Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Ravistettava/Omskakas – Toisinajattelijan käsikirja

Kirjoitettu 24.04.20
Esseen kirjoittaja: Jouko Holmström
Kirjapisteet: 2
Kirja: Ravistettava/Omskakas - Toisinajattelijan käsikirja
Kirjan kirjoittaja: Saku Tuominen & Katja Lindroos
Kategoriat: 1. Oppiminen, 7.1. Luovan ajattelun työkalut, 7.4. Tulevaisuuden mahdollisuudet, 8. Henkinen kasvu, 8.1. Filosofiaa, ajattelua ja mielikuvitusta yrittäjälle, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen, 8.4. Ihmisen tulevaisuus

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Jouko Holmström

Essee

Ravistettava/Omskakas – Toisinajattelijan käsikirja

 

 

Ravistettava/Omskakas -Toisinajattelijan käsikirjan (Tammi, 2010) ovat kirjoittaneet Saku Tuominen ja Katja Lindroos. Kirja on jo pidemmän aikaa löytynyt omasta lukusuunnitelmastani. Kuluvana keväänä koronavirus on pakottanut niin minut ja tiimini Gravin, kuin koko Suomenkin totuttelemaan uuteen tapaan järjestää työnteko. Itselleni, kuten tuskin kenellekään muulle, hyppy etätöiden ihmemaailmaan ei ole sujunut täysin kivuttomasti. Ajatuksenani oli, että tähän hetkeen Toisinajattelijan käsikirja tarjoaisi helposti käytäntöön vietäviä ajatuksia haastavassa tilanteessa.

2010-luvun alussa kirjoitettu kirja kuvaa itsessään maailmamme muutoksen nopeutta, sillä kirjassa pohditaan paljon arkeamme kyllästävää ja jatkuvaa tiedon tulvimista. Näin kymmenen vuotta kirjan julkaisun jälkeen infoähkystä on tullut yhteiskunnassamme uusi normaali, johon jokainen on joutunut etsimään keinot sopeutua. Suuria maailmaamme muokkaavia kehityslinjoja, kuten Kiinan ja Intian kaltaisten maiden vaikutusvallan kasvua, on ollut havaittavissa jo vuosikymmen sitten. Silti kirjaa lukiessa tuli olo, että tieto jota oli lukemassa, oli jo hieman vanhentunutta. Moni kirjassa vuosikymmen sitten tulevaisuuden kehityssuuntana nähty asia, on nykyään normalisoitunut, tai tilanne ei ole merkittävästi yhdessä vuosikymmenessä muuttunut. Itse asiassa syksyllä 2019 Tiimiakatemialla vieraili puhumassa tulevaisuustutkija Ilkka Halava, joka käsitteli monia hyvin samankaltaisia aiheita kuin Tuominen ja Lindrooskin kirjassaan.

Vaikka kirja on tulevaisuuden kehityssuuntien pohdiskelun osalta lähinnä esimerkki oman aikansa tuotteesta, eikä tiedoiltaan enää täysin relevantti nykyhetkessä, kirja tarjoaa myös ajattomia työkaluja luovan ajattelun kehittämiseen. Itselleni konkreettista oppia tarjosivat kirjan teoriat ”ravistamisen filosofiasta”. Ravistaminen esitetään ajattelutavan muutoksena, jonka huomaan vastaavan hyvin omiin tarpeisiini tällä hetkellä. Nopeatempoiseen tietotulvaan sekä koronan takia etätyöskentelyyn perustuva ympäristömme vaatii uudenlaista työ- ja ajattelutapaa. Se mikä aiemmin toimi itselleni Akatemialla vielä hetki sitten, ei toimi ainakaan täysin enää.

