Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Paradokseissa

Kirjoitettu 01.01.20
Esseen kirjoittaja: Hanna Lehtomaa
Kirjapisteet: 2
Kirja: Johtajuuden ristiriidat – miksi johtaja aina epäonnistuu ja miksi se ei ole ongelma
Kirjan kirjoittaja: Alf Rehn
Kategoriat: 4. Johtaminen, 4.4. Johtamisen haasteet, 4.5. Projektien johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Osuuskuntamme tiimiliiderin pesti periytyi minulle osuukuntamme toisen syksymme alettua. Todettakoon, että melkoinen ihmehäröpallo tuo johtajuus.

Minua edeltänyt tiimiliiderimme Esa on todella ihmisläheinen ja filosofinen johtajana. Tiimiliiderinä aloittaminen on ollut todella vaikeaa ja sitä ihmettelee, että mitä pitää oikein tehdä. Pitäisi tsempata tiimiä eteenpäin ja kannustaa. Voinko vaatia kaikilta kirjapisteitä vai pitäisikö olla kaiken suhteen myötätuntoinen ja venyä rajojen suhteen? Minulla oli mielessäni minua edeltäneen tiimiliiderin johtamistyyli jota koitin omaksua itselleni ja aloin tuskastua, koska koin sen jollain tapaa oudoksi tai vieraaksi. Totesin sitten jossain kohtaa, että minulle luontevaa on olla kiinni hommissa ja mennä tekeminen edellä – en koe itselleni sopivaksi seurata muiden tekemistä ja perehtyä syvällisesti siihen, miten voisin auttaa heitä pääsemään eteenpäin. Jotenkin sitten tulin ajatukseen, että koska ihmisläheisyys ei ole ns. ominaisuus itsessäni niin ehkä olisi parempi keskittyä tekemään projekteja ja antaa jonkun toisen kehittää johtamisen taitojaan, joka on enemmän sellainen ihmisläheinen tyyppi.

Pohdin tuota tovin aikaa kunnes sana johtamisfilosofia lävähti eteeni ja koin ahaa-elämyksen. Ei minun taritse olla kuten edeltäjäni oli – jokaisella on oma johtamisfilosofiansa.

Alf Rehnin kirja Johtajuuden paradoksit käsittelee kaikkia niitä miljoonia ristiriitoja, joita johtamiseen liittyy. Pitäisi olla sitä mutta samalla tätä, pitää vaatia mutta ei saa hengittää liikaa niskaan. Johtajuus ei ole ole joko – tai vaan se on
sekä – että. Hyvä johtaja on löytänyt oman kultaisen keskitiensä ja on tärkeää ymmärtää ja olla tietoinen omista päätöksistä ja ratkaisuista, joita tekee. Jossain tilanteessa voi ja saa todeta, että teen näin vaikka se ei kaikkien osapuolien kannalta olekaan miellyttävin ratkaisu. Hyvä johtaja osaa perustella sen ja tiedostaa, että joidenkin asioiden suhteen pitää ehkä ottaa takapakkia että pakka saadaan taas kasaan.

JKL Drift Kingiä tehdessä välillä tuntui, että elin kuin pienessä paradoksien kuplassa. Laji ja tapahtuma olivat itselle todella tärkeitä ja isoja asioita ja muille projektiryhmäläisillemme ne olivat vielä uusia asioita, niin usein tuntui että ajauduin monesti tilanteeseen että hankasin itse asioissa vastaan vaikka olisimme voineet mennä eteenpäin jollain, mitä meillä sillä hetkellä oli mutta en itse kokenut sitä sopivaksi ja usein se liittyi esimerkiksi siihen, millaista kuvaa annamme driftingistä lajina eteenpäin. Kirjan myötä tämä herätti ajatuksia ja minun olisi tullut ehkä enemmän perustella ja selittää ajatuksiani, miksi ajattelin kuten ajattelin. Olen todella malttamaton keskustelemaan silloin, kun hommaa on paljon. Se aina tuntuu hieman selittelyltä mutta asioiden perustelu on todella tärkeää, että kaikki ymmärtävät miksi jotain tehdään eikä tule väärinkäsityksiä.

”Johtajuuden oikeat onnistujat ovat niitä, jotka kykenevät elämään epävarmuuden ja jatkuvan kehityksen kanssa ja niitä, jotka ovat sujut epätäydellisyyden kanssa.”

Jos kaikki menisi aina hyvin eikä olisi ongelmia, niin johtajillekaan ei olisi tarvetta. Johtajien rooli korostuu silloin, kun ongelmia tulee vastaan. Tiimiakatemialla varmasti joka ikinen valmistuva yksilö ottaa isoa henkistä kasvun harppausta eläessään tiimin kasvun vaiheiden mukana. Epävarmuuden sietämisen oppiminen on merkittävää. Ainaisen täydellisyyden tavoittelu on mahdottomuus itselleni on ollut vaikeaa ja on edelleen haastavaa välillä tyytyä johonkin, jonka toivoisi olevan vielä naksun parempi.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!