Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Reinventing Organizations

Kirjoitettu 09.12.20
Esseen kirjoittaja: Jesse Branthin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Reinventing Organizations
Kirjan kirjoittaja: Fredric Laloux
Kategoriat: 1. Oppiminen, 4. Johtaminen, 7. Innovointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Reinventing Organizations

Fredric Laloux

 

Vuoden viimeisimpiä treenejä vietiin, kun pureuduimme Lassin ja Lotan johdolla kirjaan nimeltä Reinventing Organizations. Kirja kuuluu osaksi Tiimiakatemian rakettimallia ja on yksi täpityskirjoista, joka on luettava matkalla kohti huipputiimin titteliä. Nämä olivat nyt toiset kirjatreenit, jotka me järjestimme täpityskirjan ympärille ja liiderin näkökulmasta tällaisella tavalla olisi hyvä toimia jatkossakin, täpät täyttyy tappavan tasaisesti ja monipuolista teoriaa tulee väkisin mukaan treeneihin erilaisten kirjojen myötä. Kirjatreenit poikkeavat ainakin yleensä meidän tiimimme osalta normaaleista treeneistä ’’oppituntimaisuudellaan’’, eli se menee treenin vetäjän puolesta helposti luennoimiseksi, mutta tässä kyseisessä treenissä oli saatu hyvin osallistettua tiimiläiset mukaan erilaisten testien ja breakout roomien kautta ja uunituoretta teoriaa päästiin heti pyörittelemään mielemme syvissä kiemuroissa.

 

 

Kirja jakaa organisaatiot kylmästi viiteen eri ryhmään ja Idiootit ympärilläni- kirjastakin tuttuun tapaan jaottelee ne eri väreiksi:

 

Punainen maailmankatsomus

 

Punaiset organisaatiot käyttäytyvät susilauman tavoin. Tässä tilanteessa pelko ja lojaalius johtajaa kohtaan pitää porukan ja organisaation yhdessä. Muut ovat myös hyvin riippuvaisia johtajasta ja ilman vaikutusvaltaista johtajaansa porukka olisi hyvinkin hukassa. Punaisia organisaatioita ovat esimerkiksi mafiat ja huumekartellit. Treenien aikana tekemämme testin tulokset väittivät, että minun oma vuorovaikutustasoni olisi punaisella, eli en antaisi oikeastaan yhtään tilaa muiden mielipiteille vaan pysyisin tiukasti kiinni omissa ajatusmalleissani. Reflektion jatkuessa pidemmälle tulette huomaamaan useampaankin kertaan, että testin tulokset ovat hieman kyseenalaisia. Tähän punaisen vuorovaikutustasoonkaan en oikeastaan usko, vai enkö nytkään vai suostu luopumaan omasta ajatusmallistani ja katsomaan tilannetta hieman eri tavalla? Tätä punaista maailmankatsomusta ei tapahdu akatemialla eikä myöskään muussa organisaatiossa minkä tietäisin, silti testi kertoi, että Onixia on päätöksenteon suhteen punaisella tasolla, eli meillä on yksi johtaja, joka päättää kaiken muiden puolesta. Tällä kertaa en siis välttämättä löisi kaikkia rahojani punaisen puolesta.

 

 

Keltainen maailmankatsomus

 

Keltaisessa organisaatiossa on yksi oikea tapa tehdä. Verneri lähti haastamaan tässä kohtaa mielenkiintoisesti ajatusta siitä, kuinka akatemia on hieman keltainen ympäristö. Akatemialla kovasti saa tehdä aivan mitä lystää, mutta loppujen lopuksi kaikkea pitäisi tehdä vain opin kannalta, eikä rahan takia. Talon johtoroolien palkkana on enemmän tai vähemmän oppia ja oman panostuksen täytyy olla huomattavaa. Kun jonkin roolin kohdalla nostaa kysymyksesi mahdollisen palkkauksen, niin nostetaan koulu- ja oppimiskortti pöydälle ja samalla myös kielletään meidän olemasta mikään koulu. Akatemialla on yksi oikea tapa tehdä ja se tekeminen tapahtuu oppimisen kautta. Kirjan esimerkkejä keltaisesta organisaatiosta ovat armeija, katolinen kirkko ja omana lisäyksenä Tiimiakatemia- kultti.

Testin mukaan sitoutumiseni, sekä tiimimme tapa tuottaa tuotteita ovat keltaisella tasolla. Keltaista sitoutumista testi avaa hyvin; ’’Olet sitoutunut lähimpään tiimiisi tai osastoosi, mutta muu organisaatio voi olla sinulle vieraan tuntuinen.’’ Tunnistan erittäin hyvin itseni tästä kuvauksesta, nimittäin olen hyvinkin sitoutunut omaan tiimiini ja teen jatkuvasti uhrauksia sen puolesta, mutta en koe olevani kovinkaan sitoutunut itse Tiimiakatemiaan ja tiimin ulkopuoliseen toimintaan. Tapa tuottaa tuotteita suosittelee taas meitä ajattelemaan luovemmin ja käyttäen erilaisia innovointitekniikoita, joka sekin pitää paikkaansa.

