Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pikkupomosta johtajaksi

Kirjoitettu 22.02.21
Esseen kirjoittaja: Tuulia Jäppinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pikkupomosta johtajaksi
Kirjan kirjoittaja: Helena Kastikainen
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

 

Johtajuus ja johtaminen on minulle jonkin verran pelottavia käsitteitä. En ennen Tiimiakatemiaa ollut juurikaan edes perehtynyt johtamiseen, sillä en ollut koskaan ajatellut minusta tulevan ’’johtaja’’. Tiimiakatemialla johtamisesta taas puhutaan PALJON. On tullut olo, että jokaisen on oltava jonkin tason johtaja työelämässä. Sehän on tottakin. Johtaminen lähtee aina itsestä. Täytyy olla itsensä johtaja, ennen kuin voi alkaa johtaa muita. Itsensä johtamisen ei tarvitse kuitenkaan olla synnynnäistä. Se on opeteltavissa ja sitä täytyy jatkuvasti ylläpitää sekä kehittää. Usein kuitenkin jotkut ihmiset ovat luontaisia johtajia. Välillä saatan olla kateellinen heidän osaamisestaan, mutta tiedostan sen, että minustakin on siihen jos vain haluan.

Olen huomannut aina lukiessani johtamiseen liittyviä kirjoja, että niissä kerrotaan melko paljon samoja asioita itsensä johtamisesta ja kehittämisestä. Siksi juuri, sillä se on niin olennainen osa johtamista. Koen, että johdan itseäni melko hyvin. Perusasiat ainakin ovat kunnossa ja minulla ei ole suurempia ongelmia suoriutua mistään, mikä olisi riippuvainen itsestäni. Ongelmani onkin ehkä epämukavuusalueelle meneminen. Usein myös, jos joku asia stressaa minua, niin sullon sen mieluummin johonkin laatikkoon piiloon, kuin kohtaisin sen. Kun se tilanne tulee, kun laatikko on avattava, niin silloin asiat yleensä sujuvat hyvin ja ihmettelen miksi edes pelkäsin sitä. Ja aina sama homma! Tiimiläisetkin huomauttavat asiasta minulle. Vaikka itseni johtaminen on ihan ok tasolla, niin siinä olisi kehitettävän varaa vielä huimasti!

Kerroinkin jossain aikaisemmassa reflektiossani viime kesästäni VKK:n projektipäällikkönä. Ja siitä, kuinka paljon se söi voimavarojani. Olin kesän jälkeen aivan uuvuksissa ja sanoinkin tiimilleni, etten ryhdy enää mihinkään johtamisrooleihin – IKINÄ. Voimani alkoi kuitenkin pikkuhiljaa taas kohenemaan ja aloin miettimään, että perhana. Nyt täytyy kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni. Haluan tulevaisuudessa kuitenkin edetä työelämässä ja joskus olla jonkunnäköisessä johtoroolissa. En sano, ettäkö haluaisin välttämättä olla mikään suurimmista suurin johtaja, mutta johtamistaitoja on hyvä kuitenkin opetella. Jos nyt vaikka tulisikin sellainen tilanne eteen joskus elämässä. Päätin, että alan lukemaan nyt ainakin ensi alkuun näitä johtamiskirjoja. En nimittäin ole niitä aivan valtavasti lukenut. Sekin johtuu aikaisemmin mainitsemastani asiasta, kun sullon stressaavat asiat laatikkoon piiloon. Siihen lukeutuu myös johtajuuskirjat. ’’Poissa silmistä, poissa mielestä.’’ Kyseinen lause on liiankin usein mielessäni, niin vapaa-ajalla kuin työelämässäkin.

Tosiaan otin kuunteluun tämän Helena Kastikaisen kirjoittaman kirjan. Kaipasin inspiraationlähdettä. Ja tästä kirjasta sen sainkin. En lähde tässä avaamaan hänen tarinaansa sen enempää, mutta oli hienoa kuulla hänen kasvutarinansa. Hän ei ole tarvinnut korkeakoulun tai yliopiston tutkintoja edetäkseen elämässään. Se kaikki on lähtenyt hänestä itsestään. Hänen päättäväisyydestään ja itsensä johtamisestaan. Itseasiassa erään koulun hän kuitenkin on käynyt, josta puhuikin kirjassa melko paljon. Nimittäin kantapääopiston! Tämä oli mielestäni hieno termi virheille ja mokille. Kaikkihan niitä tekee. Pelkään itse paljon mokata. Tai en ehkä edes tietoisesti, mutta välttelen tietämättänikin sellaisia asioita, joissa voin tehdä virheitä ja mokata. Pahin skenaario on, että kaikki tulevat syyttämään minua asiasta X ja loppuelämäni onkin sitten siinä pilalla. Tätä kirjoittaessani huomaan, kuinka huvittavalta se kuulostaa.

