Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Rohkeasti reissun päälle

Kirjoitettu 01.03.15
Esseen kirjoittaja: Paula Äijänen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Madventures - Uusi känsainvälisen seikkailijan opas
Kirjan kirjoittaja: Riku Rantala & Tuomas Milonoff
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Suunnitelma vai ei?

Kaikesta ei tarvitse tehdä niin vaikeaa. Suunnittelu, raha, kieli. Rahaa ei lyhyelle reissulle tarvitse mielin määrin, tietysti riippuu siitä mitä haluaa reissun päällä tehdä. Kuitenkin pienemmälläkin budjetilla pärjää vallan mainiosti! Meidän opiskelija perhe, yksi lapsi ja kaksi aikuista on kyllä päässyt pienemälläkin budjetilla reissun päälle. Lapsi on pienestä pitäen opetettu istumaan autossa, junassa (vähemmän), lentokoneessa ja laivassa. Lennot eivät viisi vuotiasta enää edes jännitä, päinvastoin, lentoon lähtö on mukavaa.

Olemme käyneet oikeastaan vain kaupunkilomilla. Rannat on jätetty seuraaville pidemmille reissuille, johon varataan sitten huolella aikaa. Pääosin reissumme ovat kohdistuneet Salibandyn Maailmanmestaruuskisoihin, erilaisilla kokoonpanoilla. Puoliso useimmiten on ollut siellä töissä ja me kannustamassa Suomea voittoon, niin Ruotsissa kuin Sveitsissäkin.

Reissuun lähteminen on aina jännittävää, onko passi kunnossa, onko matkalaukkuja. Säästetäänkö ja mennään käsimatkatavaroilla? Kenellä on matkaliput? Kenen autolla mennään Helsinkiin? Suunnittelua on paljon, ja varsinkin kun lähtee isommalla porukalla. Toinen haluaa hienomman hotellin ja toiselle kelpaa kauempaa hostellikin. Useimmiten yritetään suunnitella yhdessä kahvi kupposen ääressä, minne mennään, kuinka pitkäksi aikaa ja miltä paikoilta halutaan liput. Päätetään kuka varaa matkat ja kelle sitten maksellaan jälkeenpäin. Yleensä päästään yhteisymmärrykseen, joku joutuu aina joustamaan, joko hinnasta tai laadusta.

Paikan päällä useimmiten on todella tiukka ohjelma. Pitää nähdä tuo ja tuo, ja sitten pitää ehtiä syödä ja vielä peli ja ja… Ohjelmaa on kauheasti, ihmisiä on kauheasti, kuka uskaltaa ottaa johtajan roolin ja tehdä päätökset. Totuushan on se, ettei yhteistä shoppailu reissua voi yli 10 ihmisen voimin tehdä. Kaikki haluavat erialisiin kauppoihin ja erilaisia tavaroita. Syöminenkin on useimmiten haastava, ellei joku fiksu ole varannut koko seurueelle pöytää jostain ravintolasta. Yhteiseen hintatasoon ja mieltymykseen löytyvä ravintolakin on useimmissa kaupungeissa aika kiven takana. Mieluummin jakaa porukan ja menee niin, kuin alkaa nälkäisten ihmisten kanssa pyörimään ympäri kyliä etsien sopivaa ravintolaa, jokaisen makuun. Kerron salaisuuden, sellaista ei ole.

On hyvä huomioida reissun suunnittelu vaiheessa porukan matkan toiveita. Tietää, että voiko varata vaikka etukäteen, joitain junalippuja toisiin kaupunkeihin. Eikä reissun päällä sitten tule kenellekään yllätyksiä. Matkakohteisiin kuitenkin kannattaa varata aikaa, eikä tehdä liian aikataulutettua ohjelmaa. Se kismittää kaikkia, eikä reissu annan niin paljoa kuin sen olisi mahdollista antaa. Karsii mieluummin kaupunkeja ja ohjelmaa, ja keskittyy muutamiin. Silloin on aikaa mennä sinne minne tuuli kuljettaa ja pitää hauskaa.

