Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pelon hinta

Kirjoitettu 31.03.15
Esseen kirjoittaja: Saija Valkonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pelon hinta
Kirjan kirjoittaja: Henkka Hyppönen
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu

Pelon hinta, 5.0 out of 5 based on 1 rating
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 5.0/5 (1 vote cast)

Henkka Hyppönen: Pelon Hinta

 

Henkka Hyppönen pohtii kirjassaan Pelon hinta, mikä on se hinta, jonka ihmiset joutuvat pelkojensa takia maksamaan. Aina ei tule edes ajatelleeksi mistä kaikesta tulee luovuttua ja mitä asioita jätettyä tekemättä, koska pelko on niin voimakas. Huomasin jälleen kerran ajatusteni avautuvan hieman lisää. Peloista on mahdollista päästä eroon, kertoo Hyppönen. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Seuraavassa pohdin hieman omia kokemuksiani peloista ja kuinka ne ovat vaikuttaneet tekemisiini.

 

What I’ve done?

Tiimiakatemialla toteutetaan unelmia. Siellä pakotetaan ajattelemaan isommin. Jos olet viettänyt päivänkin Tiimiakatemialla, olet varmasti kuullut lausahduksen: ”Mitä tekisit, jos et pelkäisi?”. Pohdimme jatkuvasti kyseisiä asioita ja opettelemme näkemään asiat suuremmassa mittakaavassa. Sellaisessa mittakaavassa, jossa kaikki on mahdollista. Rajoja ei ole.

 

Tulin Tiimiakatemialle aikoinaan suoraan lukiosta valmistuneena. Olin yksi nuorimmista uusien opiskelijoiden joukossa, josta en tuntenut ainuttakaan ihmistä. Jos olisin vuotta aiemmin joutunut kyseiseen tilanteeseen, olisin varmasti jättänyt menemättä. Tuntemattomat väkijoukot eivät olleet minun juttuni. Minä pelkäsin. Olin kuitenkin juuri Tiimiakatemian alkua edeltävän kuukauden matkustanut yksin Jenkkeihin kiireisen tätini luokse. Matka opetti, että kun on yksin, on opittava pärjäämään yksin. Tiesin, että kuukausi ulkomailla tulisi olemaan haastava sillä joutuisin puhumaan englantia. Olin aina ollut hyvä englannissa, niin kauan kunnes sitä piti alkaa puhua. Englannin kielen puhuminen ei tullut luonnostaan, sillä sitä ei koskaan oltu puhuttu koulussa. Osasin enemmän kielioppia kuin jenkki-serkkuni mutta puhua en osannut. En uskaltanut sillä pelkäsin epäonnistumista. En halunnut olla se hölmö, jolle naurettaisiin. Ymmärsin kuitenkin, ettei muuta vaihtoehtoa ollut, niinpä takeltelin englantia serkulleni ja hänen kavereilleen. He pitivät minusta ja vähät välittivät ettei joka sanani ollut oikein lausuttu tai lauseeni rakenteeltaan täydellinen; riitti, että he ymmärsivät.

 

Seuraava haasteeni olikin Tiimiakatemia. Paikka, josta en tiennyt mitään enkä tuntenut kuin yhden ihmisen. En ollut edes varma olisiko kyseinen paikka minulle se oikea. Päätin etukäteen, ettei minulla ollut mitään hävittävää. Katsoisin miltä koulu vaikuttaa ja lähtisin, jos en viihtyisi.

 

Tiimiakatemian toisena päivänä otimme kontaktin asiakkaaseen. Pelkäsin kuollakseni. Hyvä, että olin edes lääkäriaikoja uskaltanut soittaa ja nyt pitäisi soittaa tuntemattomalle ihmiselle ilman asiaa. Kaivoin jostain rohkeuteni ja soitin asiakkaille. En tavoittanut yhtä ainoata ihmistä, joten puhelinkammoni ei talttunut vaan seurasi mukana projektista toiseen. Pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan olen päässyt siitä eroon.

 

Toinen heikkouteni oli tuntemattomien ihmisten edessä puhuminen. Sydämeni pamppaili jo ensimmäisen dialogiringin aikana. Jostain kuitenkin tiesin, että Tiimiakatemia oli minun paikkani. Tiesin, että joutuisin haastamaan itseäni joka ikinen päivä. Se ei tulisi olemaan helppoa mutta sen sijaan sitäkin palkitsevampaa.

 

What about now?

