Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Rajoja

Kirjoitettu 01.09.19
Esseen kirjoittaja: Esa Salonen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Uskalla rikkoa rajasi
Kirjan kirjoittaja: Wayne W. Dyer
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.5. Henkisen kasvun klassikot

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

”Kun otamme huomioon ihmiskunnan mahdollisuudet elää rauhassa ja sopusoinnussa, uutta luovana ja jopa onnellisena, ja tarkastelemme sitten maailman todellista tilaa, on rinnastus masentava. Miksi ihmissuku on saattanut itsensä tähän tilaan? Siitä yksinkertaisesta syystä, että ihminen ei ole suostunut näkemään mahdollisuuksiensa rajattomuutta, vaan on käyttänyt aikansa ponnistellen tullakseen tavalliseksi sopeutuakseen siihen mitä häneltä ”perinteisesti” odotetaan, sopiakseen yhteiskuntarakenteisiin, jotka ylläpitävät sitä sekasortoa, joka vallitsee suuressa osassa maailmaa”

Tässä Wayne W. Dyerin kyseisen kirjan mielestäni osuvin lause kuvaamaan sen sisältöä. Itse nautin tästä sanomasta suuresti, sillä koen aina olleeni oman tieni kulkija ja paheksuntaa kohdatessani olen oikeastaan vain todennut olevani oikealla reitillä – koska silloin en ollut ns. uomakipittämässä

Hyväksyntä

Miksi ihmiset sitten tekevät tätä? Dyer uskoo sen olevan biologista. Tuhansien vuosien aikana ihmisellä on ollut perustarpeensa, joita tyydyttämällä hän selviytyy (suoja, ravinto jne.). Nykypäivänä kun moni asia näistä täyttyy niin minkä menettämisen pelko jää eniten pinnalle? Sosiaalisen hyväksynnän ja porukkaan kuuluminen, joita sitten havitellaan statuksen, rahan tai jonkun muun ulkoisen tekijän avulla, joka yleisesti katsotaan merkitykselliseksi.

Itse mietin myös sitä, että liittyykö epäonnistumisen pelko myös tähän samaan syy-seuraus -suhteeseen. Ajatellaan esimerkiksi meidän tiimin tilannetta tällä hetkellä: Drifting -tapahtumaa lukuunottamatta yhtäkään oikeasti isoa asiaa ei ole tapahtunut, ja siinäkin oli mukana vain pieni osa tiimistä. Kukaan ei ole siis uskaltanut lähteä kokeilemaan kunnolla siksi, että pelkää epäonnistuvansa. Tämä nyt on sinänsä tuttua huttua, mutta meneekö tämä ajatus syvemmälle niin, että epäonnistumisen puolestaan pelkää johtavan myös sosiaaliseen epäonnistumiseen – leimaantumiseen ”epäonnistujaksi”?

Tilanteen oman päänsisäistä ratkaisua ajatellessa mieleen tulee se, että jos joku Tiimiakatemialla, jossa ideana on kokeilla kaikkea ja myös epäonnistua, on joku joka kokeilleen ihmisen leimaa epäonnistuneeksi, on itse väärässä paikassa.

Tämän ajatusmaailman muuttaminen ulkoisen hyväksynnän hausta sisäisten viestien ja omien mielipiteiden seuraamiseen tulee kuitenkin heti ensimmäisenä Dyerilta mainio pointti muistettavaksi. Tämä pointti kuvastaa mainiosti niitä ihmisiä, jotka eivät usko tällaisen kasvun mahdollisuuteen:

”Jotta voisitte noudattaa enemmän sisäisiä viestejänne teidän on voitettava vielä yksi este. Teidän on torjuttava ulkoiset viestit, joiden mukaan te olette itsekäs, jos otatte elämänne ohjakset liian tiukasti omiin käsiinne”

 

Ulkoinen kontrollikeskus vs. Sisäinen kontrollikeskus

Tämä osa kirjaa oli mielestäni ehdottomasti antoisin ja toi kirjan pihvin mehevänä mediumina tarjolle. Aihe pohjautui hyvin samankaltaisiin asioihin joita löytyy buddhalaisuudesta, mutta hieman eri näkökulmasta mietittynä mielestäni.

