Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pohdintaa johtamisesta ja omasta persoonallisuusanalyysista

Kirjoitettu 22.10.15
Esseen kirjoittaja: Oskari Rouhiainen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Tuntematon sotilas ja johtamisen taito
Kirjan kirjoittaja: Taneli Minkkinen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 4. Johtaminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Oma ihmistyyppini ”Tuntemattoman” mukaan

 

Tuntematon sotilas ja johtamisen taito

Taneli Minkkinen

 

Ihmistyyppitestit

Olen tehnyt erilaisia ihmistyyppitestejä ja kirjan MBTI- testi on niistä yksi parhaimmista. Monet kysymykset vaativat todella paljon itsensä pohtimista ja pähkäilyä sillä ne eivät ihan yksinkertaisia ole. Joissain kysymyksissä toivoisi olevan mahdollisuus valita molemmat vaihtoehdot. En koe että esimerkiksi tiimejä tulisi perustaa laajojen ihmistyyppitestien mukaan, sillä tiimityössä on huomattavasti tärkeämpiäkin kriteereitä kuten esimerkiksi tiimityötaidot ja kokemukset. Koen mielenkiintoiseksi testit varsinkin tämänlaisessa testissä missä testitulokset ovat hyvin laajat ja kattavat.

 

 

4 Ulottuvuutta, 16 eri yhdistelmää

 

Energian suunta: EKSTROVERTTI vs. INTROVERTTI

Tiedon kerääminen: TOSIASIALLINEN – INTUITIIVINEN

Päätöksenteko: AJATTELEVA – TUNTEVA

Suhde ulkomaailmaan: JÄRJESTELMÄLLINEN – SPONTAANI

 

Neljän ulottuvuuden perusteella testi määrittää testattavan yhteen 16:sta eri vaihtoehdosta.

 

Oma testitulokseni

 

Olen testin perusteella ”Vaikuttaja”. Kirjan mukaan Kariluoto on myös vaikuttaja. Vaikuttaja on hyvä ihmisten johtaja.

Olen pohtinut rooliani työelämässä tulevaisuudessa. Tunnistan itsestäni tietynlaisen taipuvaisuuden johtamiseen. Minun on helppoa ottaa johtava rooli jos tilanne sitä vaatii. Teen tietoisesti niin että en kuitenkaan yleensä automaattisesti ryhdy johtamaan tilannetta missä johtamista tarvitaan vaan yleensä odotan hetken. Näin annan muille halukkaille mahdollisuuden ottaa johtajan roolin.

Akatemian aikana olen tehnyt paljon töitä yksin asiakkaan kanssa sekä ryhmässä. Kokemusteni perusteella näen edessäni dilemman. Yksin tehdessäni kaipaan ryhmää ympärilleni. Olisi hyvä olla ainakin yksi ihminen jonka kanssa keskustella ja sparrailla omia tekemisiä. Sillä yksin tekemisessä on sellainen varjopuoli että tulen yksinäiseksi. Ryhmässä työskennellessä minua raastaa usein muiden asenteet vastoinkäymisiin. Itse koen vastoinkäymiset haasteina. En anna niiden mennä ihoni alle ja nostattaa sykettäni. Mutta siitä hermostun kun vastoinkäymisten tullessa joku ryhmästä alkaa kiroilemaan ja vittuuntumaan. Se tarttuu muihin ja myös minuun vaikuttaen koko projektin ilmapiiriin. Vastoinkäymisissä koen olevani usein se joka puhuu järkeä valittajille helpottaen heidän oloaan. En voi kuitenkaan motivaatioksi muuttua. Motivaatio tulee itsestä ja sen etsiminen ja ylläpitäminen on tasapäisessä projektiryhmässä ehdottomasti jokaisen oma tehtävä. Jos projektissa on selkeästi yksi johtaja, on osa vastuusta tällä mutta ei kuitenkaan suuri osa sillä motivaatio lähtee itsestä ja johtajan energia menee sitten hukkaan. Motivaatio ja kova työmoraalini yhdessä paksunahkaisuuteni kanssa ovat varmasti kovia pelimerkkejä yrittäjyydessä ja tulevaisuudessa muutenkin. Minun täytyy vain löytää kumppani ja projektiryhmä ympärilleni jossa samoja ominaisuuksia ilmenee muillakin. Muuten oma energiani ja fokukseni kärsii muiden lapsellisen negatiivisuuden tai laiskuuden aiheuttamasta turhautumisesta.

Säännöt vs. Itseään johtava organisaatio

En usko tiukkoihin yrityksen sääntöihin. Simon Sinek kertoi mm. TED Talkissaan sekä puheessaan Nordic Business Forumissa ihmisen aivokemiasta ja sen yhteydestä tehokkaaseen toimintaan. Yksi oleellisista asioista oli turvallisuuden tunne ryhmässä ja kova luottamus johtajaan. Kumpikaan näistä ei ole saavutettavissa sääntöjä luomalla. Yrityksen johdon luomat kirjalliset säännöt eivät mielestäni saisi muodostaa kulttuuria. Ideaalitilanteessa pieni tai keskisuuri yritys koostuu ihmisistä, empatiasta, eettisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Näiden kombinaatioon kun lisätään pätevä, inhimillinen johtaja johtamaan sääntöjen luomisprosessia, saadaan lopputulokseksi säännöt jotka ovat työntekijöiden itse luomia jolloin niiden vaikutus ilmapiiriin on turvallinen ja toimintaa oikealla ja positiivisella tavalla ohjaava. Tällainen organisaatio on unelma ja tiedän sen olevan hyvin vaikea saavuttaa. Tavallisessa keskivertoyrityksessä säännöt ovat hyvä tuki tekemiselle.

”Ilman sääntöjä ei ole vapautta, mutta säännöt eivät saa olla itse tarkoitus.” -Timo ”Tirasa” Salo

Hauska oli huomata että testituloksien perusteella olen juuri sellainen johtaja jonka toivoisin itseäni johtavan.

Tulos englanniksi:

Popular and sensitive, with outstanding people skills. Externally focused, with real consern for how other people think and feel. Usually dislike being alone. You see everything from the human angle, and dislike impersonal analysis. Very effective at managing people issues, and leading group discussions. Intrested in serving others, and propably place the needs of others over your own needs.

Näen itse tämän analyysin ehkä n. 80% tarkaksi. Ongelmana kyseisessä toimintatavassa ja ihmistyypissä itse henkilölle on mielestäni se että huolehtiminen ja muiden asettaminen oman hyödyn edelle on hyvin stressaavaa ja raskasta. Uskoisin että jos olisin tehnyt tämän testin vuosia sitten, olisi tulos ollut hyvin erilainen. Pohdiskellessani menneisyyden itseäni näen paljon nykyistä itsekkäämmän ja jopa itserakkaamman ihmisen. Tiimiakatemia on muuttanut ajattelutapaani erittäin paljon ihmisläheisempään ja ymmärtäväisempään suuntaan.

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!