Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Rework

Kirjoitettu 08.01.16
Esseen kirjoittaja: John Blåfield
Kirjapisteet: 2
Kirja: Rework
Kirjan kirjoittaja: Jason Fried & David Heinermeier Hansson
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Monesti sanotaan että yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Tämä ei kuitenkaan ole fakta. Kyse on ennemminkin tavasta ajatella liiketoimintaa. Yksi bisnes ajattelun tapa. Rework kirjan ajatus on ottaa läjä itsestään selviä yrityksen toimintatapoja ja haastaa ne tarjoten niille vaihtoehtoisia kokeiltuja menetelmiä.

Kirja oli kirjoitettu hyvin hektiseen poukkoilevaan tyyliin. Tuntui että yhteen kirjaan oli kasattu jonkun työ ja liiketoiminta-aiheinen blogi. Monet tekstit olivat self help tyyppisiä tehokkuus juttuja ja olen muutamaksi vuodeksi saanut niistä kirjoista tarpeekseni, joten jätin ne neuvot omaan rauhaan ja keskityin enemmän minua kiinnostaviin aiheisiin.

 

Minimalismi

Minimalistista elämäntyyliä ihannoivana yksi minun mielenkiinnon herättänyt asia oli minimalistiset tuotteet. Kirjassa oli esimerkki pyöristä joissa ei ole juuri muuta kuin runko ja pyörät. Pyörästä on riisuttu lokasuojat, vaihteet ja joskus jopa jarrut (Silloin jarrutetaan hidastamalla polkimien pyörimistä tai lukitsemalla polkimilla takarengas). Kyseinen pyörä on todella suosittu koska se täyttää juuri tietyn kohderyhmän tarpeet tarjoamatta mitään ylimääräistä. Pyörä soveltuu hyvin kaupunkilaiselle loistavasti vähän niin kuin mummopyörä. Ominaisuuksien vähästä määrästä on pyörässä kuitenkin kilpailuetua mummopyöriin verrattuna. Ensinnäkin pyörä on todella minimalistisen kaunis, ei mitään ylimääräisiä krumeluureja. Mummopyörät ovat järkyttävän painavia kun taas tällainen riisuttu katupyörän rungolla toimiva pyörä on kevyt. Kevyt pyörä on helppo nostaa portaat ylös tai julkiseen kulkuvälineeseen. Pelkistetty pyörä on myös todella helppo huoltaa, mikä on hyödyllistä kaupunkilaiselle, jolla ei välttämättä ole tilaa hoitamiselle.

Tästä minimalistisuudesta puhutaan myös paljon palveluita suunniteltaessa. Karsitaan turhat lisäarvoa tuottamattomat palvelun osat tehostamiseksi ja keskitytään niihin yksityiskohtiin mistä asiakas välittää. Tämä on ekonomisesta näkökulmasta hyvin fiksua. Esimerkkinä nostan Henryn Yhden Miehen Videot. Yhden Miehen Videot erottuu muista yksinkertaisuudessaan. Yritykset jotka vakavissaan tuottavat videoita toimivat yleensä pyydä tarjous tyyppisesti. Tarjouksen pyytäminen on kuitenkin todella tympeätä ja monimuktaista, jos tarkoituksesi on tehdä todella pieni videoprojekti, esim. kuvata seminaaripuhuja tai fiilisvideo tapahtumasta. Heny taas tarjoaa juuri tälle kohderyhmälle kiinteällä tuntihinnalla videokuvausta. Miksipä ei, kun kerran voi tehdä niin. Yhden miehen tuotanto ja laatulupaus pitävät tuotantokustannukset kiinteän hinnan sisäpuolella. Monet juuri hakevatkin matalan kynnyksen videotuotantoa sopivaan hintaan. Tuotteen arvo ja laatu kohtaavat tietylle asiakasryhmälle. Toki tässä on muistettava että valtavia projekteja ei tällä järjestelmällä tule mutta niitä ei tässä haeta.

