Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Positiivistä psykologiaa

Kirjoitettu 12.05.14
Esseen kirjoittaja: Antti Reijonen
Kirjapisteet: 3
Kirja: The Happiness Advantage
Kirjan kirjoittaja: Shawn Achor
Kategoriat: 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Tiimiyrityksessämme on ollut paljon puhetta onnellisuudesta ja siitä, olemmeko tyytyväisiä omiin elämiimme. Itse olen kokenut, että tämä johtuu siitä, että moni meistä ei ole ainakaan tyytyväinen tämän hetkiseen elämäänsä tai elämäntilanteeseensa. Kuulun myös osittain tähän kategoriaan, joten tämän innoittamana tartuin Shawn Achorin äänikirjaan The Happiness Effect, jotta löytäisin jotain kättä pidempää parempaan elämään.

Zorron Ympyrä

Ensimmäisiä asioita, joita Tiimiakatemialle tullessani kuulin, oli joltain puhujalta, joka oli kutsuttu Piippukadulle kertomaan projektisuunnittelusta. Muistan hänen kysyneen yleisöltä: “Miten kuorma-autollinen perunoita kuoritaan? Pottu kerrallaan.” Tämä ajatelma iski minuun jo tuona ensimmäisenä päivänä, mutta valitettavasti se on unohtunut tässä matkan varrella.

Nyt The Happiness Advantage palautti tuon hajatelman takaisin mieleeni. Elokuvassa Zorron Naamio, Zorron koulutus alkaa pienen ympyrän sisältä, jonka ulkopuolella kuvitellusti ole mitään. Kun Zorro on oppinut hallitsemaan tuon pienen ympyrän, ympyrää laajennetaan ja laajennetaan, kunnes Zorro on “valloittanut maailman”. Tällä yritetään kuvastaa sitä, että aloita pienestä, äläkä keskity pelkästään suureen mörköön/työtehtävään/tehtävään.

Olen itse unohtanut liikunnan Tiimiakatemian aikana lähes kokonaan yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Kovasti haluaisin aloittaa liikkumisen uudestaan, mutta epäilys kalvaa takaraivossa, että tokkopa tuo onnistuu. Näin olenkin ajanut itseni umpikujaan, enkä saa tuota mörön selätystä aloitettua. Mikäpä siis avuksi.

Eräs tapa on lähteä soveltamaan Zorron Ympyrä -teoriaa liikunnan aloittamiseen. Minun ei tarvitse heti alkuun ostaa salijäsenyyttä tai golfseuran jäsenyyttä, vaan aloittaa sieltä, missä aita ja kynnys on matalimmillaan, kotoa. Aionkin asettaa piirtää itselleni ympyrän, jossa määritän, että teen joka päivä aluksi 10 punnerrusta, 10 selkälihasta ja 10 vatsalihasta joka päivä. Se ei ole paljon, mutta sillä pääsee alkuun.

Miksi aloittaa sieltä, missä aita on matalin? Tähän on syynä 20 sekunnin sääntö. Achor kertoo psykologisten testien osoittaneen sen, että ihmisen tahdonvoima on rajallinen. Mikäli pakoitamme itsemme tekemään jotain tahdonvoimalla, esimerkiksi olemaan tupakoimatta, se syö tahdonvoima varamme loppuun. Jos emme anna periksi tupakoimattomuutta tai vatsalihasten tekemistä, annamme periksi helpommin jossain muussa mielenlujuutta vaativassa tehtävässä.

Toisekseen, mikäli aktiviteetin aloitttaminen vaatii meiltä ylimääräistä vaivaa edes 20 sekunniksi, esimerkiksi salille lähteminen, todennäköisesti jätämme sen asian tekemättä ja teemme jotain muuta, jonka aloittaminen on helpompaa. Tästä syystä pyrinkin tekemään harjoitteet heti herättyäni, sillä olen sängystä noustuani omalla “punttisalillani”, jossa voin lihasharjoitteet tehdä.