Kun nyt mietin kuluneita vuosiani Tiimiakatemialla, voin todeta, että olen kasvanut todella paljon. Se pieni ujo tyttö, joka saapui Tiimiakatemialle kolme vuotta sitten, on tuona aikana haastanut itseään isojen yleisöiden eteen, tavannut isojen yritysten toimitusjohtajia ja tehnyt valmennuksia. Ollut keskipisteenä. Siellä, mihin ei ennen olisi suostunut mistään hinnasta. Todennäköisesti ammattikorkeakoulun normaalipuolella, en olisi koskaan saanut itsestäni yhtä paljon irti kuin Tiimiakatemialla. Jopa vanhat ystävänikin voivat todistaa muutosta, joka minussa on tapahtunut; kun kerroin, että juonnan valmistuvien gaalaa joulukuussa, he varmistivat kolmeen kertaan, että ymmärsivät mitä tarkoitan. ”Sinä. Juonnat. Yleisölle.” En olisi itsekään uskonut, jos olisin kolme vuotta sitten kuullut moisen väittämän.

 

Tiedätkö sen tunteen, kun et välillä ymmärrä edes itse itseäsi? Minulle käy niin aika usein. Yritän aina kovasti ymmärtää ja järkeistää toimintaani, mutta toisinaan en löydä siitä mitään järkeä. Viime päivinä olen kuitenkin tajunnut, että olen taipuvainen perfektionismiin. Se on selittänyt minulle monet omituiset tapani. Pelkään epäonnistumista ja teen asiat viimeisen päälle. Haluan, että asiat sujuvat niin kuin on suunniteltu, muuten hermostun. En kestä epäonnistumisia myöskään toisilta. Olen kärkäs ja aina valmiina esittämään oman mielipiteeni siitä, kuinka asiat pitäisi mielestäni hoitaa. En osaa luottaa siihen, että muut tekevät asiat yhtä hyvin kuin itse tekisin. Siksi usein päädynkin tekemään monet asiat vaikka olisin delegoinut ne alun perin muille.

 

Hyppönen kirjoittaa kirjassaan pelosta nimeltä Fear of Missing Out. Pelolla tarkoitetaan olotilaa, jossa ajatukset harhailevat muualle. Pois tästä hetkestä. Sosiaalinen media edesauttaa tämän pelon syntymistä, sillä voit koko ajan nähdä mitä jossain muualla tapahtuu. Hyppösen kirjassa on tutkimus, jonka mukaan ihmiset, keiden ajatukset harhailevat, ovat onnettomampia kuin muut. He pelkäävät jäävänsä jostain kivemmasta paitsi ja unohtavat nauttia tästä hetkestä. Olen liian monesti saanut itseni kiinni ajatusteni harhailusta, ja toivomasta, että olisin jossain muualla. Samalla olen todistanut itsekin Hyppösen väittämää, ettei ajatusten harhailu tee onnelliseksi. Se tekee onnettomaksi, siksi aion siitäkin pyrkiä eroon ja oppia nauttimaan tästä hetkestä.

 

Hyppösen kirjassa on kohta, joka on kuin suoraan minulle kirjoitettu: ”Oikeastaan koko ajatusmallin muutoksen voi tiivistää siihen, että kyse ei ole koko ajan ja aina ja vain sinusta ja muille todistelusta, vaan oppimisesta.” Vaikka ajatusmaailmani on muuttunut paljon näiden kuluneiden kolmen vuoden aikana, on vielä asioita, joita täytyy muuttaa. Uskon, että Tiimiakatemia on auttanut minua jokseenkin pääsemään perfektionistitaipumuksestani eroon. Opin koko ajan sietämään paremmin epäonnistumisia ja sitä, ettei aina ole suunnitelmaa tai että suunnitelmat muuttuvat. Olen oppinut paljon mutta paljon on vielä kehitettävää. Pidän Tiimiakatemiasta siksi että, se on opettanut minulle elämän kestävää oppimista. Aina voi oppia uutta ja minäkin voin päästä pahimmasta perfektionistisuudesta eroon. Aion jatkaa yrittäjänä Tiimiakatemian jälkeen. Se haastaa minua ja perfektionistitaipumustani toden teolla. Useimmat ihmiset viihtyvät siellä missä on helppoa ja kivaa. Itse olen huomannut, että siellä on myös aika tylsää. Siksi haluan haastaa ja kehittää itseäni. Siksi haluan oppia koko ajan lisää. Siksi tulen menestymään.

 

Seuraavassa itselleni muutaman kohdan listan kuinka kehittää itseäni ja käyttäytymismallejani.

  • Anna itsellesi lupa epäonnistua. Elämä ei ole niin vakavaa.
  • Luota muihin. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
  • Älä kulje aina massan mukana. Vaikka muilla olisi kivaa, se ei tarkoita etteikö minullakin voisi olla kivaa jossain muualla.

 

perfectionist

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!