Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Polkuni yksittäisestä suorittajasta tiimipelaajaksi

Kirjoitettu 14.02.16
Esseen kirjoittaja: Roosa Pihlajamäki
Kirjapisteet: 3
Kirja: Tiimiakatemia - kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi
Kirjan kirjoittaja: Timo Lehtonen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.3. Oppivan organisaation ja tiimiyrityksen kehittämistyökalut, 2.2. Tiimityön taidot ja työkalut, 8.2. Yrittäjänä kasvun taidot ja työkalut, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Istuimme autossa matkalla Savelaan. Oli vuosi 2014, ja olin matkalla Tiimiakatemialle ensimmäisen kerran. Pieni hermostus oli läsnä koko autoseurueessamme. Onneksi paikan päällä on skumppaa tarjolla, ajattelin. Täytyy ottaa ainakin kaksi lasia.

Parkkeerasimme pihaan ja autosta noustessani tokaisin ääneen: ” Jaahas, tässä sitä nyt mennään, saas nähdä millaisesta uskonlahkon hourulasta sitä itsensä löytää muutaman kuukauden kuluttua”.

Olin myös päättänyt, että minusta ei todellakaan tule moista kiihkoilijaa. Olin seurannut läheltä ystävieni tiimiakatemialaistumista ja vakaasti päättänyt, että minua ei sitten kyllä todellakaan aivopestä tuohon tilaan.

Toisin kuitenkin kävi.

Olen nyt opiskellut akatemialla reilut puolitoista vuotta. Aika on todellakin kulunut nopeasti. on järkyttävää tajuta, että olemme jo puolimatkassa. Mutta vasta nyt olen alkanut todella, oikeasti, ymmärtää ajatuksia tiimiakatemian takana ja tässä ideologiassa.

Ensimmäinen syksy meni taistellessa vastaan. Olin siis päättänyt, että minua ei aivopestä, käytän korkeintaan kello 16 asti aikaani näihin juttuihin, en osallistu mihinkään ylimääräiseen ja teen vain omaa suoritustani. Tiimi on tukipilari, mutta toisin kuin ystäväni aikaisemmilta vuosikursseiltani, en aio mennä lankaan enkä aio käyttää kaikkea vapaa-aikaani tiimini kanssa. Plus että tiimissäni on todella nuoria jäseniä, osa tullut juuri lukiosta, heillä ei ole mitään hajua mistään ja heidän juttunsa ovat todella rasittavia. Lisäksi tiimistäni löytyy muutama yli-innokas tekijä, jonka tekemisessä ei todellakaan ole mitään järkeä vaan se on pääosin pelkkää ajan tuhlausta tehdä kaiken maailma kaaviot ja drive-kansiot, joka helvetin asiakaskäynnistä raportti ja AAAAAA ! Ihan uskomattoman typerää puuhaa.

Turhautumiseni omaan vaikeuteeni löytää mielekästä tekemistä johti lähinnä toisten arvosteluun ja arvioimiseen, sekä pisti minut miettimään syksyn lopulla, olisiko tämä edes oikea paikka. Mitään en ollut saanut aikaan, muutama projekti missä olin ollut mukana kaatui huonoon johtamiseen, yli-innokas seuranta ahdisti, kun tiesin, että minulla ei ollut mitään tekemistä, ja oli myös hankala löytää sopivia, oikeasti kiinnostavia kirjoja lukuun. Harkitsin lähtemistä.

Juuri ennen joulua kuitenkin kaikki muuttui. Oli epätoivoisena lähettänyt ainakin 20 mailia erinäisiin firmoihin ja tarjonnut inventaarioita, tiimiakatemialaisten sen hetkistä suosituinta oljenkortta (”ainaha voit käydä tekee inviksiä”) kun rahapula vaivaa. Yhdestä niistä tuli koppi. Tosin ei inviksen suhteen, vaan jotain paljon mielenkiintoisempaa. Minulta pyydettiin tarjousta palvelusta, jollaista en ollut eläissäni tehnyt.

Ennen joulua meidän viimeisissä treeneissä kysyin koko porukalta, että olisivatko he valmiita olemaan tällaisessa mukana, sillä tähän tarvittiin koko tiimiä. Kaikki sanoivat olevansa mukana, ja tästä innostuneena laitoin tarjouksen menemään. Se hyväksyttiin, ja heti kevään alusta pääsin aloittamaan touhuamisen. Se oli minun pelastusvene tiimiakatemian jatkamiselle.

Tämän saatettuani päätökseen innostuin tuotteistamisesta. Valmentajani kannustamana aloin suunnitella uusia paketteja ja kontaktoin monia yrityksiä. Yhdestä tulikin melkein kauppa, mutta asia jäi roikkumaan, ja kesän tullessa se oli vieläkin kesken. Jäin jollain tavalla roikkumaan sen perään.

Tiimimme oli kokenut joulun aikaan kovia kolhuja. Yksi vahva tekijä oli lähtenyt jo ennen joulua, ja toinen ilmoitti ensimmäisen kevään kuukauden jälkeen lähtevänsä. Tämän henkilön läsnäolo oli ollut melko lannistavaa, sillä tekemättömyyden halu joka hänestä huokui levisi kaikkiin tiimiläisiin. Sen ei olisi saanut antaa vaikuttaa, mutta se oli kuin vaivihkaa eteenpäin leijuva myrkyllinen kaasu. Lähdön jälkeen tiimini oli kuin lamaantunut. Keskuudessamme leijui tyhjyys. Meidän tukipilarit olivat kaatuneet. Tämä lamaannutti myös johtoryhmän. Piti lähteä ikään kuin nollasta, ja myös tiimirooliemme täytyi kokea muutoksia jotta pääsisimme eteenpäin.