Kattoa ajallisesti tai toistollisesti en aseta, sillä tiedän, ettei 10 toistoa tule riittämään pitkäksi aikaa. Tämä johtaa Achorin mukaan siihen, että nostan aluksi toistojen määrää. Tämän jälkeen minulle ei enää riitä, että treenaan vain kolmea lihasryhmää, vaan alan tehdä myös askelkyykkyjä. Lopuksi tämäkään ei tunnu riittävältä, vaan haluan harjoittaa muitakin lihasryhmiä ja ostan kuntosalikortin ja mikä tärkeintä käymään siellä. Näin olen lopulta saavuttanut ultimatum tavoitteeni ja alkanut harrastaa liikuntaa aktiivisesti. Ainakin näin paperilla.

Innomon Tetris Effect

Shawn Achor sivuaa kirjassaan teoriaa siitä, että negatiivisyys johtuu osittain kasvatuskulttuuristamme. Tällä tarkoitan sitä, että meidät on kasvatettu välttämään ja etsimään virheitä. Esimerkiksi kouluissa meidät testataan kokeilla, joissa mitataan virheiden määrää, jotka opettaja etsii. Tämä taas heijastuu myös aikuisiällä, esimerkiksi meidän tiimiyrityksessämme.

Tästä ehkä paras esimerkki on, kun tulemme esittämään uutta projektia alustavan projektisuunnitelman ja/tai esimotorolan kautta. Valitettavan usein muistan tunteen, kuin olisin kävelemässä teloitusryhmän eteen. Jokainen epäonnistumisen mahdollisuus ja näkökulma kaivetaan esiin ja mikäli niihin ei ole vastausta valmiiksi mietitty, niin lokaa tulee niskaan loppu porukan vahvuudella. Tämä ei kuitenkaan aja tehtäväänsä, vaan ohjaa ihmisiä olemaan esittelemättä projektejaan.

Aukkojen ja mahdollisten sudenkuoppien etsimisen sijaan, miedän tulisi keskittyä esimotorolan positiivisiin puoliin ja keihäänkärkiin sekä niiden hiomiseen. En väitä, että meidän pitäisi ummistaa silmämme kehityskohteille, vaan sparrata jo olemassa olevia hyviä ideoita. Tällä tavalla pystymme näkemään projektissa olevat mahdollisuudet, joita ei ole vielä edes mietitty, ja vielä positiivisen kautta. Tämän jälkeen on mukavampi lähteä miettimään kahtaa tai maksimissaan kolmea suurinta aukkoa suunnitelmassa.

Falling Up

Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. Achorin mukaan ihmiset näkevät yleensä vain kaksi kolmesta skenaariosta, kun epäonnistuminen on tapahtunut tai tapahtumassa; mitään ei tapahdu tai täysi tuho. Kirjassa kerrotaan myös kolmannesta vaihtoehdosta, joka useimmiten jää näiden kahden varjoon; epäonnistuminen johtaa parempaan tilanteeseen kuin ennen epäonnistumista.

En voi sanoa, että Aivomyrskyn kaatuminen olisi ollut mukava asia, mutta asiat ovat paremmin nyt kuin ennen Aivomyrskyä. Olen kasvattanut verkostoani Tiimiakatemialla ja asiakkaissa, olen oppinut johtajuudesta paljon sekä Innomolla on kaksi uutta asiakkuutta epäonnistumisesta huolimatta. Vaikka epäonnistuminen tulikin Innomolle maksamaan noin 800€, tulee sen ROI kuitenkin olemaan monin kertainen.

Tästä syystä voisinkin siis väittää, että pahin virhe, mitä yrittäjä voi tehdä, on olla tekemättä yhtään mitään, lamaantuminen. Vaikka epäonnistuimmekin Aivomyrskyn kanssa, voisin väittää, että olen tällä hetkellä paremmassa tilanteessa verrattuna siihen, etten olisi lähtenyt tekemään Aivomyrskyä ollenkaan. Tämä onkin yksi tärkeimmistä syistä, minkä takia ei kannata pelätä epäonnistumista, sillä siitä koituu todennäköisimmin myös jotain hyvää.

Mutta kuten yllä nähdään, positiivisuus on pieniä tekoja. Se on pieniä valintoja, joita me teemme elämässämme, joilla on suuri vaikutus omaan mielialaamme ja sitä kautta myös muidenkin mielialaan. Tästä syystä muista tehdä valinta, Ulla Luukasta lainaten: “Mitä tulee sisään, kun minä tulen sisään.”

Antti Reijonen
antti(a)innomo.fi
Osuuskunta Innomo

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!