Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Pysähdy- Olet jo perillä Tommy Hellsten

Kirjoitettu 15.11.20
Esseen kirjoittaja: Anna-Sofia Jarva
Kirjapisteet: 2
Kirja: Pysähdy - Olet jo perillä
Kirjan kirjoittaja: Tommy Hellsten
Kategoriat: 4.4. Johtamisen haasteet, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Hellsten kirjoitti ajatuksiaan matkan varrelta hetkistä, joten niin minäkin.

Paljon käsiteltävää = sekava teksti (joten lue vain kirja suoraan, jos olet tänne eksynyt.)

 

”Virkamies on ihmistä varten, eikä ihminen ole virkamiestä varten”. Voi että haluaisin keskustella näistä kokemuksista ja paljon. En vain voi tajuta kuinka pas**** kohtaamisia olen kokenut esimerkiksi lääkäreiden, pankin työntekijöiden tai tarjoilijoiden kanssa. Yksi hyvä esimerkki oli, kun olimme syömässä ja emme tilanneet kalleinta vaan kysyimme tarjouksia yms. Tämän jälkeen tarjoilija muuttui vähät välittäväksi ja ei kysynyt mitään tai hymyillyt edes. Lopuksi nakkasi kuitin rullalla pöydälle.  Millaisen kuvan tämä antaa yrityksestä yhden henkilön käyttäytymisen perusteella? Pyrin aina olemaan kohtelias ja ystävällinen riippumatta tilanteesta, kun olen tekemisessä asiakkaiden tai kumppaneiden kanssa. Koen, että olen hyvä asiakaspalvelija ja muutenkin hyvä ihmisten kanssa. Mutta olen myös todennut, että ihmiset ovat ihmisiä ja niin olen minäkin. Juuri erään asiakkaan kanssa oli tilanne, ettei hän todella voinut ymmärtää miksi asia on niin ja aikoi viedä asian eteenpäin viranomaisille. Hän ei antanut minulle suun vuoroa ja siinä vaiheessa minäkin menin melko alas asiakaspalvelijana… Jälkeenpäin kun mietin kyseistä tilannetta en tiedä miten olisi selvinnyt tilanteesta paremmin, koska asiakas oli niin kauhea minua kohtaan. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Yleisesti katsoen kaikki pitäisi tehdä asiakkaalle, mutta mitä jos asiakas on paska asiantuntijaa, asiakaspalvelijaa tai ketä vaan kohtaan. On sitä itsekin välillä ollut kauhea asiakas ja vähitellen oppinut, että melko paljon myös oma käyttäytyminen vaikuttaa palvelemiseen, koska me jokainen olemme ihmisiä.

”Pitkästyminen on arvokasta”. Ennen lepo oli lepoa. Ei ollut paljoa virikkeitä ja nautittiin muiden seurasta. Ei tarvinnut ajatella mennäänkö treffi iltana syömään vai pakohuoneeseen. ”Me aikuiset emme osaa olla läsnä tässä ja nyt. Me ajamme jotain takaa. Me elämme ”sitten kun”. ” Minä elän vähän liika noin. Huomaan sen itse monessa asiassa. Haalin esimerkiksi paljon työtä nyt, jotta se joskus palkitsee ja voi ”tehdä jotain kivaa ja levätä sitten joskus”. Ajattelen että sitten kun koulu on ohi teen tätä ja tuota. Nyt on aika elää. Minulla on niin paljon mahdollisuuksia akatemiallakin ja oikeasti voin tehdä tästä hetkestä nautittavan. Ehkä minunkin pitää ajaa moottoripyörä kortti ja ajaa Norjan läpi, jotta tajuan, kuinka hyvä elämäni on. Ei ehkä kumminkaan minun juttuni se, mutta jotain. Niin, että on vain ajatusten kanssa siinä hetkessä. Toisen ihmisen kanssa läsnä.

Oman työn arvostus ja oikeasti arvon ymmärtäminen on haastavaa. Hellsten kertoi tarinan, kun he olivat Kreikan saarella ja eksyivät taiteilijan ateljeeseen. He ihastuivat porttiin, joka kaupassa oli ja kysyivät sen hintaa. ” ”Forty five thousand euros” mies vastaa, eikä ilmekään värähdä hänen kasvoillaan.” Hellsten ihmetteli ja niin minäkin ihmettelen, milloin ihminen on tuossa tilanteessa. Milloin minä voin sanoa, että tunti hintani on 300€. En nyt tiedä summasta, mutta milloin olen niin varma osaamisestani, että voin hinnoitella itseni ja tietää sen olevan validi ja perusteltu. Haluan tavat ihmisen, joka voi kertoa sen minulle. Ihminen ei ole ikinä valmis, mutta eikö hän ammatillisesti ole jo melko valmis tuolloin. Kuinka arvostaa itseään, työtään ja aikaansa tarpeeksi. Harva meistä oikeasti. Aloin myös pohtimaan kuinka moni arvostaa aikaansa niin paljon, että käyttää sen työhön, jota haluaa tehdä. Kuinka moni taas tekee työtä tekemisen ja rahan vuoksi välittämättä kasvattaako se heitä tai arvoaan. Jotkut ovat sanoneet minulle, että miksi teen osa-aika työtä akatemian ohella. Eikö kannata keskittyä akatemiaan ja eikö se työ vie vain aikaani. Kyseisessä työssä koen kasvattavani arvoani ihmisenä ja ammatillisesti. Miksi en sitä siis tekisi? Asioiden puntaroiminen on haastavaa, mutta aika hyvä tuntuma itselläni on jo. Toivoisin, että jokaisella ihmisellä olisi tämä tuntuma, jotta he eläisivät itsensä vuoksi.

