkeen joutui antautumaan sairauden edessä. Monta kertaa olen miettinyt miltä mun elämäni näyttäis, jos pappa vielä eläisi. En ole varma mitkä mun muistoista papan kanssa on varhaisimpia muistoja. Niitä kuitenkin on paljon. Ehdin 12 vuotta elää yhtäaikaa papan kanssa.

Pappa vei mut ensimmäisen kerran tenniskentälle kun olin neljävuotias. Oon siitä lähtien pelannut tennistä. 7-vuotiaana aloitin Jyväskylän tennisseurassa treenaamisen ja 14-vuotiaana siirryin treenaamaan kilpajunnujen kanssa. En juuri koskaan käynyt kisoissa, mutta halusin ja haluan edelleen pelata kovatasoisesti. 19-vuotiaana lopetin säännöllisen treenaamisen, mutta senkin jälkeen olen käynyt pelaamassa ystävieni kanssa. Pappa vei myös äitini tenniskentälle jo nuorena. Opetti treenaamaan ja pelaamaan kovaa. Tarinat siitä, kuinka pappa on opettanut kurilla ja rakkaudella äitin pelaamaan tennistä, on pitänyt myös mut tenniksen parissa. En halua koskaan luopua tästä lajista.

Pappa oli töissä IVOn Rauhalahden voimalaitoksella (nyk.Fortum). Itse asuimme lähistöllä Halssilassa, ja olohuoneen ikkunasta näkyi kyseisen tehtaan piippu. Se oli papan piippu. Tehtaan pihassa oli massapohjainen tenniskenttä. Kävin monta kertaa kesässä pelaamassa siellä papan kanssa. En muista oliko työajalla vai sen ulkopuolella, mutta muistan monta kertaa polkeneeni tennisreppu selässä voimalaitoksen porteista sisään.

Urheilu oli papalle aina kova juttu. En tiedä kävikö pappa koskaan salilla, mutta hän oli kovassa fyysisessä kunnossa. Luisteli, hiihti, pelasi tennistä ja jalkapalloa, kävi juoksemassa. Mitä tahansa. Urheilulajilla ei niinkään ollut väliä, tiesin aina että pappa osaa kyllä. Kuulin joskus papan kuoleman jälkeen kun joku puolituttu jutteli mummille ja kertoi kuinka ”Irmo oli aina meidän entisten nuorten kanssa jäällä pelaamassa”.

Pappa tykkäsi tehdä hyvää ihmisille. Se ei rajoittunut pelkästään urheiluun muiden kanssa, vaan myös ihan arkisiin asioihin. Muistan kuinka pappa oli joskus hakemassa mua koulusta ja kertoi että ”mulla on sulle yllätys kotona”. Voi kuinka jännittävältä se tuntuikaan. Pettymys oli aika suuri kun yllätys oli parinkymmenen metrin matkalta tehdyt lumityöt. Ei siis pelkästään meidän parinkymmenen neliön etupihasta, vaan myös naapureiden pihojen edustalta. Oli siinä pienellä pojalla nieleskelemistä.

Englantilainen huumori oli jotain mistä pappa nautti. VHS kasetteja oli telkkarin alla vaikka miten paljon, ja nimenomaan Mr.Beanit, Pokka pitää ja muut englantilaiset. Ja se äänekäs, voimakas nauru. Täytyy myöntää että vieläkin muistan kuinka vahvasti se näkyi papan luonteesta. Kuri tai suoraselkäisyys ei millään lailla estänyt huumoria ja naurua esiintymästä.

En olisi varmaan koskaan panostanut kouluun niin paljoa ilman pappaa. Tein joskus äidinkielen läksyjä mummolassa, ja kun sain valmiiksi niin näytin papalle. Meni sitten kumitukseksi koko sivu ja uudelleen alusta. Muutenkin käytöksen ja koulunkäynnin piti olla priimaa. Pappa tunnettiin säntillisenä ja hyvin käyttäytyvänä miehenä. Hänen työkaverinsa kertoi hautajaisissa tarinan tästä suoraselkäisyydestä. Tehtaan piipusta pääsi joskus lähialueille vaaratonta hiiltä tai nokea tai jotain vastaavaa. Auton pesussa käyttäminen riitti sen poistamiseksi. Pappa sai tehtaan kemistinä kuitenkin vihaisen puhelun erään hienon auton omistajalta, joka ei suostunut käyttämään autoa tavallisessa pesussa. Auto tuli kuulemma pestä ainoastaan käsin ja pyysi korvausta. Pappa käski tuoda auton iltapäivällä töiden päätteeksi tehtaan pihaan ja pesi koko auton omakätisesti.

