Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Sanat, joista päiväsi muodostuu

Kirjoitettu 11.02.20
Esseen kirjoittaja: Veikka Kurkinen
Kirjapisteet:
Kirja:
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Meidän jokaisen elämä ja kokemukset muotoutuvat pitkälti sanoista, joita sanomme ja kuulemme. Verbaliikka on suurin aseemme kaikessa mitä teemme. Oikeat sanat saavat sinut oppimaan, ymmärtämään ja mikä tärkeintä, hymyilemään. Vastavuoroisesti taas väärät sanat saavat sinut masentumaan, halveksumaan ja luovuttamaan. Martti Vaalahden Sanojen supervoima sai minut näitä asioita heijastamaan omaan toimintaani.

Pidän itseäni verbaalisesti kohtuullisen kyvykkäänä. Verbaliikka on minulle hyvin tärkeää, joten se on minulla myös jatkuvana kehityksen kohteena. Nyt Tiimiakatemialla kiinnitän huomioni eri asioihin verbaliikan saralla. Sanojen supervoima kertoi mm. myynnin psykologisista keinoista, joilla kauppaa on helppo tehdä. Kun esimerkiksi saat asiakkaan uskomaan, että hän keksi ratkaisun ongelmaan ja suunnitelman projektiin itse hän pitää ajatuksesta enemmän ja on valmiimpi ostamaan, vaikka olisit juuri tätä suunnitellutkin itse koko ajan. Kun käytät oikeita kysymyksiä vastapuolen ajatuksenkulun ohjaamiseksi, olet vahvoilla.

Omaan elämääni lähdin tuomaan heti myös ajatusta, millainen päiväsi olisi, jos valitsisit sanasi toisin? Jos vaihtaa jokaisen ajattelemattoman töksäytyksen rakentavaksi palautteeksi ja jokaisen positiivisen ajatuksen ääneen sanotuksi kehuksi, tulee todennäköisesti piristäneeksi huomattavasti useamman päivää ja saatua vastapainoksi myös itse parempaa mieltä.

Harkitsen ajoittain sanojani liian vähän. Olen hyvin voimakkaasti ulospäinsuuntautunut ja paljon äänessä, mikä ei aina ole hyvä asia. Tiimiakatemialla kehitetään dialogitaitoja ja otinkin kirjan luettuani heti ensimmäisessä kiivaassa tiimimme väittelyssä kokeiluun puhua vähemmän, mutta kuunnella ja miettiä enemmän. Kirjasin omat näkemykseni ja argumenttini muistivihkoon, josta olisin ne voinut sanoa myöhemmin. Moni näistä kommenteista kuitenkin tuli sanottua muiden suista ilman minunkin osallistumistani. Kuitenkin osa mielestäni relevanteista seikoista jäi keskustelusta puuttumaan, kun kiivas keskustelu jo ohjautui toisaalle. Tämä on toki suurelta osin myös sen syytä, että aloittaneen tiimimme viestintä- ja dialogitaidot eivät ole vielä ajan kanssa pitkälle kehittyneet. Kuitenkin pidempään hiljaa argumentointiani pohtiessa onnistuin kommenttejani viilaamaan fiksumpaan suuntaan. Täytynee siis löytää sopiva tasapaino.

Kuitenkin keskusteluja enemmän kuunnellessani ja niihin vähemmän osallistuessani kuuntelin enemmän keskustelun jäsenten sanallisia valintoja. Moni kiivastui keskustelun myötä ja valitsi sanojaan hyvinkin provosoivasti ja aiheuttivat keskustelun jumiutumista. Näitä sanavalintoja muuttamalla keskustelu olisi ollut rakentavampi ja he olisivat voineet saada myös näkemyksiään paremmin perille. Kuitenkin nyt keskustelu kiivastui entisestään jäsenten provosoiduttua eikä keskustelu koskaan johtanut mihinkään.

Sanojen supervoima tulisi olla jokaisen ihmisen luettavien kirjojen listalla, sillä kukaan ei ole viestijänä täydellinen. Sanat rakentavat myös sinun elämäsi, valitse ne huolella.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!