Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Peloista

Kirjoitettu 11.02.18
Esseen kirjoittaja:
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pelon hinta
Kirjan kirjoittaja: Henkka Hyppönen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Otin luettavaksi Henkka Hyppösen kirjan Pelon Hinta. Ihmisten käyttäytymisen tutkiminen on kiinnostanut minua aina ja tämä kirja avaa hyvin ihmisen toimintaa haastavissa ja pelottavissa tilanteissa. Pelon ymmärtäminen on kirjan suurin teema. Kirja yhdistää mielestäni hyvin tieteelliset, tutkitut faktat ja arkiset tarinat niiden takana. Tarinat ovat mielenkiintoisia ja ne tekevät kirjan lukemista helppoa ja mielekästä.

 

”Pelko on kaikkea muuta kuin merkityksetöntä inhimillisille olennoille. Se on alkukantainen tunne, jolla on kaikista tunteista kriittisin tehtävä, eli pitää meidät hengissä ja suojella vaaroilta. Pelko on mahdollisesti vahvin ja eniten ihmisten käytökseen vaikuttava emootio” (Hyppönen 2014)

 

Mitä minä pelkään?

Moni ajattelee ilman syvempää pohtimista, että ”enhän minä pelkää mitään”. Pelon määritteleminen on mielestäni todella vaikeaa. Pelot vaikuttavat meidän joka päiväiseen toimintaan, ilman että tiedostamme sitä millään tavalla. Jokainen pelkää, se on rakennettu sisäämme. Evoluutio on kehittänyt tietyt fysiologiset toiminnot, jotka pitävät meidät hengissä ja auttavat puolustautumaan uhkaavissa tilanteissa. Mutta onneksi, pelkoreaktioita voi oppia ymmärtämään ja hallitsemaan. Niitä voi siedättää ja niistä voi tehdä suoritusta parantavan.

 

Epäonnistumisen pelko varmaan vaivaa kaikkia meitä, vaikka emme sitä myöntäisikään. Kukaanhän ei halua ikinä epäonnistua. Tiimiakatemia on kuitenkin paikka, jossa kannustetaan epäonnistumaan. Tai ainakin yrittämään ja erehtymään. Sitä kautta syntyy mielestäni tuloksia. Itse ajattelen, että virheitä saa tehdä, kunhan samaa virhettä ei tee kahdesti. Sitä on oppiminen. Epäonnistumiseen suhtautumista voi kehittää. Itse olen mielestäni aina osannut nauraa myös itselleni. Itse olen akatemian aikana epäonnistunut varmasti useammassa asiassa. Äkkiseltään mieleen tulee itsensä johtamisen haasteet. Toisaalta siinä on tullut eniten oppia. Toinen isompi kokonaisuus oli Emil Appearance projekti. Sekin oli toisaalta erittäin opettavainen kevät. Sitäkään en enää murehdi. Epäonnistumista pitää mielestäni suhteuttaa suurempaan kokonaisuuteen. Mikä on pahin asia mitä voi tapahtua, jos epäonnistuu? Jos vaakakupissa ei ole taloudellinen katastrofi tai kenenkään henki ei ole uhattuna niin silloin pitää antaa mennä ja rohkeasti kokeilla eri asioita

Päätöksen tekemisen ja päätöksen jättämisen tekeminen on aiheita mitkä mielestäni nostavat päätään esiin akatemian arjessa. Itse olen sellainen ihminen, joka lähtee usein kyllä kyselemättä mukaan eri asioihin. Sitä tietysti miettii aina, että mitenköhän tämä asia vaikuttaa tulevaisuuteeni tai ympärilläni oleviin ihmisiin. Monesti huomaa, että ihmiset eivät uskalla tehdä mitään päätöksiä ja jäävät vellomaan vallitsevaan olotilaan. Se on ehkä sitä mukavuuden haluisuutta. Liika pähkäily vie aikaa ja yleensä ei tuota tulosta. Pahinta on olla tekemättä mitään.

Esiintymispelkoa ja esiintymisjännitystä pyritään Akatemialla lieventämään siten, että jokainen halukas pääsee esiintymään eri tapahtumissamme. Se on hyvä asia, koska Akatemia on turvallinen yhteisö harjoitella esiintymistä ja puhumista yleisölle. Jännitys esiintyessä on hyvä asia, pitää pikkaisen jännittääkin esiintyessä, koska silloin aistit ovat terävimmillään ja pieni jännitys pitää esiintyjän fokuksen kasassa. Tätäkin voi harjoitella. Esiintymien ei ole kaikille luontaista mutta oikeastaan jännitystä voi lieventää ainoastaan menemällä epämukavuusalueille ja olemalla esillä. Sitten sitä huomaa, että eihän tämä ollutkaan niin kauheaa ja seuraava kerta on taas helpompi. Tässäkin on hyvä miettiä sitä, että mikä on pahin mahdollinen mitä voi tapahtua. Se ei haittaa mitään jos sanat menevät välillä sekaisin.

 

Omassa elämässäni pelko nostaa päätään esiin päivittäin. Sain vuonna 2012 anafylaksisen sokkireaktion syödessäni miniluumutomaatteja. Kurkkuni turposi, hengitys salpautui ja jouduin sairaalaan. Tämä aiheutti pelon, joka vaivaa vielä tänäkin päivänä. En uskalla syödä. Nyt en tarkoita, etten uskaltaisi syödä mitään. Tykkään syödä ja syön paljon. Kyse ei ole siitä. Olen pikkupojasta tiennyt, että olen siitepölyallergian takia allerginen muutamalle ruoka-aineelle. Näitä ovat porkkana, omena, sitrushedelmät. Niitä syödessäni on kurkku alkanut kutiamaan ja olen vältellyt niitä. Mitään allergisia reaktioita ei koskaan ole ollut, enkä sellaisia ollut koskaan miettinytkään. Nykyään välttelen erikoisia ruokia, koska pelkään. Tiedän myös sen, että pelko on todennäköisesti turhaa. Se on outoa, että pelkään tiettyjen ruoka-aineiden syömistä nykyään, vaikka olen niitä aina enne sokkireaktiota syönyt ilman mitään oireita. Vaikka söisin nyt miniluumutomaatin, todennäköisesti en saisi mitään oireita. En koskaan ole ollut yliherkkä millekään. Silti pelko shokkireaktiosta on mielessä aina kun mietin mitä tänään söisin. Olen kuitenkin siedättänyt pelkoa ja nykyään syön paljon monipuolisemmin kuin aikaisemmin. Pikkuhiljaa olen huomannut, että pelko on turhaa.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!