Pappa osoitti mulle myös seikkailun merkitystä. Ei ollut yksi eikä kaksikaan kertaa kun mummin kanssa lähtivät äkkilähdöllä ulkomaille. Musta labradorinnoutaja Iisakki tuli meille aina siksi aikaa lihotuskuurille. Ei ollu meistä juoksemaan samanlaisia lenkkejä kuin papan kanssa. Äiti on monta kertaa jälkeenpäin miettinyt ääneen sitä, että onneksi mummi ja pappa ei odottanut eläkeikää vaan matkusti paljon jo töissäoloaikana.

Pappa myös luki paljon kirjoja ja tunsi hyvin Raamattua. Olen jälkikäteen saanut käsiini paljon käsinkirjoitettuja muistiinpanoja saarnoista ja kirjoista. Vaikka en sitä vielä silloin nuorena niin hyvin ymmärtänytkään, niin pappa oli vahvasti mukana seurakunnassa. Hän tunsi ihmisiä ja oli esimerkillinen myös siellä. Rakasti ja kunnioitti ihmisiä, ja vietti aikaa esimerkiksi käymällä ulkojäillä entisten nuortenporukoiden kanssa.

En tiedä papan nuoruudesta tai ajasta ennen minua juurikaan. Tiedän kuitenkin mummin muutaman kerran kauhistelleen miten hän yhtäkkiä luulee papan seisovan keittiössä, vaikka se olenkin minä. Erityisesti näköisyys on ollut samanlainen syövän viimeisten vuosien aikana, kun lääkehoitojen johdosta papan päässä ei ollut enää lainkaan hiuksia. Useita vuosia syöpää vastaan pappa taisteli, ja muutaman kerran sitä luultiin jo voitetuksi. Syöpä kuitenkin eteni aina luuytimeen asti, jonka jälkeen tuomio oli selvä. Tästä ei enää pystyisi selviytymään. Muistan kun mummi ja pappa tuli käymään meillä tuon kyseisen lääkärikäynnin jälkeen. Mummi tihrusti itkua alusta alkaen, ja jossain vaiheessa pappa sanoi kovaan ääneen että ”Lopeta nyt se vollottaminen!”

Olin 12-vuotias kun pappa kuoli. Syöpä oli murtanut terveen, urheilullisen miehen juuri eläkeiän kynnyksellä. Elämä ei kuitenkaan ollut jäänyt elämättä. Jälkikasvulle oli annettu esimerkki todellisesta elämästä, perhe oli kasvatettu turvallisesti ja rakastaen. Pappa osasi nauttia elämästään niin pitkään kuin sitä kesti.

 

Pappa oli karismaattinen mies. Urheileva, suoraselkäinen mies. Suomalainen isolla S:llä, Mies isolla M:llä.

 

Vasta kun lopetin Mandelan tien lukemisen, tajusin lukeneeni papasta. Näin ison osan Nelson Mandelan piirteistä papassa. Se rakkaus, rohkeus ja suoraselkäisyys. Turmeltumaton sankari mun silmissäni.

Saatoin ehkä mahdollisesti tirauttaa muutaman kyyneleenkin tätä esseetä kirjoittaessani. Pappa on kuitenkin ollut ja tulee aina olemaan mun roolimallini. Kerran me vielä nähdään. <3

 

 

 

Henry Vesin
Tarinankertoja
Osuuskunta Mittava Innovations
p. 040 734 8559
henry@mittava.fi

Tagit: , , , , , , , , ,

Keskustele artikkelista

1 kommentti to “Pappa – mun roolimallini”

  1. Timo Lehtonen sanoo:

    Luin tämän jo aikaisemmin, on kyllä hieno essee, sykähdyttävä ja emotioita herättävä

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!