Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tulevaisuuden lukujärjestys

Kirjoitettu 10.05.20
Esseen kirjoittaja: Liisa Jamsa
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tulevaisuuden lukujärjestys
Kirjan kirjoittaja: Perttu Pölönen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 2.1. Verkostot ja sosiaalinen pääoma

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin nuoren keksijäpersoona Perttu Pölösen kirjan nimeltä Tulevaisuuden lukujärjestys. Kirjassa tuo 25-vuotias valottaa, mikä on oikeasti panostamisen arvoista omassa osaamisessa ja kasvussa.

Aika epäilyttävää, että melkein itseni ikäinen tyyppi on kirjoittanut kirjan. Laitoin siis ikärasisti-kriitikko-lasit nenälle ja aloin syynäämään. Mutta kyllä vain Perttu on nuoruudestaan huolimatta velhoillut herättäviä viisauksia kirjalliseen muotoon.

Suosittelen kirjaa kyllä kaikille, sillä on totta, että tulevaisuudessa tuskin pärjäät samalla ammatilla ja osaamisella teknologian ja kehityksen aallokossa. Mitä sitten kannattaa tai edes voi opetella?

Ole intohimosi ruumiillistuma

Minua kiehtoo Pertun esittämä ajatus siitä, että harrastuksen yhdistää osaksi ammatti-identiteettiä. Esimerkiksi koodari joka myös säveltää ja koodari, joka hoitaa harrastuksenaan puutarhaa, on merkittävästi erilainen kokonaisuus. Koskaan ei tule olemaan robottia, jolla olisi samanlainen yhdistelmä taitoa, luovuutta ja siten näkemystä.

Täten oma intohimoni musiikkia kohtaan ansaitsisi roolin myös siinä työssä, mitä tulen tekemään, eikä se tarkoita että työskentelisin välttämättä muusikkona tai musiikin opettajana, vaan kenties kirjoitankin elokuvakäsikirjoituksen joka pohjautuu vahvasti äänimaisemiin tai keksin uuden liikuntamuodon, joka perustuu musiikkiin.

Nuo esimerkit ovat asioita, joista olen joskus haaveillut, ja on hauska huomata, että niiden taustalla on se yksi intohimon kohde. Musiikissa on myös paljon tunnetta, joka sekin on iso ihmismäinen ominaisuus, jota roboteilla ei ole. Älä siis ajattele mustavalkoisesti omista intohimosi kohteista, vaan koita soveltaa niitä eri käyttötarkoituksiin.

Rakastu teknologiaan

Ennen kaikkea kirja tulevaisuudesta ja avoimuudesta uusia keksintöjä – eli pääasiassa teknologiaa – kohtaan herättivät tarpeen ja halun olla kiinnostunut teknologiasta. Keksinnöt ovat kuitenkin meitä ihmisiä varten, eivätkä mikään uhka. Inhoan olla jossain huono, joten asenteeni uusia asioita kohtaan, usein itseni sitä tiedostamattakaan, on aika nihkeä.

Seurasin TED-talk-podcastia Spotifyssä ja laitoin Bookbeatin lukulistalle muutaman kirjan lisää tulevaisuudesta ja tekoälystä. En muista missä näin sanottiin, mutta tämä lause kolahti: Viiden vuoden kuluttua olet tehty siitä materiaalista, millä ympäröit itsesi tänä päivänä.

Perttu varoittaa myös somesta. Alan itsekin pikkuhiljaa ymmärtämään, että on oma valintani laskenko omaa fiilistäni toisten elämien näennäisellä täydellisyydellä. Siksi aion säälimättömästi ainakin lopettaa selfie-tilien seuraamisen ja kehittää omaa someani niin, että sisällöstä olisi muille jonkinlaista inspiroivaa tai opettavaista arvoa.

Tasapainossa oma minä ja minä muille

Tärkeä taito on olla samalla oma itsensä mutta kuitenkin myös ymmärtää muita kulttuureja ja olla kunnioittava. Aika itsestään selvä asia tämäkin, mutta hyvä muistutus siitä, että nuo kaksi asiaa täydentävät toisiaan loistavasti eikä niiden kesken tarvitse valita, onko omalaatuinen tyyppi vai mukava tyyppi. Voi ja kannattaakin olla molemmat.

