Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pelon hinta

Kirjoitettu 01.03.15
Esseen kirjoittaja: Emma Kyyrä
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pelon hinta
Kirjan kirjoittaja: Hyppönen Henkka
Kategoriat: 1. Oppiminen, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

Pelon hinta, 5.0 out of 5 based on 3 ratings
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (3 votes cast)

Pelon hinta on ehkäpä paras kirja mitä olen ikinä lukenut, niin luettavuudeltaan kuin sisällöltäänkin. Hauskinta kaikessa on se, että kirjan suurin anti tulee ilmi jo sen nimessä.

Mietin pienessä päässäni, mitäköhän kirjan nimi ”Pelon hinta” mahtaa meinata. Homma tuli selväksi ensimmäisiltä sivuilta, jonka jälkeen lopputeos puhui puolestaan.

Peloilla on hinta.

Kaboom. Oivallus. Olin ihan valmis julistamaan tätä ilosanomaa koko maailmalle, kunnes tajusin, että olen ollut vain ajattelematon, johtunee sitten hiusten väristä tai piittaamattomuudesta.

 

Kuten useissa aikaisemmissa esseissänikin olen kirjoitellut, olen aina ollut pelokas mitä tulee muutoksiin, uusiin asioihin, keskustelemiseen, itseensä luottamiseen ja päätöksen tekoon. Tiivistetysti olen aina pelännyt yrittämistä, enkä puhu nyt pelkästään yrittäjyydestä, joka on pelkolistalla varmasti kaikista ylimpänä, vaan ihan perus koklaamisesta.

On kuitenkin helppo piiloutua pelkokuoren taakse, sillä emmehän me toiset ihmiset pakota toisiamme ylittämään pelkoja vasten tahtoa. Paitsi ehkä Tiimiakatemialla. Olen siis päätynyt pitkällisissä pohdinnoissa siihen, että olen käyttänyt pelkoa tehokkaana tekosyynä olla tekemättä jotain asiaa, kuten soittamista.

Olen paininut pelkojeni kanssa, ja miettinyt, kuinka voisin tulla rohkeammaksi ja vähemmän pelkääväksi. Nyt kirjan luettuani voin entistä varmemmin tunnustaa, etten oikeasti ole halunnut eroon peloistani, olen suhtautunut niihin täysin väärällä tavalla. Olen ollut valmis maksamaan peloistani hintaa, ja nauttinut elämästäni piiloutuen toisinaan kilpikonnan tavoin kilven alle.

Hyppönen käy pelkoa läpi selvittäen reaktioita fyysisessä kehossamme ja mielessämme. Kirjassa puhutaan paljon mantelitumakkeesta. Se tarjoaa myöskin valtavasti vinkkejä, kuinka pelottavista tilanteista voi selvitä, ja kroppaa ”huijata”.

 

Kun tarkastelen asioita, joita itse pelkään ja pelon vuoksi välttelen huomaan lähes kaikkien noiden johtavan samaan asiaan, jonka ymmärrän vasta nyt. Sen lisäksi, että pelkään uusia tilanteita, pimeää ja joitain sosiaalisia tilanteita, on suurin pelkoni kuitenkin se, ettei muut ihmiset pidä minusta.

Kyseinen pelko on pahin, toistuvin ja kallein. Tuolla pelolla todellisesti on hinta, enkä ole valmis maksamaan sitä. Kyseinen pelko naurattaa ja itkettää yhtä aikaa.

Se, etten uskalla Dexteriä katsottuani mennä nukkumaan on vielä käsiteltävissä ja ihan ok. Mutta se, miten annan pelon estää ja vaikeuttaa itseäni esimerkiksi tavoitteiden, unelmien ja haaveiden saavuttamisessa ja asettamisessa on täysin järjetöntä. En vain ole tajunnut sitä.

 

Hyppönen kirjoittaa, kuinka riski ja bisnes kytkeytyvät erottumattomasti toisiinsa. Kuten sijoittamiseen edes pintapuolisesti perehtyneet tietävät, saadakseen korkeaa tuottoa on oltava valmis ottamaan suurempi riski kaiken menettämisestä. Sama myös yritystoiminnassa. Vaikka tiedämmekin tämän, pyrimme silti minimoimme kaikkien mahdollisuuksien mukaan riskit, käytämme tähän aikaa ja rahaa samalla etsien rajatonta tuottoa. Vaikka tiedämme, että näitä mahdollisuuksia voimme etsiä koko elämämme koskaan löytämättä. Vain aika näyttää.

 

Riskien välttelystä on tullut yrityksissä taiteen- ja tieteenlaji, johon kuuluu turhien tutkimusten tilaaminen, päätöksissä viivyttely, radikaalien ideoiden pehmentely, ajattelun sysääminen konsulteille, päätöksenteon siirtäminen yrityksen ylimmille portaille, politiikkaan kuuluvan retoriikan käyttäminen ja loputtomat palaverit, joissa rohkea ajattelu vesittyy.” (Hyppönen 2014, s.170)

 

Lopputuloksena saamme vain liudan sitä samaa kuraa mitä naapurifirmassa. Jos haluaa todella luoda jotain uutta, jotain lisäarvoa, on uskallettava ottaa riski, ja elää pelon kanssa.

