Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pari sanaa yhteisöllisyydestä

Kirjoitettu 26.10.16
Esseen kirjoittaja: Claudia Kalin
Kirjapisteet: 3
Kirja: To the desert and back
Kirjan kirjoittaja: Philip Mirvis, Karen Ayas, George Roth
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.4. Uusia tuulia oppimiseen, 2. Yhteisöllisyys, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

forest-and-back

Eräänä syksyisenä iltapäivänä menin Akvaarioon, sillä olin saanut kutsun; minut oli valittu mukaan järjestämään Forest&Backiä. Koska pinkkuja ei tänä syksynä tullut taloon, oli kohderyhmänä nyt koko talo. Ja kyse ei ollut vain perinteisestä metsäreissusta, vaan muutosjohtamisesta. Tiimiakatemia on pulassa ja kriisissä. Väkeä on vähemmän ja apatiaa on havaittavissa. Letim veti meidän tapaamista, jossa koolla oli muitakin valittuja, joille tämä talo on tärkeä. Voin myöntää, että itseäni on paljon surettanut viime aikoina yhteisöllisyyden lasku. Tuntuu, että ihmisiä on todella vaikea nykyään innostaa yhteisiin juttuihin. Ennen oletuksena oli, että kaikki osallistuu kaikkeen. Itsekin huomasin, että meidän olisi pitänyt tapahtumaamme mainostaa ja informoida vielä sata kertaa enemmän, jotta porukkaa olisi innostunut mukaan enemmän. Oletin itse ainakin tyhmästi, että totta kai kaikki tulee!

Nykyään asia ei ole näin, enkä tiedä mitkä kaikki tekijät asiaan ovat vaikuttaneet. Itseä on paljon ehkä syönyt Jamk, on tullut tunne, ettei meitä arvosteta. Tuli tämä Jamk vs. me asetelma mieleen kun lueskelin kirjan alkua fuusiokuvioista. Kirjassa mainittiin ’us against them-mood’, millaista meilläkin on selkeästi ollut. Mutta sen voi nyt heittää romukoppaan, sillä nykyinen tilanne on meidän totuutemme ja esimerkiksi Proakatemialla malli toimii, miksei meilläkin. Katse eteenpäin!
Mutta ei vain ulkoisia tekijöitä voi syyttää, koska jos yhteisön hengessä on ongelmia, niin eiköhän syyt ole myös sisäiset. Toki muutokset opintorakenteessa ovat vaikuttaneet myös, siksi kyse onkin muutosjohtamisesta, kuten Letim sanoi.

Olin otettu, kun minut oli valittu mukaan ja muutkin olivat kyllä huippuporukkaa. Ja koin, että tämä oli yksi niistä asioista, mitä talo tarvitsee; alkusoittoa. Lisäksi yhteisöllisyytemme vaatii irrottautumista arjesta. Meillä ei ole pitkään aikaan ollut hauskaa yhdessä, vahvarit on aika asiallisia nykyään ja ihmiset ei heittäydy niin paljoa. Kirjassakin todettiin, että Unileverin muuttuneen kulttuurin myötä he tekevät kahdesti vuodessa jotain hauskaa yhdessä. Se on auttanut heitä muodostumaan tiimiksi. Ennen he olivat liian bisnerorientoituneita. Ja tuntuu, että siihen mekin olemme vähän ajautuneet. Meidän pitäisi kuitenkin muistaa vaalia hauskuutta arjessa ja panostaa yhteisöllisyyteen. Aina silloin tällöin kaikkien tapahtumien tarpeellisuudesta nuristaan, mutta kyllähän sen jokainen tietää, että monet tapahtumat ovat juuri ne, jotka ovat painuneet mieliin parhaiten.