Päätin Espanjassa vaihdossa ollessani, että olen todellakin suomalainen ja nautin omasta kulttuuristani. Tuntui ihanalta palata Suomeen ja vielä vuodenkin päästä nautin omasta maasta ja kulttuurista enemmän kuin koskaan ennen. Kuitenkin minulla on vahva fiilis, että tulen vielä muuttamaan ulkomaille ehkä aika piankin akatemian jälkeen.

Vaikka olisi kuinka kiintynyt yhteen kulttuuriin, on todella hyvä idea rikastaa näkökulmaansa muilla kulttuureilla. Oma kokemukseni Espanjasta opetti minulle sen, etten olisi koskaan oppinut tykkäämään Suomesta (mikä toki on hyödyllistä sillä tulen täällä väistämättä elämääni viettämään tulevaisuudessakin) jos en olisi omaksunut väliaikaisesti toista kulttuuria.

Ihan sama mitä tiedät

Olen jotenkin aina ajatellut niin, että minä nyt vaan olen tällainen ja osaan näitä asioita. Ja joitain asioita taas en osaa. Sain paljon itseluottamusta kirjasta, sillä siinä korostettiin kysymysten merkitystä. Ei ole niinkään merkitystä, mitä tiedät. Tiedät käytännössä yhtä paljon kuin googlekin tietää. Tärkeämpää on osata kysyä oikeat kysymykset.

Opiskelen tällä hetkellä intohimoisesti musiikkia, josta olen aina ennen ajatellut, että se on vain niille jotka osaavat tuon nuottien ja viivastojen salakielen. Kirjan luettuani olen rohkeasti googlaillut, että mitä tarkoittavat bridge ja breakdown. Ei ole mennyt kuin 2 minuuttia ja olen ymmärtänyt mistä on kyse.

Tuntuu aika hölmöltä, etten ole aikaisemmin uskaltanut edes kysyä. Toisaalta tuntuu myös, että maailma on avoinna ja voin oppia ihan mitä tahansa.

Hyvinvointi ja onnellisuuskin ovat taitoja

Onnellisuudessa on sanana sellainen kliseisen laimea sävy. Se kuulostaa siltä, että ollaan tyytyväisiä nykytilaan. Kuulostaa intohimon ja haastavuuden vastakohdalta. Sitä se ei kuitenkaan ole. Itseasiassa ihmisen tekee onnelliseksi oikeiden ongelmien ratkominen. Jatkuva kehitys on siis vaatimus onnellisuudelle.

Olen pohtinut viime vuosina paljon sitä, mitä onnellisuus oikeastaan on ja tällaiseen tulokseen olen itse tullut. Onnellisuus on ikään kuin energian looppi, koska aidosti onnellinen on myös kestävästi onnellinen. Onnellisuus ei silloin perustu asioihin, joihin ei voi itse vaikuttaa. Täten kukaan tai mikään ei sitä voi viedä sinulta pois.

Onnellisuus on sisältä itsestä tulevaa luottamusta, rakkautta ja välittämistä itseltä itselle – ikään kuin mikä tahansa ihmissuhde, terve ja rakastava suhde ja ymmärrys oman itsensä kanssa on todellakin perusta menestykselle missä tahansa asiassa. Tämä on suurinta ja parasta mitä olen koskaan elämässäni oppinut ja pakko sanoa että kismittää se, että tästä asiasta puhutaan niin liibalaaba-sävyyn että siinä meni niin kauan tajuta.

Voisin kirjoittaa aiheesta loputtomasti mutta nyt menee turhan syvälliseksi. Mitä hyötyä onnellisuudesta oikeasti on?

