Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Rakkauden voimakirja-k21-2

Kirjoitettu 29.03.21
Esseen kirjoittaja: Annika Jokinen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Rakkauden voimakirja
Kirjan kirjoittaja: Jutta Gustafsberg, Juha Rouvinen
Kategoriat: 9.01. Oppiminen, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Minä, sinä vai me?

 

Luullaan, että rakkaus tuo onnen vasta sitten, kun on löytänyt rinnalleen toisen ihmisen. Voiko jokaisen OMA onni todella olla toisesta ihmisestä kiinni? Eikö se ole aika iso taakka kaataa toisen harteille? Usein yksi vieraimpia asioita ihmiselle on rakkaus itseään kohtaan.  Uskon, että oma onnellisuus löytyy sitten, kun on valmis ottamaan itse vastuun siitä.

Rakkaus itseä kohtaan löytyy itsetuntemuksesta. Toisin kuin kuvitellaan, monetkaan meistä eivät oikeasti tunne itseään. On tärkeää tuntea itsensä ja osata puhua tunteistaan, jotta ymmärtää ja pystyy muokkaamaan omaa toimintaansa paremmin. Osa itsetuntemusta on myöntäminen, ettei ole täydellinen tai valmis. Eikä semmoiseksi voi tullakaan.

Mitä enemmän otat vastuuta omasta onnestasi, sitä tasapainoisempaa elämäsi on.

Kun elämässäsi on vaikeuksia, epätasapainoa tai muita ongelmia, on niihin helppo jäädä märehtimään. Surkutella omaa elämää, kuinka “onni ei koskaan osu kohdalleni” tai “kaikki menee pieleen minun elämässäni”. Jokaisen elämässä on vaikeuksia ja haasteita, miksi sitten toiset pääsevät niistä nopeammin tai “helpommin” yli?

Omasta onnestaan vastuun kantavat ovat valmiita tekemään ongelmien eteen jotain. He ovat valmiita korjaamaan asioita mahdollisimman pian, he ovat ymmärtäneet, että voivat itse muuttaa asioita takaisin paremmaksi. Tämän lisäksi he ovat hyväksyneet vastoinkäymiset osaksi elämää.

Kun taas toiset syyttelevät ongelmista muita ihmisiä, huonoa onnea, tympeää työpaikkaa tai ihan ketä vain muuta kuin itseään.  Nämä ihmiset tekevät usein myös ympärillään olevat ihmiset onnettomiksi.

 

Opettele tuntemaan itsesi

 

Säännöllisesti kannattaa miettiä omaa elämäänsä. Oletko totuudellinen itseäsi kohtaan? Mitä ihan aidosti ja oikeasti haluat? Elätkö haluamaasi elämää? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mihin asioihin voit vaikuttaa? Onko sinulla tapoja tai tottumuksia, jotka eivät enää palvele sinua ja tarpeitasi, joista olisi jo aika päästää irti? Elätkö elämääsi muiden asettamien sääntöjen ja standardien mukaan?

Geeniperimää ja DNA:tamme emme voi muuttaa, mutta käytännössä kaikki muut elämämme asiat ovat omissa käsissämme. Vaatii rohkeutta ja uskallusta hypätä pois vanhasta tutusta elämästä tai työstä, mutta mikäli nykyinen elämä ei enää anna sitä onnea, mitä ehkä aiemmin, niin mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Riskinähän saattaa jopa olla se oman onnen löytyminen.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun tuntee ettei pysty vaikuttamaan mihinkään omassa elämässään, olisi aika hälytyskellojen soida. Vain ottamalla itse vastuun omista valinnoistamme, elämästämme tulee oman näköistä. Kun hyväksyy, että elämä ja kokemus onnellisuudesta on käytännössä sarja henkilökohtaisia päätöksiä ja valintoja, hyväksyy myös vastuun omasta elämästään.

 

Pidä kiinni rajoistasi

 

Kunnioittaako itseään, mikäli ei pidä kiinni omista rajoistaan? Jos antaa toisten käskyttää ja kävellä itsensä yli? Minun mielestä ei!

Rajojen asettamiseen kuuluu se, että ensin määrittää itselleen mitä haluaa tehdä tai mitä pitää tehdä, jotta voi hyvin. Näiden kautta oppii kunnioittamaan itseään ja tarpeitaan.