Kevät meni aika sumuisesti ja myös osaltaan meidän uusi Gap-järjestelmä oli vaivihkaa ajanut meitä ”pakko tehdä jostain rahaa”-asenteen perään, ja yhteistyö ja tiimipelaaminen kärsivät tästä.

Tässä vaiheessa tajusin myös, että olin aloittanut liian myöhään kesäprojektimahdollisuuksien tutkimisen ja turvautunut liiaksi ”ehkä”-vaihtoehtoihin, ja löysin itseni jälleen tutusta ravintolasta täyspäiväisenä kesätyöntekijänä. Tein myös muutaman mukavan kesäkurssin, Saksa ja muutosjohtaminen, mistä jälkimmäisenä mainitun koin olevan hyödyllinen tiimini tilanteeseen. Tiiminä olimme nimittäin ennen Learning Circusta ajautuneet melko lamaantuneeseen tilaan. Mitään ei oikein saatu aikaiseksi ja jonkinlaista kismaa oli ilmassa jatkuvasti. Jonkin täytyi muuttua.

Syksy lähti osaltani vauhdikkaasti käyntiin. Tämä oli pelastus, sillä en halunnut jäädä vellomaan niissä käynnistysvaikeuksissa ja toisaalta jatkumossa keväältä, missä muut joutuvat vellomaan. Sain siis keikan Brysseliin, europarlamentin nuorisotyöttömyysseminaariin kertomaan tiimiakatemiasta ja toimintatavoistamme, sekä mahdollisuuksista työllistyä tällä tavalla. Tässä vaiheessa voin sanoa, että vaikka en vieläkään ollut kokenut omaksuneeni tiimiakatemian arvoja täysin, ja hieman vastustelin, alkoi kuva kirkastua minulle. Hitaasti, mutta varmasti. Tajutessani tämän jouduin hieman prosessoimaan asiaa. Olinko nyt sallimassa aivopesun ? Oliko minusta nyt tulossa tiimiakatemiazombi ?

Olin myös hope myrskyssä mukana, tosin ryhmänohjaajan roolissa. Meille tuli toisen asteen opiskelijoita vieraiksi, jolla oli hieman samoja metodeja käytössä kuin meillä akatemialla. Kierrätin heitä ympäri akatemiaa, ja kerroin tarinoita, esittelin ihmisiä jotka kertoivat omiaan ja kun lopulta palautin oppilaat opettejalleen, näin heidän silmistään heijastuvan innostuksen. Ja tajusin, että myös itse olin innostunut. Ensimmäistä kertaa tiimiakatemian ”urani” aikana olin aidosti ylpeä siitä, millaisessa organisaatioissa olin osana ja mitä olin itse täälläoloaikani tehnyt ja saanut aikaan.

Muutoin syksyni oli mennyt hieman toisenlaisissa merkeissä. Minulle tärkeä viinikurssi vei paljon aikaa niin itseltäni, kuin ajastani tiimin osana. Tiesin, että tämä on vain väliaikaista, mutta se söi paljon yhteisestä olemisestamme ja yhteisestä kehityksestämme. Kurssi oli myös henkinen koettelemus, sillä sen lisäksi minun täytyi hoitaa velvollisuuksiani projektipäällikön roolissa eräässä ristipölytteisessä projektissa, joka koki myös valtavan takaiskun eräässä vaiheessa, jolloin muutosjohtamisen opit olivat kullan arvoisia. Hoidin myös akatemian ulkopuolisia töitä, joissa olin vastuullisessa roolissa ja yksi avainpelaajista. Sen lisäksi minun olisi myös täytynyt tehdä rahaa tiimilleni, viettää aikaa heidän kanssa ja aktiivisesti pyrkiä nostamaan meitä suosta tiimin jäsenenä.

Kroppanikaan ei selvästi tätä kestänyt, sillä ennen joulua pitkä sairastelujakso vei minut sängynpohjalle ja rästihommia jäi roikkumaan.

Joululomalla tein parhaani että saan rahaa kasaan rakettimyynneillä ja kuusimyynneillä, mutta olin melko uupunut, ja viimeisen lomaviikkoni sain taas viettää todennäköisesti stressin purkautumisen aiheuttaman taudin kourissa, eli varsinaista lomaa ei minulla ollut ollut yli puoleen vuoteen.

Syksyn aiheuttaman jälkeenjäämisen ja tiimini parista poissaolon halusin nyt korvata. Otin asiakaspäällikön roolin hoitaakseni, sillä todella halusin, että saadaan tekemiseen puhtia ja halusin olla vaikuttamassa tähän. Myös jokin päässäni oli vinksahtanut uuteen asentoon. Halusin, että tiimini menestyy. Tiimini oli minulle tärkeä. Halusin tehdä asioita yhdessä, ja koin että oli tullut aika että yksinäinen, yksittäinen suorittaja sai väistyä nohevan tiimipelaajan tieltä.

Halusin puskea eteenpäin, ja ennenkaikkea: ottaa kaiken mahdollisen hyödyn irti tästä ajasta tässä yhteisössä. Halusin heittäytyä.

Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!