Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pelon hinta

Kirjoitettu 30.12.20
Esseen kirjoittaja: Kiia Kettunen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pelon hinta
Kirjan kirjoittaja: Henkka Hyppönen
Kategoriat: 2.1. Verkostot ja sosiaalinen pääoma, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut, 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 4.4. Johtamisen haasteet, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Pelko on mielenkiintoinen ilmiö. Sen perimmäinen tarkoitus on pitää meidät hengissä, mutta ihminen pystyy saamaan elimistönsä pelkotilaan, vaikka olisi täysin turvassa esimerkiksi omalla sohvallaan. Turha pelkääminen haittaa ja rajoittaa elämää, mutta siitä voi myös olla paljon hyötyä ja siksi pelon ymmärtäminen ja sen hallitsemaan oppiminen ovat tärkeitä taitoja.

Olen itse pelännyt pienestä asti pimeää, erityisesti pimeitä metsiä ja yksin pimeässä olemista. Nykyään tuo pelko ei juurikaan ole läsnä elämässäni, mutta kyllä taas joulun aikaan huomasin sen edelleen kolkuttelevan takaraivossa, kun käytin koiraa yksin pimeällä metsäpolulla. Myös intistä muistuu mieleen yski vartiovuoro, jonka aikana piti tehdä ihan tosissaan töitä, että oma pää pysyi kasassa ja paniikki ei iskenyt kävellessäni ympäriinsä pilkkopimeää ryhmitysaluetta. Lukioaikaan iltaisin pururadalle hiihtämään lähteminen vaati totuttelua, ennen kuin ympärillä oleva pimeä metsä ei enää tuntunut ollenkaan uhkaavalta. Nuorempana yksin kotona ollessani laitoin usein kaikki valot päälle ja nukkumaan mennessäni äänikirjan pyörimään cd-soittimeen, että voisin keskittyä siihen, enkä yksin pimeässä olemiseen. Vaikka olin järjellisesti ajateltuna täysin turvassa omassa talossamme ja kaikki ovet lukossa, silti pimeä toi vahvan tunteen siitä, että en ole yksin tai jotain pahaa saattaa tapahtua. Silloinen koiramme auttoi myös luomaan turvallisuuden tunnetta ja veikkaan että ilman sitä pimeän pelkoni olisi saattanut olla paljon isompikin ongelma.

Isoin pimeän pelkoani vahvistava tekijä oli kaikki yliluonnollisuuteen liittyvä ja nykyäänkin tietoisesti vältän kaikkia kummituksiin ja demoneihin liittyviä juttuja, koska tiedän että en uskalla niiden jälkeen olla yksin omassa kämpässäni, vaikka ne olisivat kuinka kaukaa haettuja ja epärealistisia. Tämä on hieman ristiriitaista, koska kaikki kummitusjutut ovat mielestäni todella mielenkiintoisia, mutta en usko, että tässä suhteessa siedättäminenkään toimisi, joten ennemmin vältän koko aiheen. Ainakin joskus ylä-asteella, kun kokeilin oman pelkoni rajoja ja katselin youtubesta tunti tolkulla videoita ”kummitushavainnoista”, homma meni vain siihen, että en uskaltanut katsoa pimeällä mihinkään heijastavaiin pintoihin ja melkein aloin kuulemaan ääniä iltaisin. Täysin järjen vastaista, kun itselleni ei edes mitään yliluonnollista ollut ikinä tapahtunut ja monesti lukemani tai katsomani yliluonnolliset kohtaamiset olivat täysin neutraaleja tai jopa hyväntahtoisia, mutta silti pelko iskostui todella tiukkaan.

Vaikka pimeän pelko on aika hyvin karsiutunut iän myötä enkä koe sen enää rajoittavan elämääni, niin sitäkin vahvemmin päätään on nostanut monelle tuttu esiintymispelko. Joskus ihan yksinkertaisissakin nopeissa esityksissä syke nousee ja pää lyö ihan lukkoon, enkä muista mitä pitää sanoa ja kieli ei taivu oikeisiin sanoihin. Joidenkin tilanteiden jälkeen olen huomannut, etten oikeastaan muista jälkeenpäin, miten koko esitys meni ja mitä edes puhuin siinä. Kun tiedän, miten vaikeaa jännityksessä puhuminen minulle on, alan välillä myös pelkäämään sitä, että jännitän ja en osaa puhua kunnolla ja siitäkös homma vain eskaloituu.

Hyviä vinkkejä, joita kirjasta jäi käteen oman pelontunteen hallitsemiseksi, oli hengitykseen keskittyminen ja pelon tulkinnan muuttaminen. Itse unohdan helposti hengittää kunnolla tai kiinnittää siihen huomiota kun jännitän, vaikka se olisi todella hyvä tapa hillitä omaa pelkoreaktiota. Ja jos olen huomannut ajatella asiaa, olen keskittynyt nimenomaan sisään hengittämiseen, mutta nyt asiasta viisastuneena itse asiassa ulos hengittäminen on se tärkeämpi osuus rauhoittumisen kannalta. Kunnollisen hengittämisen lisäksi pelkoreaktion voi kääntää jopa hyödyksi, jos uskottelee itselleen kohonneen sykkeen ja hikoilemisen johtuvan innostuksesta eikä pelosta. Jos suhtautuu innostuneesti johonkin asiaan, se myös näkyy ulospäin ja parantaa suoritusta.

