Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Paranoidi optimismi ja muita työkaluja johtamiseen

Kirjoitettu 01.09.19
Esseen kirjoittaja: Salla Kankaanpää
Kirjapisteet: 3
Kirja: Paranoidi optimisti
Kirjan kirjoittaja: Risto Siilasmaa, Catherine Fredman
Kategoriat: 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 3.1. Yrittäjien elämänkertoja ja yritysten historioita, 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 3.3. Yrityksen roiminnan kehittäminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Learning Cirkuksella jokaisessa käymässämme koulussa ja yrityksessä tunnettiin Suomesta Nokia.  Ei Lappia, ei Joulupukkia, vaan Nokia. Otin Bookbeatista kuunteluun Risto Siilasmaan Paranoidi optimisti -kirjan, joka kertoo Nokian eri vaiheista ennen ja jälkeen Siilasmaan hypättyä johtoon.

Sivut täyttyvät teknisestä tietoudesta, joka menee aavistuksen yli hilseen. Etenkin, kun kyseessä on bookbeat ja äänikirjan tempo on kiireen takia taas aavistuksen nopeennettu. Saipa kirjasta kuitenkin ihan tarpeellisiakin oppeja esimerkiksi hallitustyöhön ja hallituksen rakenteeseen sekä vinkkejä johtamiseen, etenkin ihmisten ja prosessien johtamiseen sekä toki myös strategia- ja muutosjohtamiseen.

Johda kuten Nokiaa

Jokainen johtamisaiheisessa esseessäni taitaa olla lause, miten johtaminen on hankalaa. Ja apua, miten hankalaa se on Siilasmaalla ollut tuon kaliiperin yrityksessä! En todellakaan kadehdi tai haikaile tuon kokoisen organisaation johtoon! Tiedän kyllä, että apuna on eri osastojen asiantuntijat, jotka johtavat omia osastojaan. Mutta kuinka ihmeessä saada strategian mukainen viesti  jokaiselle osastolle, jokaiselle yksilölle muuttumattomana ja niin motivoivana, että se synnyttää yrittäjämäistä asennetta, yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista? On palattava ihan ruohonjuuritasolle. Johtaminen on Siilasmaan(kin) kertomana pitkälti tiedon keräämistä; ihmisten kohtaamista, haastattelua ja kokonaisuuden ymmärtämistä. Koska johdetaan ihmisiä, päivät on syytä täyttää kohtaamisista. Johtajan on oltava ehdottomasti läsnä.

Johtaminen on myös kärsivällisyyttä ja armollisuutta. Se on inhimillisyyden ymmärtämistä ja psykologiaa. Siilasmaan sanoin, ”hyvät uutiset eivät edes ole uutisia”. Kokemuksesta tiedän, että ei ole aivan helppoa suhtautua viilipytyn tavoin optimistisesti ajatellen niihin huonoihin uutisiin. Virheiden ja syyllisten etsiminen on turhaa, mutta aivan liian tuttu tapa toimia silloin, kun asiat eivät mene suunnitelmien tai annettujen ohjeiden mukaan. Vaatii jatkuvaa työtä hyväksyä omat, sekä muiden virheet. Siihen liittyy myös kirjan nimen mukainen käsite ”paranoidi optimismi”, johon palaan vielä myöhemmin.

Johtaminen on myös palkitsemista. Se, miten johtaa esimerkillään on arvossa arvaamattomassa. Johtajan on siis itsekin tehtävä kaikkea sitä, mitä vaatii muilta. Muistatko, kun tuli telkkarista jenkkisarja ”pomo piilossa”? Toimintamalli, jossa pomo on tavoittamattomissa, on edelleen suuressa osassa isommista yrityksistä normaalia. Pomo istuu jossain korkealla tietämättä edes keitä alaiset ovat tai mitä he tekevät. Pomo on vain myyttinen hahmo, kasvoton persoona. Hämmennys saattaa olla suuri, kun laskeutuu niin sanotusti ”hihnalle” ja näkee, mistä duunarien päivät oikeasti koostuvat. Itse uskon ja luotan siihen, että omaa esimerkkiä näyttämällä saa aikaan parhaat tulokset. Siinä uskoakseni syntyy myös toinen tärkeä termi ”yrittäjämäinen johtajuus”, jota Siilasmaa käyttää.

