Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pölli tästä- 101 rusinaa bisnespullasta

Kirjoitettu 01.02.19
Esseen kirjoittaja: Jouko Holmström
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pölli tästä- 101 rusinaa bisnespullasta
Kirjan kirjoittaja: Jari Parantainen
Kategoriat: 1. Oppiminen, 3. Yrittäjyys, 6. Markkinointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Jouko Holmström
Tiimiakatemia
Markkinoinnin perusteet
Essee

Pölli tästä- 101 rusinaa bisnespullasta

Luin Tuotteistaja Jari Parantaisen kirjan Pölli tästä- 101 rusinaa bisnespullasta (Talentum, 2008) syksyn 2018 markkinoinnin kurssin aikana. Syystä tai toisesta esseen kirjoittaminen kirjasta venähti seuraavan vuoden puolelle. Kirjassa Parantainen kertoo 101 käytännön esimerkkiä miten omaa liiketoimintaa voi kehittää jokapäiväisissä tilanteissa. Suuri osa esimerkkikatkelmista on Parantaisen omiin kokemuksiin perustuvaa, mutta pitkään toimineena yrittäjänä häneltä löytyy myös inspiroivia kertomuksia toisten ihmisten ja yritysten toiminnasta bisneselämässä.
Koska oman tiimiyrityksemme oma liiketoiminta on toistaiseksi käytännössä vain suunnittelun asteella en voinut tehdä paljoa suoraa vertailua Parantaisen ja omien kokemuksieni välillä. Toisaalta suuri osa kirjan 101:stä ”rusinasta” pätevät pitkälti myös yleisesti elämässä, joten kirja oli kieltämättä hauska lukukokemus. Esimerkiksi Parantaisen kertomukset johtamisen onnistumisista ja epäonnistumisista lukuisissa eri yrityksissä, olivat lähes täysin samaistuttavia omien kokemuksieni pohjalta.
Aiheiden kirjavuus tuotti varsin monta kertaa lukiessa luonnollisia reaktioita kuten ”Juuri noin olisin itsekin toiminut”, ”Näinhän me tulemme oman tiiminikin kanssa toimimaan” ja ”Tuo on kyllä täysin totta”. Totuus on kuitenkin luultavasti se, ettei kirjan lukeminen saa minua itseäni juurikaan välttämään juuri kyseisiä virheitä oman tiimiyritykseni kanssa, joista Parantainen kirjassaan kertoo varoittavia esimerkkejä. Itse asiassa pystyin kirjaa lukiessa todeta meidän jo sortuneen useaankin niistä. Luvussa 94, ”Ruotsalainen äänestys”, tuli väkisinkin mieleeni oman tiimini ensimmäiset kokoontumiset, joissa asialistalla oli tiimin nimen päättäminen. Tästä kehkeytyi luonnollisesti surkuhupainen farssi, joka sisälsi useita avoimia ja suljettuja äänestyksiä, ja loppujen lopuksi kaikille jäi kovin ristiriitainen tunne, vaikka itse nimeen oltiinkin tyytyväisiä.
Toisaalta kirjan luettuani, osaan ehkä herkemmin tunnistaa, milloin olen astunut johonkin kirjassa mainittuun miinaan ja osaan ottaa oppia siitä. (Uskoisin, ettei tiimimme ihan heti ala ratkaisemaan koko tiimiä koskevia asioita äänestämällä.) Ehkäpä kirjan tärkeimpänä antina voisi pitää sen tervettä asennetta epäonnistumisiin ja virheisiin. Luku 99. mainitsee johtamisen tärkeimmäksi osaksi päätösten tekemisen. Armeijasta tuttu ”paskakin päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan” pätee myös siviilielämässä. Parantainen täydentää tätä vielä jatkolla ”Jos päätös osoittautuu surkeaksi jälkikäteen, tee siinä vaiheessa uusi, parempi päätös”.
Ylipäänsä kirjaa lukiessa tulee mieleen se, että harva asia on loppujen lopuksi rakettitiedettä (ja jos on niin aina löytyy ihminen, joka sitäkin ymmärtää). Asioiden pitäminen yksinkertaisena, keskittyminen olennaiseen ja eteenpäin jatkaminen pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, kantaa yleensä pitkälle. Toisaalta omat kokemukseni ja kirjan esimerkit osoittavat, että ihmisillä on taipumus toimia usein juurikin toisin. Suurissakin yrityksissä tapahtuu jatkuvasti epäjohdonmukaista ajattelua ja toimintaa, vaikka toiminnan resurssit ja edellytykset riittäisivät vaikka mihin. Joskus parhaiten menestyy se, jolla asiat sattuvat menemään vähiten pieleen. Kenties enemmän tunteeseen kuin järkeen perustuva ja epälooginen toiminta on osa ihmisluontoa, mutta luultavasti paras lopputulos saavutettaneen siltikin silloin, kun tavoitteet ovat korkealla ja asenne tekemiseen on kunnossa?

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!