Olen joskus ajatellut minun olevan optimisti. Pikkuhiljaa alankin tulla siihen lopputulemaan, että olenkin itseni pessimisti. Usein kun on jokin pelottava tilanne edessä, niin käyn päässäni pahimman mahdollisen skenaarion läpi, jotta pettymykset eivät tulisi vahingossakaan yllätyksenä. Haluaisin kuitenkin olla optimisti. Kun tekee pelottavasta tilanteesta mielikuvaharjoitteita parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta, niin se yleensä auttaa stressiin ja voi jopa vaikuttaa lopputulokseen. Minun täytyisi nyt vain yrittää muistaa myös toteuttaa näitä mielikuvaharjoituksia. Kirjaa kuunnellessani tajusin sen, että on hyväksyttävää tehdä virheitä. Kantapään kautta opittu asia on todella tehokas oppimistapa. Taidankin tästä lähtien opiskella Kantapääopistossa…

Kun nyt tiedostan olevani itseni pessimisti, se ei tarkoita sitä, että koko maailmankuvani perustuisi pessimistisyyteen. Koen nimittäin olevani muissa asioissa optimisti. Yleensä sellaisissa asioissa, jotka eivät liity minuun. Minun on aina helppo kannustaa muita ja kertoa asian valoisat puolet, mutta kun pohdin itseeni liittyviä asioita, niin olen hyvinkin pessimisti. Asian ei pitäisi olla niin, sillä se tekee itselleni hallaa. On kuitenkin ihan sallittua välillä muistaa myös asian realiteetit.

Kirjassa Kastikainen keskittyy paljon itsensä kehittämiseen. Se on lähes välttämätöntä hyvään johtamiseen. Itselleni kirjan lukeminen ei tule luonnostaan. Ennen Akatemiaa en lukenut juuri ollenkaan kirjoja, ainoastaan Kauneus & terveys -lehteä ja välillä tuntui haastavalta lukea sitäkään. Tilaamani lehdet kasaantuivat lukemattomien lehtien kasassa, en vain saanut aikaiseksi. Aina on jotain muuta ’’kiireellisempää’’. Akatemialla olen paljon kehittynyt lukemisessa ja aion myös Akatemian jälkeen keskittyä kirjojen lukemiseen. Ainakin yritän. En ole kuitenkaan saanut siitä muotoiltua itselleni rutiinia. Jätän lukemisen usein sprinttien loppupuolelle, koska silloin on ’’pakottava’’ tarve lukea vauhdilla. En haluaisi asian kuitenkaan olevan näin. En myöskään halua lukea vain kirjapisteiden takia. Mutta kirjapisteet ovat ne, jotka saavat potkimaan persuksille lukemisen suhteen, vaikkakin luen omaa oppimistani varten.

Haluaisin kirjan lukemisesta itselleni yhtä rentouttavaa kuin TV:n katselemisesta. Kun voin valita, niin valitsen aina enemmin telkkarin. Onneksi kaikesta saa muokattua itselleen rutiinin, jos vain on halua siihen. Kastikainen kirjassaan neuvoi asettamaan itselleen pienen pienet tavoitteet, jotka voi saavuttaa helposti.

Kirjan lukeminen; lue vain viisi sivua päivässä. Siihen jopa minäkin onnistun vaikka toisella silmällä! Jotenkin aina tuntuu, että kun alkaa lukemaan kirjaa, niin siihen täytyy kuluttaa paljon aikaa tai se on turhaa. Asiahan ei ole näin. Jos aloitan lukemaan kirjaa JOKA päivä viisi sivua (tai kuuntelen 5min/päivä) niin siitä muodostuu lähes automaattisesti rutiini ajan kuluessa. Se saattaa viedä aikaa, mutta täytyy olla kärsivällinen. Se saattaa myös tapahtua nopeastikin. Pointtina on se, että kannattaa AINA pilkkoa suuri tavoite ihan pieniin palasiin, niin sitä on helppo lähteä työstämään ja tavoittamaan suuri kokonaisuus. Myös esseen aloittaminen on helpompaa kun luo tiedoston ja nimeää sen. Kynnys alkaa kirjoittamaan valmiiseen tiedostoon on todella matala!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!