Kolmas hyvä neuvo oli tilanteen vakavuuden vähentäminen, jota olen itsekin käyttänyt onnistuneesti useammassakin tilanteessa. Aina tuohon mielentilaan pääseminen ei onnistu, mutta jos saa sen moodin päälle, että ei tämä nyt niin vakavaa ole ja ensi kerralla sitten paremmin, jos nyt menee vihkoon, on lopputulos ollut myös parempi, kuin jos alkaa panikoimaan liikaa. Mieleen tule eräs kerta intistä, kun jouduin pitämään yksin erään koulutuksen aiheesta, jota en itsekään hallinnut erityisen hyvin, vaikka kahden muunkin alikersantin piti alun perin olla vetämässä koulutusta kanssani. Meinasin ensin mennä lukkoon ja en tiennyt mitä tehdä, mutta sitten totesin, että vituiksi tämä menee kuitenkin, joten ei tässä mitään menetettävää ole ja aloin vain tekemään yhdessä oppilaitten kanssa. Loppupeleissä koulutus oli ihan onnistunut ainakin suoran palautteen perusteella. Iso tekijä oman asenteen lisäksi oli kyllä myös se, että sanoin koulutettaville soraan olevani itsekin hieman pihalla asiasta mutta opetellaan nyt yhdessä, joten heidän odotustensa laskeminen laski myös omia suoriutumispaineitani.

Isoin tekijä esiintymispelon lieventämiseen on silti surullisen kuuluisa siedättäminen. Se vaatii aikaa, eikä ole hauskaa, mutta oikeastaan ainoa tapa saada esiintyminen omalle mukavuusalueelle. Olen aika hyvä välttelemään esiintymistilanteita, vaikka tiedän, että niihin pitäisi laittaa itsensä, jos siinä haluaa kehittyä. On mielenkiintoista, miten voin olla persoonallisuustyypiltäni entertainer, jonka pitäisi nauttia valokeilasta, kun todellisuudessa ennemmin jätän välistä esiintymistilanteet, jos vain mahdollista. voihan se olla niinkin, että kun vain pääsisin jännityksen yli, niin nauttisin esiintymisestä, mutta ainakaan tällä hetkellä en pidä ajatuksesta, vaikka kyllä tästä täytyy joskus ylikin päästä.

Pelolle tulee hinta aina, kun se vaikuttaa negatiivisesti henkilön suoriutumiseen. Itse maksan tätä hintaa esiintymispelon lisäksi myös oman sisäisen puheeni kautta. Hyppönen esittää kirjassa tutkimuksen, jonka mukaan tunne siitä, että on tyhmempi kuin muut, vaikuttaa negatiivisesti omaan suorituskykyyn. Nykyaikana älykkyydelle annetaan todella paljon painoarvoa ja tyhmältä vaikuttaminen saattaa syödä sosiaalista statusta todella paljon, vaikka kyse olisi vain yhdestä tilanteesta. Siksi paineet kasvavat ja itseään vertailee helposti muihin ja tämän huomaan itsessäni todella vahvasti tietyissä tilanteissa. Olen myös todella nopea sanomaan itselleni, että olen vain tyhmä, jos en tajua jotakin asiaa niin nopeasti, kuin voisi ehkä olettaa. Tiedän, että ihmiset oppivat eri tavoilla ja toiset joitakin asioita nopeammin kuin muut, mutta silti on jotenkin helppo lähteä syyttelemään itseään siitä, jos vaatii jonkun asian sisäistämiseen enemmän aikaa kuin muut. Homma ei kuitenkaan toimi niin päin, että jos tajuan jotakin nopeasti, että pitäisin silloin itseäni erityisen fiksuna, joten onhan tuo nyt selkeästi haitallinen ajatusmalli, en vain ole ennen kiinnittänyt siihen ihmeemmin huomiota tai tajunnut, että sillä voi oikeasti olla vaikutusta omaan suoriutumiseeni.

Kirjassa käsiteltiin paljon myös työpaikalla näkyviä pelon ilmiöitä ja sitä, minkä hinnan yritys joutuu erilaisista peloista maksamaan. Oli mukava huomata, että tässäkin suhteessa tiimiakatemia ohjaa tiimiyrittäjiä oikeaan suuntaan. Ainakin meidän tiimimme on päässyt sellaiseen sosiaaliseen turvallisuuteen, että asiat uskalletaan sanoa ääneen ilman sitä pelkoa, että omat ideat tyrmätään tai että oma sosiaalinen asema jotenkin heikentyisi omien sanomisien perusteella. Huomaan itsestänikin, kuinka paljon tiimin sisäinen sosiaalinen turvallisuus on vaikuttanut siihen, mitä sanon ääneen. Vuosi sitten mietin todella paljon sitä, voinko nyt sanoa näin ja mitä muut minusta ajattelevat, jos heitän tämmöisen kommentin, mutta nykyään harvoin sensuroin sanomisiani sillä pohjalla. Myös paljon uusia innovaatioita jää syntymättä, jos yritykset pelkäävät lähteä kokeilemaan ja rohkeat kokeilut nyt ovat niin akatemia juttu kuin voi olla.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!