Kuvittele tilanne: puoliso haluaa lomalle kylpylään. Itse haluat lomalle Lapin tuntureille. Taivut kuitenkin puolison tahtoon, jotta hänellä olisi hyvä mieli. Itseä kuitenkin ärsyttää olla loma sisällä, vaikka saunominen onkin mukavan rentouttavaa, olisit kuitenkin nauttinut saunastakin enemmän kunnon tunturikiipeilyn jälkeen. Olet koko loman ajan hiemän ärtynyt ja ärsyynnyt helposti pienimmistäkin asioista. Puoliso huomaa tämän ja ärsyyntyy nyt myös. Lopuksi loma päättyy riitaan, jossa molemmat syyttävät toisiaan. Kannattiko? Olisiko tässä ollut mahdollista tai järkevämpää yrittää etsiä molempia tasapuolisesti miellyttävä kompromissi? Olisiko ollut kannattavampaa pitää omista rajoista edes jollain tavalla kiinni, ja sitä myöten saada mukavampi loma molemmille? Totta kai parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja puolin ja toisin, mutta kuitenkin omat rajansa mielessä pitäen.

Mikäli aina päätyy toteuttamaan muiden toiveita, eikä tekemään sitä mitä itse tarvitsisi tai haluaisi, on kyse ulkoisesta hyväksynnän hakemisesta. Omien rajojen asettamisella sekä itseään rakastamalla on helppo myös hyväksyä itsensä, jolloin hyväksyntää, eikä näin ollen omien rajojen rikkomista, tarvitse hakea ulkopuolelta.

Omien rajojen asettaminen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin negatiivinen itsekkyys tai “kusipäisyys”. Terve itsekkyys on nimeen omaan omien rajojen pitämistä. On mahdollista yhtä aikaa pitää kiinni rajoistaan ja olla ystävällinen, toisin sanoen ei tarvitse olla kynnysmatto eikä kusipää!

Kaikki kuitenkin lopuksi lähtee rehellisyydestä itseä kohtaan. Mikäli ei voi olla rehellinen edes itselle, niin kuinka voisi edes tietää missä ne omat rajat menevät. On niin kovin helppoa syyttää muita omista ongelmistaan, jos niitä ei uskalla itselle myöntää. Kuinka kauan tämmöinen suhde voi kuitenkaan kestää, missä omista virheistä syytetään aina toista?

 

Parisuhde on toisen ihmisen kunnioittamista yhteisellä matkalla, pystyykö toista kuitenkaan kunnioittamaan täysin, jos ei itselleenkään myönnä omia virheitään?

 

 

Parisuhde pelon ja häpeän poistoon

 

Parisuhteen pitäisi jokaiselle olla se paikka missä voi olla eniten auki. Näyttää oman itsensä ja kaikki puolensa. Rakkautta sisältävä parisuhde hyväksyy toisen virheet ja auttaa pääsemään pelkojen yli. Poislukien tietenkin väkivallan ja muun hyväksikäytön ongelmat, niitä ei kenenkään kuuluisi joutua sietämään.

Parisuhteen pitäisi olla se paikka missä jokainen uskaltaa näyttää myös häpeänsä ja sekin hyväksytään. Jokainen meistä joskus astuu harhaan, tekee virheen mitä häpeää, mutta kenelle niistä kertoa, ellei parhaalle ystävälleen, mitä jokaisen suhteen puolison pitäisi toiselle olla. Virheiden myöntäminen ja sen häpeän tunteminen on yksi ihmiselämän kauheimmista asioista, koska häpeä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti siihen millaiseksi ihminen itsensä tuntee. Joskus häpeästä saa paremman ymmärryksen, kun tarkkailee omaa toimintaansa. Häpeä on niin voimakas tunne, että sitä usein yritetään turruttaa erilaisilla stimulanteilla, alkoholilla, nettipelaamisella, sokerilla tai muulla huonolla ruoalla, vaikka loppujen lopuksi nämä kaikki aiheuttavat itselleen vain lisää häpeää, kun tietää toimivansa huonosti tai ”väärin”. Mutta kun yrittää turruttaa negatiivisia tunteita, tulee samalla turruttaneeksi myös rekisterin toista päätä eli positiivisia tunteita. Näin ollen elämä ajautuu tasaiseen tunteettomuuteen, jossa ei ole juurikaan suurempia ilon eikä surun tunteita.

Ihminen voi myös usein ajautua riskitilanteisiin, koska häpeää itseään, on sen puolesta välinpitämätön itseään kohtaan eikä koe olevansa rakkauden arvoinen.

Pitää kuitenkin muistaa, että me kaikki koemme häpeää, täydellistä ihmistä ei olekaan.

 

Häpeän kanssa voi kuitenkin oppia elämään. Etenkin siitä puhuminen ja kuulluksi tuleminen tässä asiassa auttaa, olo kevenee ja helpottuu. Jonain päivänä sitä voi jopa oppia nauramaan omille pöhköille ajatuksille.