Ajatellaan esimerkiksi säätä, jos ulkona sataa miten reagoitte siihen: kielteisesti koska teillä oli suunnitelmia mennä ulos, vai myönteisesti sillä siirrätte suunnitelmanne vaikka toiselle päivälle ja alatte esimerkiksi lukemaan. Dyer muotoili esimerkiksi tässä tilanteessa kielteisen aseman ongelmalliseksi seuraavasta syystä:

”Jos mieliala tai mikä tahansa asia elämässä on jatkuvasti kiinni ulkoisissa syissä, on kontrolli jollain muulla kuin sinulla”

Ajatellaan esimerkiksi viime kevättä kun tuskastelin tiimiliiderinä useita kertoja sitä, että tiimi ei toimi ja sen toimimaan saaminen alkoi tuntua jotenkin mahdottomalta asialta. Toisinaan luottauduin vain ajatukseen, että kyllä se siitä. Mutta asiaa tältä kantilta katsottuna mihinkä se siitä menee? Itsestäänkö tai mitä jos käyttäisin sen ajan ja energian jota tiimin toimimattomuuden harmittelu vei siihen, miten minä tätä voisin parhaiten edistää? Tai jos en sitoisi onnistumistani ainoastaan siihen, kuinka tiimi toimii, vaan siihen kuinka olen omasta mielestäni suoriutunut – tilanne olisi ollut todennäköisesti paljon helpompi.

Samaisesta aiheesta kävin myös mielenkiintoisen keskustelun Bahariainilaisen herrasmiehen kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä, miksi hänenmaalaisensa mainitsevat joka asiassa ”Herran”. Esimerkisi jos heiltä kysyisi lähtevätkö he huomenna ulkoilemaan, vastaus olisi todennäköisesti ”Jos herra vain sen sallii”. Toinen esimerkki tulee mieleeni eteläisessä idässä vallitseva karmaan uskominen, joka näkyy myös liikenteessä siten ettei kukaan käytä kypärää moottoripyörillä ajaessa, koska jos jotain sattuu heillä oli silloin vain ollut huono karma ja jos karma on hyvä, mitään ei tapahdu.

Näissä tapauksissa annetaan näin suomalaisin silmin kontrollikeskus jopa perustavanlaatuisissa asioissa: jokapäiväinen elämä ja turvallisuus ulkoiselle kontrollikeskukselle, mutta silti se maailma vain sielläkin pyörii! Baharialaisen herrasimiehen kanssa kyseinen keskustelu johti siihen ajatukseen, että todennäköisesti ihmiset antavat kontrollia ulkopuolelle myös siksi, että se on helppoa.

Toisaalta alun kysymykseen ”Miksi ihmiset sitten tekevät tätä?” voisi siis vain vastata: koska se on helppoa – niin uskoa ylempien voimien ohjaavan meitä kuin vai kuulua joukkoon ja miellyttää muita.

Nyt kun reflektoin viime kevättä liiderinä ja LC:n projektipäällikkönä asiaan liittyen, tunnen löytäneeni vihdoin ratkaisun siihen miksi minusta tuntui siltä, etten ollut aivan täysin oma itseni. Mikä toisaalta on täysin normaalia mukavuusalueen ulkopuolella, mutta silti se tuntui jotenkin eriltä johtuen siitä, että minulla oli status. Kun sain nuo statukset itselleni, aloin miettimään paljon sitä mitä minulta odotetaan, eikä esimerkiksi sitä, miten minun mielestäni voin antaa kaiken itsestäni tavoitteiden saavuttamiseksi (ulkoinen kontrollikeskus vs. sisäinen kontrollikeskus). Ero on hiuksen hieno, mutta vaikuttaa olevan yllättävän tärkeä.

Viimeinen lainaukseni Dyerilta kuvastaa hyvin sitä suuntaa, joka ainakin itselläni helpottaa ajatusta sisäisen kontrollikeskuksen vahvistamisessa suhteessa ulkoiseen kontrollikeskukseen – voisin vaikka kirjoittaa nämä sanat johonkin, josta näen ne joka päivä:

”Teidän – täydellisen voittajan – on nähtävä itsenne päämääränä, ei keinona päämäärän saavuttamiseksi. Tarkastelkaa itseänne kokonaisvaltaisena, ehjänä ihmisenä, jolla on luontainen arvonsa vain siksi että on olemassa, sen sijaan että yrittäisitte todistaa ihmisarvonne keräämällä saavutuksia ja omaisuutta”

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!