 

Minä tykkään tehdä listoja. Ja teen lähes aina ennen reissua listan mitä täytyy pakata mukaan. Se auttaa hahmottamaan tavaran määrän, ja mitä vielä puuttuu, ja tarvitseeko vielä kaupasta hankkia jotain. Tämä kirja on hyvä olla lähettyvillä, varsinkin kun suunnittelee pidempää reissua, kuten maailmanympärysmatkaa (MYM).

MYM:llä emme varmasti tule olemaan pidempiä aikoja yhdessä. Tai jos olemme, niin eritavoin. Minä toivoisin saavani ottaa ainakin osaksi matkaa perheeni mukaan. Tämä lyhyiden matkojen reissaaminen on ollut hyvää harjoitusta muutamankin kuukauden reissulle. Töitä täytyy tehdä paljon, että voi rahoittaa muutaman ekstra henkilön matkan matkalle maailmalle. Mutta kuinka monta kertaa elämässä tällaiselle on mahdollisuus?

 

Koti-ikävä

Minulla on aina lähtiessä kamala koti-ikävä. Viimeksi kun olin tiimin kanssa viikon Englannissa. Edellisenä iltana ennen reissua itkin, kun minulla oli jo niin kamala koti-ikävä, enkä edes ollut vielä lähtenyt. Halusin jäädä kotiin. Kotona on tuttua ja turvallista. Menee hyvin, niin miksi haluaisi pois. Lähdin kuitenkin ja mukavaa oli. Koti-ikävä oli ainoastaan lähtiessä, ei reissun päällä ehtinyt ikävöidä kuin hetken. Sellaista se on, lähteminen ja meneminen ovat vaikeita. Aloittaminen on aina vaikeaa, pakkaamisen, kirjan lukemisen jopa urheilun. Johtuuko se hyvän olon tunteesta? Nyt on hyvä, eikä jaksaa, onko pakko..

 

Reissun päälle?

Kuinka saamme kaikki lähtemään Learning Cirkukseen? Pakkaamaan itsensä seikkailuun? Tiimiakatemialla on niin mukavaa, töitä on paljon ja ne on tehtävä. EI huvita lähteä pois. Kuitenkin reissu opettaa, avartaa maailman katsomusta. Voi jopa muuttaa omaa toimintaa! Välillä on poistuttava omasta kuplasta, uskallettava astua ulos ja katsottava sitä kaunista kuplaa ulkopuolelta. Useimmiten kuplassa näkee ryppyjä, jotka ulkopuolelta katsottuna ovat helppo oikaista. Mahdollisesti näkee myös kuplan isommin, näkee mahdollisuuksia laajentaa omaa kuplaa. Muuttaa toimintaa, toimintatapoja.

Matkan ei tarvitse edes olla pitkä, pää asia on, että on mukana toiminnassa. Minun kohdallani reissu saattaa ainakin jäädä lyhemmäksi, kun kotoa on niin paljon ”poissaoloja”. Ei voi jättää perhettä muutamaksi viikoksi heitteille.

Kirja kannustaa kyllä rohkeasti lähtemään reissuun, ihan jokaisen. Se on tarkoitettu helpottamaan reissuun ja matkaan lähtemistä. Näemme helposti esteitä, pelkoja, joita ei oikeasti edes ole. Minut herätti ainakin ajatus siitä, että joka paikassa maailmassa asuu ja kasvaa lapsia, niin miksen voisi omaa lastani viedä jonnekin maailmalle. Ei nyt ihan joka paikkaan, mutta ajatuksena kuitenkin.

Nämä pojat, ovat tehneet ja nähneet maailmaa. Tullaan me muut perässä, pienen askelin, matka kerrallaan!

 

 

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!