 

 To Build A Business

Yrittämiseen liittyy aina mahdollisuus epäonnistumisesta. Eikä siinä, epäonnistuminenhan on ihan fine, kunhan se ei osu kohdalleni. On vaikeaa oppia olemaan huonompi kuin paras, perfektionistin on vaikea tulla ympäristöön, jossa tietää olevansa huonompi kuin moni muu. Tietämättömämpi ja noviisimpi.

Olen yllättävän rohkea riskinottaja, Tiimiakatemialla olen lisäksi huomannut olevani nopea ottamaan ensimmäiset stepit kohti toteutusta. Pelko ei siis rajoita niinkään henkilökohtaista riskinottokykyäni, vaan riskialttiiden asioiden viestintää.

Kaverini eivät tiedä kovinkaan paljoa Tiimiakatemiasta, tai siitä mitä minä Tiimiakatemialla teen ja olen tehnyt. Konkreettinen esimerkki siitä, kuinka muiden mahdollinen arvostelu ja epäonnistumisen uhka vaikuttaa toimintaani, on se, etten kertonut oikeastaan kenellekään viime vuonna meneväni kesäksi Joutsaan. En kehdannut enkä uskaltanut. Asia selvisi monille kesän mittaan heidän pyytäessä minua milloin minnekin.

Tarkemmin syventyessäni edelläkin kuvattuun toimintatapaani pelkojen todellinen, karvas hinta vasta alkaakin muodostua.

En puhu ajatuksiani, kokeilujani tai testailuja, en kerro mitä tulen tekemään. En kerro ennen kuin asiat ovat selviä, ennen kun on tuloksia joista kertoa. Minulle on ollut äärimmäisen hankalaa muun maassa tilastoida soitettuja puheluita tai asiakaskäyntejä, joista ei ole seurannut mitään, tai sanoa ääneen, mikäli jonkin asiakkaan kanssa ei olekaan edennyt niin kuin olin ajatellut.

Ja mitä tästä seuraa käytännössä. En osaa pyytää apua epävarmoihin juttuihin, joten teen itse ja salaa. Ihmiset ympärilläni hämmentyy, yllättyy ja loukkaantuu, nopeasti tulevista jutuista, jotka ovat olleet alustavasti tiedossani jo pidempään. Paljon tilanteita, joihin olisin voinut saada apua, kannustusta, vauhtia ja vaikka mitä.

On kuitenkin hienoa huomata, että olen kehittynyt, enkä enää pelkää entiseen tapaani. Paitsi pimeää jännittävien tv-sarjojen jälkeen.

”Bisneksessä pelko johtaa kuihtumiseen, kitumiseen tai kuolemaan.”

 

Kirjan loppupuolella aihe vaihtui pelkoreaktioista bisnekseen, ja tarjosi kirjan toisen koukun.

Meille Mittavassa talous on ollut yhdenlainen akilleen kantapää, tai ärtyvä penikkatauti. Kohtaamme jatkuvasti erilaisia tilanteita, yllättäviä kuluja ja hämmentäviä pankkitilin saldoja. Jostain syystä talousasiat ovat myöskin muodostuneet tiimissämme jonkinasteiseksi peloksi, mikä heijastuu tähän päivään muun maassa stressinä MYM-rahoista.

Olen iloinen siitä, että Mittavassa raha ei ole ollut ykkösarvo missään vaiheessa. Toki kannattava liiketoiminta on jatkuvasti työmme tarkoitus, mutta silti tärkeämpinä arvoina on ollut muun maassa kokeileminen ja itsejemme toteuttaminen.

Stressi ja huoli vähentää halukkuutta kokeilla, ja tämä taas vähentää sisään tulevaa rahaa.

Kirjassa kerrottiin tarina Futuricesta. Kyseisessä lafkassa jokaisella työntekijällä on firman pankkikortti, eikä ostolupia tarvitse hyväksyttää. Tämä kontrolloimattomuus on lisännyt työntekijöiden ajattelua, harkintaa ja päätösten seurauksia.

Kyseisestä tarinasta oivalsin, että ainakin minun kohdallani on muutettava suhtautumista yrityksemme rahoihin. Ei sillä, että meillä olisi liian tiukka kontrolli, yrityksen rahat ovat kuitenkin olleet aina minulle vain jotain tuolla jossain josta joskus joku saa jotakin.

Minun on ymmärrettävä, että kyseiset rahat ovat oikeasti meidän, siis myös minun ja vieruskaverin. Ja kyllä. Tämä hienoinenkin muutos pääkopassa on muuttanut paljon. Nyt haluan vaikuttaa rahatilanteeseen, haluan osallistua päätöksentekoon, haluan nähdä mitä ja miksi ja milloin.

Ja noloa mutta totta, en ennen ole ollut kovinkaan kiinnostunut, koska Mittavan tili tulee ja menee. Mutta tuolla rahalla on merkitys. Ja sillä on merkitys, kuinka käytän tuota rahaa hyväksemme.

 

Ei täältä viedä mitään mukana

Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

1 kommentti to “Pelon hinta”

  1. Henry Vesin sanoo:

    Erinomaista! Tämä kirja hyppää lukulistalle

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!