Johtaminen & palkitseminen

Itse johdan ja omistan kauneushoitolani. Itse johdan ja omistan muiden kanssa myös osuuskuntamme. Uskon kuitenkin, että olisinpa missä tahansa roolissa, missä tahansa organisaatiossa olisin taustani vuoksi hyvinkin omistautunut työlleni, otteeni olisi aina yrittäjämäinen ja joustava, organisaation parasta ajatteleva. Mutta se ei suinkaan ole jokaisen kohdalla itsestään selvää ja oikean suunnan löytämiseksi on annettava kannustusta. Johtajan on muistettava antaa kiitosta hyvin tehdystä työstä. Työntekijät ovat arvokasta valuuttaa organisaatiolle ja heistä on pidettävä huolta. Siilasmaa kertoi esimerkin menneisyydestä, miten muinoin alkoi tarjota kahvia kaikille työntekijöille. Se siis oli silloin, kun kahvinkeittimiä ei vielä ollut jokaisessa tomistossa. Eräässä esimerkissä firmalle ostettiin hieno avoauto, jonka kuukauden työntekijä sai aina käyttöönsä viikoksi. Asiakkaani kertoi viimeviikolla, miten hänen tyttärensä työpaikassa jokaiselle työntekijälle tarjotaan 1000€ arvoinen majoitus lomamatkalle. Kyseisellä alalla työntekijät ovat niin suuressa roolissa, että heistä on todella pidettävä hyvää huolta. Ajattelen sen myös psykologisesti;  kun annetaan jotain ilmaiseksi, lahjan saaja haluaa antaa jotakin myös takaisin. Tässä yhteydessä työpanoksensa.

Lukemani perusteella johtajan kaikista tärkein tehtävä on kuitenkin koota ympärilleen joukko ihmisiä, jotka todella nauttivat siitä, mitä tekevät.

Strategia ja yrityksen visio

Olemme muotoilleet Osuuskunta Mahtian tavoitteita miljoonaan kertaan, mutta mielestäni ei miljoonaa kertaa niin onnistuneesti. Itse olen vähän sellainen joo joo -tyttö. Kaikki käy, jos enemmistö on sitä mieltä. Jos enemmistön mielestä paras vaihtoehto on hypätä kaivoon, hyppäisin todennäköisesti minäkin. Sitoutumiseni on ok tasoa niin kauan, kun muutkin tekevät samoin. Ensin yhdeltä katoaa focus, sitten toiselta. Ja muutamalla focus on ollut hukassa alusta alkaen.

Kun osuuskunta koostuu valtavan erilaisista ihmisistä, tavoitteiden asettaminen ei ole helppoa. Yrityksen tavoiteet eivät saa olla toiveluettelo. Siilasmaan Paranoidi optimisti antoi hieman ajateltavaa strategian muodostamiseen. Aikoinaan Nokian visio oli ”maailma, jossa kaikki ihmiset ja laitteet ovat yhteydessä toisiinsa”. Sen ympärille rakennettu strategia oli puolestaan Siilasmaan mielestä hyvin ympäripyöreää puppua, jossa toki näkyi kaunis ajatus.

Strategiajohtamisesta ei itsellä ole juuri kokemusta, muuta kuin taloudellisen turvan takaamiseksi ”karsitaan turhista kuluista”. Se on juuri sitä, mitä strategia ei saa olla. Leikkaukset eivät saa olla koskaan ainoa vaihtoehto, vaan täytyy löytää kulujen takana oleva todellinen syy. Siilasmaa sanoi hyvin kirjassaan kulujen karsimisen olevan sama, kun leukemian parantamiseksi kipsattu vasen jalka. Hoidetaan oiretta, ei etsitä syytä.

Kun sanotaan ”haluamme, että kaikki Mahtiasta valmistuvat ajallaan”, se vastaa kysymykseen mitä tavoitellaan. Kun sanotaan ”teemme nämä kolme asiaan saavuttaaksemme tavoitteemme”, se on kysymys, miten tavoite saavutetaan. Lisäksi on vielä kysyttävä miksi.

  1. Miksi nämä toimet riittävät?
  2. Miksi emme ole tehneet tätä aikaisemmin?
  3. Miksi onnistumme tällä kertaa?

Miksi kysymys vaatii pureutumaan syvemmälle.

Kuvitellaan siis, että yhdessä tulemme tulokseen, että jokaisen valmistumiseksi tarvitaan seuraavat kolme asiaa. Miettiessäni miten tavoite saavutetaan, pyörii kaikki ratkaisut yhdessä tekemisen ympärillä. Kymmenen hengen tiimissä keinoja tulisi varmasti enemmän.

  1. Kirjapisteet

Kirjapisteiden puurtaminen yhdessä tuumin kannustaen toinen toistaan keksien erilaisia keinoja niiden moninaiseen tahkomiseen mahdollistaen sen jokaisen aikatauluihin sopivaksi. Omasta puolestani voin kertoa, että kirjapisteet ovat se juttu, joka siirretään tuonnemmaksi pois tärkeämpien asioiden edestä. Teen paljon ja teen kokoajan. Ehkä muu tiimi voisi jo vaatia jostain asiasta hellittämistä kirjapisteiden saamiseksi kokoon. Oman yrityksen, projektien, alumni- ja talouspäällikköjen tehtävien pyörittäminen, samalla kun pyrkii tekemään aktiivista myyntiä tiimille, ei välttämättä anna hirveästi mahdollisuuksia lukemiseen, etenkin kun haluaa lisäksi harrastaa ja välillä seurustellakin. Tunteja en laske, mutta sen tiedän, että näin ne eivät riitä.