Kuten Hintsakin (se jäbä, josta kirjoitettu kirja ”Voittamisen anatomia” on todella suosittu Suomessa tällä hetkellä) sanoi, menestys on hyvinvoinnin sivutuote. Kun voit hyvin, luotat itseesi. Olet energinen ja optimistinen. Jaksat tehdä pitkäjänteistäkin työtä. Olet huomattavasti mukavampi ihminen työkaverina.

Vaikka olenkin hyvää vauhtia oppimassa onnelliseksi ihmiseksi, yksi asia minua kuitenkin erityisesti uhkaa. Nimittäin ennustamattomuus. Pelkään tuntematonta, ja tykkään suunnitella ja aikatauluttaa. Keksinnöt, teknologiat, yritysmaailma, kaikki kuitenkin muuttuu ja kehittyy aivan ennennäkemätöntä tahtia.

Nyt aion opetella sietämään tuota epävarmuutta. En voi suunnitella ympäristöäni, mutta voin opetella stressinhallintaa, itsetuntemusta (tunnistan jos väsyn liikaa ja tiedän mistä se johtuu ja miten voin palautua) ja ihmistaitoja, sillä kenenkään ei kuulu tehdä kaikkea yksin.  Kontrollintarpeesta on vaan luovuttava.

Onnellisuutta oikeista asioista

Onnentunnetta voi olla vaikea tunnistaa. On iloa, jännitystä, rakkautta. Mikä on sitä puhdasta ja laadukkainta onnellisuutta, jota kannattaa tavoitella?

Pölönen korostaa kirjassaan, että onnellisuuden sijaan kannattaa tavoitella merkityksellisyyttä. Merkityksellisyyshän sitten johtaa itse onnellisuuteen. Vähän kuin rakkauden sijasta kannattaa tavoitella aitoa ihmissuhdetta – rakkaus tulee jos on tullakseen.

Ajatus merkityksellisyydestä sulatti ison lukon sisältäni. Tajusin, että vaikka tekisin monia asioita joita pidän tärkeänä ja erityisesti fiksuna ja kannattavana, eivät nuo asiat ole minulle henkilökohtaisesti merkityksellisiä. Tämä tietysti johtaa onnettomuuteen, jota on järkeilevän ihmisen vaikea käsittää.

Minulle merkityksellistä on tuo aiemmin mainittu musiikki, sekä yhteisöllisyys. Aion heti alkaa panostaa noiden asioiden toteuttamiseen. Toteutustavalla ei ole niin väliä. Oli yhteisö sitten peliporukka netissä tai tiimi akatemialla.

Musiikin suhteenkin olen tajunnut, että tärkeintä ei ole sen tekeminen vaan se, että pääsee keskustelemaan ja kuuntelemaan sitä yhdessä yhtä intohimoisten ihmisten kanssa. Kun panostan näihin asioihin jo nyt, toivottavasti osaan tehdä oikeanlaisia uravalintoja niihin perustuen akatemian jälkeenkin.  Kuulostaa epämääräiseltä – pointti tässä on ehkä se, että ei saa takertua ammattinimikkeisiin. Ne tulevat muuttumaan tai jopa katoamaan. Tartu sen sijaan siihen intohimoon ja sovella sitä muidenkin hyödyksi.

Ja lopeta muu räpeltäminen.

On yllättävän vaikeaa ja työlästä arvioida kaikkea tekemäänsä täysin rehellisesti, mutta todella palkitsevaa. Eihän se kivalta tunnu ajatuksena lopettaa joku projekti, jonka eteen on tehnyt paljon työtä, mutta joka ei kuitenkaan tule koskaan tuntumaan tarpeeksi tärkeältä. Toisaalta sisäistä motivaatiota pystyy löytämään monesta asiasta. Jos itse projekti ei innosta, ehkä projektiryhmä on sen arvoinen tai projekti on väylä siihen, mikä aidosti innostaa.

Lopuksi

Mikäli Perttu joskus päädyt lukemaan tämän esseen, pahoittelen kyynisyyttäni ja viitaten artikkelin kuvaan jonka juuri taiteilin, voin korjata virheeni vaikka tarjoamalla sulle ilmaislipun saunalautalle!!

Tagit: , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!