Tämän takia olen pitänyt rakettipäiviä hyvin merkittävinä. Niiden ympärillä on aina valtava hype ja spekulaatio. Ja lopulta itse päivänä ensin koko talo työskentelee jonkin casen parissa ja sitten loppuilta vietetään hyvin rennosti ja juhlien. Silloin ihmisiin tutustuu ihan eri tavalla. Väitän, että jokainen on erilainen normityöarjessa kuin vapaalle vaihtaessaan. Siksi olen vähän eri mieltä valmentajien strategisesta päätöksestä olla tukematta raksoja. Ymmärrän, että kevään tilanne oli vakava ja siihen pitää reagoida, mutta kuitenkin raksat ovat itselle olleet aina se vuoden kohokohta ja niistä on eniten huikeita muistoja. Tiimiakatemiaan on kuitenkin aina kuulunut hulluttelu ja irrottelu, ei samaa fiilistä saa esim. forest&backistä. Tapahtuma on aivan erilainen, lähinnä haaste Tiimiakatemialaisille ja ensi kosketus tulevaan treenitiimiin.

Johtuen apatiasta ja innostumattomuudesta halusimme löysäilyn pois ja laittaa ihmiset kunnon haasteen eteen. Vaellus oli oikeasti pitkä ja haasteita oli ripoteltu matkan varrelle. Koko reittiä ohjasi käsikirjoitettu teema. Halusimme selkeästi vakavoitua, sillä meidät oli kuitenkin kutsuttu tärkeän aiheen äärelle. Emme halunneet vetää koko hommaa löysäksi ja läskiksi, vaan olimme tosissamme. Tiimiakatemialaiset – the shit is getting real! Kurin tiukkuuden takia teema sitten kiertyi armeija/terroristihenkisyyden ympärille.
Jännitimme kyllä jonkin verran sääoloja, sillä se olisi vetänyt mielialaa aika matalaksi, kuten eräällä Unileverin Skotlannin reissulla kävi. Lunta ei kuitenkaan tuolloin vielä satanut ja ihmiset olivat tyytyväisiä viimeistään ruuan ja saunan jälkeen. Ilta päättyi aina juhlalliseen palkintojen jakoon ja rentoon yhdessä oloon.

 

Yhtenä ongelmana Tiimiakatemialla koen, että ihmiset eivät nykyään tunne toisiaan. Jonkinlainen vahva yksilöityminen on levinnyt koko taloon. En tiedä onko se meidän sukupolvemme ominaisuus vai mistä on kyse. Pidän siis tärkeänä, että ristipölytteisyys on teema läpi vuoden. Näin ollen forest and back:kin oli teematreenitiimeissä, jotta päästiin valmistautumaan tulevaan ja tutustumaan toisiin. Myöskin illan seuraleikit olivat hyviä, tällaisia pieniä, yksinkertaisia tapoja tutustua toisiimme tarvitaan.  Ja nimenomaan sen arjen ulkopuolella. Kirjassa käytettiin termiä: “new kind of human organisation; I know you better and I know who you are.” Kuvailtiin paljon sitä, kuinka nykyään he voivat helpommin lähestyä ihmisiä, koska heihin on jonkinlainen kontakti ja muutama sana on vaihdettu. Tämä on varmasti yhtenä tavoitteena kaikella ristipölytteisyydellä.

”The link between opening up and growing the business” Näin kirjoitin muistiinpanoihini. Jokainen meistä voisi siis ottaa mallia vaikka Tomi Kososesta; mitä enemmän sinä annat itsestäsi, sitä enemmän sinä kasvat ja tämä yhteisö kasvaa. Ihmisten pitäisi mielestäni tuoda entistä enemmän esille itseään ja juttujaan, joita tekevät. Se ei ole millään tavalla itsekästä tai huomionhakuista, vaan päinvastoin. Suurinta osaa kiinnostaa toisten tekemiset. Eikä niitä voi muut tietää ellet avaa itse suutasi. Vaikka osaamme olla myös toistemme ankarimpia arvostelijoita, koen itse ainakin tämän yhteisön sen verran turvalliseksi, että voin kaikille ajatuksiani jakaa.