 

 

Oranssi maailmankatsomus

 

Oranssissa maailmankatsomuksessa organisaatiolla on selvä johtamiskaava ja se toimii kuin kone. Organisaatiot nähdään koneina, joita konsultit suunnittelevat. Ihmiset ovat resursseja, joita täytyy tarkasti hallita ja joiden käyttäytymistä mallintaa. Jos jossakin kohtaa konetta ilmenee vikaa, sinne lisätään öljyksi esimerkiksi jonkinlainen tiiminrakennusharjoitus ja näin korjataan ilmennyt vika. Tämä voi tuntua joistakin kylmältä ja elottomalta toimintatavalta, mutta tällä tavalla luodaan todella vahvoja suorituksia. Itseni tai tiimin kohdalla mikään tapa tai taso ei saavuttanut oranssia väriä, eli emme ole kovinkaan tuloskeskeisiä. Se ei ole mielestäni kovinkaan ihanteellista vaan haluaisin, että tässä kohtaa tapahtuisi muutos niin itseni, kuin tiiminkin kohdalla. Olin myös kirjoittanut treenivihkoon pienen väkäsen tähän kohtaan, että en haluaisi itse kuulua oranssiin organisaatioon, mutta treeneissä asia saatettiin tuoda hieman vajavaisesti esille nimittäin asiaa lisää tutkittuani, uskoisin sopivani aika hyvin tämänkaltaiseen porukkaan.

 

 

Vihreä maailmankatsomus

 

’’He hakeutuvat yhteen ja muodostavat harmonisen siteen, jossa kaikki otetaan huomioon. Vihreä maailmankatsomus on voimaannuttava ja vapauttava. Kulttuuri on arvojen ohjaama ja tiukat roolit voidaan jättää. Organisaation tai vaikka yrityksen kannalta katsoen, organisaatiossa on yhteiset arvot, jotka ohjaavat jokaisen jäsenen käyttäytymistä ja päätöksentekoa.’’

Tuo kappale aika tyhjentävästi sen jo kertoo, että vihreä maailmankatsomus on kaikista lähimpänä Tiimiakatemian katsomusta ja toimintamallia. Mikäli vihreän organisaation asettaisi hierarkkiseen pyramidiin niin se pitäisi kääntää ylösalaisin, koska tässä systeemissä johtaja istuu alimmalla portaalla ja hänen tehtävänään on palvella ja tsempata muita juuri niin kuin kaverijohtamisen filosofian ideana onkin. Ainut asia mikä ei käy toteen meidän versiossamme vihreässä maailmankatsomuksessa on se, ettei meillä ole tiimissä ketään yhtä johtajaa, joka loppujen lopuksi tekisi mistään asiasta lopullista päätöstä. Vaikkei testi antanut mihinkään kohtaan vihreää tasoa niin näen silti itseni ja tiimini edustavan kokonaisuudessaan vihreää maailmankatsomusta. Kummastakin löytyy kuitenkin myös ripaus sinistä Teal- väriä, josta lisää seuraavaksi.

 

 

Sininen Teal- maailmankatsomus

 

’’Organisaatio ei pyri enää kontrolloimaan tulevaisuutta vaan sen jäsenet lähtevät mukaan siihen virtaan, joka ohjaa organisaatiota kohti kaikkea sitä, mitä siitä voi kehittyä!’’

Kuulostaako Tiimiakatemialta? Noh, ainakin kuulostaa siltä mitä akatemia kovasti haluaisi olla. Näenkin akatemian ja oman tiimini olevan eniten vihreän ja sinisen maailmankatsomuksen kannalla. Kirja esittelee sinistä Teal- maailmankatsomusta ns. maalina. Tavoitteena, johon jokaisen organisaation pitäisi päästä, että he saavat maksimaalisen potentiaalin organisaatiostaan ja sen työntekijöistä irti. En nyt kuitenkaan täysin itse nöyrry tähän ajatukseen, koska erilaisille ihmisille sopii erilaiset oltavat. Uskon vahvasti kuitenkin siihen, että tämänkaltainen Teal- ajattelu on kasvava katsomus organisaatioissa ja nykyiset sukupolvet siis haluavatkin paljon enemmän vapautta, ehkä aiemmin niin kankeina olleisiin organisaatiomalleihin.

Testin mukaan minulla/meillä sinisenä olivat: Itseohjautuvuus, motivaatio, tiimimme työilmapiiri ja rakenne. Itseohjautuvuudessa korostettiin sitä, että tiedän itsensä kehittämisen tärkeyden myös arjessa ja mielestäni kaikki akatemialaiset sijoittuvat enemmän tai vähemmän tässä kohtaa siniselle tasolle, kiitos meidän kirjapistesysteemimme, joka pakottaa yksilön lukemaan ja oppimaan töidenkin ulkopuolella.

Tiimin sinistä työilmapiiriä kuvaillaan näin: ’’Luotatte toisiinne ja työskentelette luovasti yhdessä yksilöinä. Jokainen saa tukea oman polkunsa täydellistämiseen ja jokainen myös hyväksytään mukaan omana täydellisenä itsenään kaikkine puolineen.’’ Tunnistan tästä todella hyvin meidän tiimimme hyvät osa-alueet sekä samalla meidän kriittisesti kehitettävät kohteemme.

 

 

Reflektio kirjasta venyi paljon pidemmäksi, kuin mitä olin alun perin ajatellut, mutta mielestäni jokaista katsomusta pystyi pohtimaan laajasti ja ne sai mielikuvituksen valloilleen. Mitä jos meillä olisikin tällainen maailmankatsomus tiimissämme ja tällainen ajatusmalli. Maailmankatsomukset ovat minulle uusi ja mielenkiintoinen aihe, josta otan varmasti vielä lisää selvää. Sainpahan myös tämän kautta hieman monimuotoisuutta reflektioihini! Mutta nou hätä, eiköhän kohta palata taas takaisin joihinkin self- help hömppäkirjoihin.

 

Linkit tekstissä mainittuihin testeihin:

Testaa itseohjautuvuutesi: https://www.freyr-konsultointi.fi/testit/itseohjautuva/

Teal- organisaatiotesti: https://www.freyr-konsultointi.fi/testit/teal-organisaatio-testi/

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!