  1. Oppari

Opinnäytetyön säännölliset checkit syksyn treeneissä ja epäkohtiin pureutuminen. Oparitukiryhmä. Se, ettei ketään lähdetä tuomitsemaan hitaasta etenemisestä vaan pyritään kannustamaan keskustellen ja yhdessä tekemällä, esimerkkiä näyttämällä, sopimalla yhteisiä ilta- ja aamupäiviä opparin etenemiseksi. Oppari on häröpallo, johon ei halua koskea. Ei ainakaan yksin.

  1. Kurssien täyttyminen

Kattaa niin rajiskurssit, kuin opinnäytetyönkin, sekä perinteisen opintojen kirjaamisen. Aina, kun apua on tarvittu rajiskurssien kanssa, muut ovat koittaneet parhaansa mukaan auttaa, jeesata tehtävien ja tenttien kanssa. Aina ei siihen toki ole mahdollista, eikä apua voi antaa, jos ei tiedä ongelmasta. Sama tässäkin; kevennetään muista jutuista ja vaatimuksista, tuetaan priorisointiin, eikä vaadita repeämistä joka suuntaan. Sama on opintojen kirjaamisen kanssa. Yhdessä sekin on kevyempää!

Sitten yhdessä miettimään kolmea miksi kysymystä. Jospa näin saisimme vakaamman strategian tulevalle syksylle. Riittääkö muiden tuki tavoitteeseen pääsemiseen? Ovatko nämä kolme steppiä kaikille yhtä selkeitä valmistumisen mahdollistamiseksi? Riittääkö priorisointiin kannustaminen? Miten tavoitteita kohti etenemistä seurataan yksilötasolla? Miksi emme ole tehneet tätä aikaisemmin? Miksi onnistuisimme tällä kertaa?

Tässäpä voisi olla hyvä keskustelun avaus syksyn treeneihin.

Paranoidi optimismi

Palataan vielä lopuksi kirjan nimikkoteemaan: paranoidi optimismi. Se on piirre, jota itseltäni ei kerta kaikkiaan löydy. Kuvailen itseäni vaikka ennemmin termillä; optimisti pumpulissa. Tiedättekö sen ajatusmaailman; VIVA LA VIDA, KERRAN TÄÄLLÄ VAAN ELETÄÄN. TUULTA PÄIN. KAIKKI JÄRJESTYY KYLLÄ OMALLA PAINOLLAAN. YOLO. Olen posimon, joka ei ajattele riskejä. Koskaan.

Siilasmaa käytti johtaessaan strategian suunnitteluun kirjan mukaista paranoidi optimismi työkalua. Yksinkertaisuudessaan paranoidi optimisti keksii pahimpia mahdollisia skenaarioita. Skenaarioita on hyvä pohtia jatkuvasti, ei ainoastaan silloin, kuin siihen on aihetta vaan myös silloin, kun menee hyvin. Siilasmaa sai paranoidin optimismin kuulostamaan kirjassa todella dramaattiselta. Mutta kun pahimmat mahdolliset skenaariot oli kokouksessa käyty läpi ja keksitty niihin yhdessä kaikkia tyydyttävät ratkaisut, yllätyksiltä vältyttiin.

Innostuessani en mieti riskejä. En mieti kauhuskenaarioita. En mieti uhkia. Syteen tai saveen, mennään ja tehdään. Kyllä me pärjätään. Kirjaa kuunnellessani ajattelin mielessäni; perkeleen negamonit, aina maalailemassa piruja seinille, vähän kun meidän tiimin Niko. Suomalainen melankolisuus huokui kirjasta. Pessimisti kun ei pety. Alkoi sapettaa niin, että lopetin kirjan kuuntelun.

Eräänä päivänä törmäsin yhden TA:lta valmistuneen innostujan ja innostajan päivitykseen, joka avasi samaa asiaa toisesta näkökulmasta. Mieleni yhdisti paranoidin optimismin tähän päivitykseen ja yhtäkkiä siinä kaikessa olikin järkeä. Se meni kiteytettynä seuraavanlaisesti. Dream, plan, do. Mikä estää toteuttamasta unelmia? Kysy itseltäsi, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Niinpä, lopulta se kamalinkaan juttu, ei ole niin kamala. Let’s do this!

Paranoidi optimismi voi ollakin ihan jees. Ja Nokia. Ja Siilasmaa.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!