“In the humane organization, because it is safe, people may share their feelings and thoughts.. Reflection, both individually and collectively, finds a fertile environment if people truly live in community.” –Tex Gunning

 

“If you want growth, you need a certain culture. That culture is the same for everybody, requiring real openness and respect.”

Millaiseksi yhteisöksi Tiimiakatemia nyt muutosten keskellä muotoutuu ja mitä me haluamme sen olevan? Kirjassa oli paljon hyvää pohdintaa aiheesta ja yhtenä isoimpana asiana esiin nousi historia. Kun muutoksen alusta oli ollut viisi vuotta, oli Unileverillä aika katsoa taaksepäin. Ja näin minäkin koen. Mitä kaikkea meillä on jo takanamme? Mitkä ovat huippukohdat ja suurimmat epäonnistumiset? Mitä on siis opittu. Juuri historian takia talomme on niin vahva, sitä saisi tuoda enemmän esille. Se toimii koko ajan pohjana sille mihin suuntaan haluamme edetä ja kasvaa. Tämä essee sisältää paljon lainauksia, mutta minkä sille voi kun kirjassa on viljelty niin paljon viisauksia!

“It is not obvious that you are doing things in a different way unless you deliberately look back. For new people coming in, who haven’t been part of the process, some of the learnings are not so obvious. You have to remember and share! Otherwise, you will make the same mistakes again.”

Kaipaisin tässä ehkä vielä pientä efforttia valmentajilta. Vaikka organisaatiomme on litteä, koen silti, että heidän taholtaan voisi tulla enemmän selitystä Tiimiakatemian tilanteesta. Tai ehkä tämän voisi delegoida rekrypäällikkölle. Olen nimittäin huomannut, että moni nykyisistä ei tiedä miten haut ja muut tapahtuvat jatkossa ja millainen on Tiimiakatemian tulevaisuus. Ja väitän, että muitakin kuin vain itseäni se kiinnostaa. Vai olemmeko muuttuneet niin itsekkäiksi, että vain oma tulevaisuus kiinnostaa?

 

Ilman jatkuvuutta ja tiimien rakentamista meillä ei olisi tuloksia, todettiin kirjassa. Siksi odotan myös aika paljon tulevaa syksyä, kun saamme taloon vihdoin uusi naamoja. Se vain tuo niin paljon energiaa! Ja toivon, että silloin taas yhteisöllisyys innostaa täysillä, on näytettävä uusille, että mikä talo tämä onkaan. Ja kirjaa jälleen lainaten, täytyy aina silloin tällöin kokoontua kasaa, jotta huomaa, että ketäs kaikkia talossa olikaan.

 

Tällä hetkellä vasta kerätään Forest & Back-palautteita osallistuneilta ja oma motorolamme on tekemättä. Oikeastaan on aika vaikea reflektoida tapahtuman onnistumista, sillä en itse kulkenut reittiä. Jokainen meistä oli vain yhdellä tai kahdella rastilla, joten ainoastaan reitin kulkeneet voivat kokonaisuutta arvioida. Sen verran kuitenkin ehdimme sanoja vaihtaa, että kaikilla oli huippu hauskaa tehdä tätä hommaa. Ja kuten kirjassakin mainittiin, on ensin saatava pieni porukka innostumaan ja tiimiytymään; muutos lähtee pienestä joukosta, josta se leviää muualle. Meidän porukka on innostunut tästä yhteisöstä. Lisäksi myös he ainakin jonkin verran, jotka olivat mukana. Toki olisin toivonut, että kaikki mukaan lasketut 70 henkeä olisi ollut mukana, mutta tämäkin oli jo jotain. Tästä se etenee. Täytyy vain tietää, että joku välittää. Seuraavaksi on sinun vuorosi antaa takaisin tälle yhteisölle, mitä teet?

“You should really live the change. I believe that people who live the change will succeed.”

 

Tagit: , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!