 

Häpeästä paljon kirjoittanut Brené Brown puhuu haavoittuvaisuuden ja rohkeuden puolesta. Jokainen meistä on haavoittuva, mutta mitä paremmin oppii tuon kanssa elämään, sitä paremmin voi. Etenkin rakastaminen vaatii sitä, että uskaltaa olla haavoittuvainen. Kun valitsee rakastaa, ottaa usein riskejä; että toinen jättää tai pettää tai ei rakastakaan takaisin samoin. Mutta ellei tätä itsessään hyväksy, on vaikea saada syvää yhteyttä toisiin ihmisiin.

 

”Rohkea ihminen ei ole se, jota ei koskaan pelota vaan se, joka uskaltaa kohdata pelkonsa.”

 

Rohkeutta on olla avoin sen suhteen, että on haavoittuvainen, viallinen, epätäydellinen ja hyväksyy itsensä semmoisena.

Tavoitteena olisi, ettei olisi riippuvainen muista, mutta oppisi tunnistamaan, milloin kaipaa apua ja tukea ja oppii niitä myös pyytämään.

 

Arjen haasteet

 

Arki ahdistaa nykyisin monia. Se on kuitenkin surullista, sillä elämä koostuu kuitenkin enemmän arjesta. Niin, kuin sanonta kuuluu, ”sinun ankea arkesi on lapsesi lapsuus!”. Haluammeko me aiheuttaa lapsillemme kurjan lapsuuden ja näin myös siirtää eteenpäin oppi siitä, että arki on kamalaa. Voisiko arjesta tehdä itse mukavampaa?

On yleistä, ettei ihminen pysähdy pohtimaan ja tunnustelemaan, mitä juuri nyt tapahtuu ja miltä tuntuu. Elämä tapahtuu kuitenkin koko ajan ja mikäli kokee arkensa haasteelliseksi, voisiko silloin pysähtyä pohtimaan, mikä sen aiheuttaa ja yrittää muuttaa tuota asiaa?

Jokainen itse määrittää mistä oma hyvä arki koostuu, mutta työtä se saattaa vaatia, muutosten tekemiseksi. Eikä muutosta ole aina mukava tehdä, mutta se on varmasti sen arvoista.

Muutoksessa kannattaa ottaa huomioon myös oma hyvinvointi. Lepo ja palautuminen ovat tärkeitä. Mitä raskaampi arki, sitä enemmän tarvitsisi palauttavaa toimintaa. Nukkuminenkin auttaa palauttamaan stressistä ja nostaa mielialaa. Hyvin nukkuneena on kevyempi olla ja väritkin näyttävät kirkkaammilta.
Itsemyötätunto ja tietoisen läsnäolontaidot heijastuvat niin parisuhteessa, kuin lapsiarjessakin. Henkiseen tasapainoon panostamalla tekee palveluksen itselleen, perheelleen kuin suhteelleenkin.

 

Kirjan opit:

-Rakkaudella itseään, kumppaniaan ja maailmaa kohtaan pääsee pidemmälle.

-Rakkaus auttaa hyväksymään epätäydellisyyttä, selviämään ja toipumaan ongelmista.

-Rikkinäinen eheytyy ja yhteistyökin helpottuu, kun katsoo maailmaa rakkaudellisin silmin.

– Metta meditaatio. ”Olkoon niin, että olen onnellinen, olkoon niin, että olen turvassa ja suojattu.”

– Uusien näkökulmien hahmotustehtävä. Ota kynä ja paperia. Kirjoita ongelmasi siihen ja näkökulmasi asiaan. Sen jälkeen mieti voisiko asiaan olla muitakin näkökulmia.

-Itsetuntemustehtävä, jossa on paljon kysymyksiä itselle, auttaa oppimaan ja tutustumaan itseensä.

-Vastoinkäymiset ovat osa elämää, hyväksy se, niin kaikki on paljon helpompaa.

-Mielesi voi olla pahin vihollisesi. Opettele lempeyttä ja rakkautta itseäsi kohtaan.

 

Suosittelen kirjaa kyllä ihan kaikille, vaikkei suhteessa olisikaan. Tästä voi oppia niin paljon myös ihmisenä kasvamista.

 

”Eilen olin fiksu, joten halusin muuttaa maailmaa. Tänään olen viisas, joten haluan muuttaa itseäni.”

 

Mitä tuon kirjasta tiimilleni?

Tämmöisestä kirjasta on aika vaikea tuoda mitään. Tietenkin itseään rakastamisesta voisi aina puhua ja arvojensa kirkastamisesta, mutta uskon, että nuoret ihmiset eivät ymmärrä eivätkä ole valmiita vastaanottamaan niitä samalla tavalla.

Tällä hetkellä, kun tiimissämme on erittäin suuria ihmisten välisiä konflikteja, voisi itse yrittää kasvaa ihmisenä ja opetella katsomaan toista rakkaudellisimmin silmin. Se voisi helpottaa anteeksi antoa ja elämän jatkumista normaalina, mutta se on asia mitä pitää vielä itsessä työstää.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!