 

Johtaminen ja liiketoiminta historiassa

Jännää on ajatella että historiaan nähden, nykyinen massiivinen tarve johtamiselle on todella uusi ilmiö. Teollistuminen aiheutti valtavan kasvun johtamisen tarpeessa. Ennen teollistumista johtamista harjoitti valtiontason johto, eli kuninkaalliset ja hallitsijat. Myös sotilasjohtamisella on pitkä historia. Sotilasjohamisesta löytyy vieläkin kirjoja jotka ovat johtamisen klassikoita. Historian valtion tason liiketoimien johtamista on hauskaa miettiä nykytermeillä. Hommahan oli aika pitkälti sitä että pyrittiin saamaan oikeat resurssit oikeille paikoille, jotta hallitsijat voisivat verottaa rikkaudet omaan kassaan. Verkostot olivat tärkeitä jo silloin. Prosessit olivat vain todella paljon hitaampaa, kuin tässä modernissa globaalissa yhteiskunnassa. Esimerkiksi raaka-aineita ja tuotteita tuottava valtio tarvitsi ostajia tuotteilleen. Tämä tarkoitti kauppasataman rakentamista. Mutta miten johdettiin laivat mereltä satamaan, tietysti kartoilla ja majakoilla. Näin ajateltuna voisi miettiä että majakka ja kartta on entisajan markkinointivälineit. Vähän niinkuin nykyään moottoritien vieressä korkeat logopylväät kertovat reissunpäällä olevalle perheelle että nyt on burgeritauon paikka. Majakat taas ilmoittivat kapteenille potentiaalisesta kauppapaikasta ja miehistölle pubeista ja brostelleista. Lisäpalveluita yhteistyökumppaneille valtio saattoi tarjota sotalaivojen muodossa. Sotalaivat varmistivat kaupantekijöiden turvallisuuden ryöväreiltä. Johtajien tehtävä oli järjestämään resurssit niin että kaupanteko valtion satamissa oli mahdollisimman helppoa.

 

Johtamisneuvo

On tutkittu että jopa 10 henkisen ryhmän enemmistön mielipiteen pystyy kaksi toisista eri mieltä olevaa henkilöä. Mikäli näiden kahden henkilön mielipide on hyvin samanlainen ja heidän kommentit toistuvasti tukevat toisiaan saattaa kaksi ihmistä kääntää koko ryhmän mielipiteen. Tiedosta on hyödyllistä tietää 2 syystä. Ensinnäkin tämä saattaa aiheuttaa huonoja valintoja tiimille. Mielestäni meillä kävi näin kun valitsimme yhteiskassa. Vaikka yhteiskassa olisi sopinut enemmistön persoonaan paremmin niin silti muutaman ihmisen jatkuva perustelu käänsi koko porukan mielipiteen toisin. Tämmöinen on vähän vaarallista kun tehdään kaikkia pitkän aikaan koskettavia valintoja. Toisaalta oltiin oltu tiiminä niin vähän aikaa että ajatukset ovat voineet olla siihen suuntaan että juu no kyllähän me nyt voidaan tollakin mennä ja eihän tässä olla kuin pari vuotta. Toiseksi kyseistä voi käyttää muutosjohtamisen työkaluna. Mikäli löytää tiimistä jonkun muun joka on muutoksen kanssa samaa mieltä, tai voi seistä sen takana on muidenkin huomattavasti helpompi lähteä mukaan. Yksi tai kaksi liittolaista ovat hyödyllisiä, jos tuo jotain uusia ideoita tiimille. Se lisää idean vastaanoton mahdollisuutta exponentiaalisesti.

 

Yhteenveto

Monet niinsanotut “faktat” liiketoiminnasta ovat vain teorioita ja mielipiteitä. Kannattaa kyseenalaistaa ja löytää itselleen sopiva tapa toimia. Ohessa saattaa jopa menestyä, eikä välttämättä tarvitse heittää kaikkia henkilökohtaisia arvoja kankkulan kaivoon.

 

John Blåfield
Tiimiyrittäjä
ideainto.fi

Tagit: , , , , ,

Keskustele artikkelista

1 kommentti to “Rework”

  1. Henry Vesin sanoo:

    Heh, kiitos maininnasta! En ookkaan tuolta kannalta ajatellut asiaa, lähinnä asiakaspolun helpottamisena vain.

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!