Tekemistämme leimaa tällä hetkellä jatkuva kiire, tai ainakin kiireen tuntu. Tuntuu, että erilaisia asioita on jatkuvasti odottamassa tekemistä. Ihmiset stressaantuvat ja samalla suorituskeskeistä ajattelua ihannoidaan. Olemme oman tiimimme kanssa tehneet havainnon, että etätyöskentelyn takia on vaikeampi tehdä yhdessä ns. luovaa työtä. Olemme pyrkineet pitämään säännöllisesti myös ei-työaiheisia kokoontumisia, kuten yhteisiä lounaita ja kahvitaukoja etäyhteyksillä. Olemme halunneet parantaa jokaisen ajanhallintaa ottamalla käyttöön yhteiset Outlook-kalenterit ja linjanneet yhteiset viestintäkanavat Teamsiin ja Whatsappiin. Siitä huolimatta moni tiimin jäsen, itse mukaan lukien, koen välillä että turhaudun, koska työnteko jumiutuu kaavamaiseksi ja väkisinkin liikaa yksin tekemiseksi. Uusia tuoreita ajatuksia ei synny entiseen malliin työnteon lomassa olevilla pienillä läpänheittoon ja työn ulkopuolisten asioiden jakamiseen keskittyvillä hetkillä. Kohtaamme toisiamme aidosti vähemmän kuin aiemmin, ja se on johtanut osaltaan tiimissämme luovan ajattelun kaventumiseen.

Lukiessani ravistamisen filosofiasta, itselleni kolahti erityisesti esitetty oivallus, että ajattelu on työtä, siinä missä ajatusten toteuttaminen. Ajattelu vaatii sille erikseen pyhitettyä aikaa, jolloin sen edelle ei mene aiemmin saatujen ajatusten toteuttaminen. Siksi oman kalenterini täyttämisen pitäisi jatkossa lähteä siitä, ettei erilaisia palavereja tai tehtäviä töitä ahdettaisi päiviin liian tiuhaan. Joka päivälle olisi pystyttävä varaamaan tunti tai parikin toiminnalle, joka vie ajatukset täysin muualle muuten tehtävästä työstä. Ajatus ”tehottomista” tai ”laiskoista” tunneista voi tuntua epäloogiselta tilanteessa, jossa tuntee jatkuvasti olevansa askeleen jäljessä päivän To do -listaa. Tosiasia on kuitenkin se, että todellisuudessa asioita kehittävät ja helpottavat ratkaisuideat sattuvat yleensä päähän juuri silloin kun niitä ei odottaisi: saunassa, lenkillä,  auton ratissa tai kaverin luona päiväkahvilla. Monilla luovina tai kekseliäinä pidetyillä ihmisillä onkin tapana pitää mukanaan muistikirjaa tai vastaavaa, jonne satunnaiset päähänpistot ja ajatukset voi laittaa talteen. Matemaatikot ja arkkitehdit saattavat piirrellä syödessään lautasliinoihin hahmotelmia ja laskukaavoja, jotka tulevaisuudessa jalostuvat konkretiaksi.

Puuduttavaan etätyöskentelyyn on tärkeää saada myös vaihtelua, esimerkiksi päivä- ja viikkorytmejä monipuolistamalla. Suoraan omaan tai Gravin työhön sovellettavaksi mieleeni jäi muun muassa arkkitehtisuuruus Alvar Aallon toimistossaan käyttämä johtamismetodi. Kahden viikon normaalia työskentelyä seurasi aina viikko ”puoliteholla” työskentelyä. Gravissakin voisimme suunnitella projektien vaatimia palaveritahteja ja tilannekatsauksia pitkäjänteisemmin, jolloin jokainen voisi halutessaan suunnitella omaa kalenteriaan alustavasti vaikka parikin viikkoa etukäteen. Vaihtelua viikkoihin ja päiviin saa varaamalla yhdelle viikolle suoraan kalenteriin enemmän aikaa lukemiselle ja kevyelle (etä)yhdessäololle, ja toiselle viikolle taas enemmän suorituskeskeisempää projektien edistämistä.

