Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Purple Cow

Kirjoitettu 04.06.19
Esseen kirjoittaja: Emilia Niemi
Kirjapisteet: 2
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Purple Cow, kirjan nimi tulee vertauskuvasta jolla tarkoitetaan jotain räjäyttävää ja erilaista, kuten purppura lehmä.

”Ole näkyvä” lause on kirjan yksi pääpointti. Seth Codin, joka on suuri markkinointiguru korostaa sitä, kuinka yritysten pitäisi brändätä itsensä näkyväksi. Esimerkkeinä Ikea, Starbucks ja Google ovat kaikki rakennettu niin, että niistä puhutaan. Tavoite on markkinoida jotain uutta, merkityksellistä ja uniikkia. Helposti ajatellaan, että brändäämisellä ei ole niin väliä tai sitten matkitaan vaan jotain toista yritystä. Fakta on se, että jos haluaa sijoittajat sijoittamaan tuotteeseen/palveluun on osattava erottautua.

Ennen riitti, että oli hyvä. Sitten piti olla erilainen. Ja nyt pitäisi erottautua joukosta. Miten sitten voi erottautua, kun tuntuu että maapallo on jo täynnä kaikkea erilaista? Mainoksia tulee joka tuutista, ja ihmiset osaavat jo hyvin suodattaa niitä. Toisaalta jos olet liian varovainen markkinoinnissa, ei tulosta synny samanlailla. Pienille yrityksille on tärkeää, että he löytävät heti alussa oikean suunnan markkinoinnille, niin he säästävät huomattavasti kuluissa sekä saavat räjähtävän alun. Paikallekaan ei voi jämähtää, sillä markkinointi vaatii uutta innovointia jatkuvasti. Purppura lehmäkään ei pienen ajan katselun jälkeen kiinnosta, vaan menettää mielenkiintoisuuden.

Kun brändäsin rasvojani, mietin todella pitkään, miten sen teen. Mikä näissä tuotteissa on erilaista muihin verrattuna. Tällä erilaisuudella tarkoitan myös markkinointia. Esimerkiksi somemarkkinointi on monilla yrityksillä aivan samanlaista. Miksei sinnekin voisi keksiä jotain hurjaa ja erilaista. Tästähän me olemme Tiimiakatemialla tunnettuja, meiltä ei saakaan sitä tavallista markkinointia. Kun teemme synnytyksen markkinoinnista, pyrimme miettimään ne kaikki kulmat asiaan liittyen ja tuomaan jotain uutta ja mullistavaa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yleensä nämä uudet ideat tulevat niistä tyhmimmistä ideoista. Meillä on tiimissä muutama ideanikkari, joilla syntyy jos jonkinmoista ideaa. Sitten nämä enemmän tasaisella maalla seisovat kaverit yleensä hieman viilaavat ideaa järkevämmäksi. Tämä on toiminut meillä hyvin.

Tärkeintä tässäkin markkinoinnissa on why kysymyksen korostaminen. Mietitään, miksi tehdään asioita, ennemmin kuin mitä tehdään. Tämän selkeyden pitäisi taas näkyä koko yrityksen toiminnassa. Kun palvellaan asiakasta, meillä täytyy olla jokin tietty taso mihin pyrimme. Jos palvelu heittää ylös ja alas eri kerroilla, huhut liikkuvat helposti eteenpäin ja asiakas ei helposti unohda ”paskaa” palvelua. Tähän tasoon vaikuttaa myös oleellisesti asiakkaan odotukset. Tottakai pyrimme aina ylittämään asiakkaan odotukset, mutta mitä se asiakas tarkalleen odottaa yrityksestä ja millaiset oletusarvot asetamme markkinoinnilla, on hyvä miettiä etukäteen.

Pitkälti mitä tämä vaatii on oma vahva asenne, että haluaa erottautua muista. Yrityksen miksi kysymyksen korostaminen ja sen tuominen yrityksen kulttuuriin ja tekemiseen läpinäkyväksi. On tehtävä sävähdyttävä markkinointisuunnitelma ja muistettava, että tyhmiä ideoita ei olekaan. Sen jälkeen vain käytäntöä, käytäntöä ja käytäntöä. Kaikkea ei voi tietää etukäteen, mutta kun markkinoit, näet mikä toimii ja mikä ei.

Rasvabrändini myötä aion korostaa markkinoinnissa brändin tarinaa ja mistä kaikki on lähtenyt. Teen brändistä sellaisen, että se herättää ihmisissä keskustelua. Yksi arvoista on rehellisyys, olemme luoneet aidosti hyviä tuotteita ja teemme markkinointia niin, että asiakkaan odotukset ja tuote vastaavat toisiaan. Tuotteistamisen aion tehdä lähemmäksi asiakkaita, jopa niin, että asiakkaat osallistetaan tuotteistamiseen ja  uusien tuotteiden lanseeraukseen. Minulta puuttuu vielä tämä purple cow- tyyppinen mullistava idea, mutta aion ottaa sen yhdeksi kulmaksi markkinointisuunnitelmaa. Ehkä se voisi olla sellainen, että ajatellaan kauneudenhoitoalan ulkopuolelta juttuja. Kauneudenhoitoalan markkinointi on yleensä aika jämähtänyttä. Aion tutkia hieman muita aloja, millaisia käsittämättömiä markkinointikeinoja muut käyttävät, ja saisinko niistä inspiraatiota.

Lempikohtani kirjasta, joka voisi olla aina mukana kun edes mietitään markkinointia. Meidän tiimimme Hemmo on mielestäni aina ajanut tätä asiaa kun olemme synnyttäneet asiakkaalle, kukaan vaan ei ole ottanut sitä niin tosissaan. ”Mitä erilaisempi, sen parempi” kuulee hänen monesti sanottavan.

You can’t make people listen. But you can figure out who’s likely to be listening when you talk, and then invent the right combination of Ps to overwhelm them with the rightness of your offer. Even if someone is listening your offering of “a little bit cheaper,” “a little bit better,” or “a little bit easier” is just a waste of time. The influential sneezers, the people with a problem to solve – they’re open to hearing your story only if it’s truly remarkable; otherwise, you’re invisible.

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!