 

Johtajat, jotka pakenevat itseään. He menevät korkealle ja nopeasti ilman että ajattelevat johtajuutta. Se on heille titteli. Ylöspäin mennään ja poljetaan muut matkalla, jos on tarve. Minä en ole kohdannut tällaisia johtajia onneksi montaa, mutta olen kuullut tarinoita. Yhden johtajan olen tavannut ja hän välitti aika paljon vain omasta nenästään organisaatiossa. He unohtavat ihmiset, jotka ovat heidän kanssaan. Ihmisen tarve on tulla kohdatuksi ja kuunnelluksi. Haluan olla johtaja, joka osaa nöyrtyä ja on kohdannut itsensä, jotta voi kohdata muut. Olen mielestäni melko pitkällä näin nuoreksi, mutta nyt on juuri niin paljon oman pään sisällä. Tämä on esimerkiksi yksi syy miksen halua hakea vielä liideriksi, vaikka olen siitä puhunut. Pitää pystyä kohtamaan oma itseni, jotta voin olla tarpeeksi läsnä muille. ”Kun ihminen tulee johtamisessa kohdatuksi ja kunnioitetuksi, hän kokee olevansa turvassa.” Täysin totta. Ja se tuntuu hyvältä, kun meidänkin tiimimme liideri huomaa tunteeni. Huomaan itsekin ihmisten tunteet, mutta reagointi voi olla vaikeaa, jos itsellä on sillä hetkellä vaikeaa. En sano ettei johtajalla voi olla koskaan vaikeaa, mutta johtaja yleensä vaikuttaa muutenkin kuin sanallisesti. Jos on näin paljon kaikkea, niin kuin minulla juuri nyt, vetää vain tiimiä alaspäin.

 

Nyt on kiire. Koko ajan, joka suuntaan ja joka päivä on jotain. En muista milloin olisi ollut päivä, kun olisin vain ollut ja hengittänyt. Ehkä kaksi kuukautta sitten tai jotain sinnepäin. Tarvitsen sen hetken. Tiimissä on tällä hetkellä paljon meneillään ja vaikka tiimillä ei ole kiire, tiimi luo minulle kiireen. Kotona on kiire, koska asiat pitää saada hoidettua, jotta voi rauhoittua ja kun ei ehdi rauhoittua on riitoja.  Suurin osa viikostani kuluu kiireen tunnussa tai stressissä, koska ei ole aikaa hengittää ja pysähtyä. Hellsten puhui paljon kirjassaan siitä, että ihmisillä on koko ajan kiire erillä tavoin. Hän pohti sitä kuinka ihmiset kiireen luomisella helposti pakenevat sisintään, ajatuksiaan ja tunteitaan. Se mikä tekee vahvaksi, on niiden kohtaaminen. ”Pakko se on myöntää. Olen onnellinen mies. Mutta mistä tuo onnellisuus on tähän oikein putkahtanut. Mistä se tuli mieheen, joka on kivun ja kärsimyksen asiantuntija? Se on tullut heikkouden kohtaamisen kautta. Se on tullut pysähtymisen kautta, sen kautta, että olen kääntänyt katseen sisäänpäin, sinne missä oli kaikki tuo pelottava pimeys ja avuttomuus. ”, Hellsten kirjoittaa. Totta. Jotta voin todella tulla onnelliseksi ja nauttia aidosti isosti elämästä minun pitää kohdata itseni. Tässä itkiessä taas mietin, että mikä minussa on vikana, kun ei vaan voi asiat olla hyvin. Jaksan kyllä painaa ei siinä, mutta niin kuin puoliso sanoi, että tuostahan ne suurimman osan ihmisten burn outit, on lähtenyt. Ajatuksesta että kyllä minä jaksan. Kunhan kestän joulu lomaan. Hävettää myöntää sitä mutta hävettää myös, etten voi sitä aina sanoa. Tuntuu, että minulta odotetaan paljon esimerkiksi tiimissä eikä anneta tilaa levätä, jolloin taistelen. Onhan tämä myös oma vikani, koska paljasta itseäni täysin.

 

Elämä on koko ajan jatkava liukuhihna. Vanhaan ei kannata takertua. Välillä ei edes unelmiin, jotka on saavuttanut. On tartuttava madollisuuksiin ja unelmoitava uudesta. Välillä ei voi tietää edes mikä unelma on, jos siitä ei tiedä. Elämä on elämistä varten eikä sovi pysähtyä paikoilleen ja juurtua kiinni. Olen itse kasvanut perheessä, jossa ollaan koko ajan yhdessä ja ollaan asuttu samalla paikkakunnalla. Romantisoin ajatusta perheestä ja paikoilleen asettumisesta. Tuo unelma kumpuaa varmasti kokemuksesta. Olen nuori ja siihen on aikaa. Nyt on aika elää ja kokea ja näin löytää omat unelmat, ei muiden.

 

Olin tätä kirjoittaessani kyllä vähän alamaissa, joka näkyy myös negatiivis- sävytteisenä tekstinä. Sain purettua monta ajatusta taas kirjan avulla mikä on hyvä. Tämä kirjoittaminenkin on yhdenlaista terapiaa ja ei saa turhaa miettiä mitä suoltaa.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!