Viikko- tai päivätasolla työrutiinien monipuolistaminen ei itsessään vielä paranna asioiden aikaansaamista. Asioiden aikataulutus kalenteriin tuo jokaiselle meille tärkeää hallinnan tunnetta, mutta ainakin itselleni turhautumista tuo, jos päiväni on täynnä suhteellisen lyhyitä, vaikkapa alle tunnin mittaisia palavereja tai tehtäviä asioita. Silloin päivän päätteeksi tulee tunne, ettei ole suhteessa tehtyyn työhön saanut juurikaan mitään selkeää kokonaisuutta valmiiksi. Itse pystyn saamaan eniten aikaiseksi, jos pystyn ottamaan päivää kohden korkeintaan muutaman erilaisen järkevän kokonaisuuden, jotka haluan saada tehtyä tiettyyn pisteeseen. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei homma sisältäisi erilaisia juttuja, kuten vaikkapa puheluita tai palaveria aiheeseen liittyen. Tärkeää on, että tehdyt asiat edistävät osaltaan samaa asiaa tai projektia. On ymmärrettävä, että tiettyyn projektiin kerrallaan keskittyminen ei ole pois muista, vaan päinvastoin vapauttaa myöhemmin aikaa muille projekteille.

Ravistamista vaatii ajankäyttömme lisäksi ajattelutapamme yleisellä tasolla. Kirja nostaa esille saman ongelman, josta Ilkka Halava puhui Akatemialle edellisenä syksynä. Kyseessä on oppimisen mallimme, joka keskittyy yhden oikean vastauksen antamiseen ja sen opetteluun ulkoa. Todellisuudessa asiat ovat harvoin mustavalkoisia, ja eteemme tuleviin kysymyksiin on olemassa useampia mahdollisia ratkaisuja. Ihmismielellä on taipumus jakaa asiat päätöksentekoa helpottaakseen kahtia oikeaan ja väärään, toimivaan ja toimimattomaan, hyvään ja pahaan. Siedämme huonosti epävarmuutta, joten siksi haluamme yhden vastauksen, johon tukeudumme. Kuitenkin asiat voivat toimia useilla eri tavoilla, joissa voi olla erilaisia hyviä ja huonoja puolia. Epävarmuuden myöntäminen, sen myöntäminen että emme voi olla varmoja, ravistaa ajatteluamme ja avaa meille uusia mahdollisuuksia. Toisinajattelu tosin herättää aina vastustusta, sillä tunnetusti ihmiselle on helpompaa olla yhdessä väärässä kuin yksin oikeassa.

Yritys voi saada merkittävää kilpailuetua, jos se onnistuu kyseenalaistamaan ja tarjoamaan perustellun ratkaisun, joka korvaa jonkin vanhentuneen toimintatavan. Kaikilla toimialoilla on erilaisia tehottomuutta aiheuttavia jäänteitä, jotka monimutkaistavat kokonaisuutta. Samoin varmasti Gravin toiminnassa on asioita, joita teemme tiedostamatta, vain koska niin on ollut tapana tehdä. Jos kysymme itseltämme ”miksi?” riittävän monta kertaa, pakotamme perustelemaan toiminnan itsellemme. Olen itse joskus kuullut, että jos kyseenalaistaa jotain, pitäisi kyetä itse tarjoamaan parempi vaihtoehto. En henkilökohtaisesti usko sellaiseen, sillä jos jokin asia saa toimia kritiikittömästi vai siksi, ettei sitä pystytä selittämään riittävän yksinkertaisesti, siinä on varmasti jotain parannettavaa. Terveen kyseenalaistamisen ja kyynisyyden ero tuleekin näkökulmasta: oikein asioita kyseenalaistamalla halutaan kehittää asioita paremmiksi, kun taas kyynikko ei oikeastaan edes halua nähdä asioiden kehittyvän.

Kaikki tämä entistä luovemman ajattelun, ajankäytön ja työtapojen soveltaminen omaan toimintaan on kaikkea muuta kuin helppoa. Ympäristömme ei tue eikä yleisesti juuri kannusta tällaiseen toimintaan, vaan enemminkin turruttaa ajattelun tietotulvallaan ja jatkuvalla kiireen tuntemuksella. Merkitsin kuitenkin tulevaa kesää varten päivittämääni oppimissopimukseeni yhdeksi tavoitteeksi rahan tienaamisen, oppimisprojektien ja lomailun ohelle, entistä luovemman ajattelun ja ajankäytön kokeilut. Aika näyttää miten ne tekemisessäni ja omissa tuntemuksissani näkyvät…

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!