Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Sano se someksi

Kirjoitettu 01.11.15
Esseen kirjoittaja: Essi Järviö
Kirjapisteet: 1
Kirja: Sano se someksi
Kirjan kirjoittaja: Katleena Kortesuo
Kategoriat: 6.7. Sosiaalinen media ja markkinointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Lähdin etsimään somemarkkinointikirjoja tueksi Tiimiakatemian syntymäpäivien markkinointia varten. Ensimmäinen mihin tartuin, oli Katleena Kortesuon Sano se someksi. Yllätyin ja petyin aikalailla, sillä etsin reilusti syvemmälle menevää teoriaa sosiaalisen median kanavista ja esimerkiksi vinkkejä facebook – postauksen kirjoittamiseen ja siihen, miten Facebookista ja Instagramista saa tavoitettua ostavia asiakkaita.

Sano se someksi – kirjassa keskityttiin kuitenkin lähinnä bloggaamiseen ja pitkäjänteisempään yrityksen somemarkkinointiin. Somekanavista käytiin läpi pintaraapaisut. Lyhytkestoisessa, muutaman kuukauden tapahtumaprojektissa, kuten Tiimiakatemian synttärit, markkinointi on erilaista kuin yrityksen brändiä ja imagoa rakentaessa, mihin voi kulua monta vuotta. Kirja on julkaistu 2010 ja on hauska huomata, kuinka useimmille nykyään itsestään selviä perusasioita silloin on ollut tarve opettaa yrityksen someviestintää aloitteleville. Totta kai samat perusasiat pätevät edelleen. Lisäksi Instagramia ei tässä kirjassa ollut mainittu lainkaan, vaikka se on nykyään osa monen yrityksen someviestintää.

Ongin kirjasta kuitenkin muutaman hyvän vinkin omaan ja projektien sometteluun.

Hyvän sometekstin kriteerit

Someen ja printtiin kirjoittaminen eroavat toisistaan, sillä niitä luetaan erilailla. Someteksit luetaan näytöltä silmäillen, kun taas printti luetaan paperilta ja siihen syvennytään useammin kuin someteksteihin. Koska sometekstien lukemiseen ei yleensä käytetä paljoa aikaa, niiden tulee olla tiiviitä ja helposti silmäiltäviä. Usein jopa liian lyhyeltä tuntuva teksti on parempi kuin liian pitkä. Tekstin ei tarvitse kertoa heti kaikkea informaatiota, sillä sosiaalisen median tarkoitus on olla keskustelun alusta. Muillekin on hyvä jättää tilaa kommentoida, kysyä ja osallistua keskusteluun. Silloin myös omilla postauksilla on hyvä herätellä keskustelua ja tekstit on helppo pitää lyhyinä.

Hyviä sometekstin ominaisuuksia ovat myös helppolukuisuus, positiivisuus ja rentous. Nämä kolme tuottavat itselleni joskus vaikeuksia. Somessa ei kannata käyttää kapulakieltä tai liian vaikeita sanoja tai lauserakenteita, sillä jos lukija ei ymmärrä tekstin pointtia, hän menettää helposti mielenkiintonsa. Julkaisujen kannattaa olla positiivisia, vaikka jotain kritisoisikin. Some on kuitenkin valitettavasti paikka, jossa keskustelukumppanin argumentti ymmärretään todella helposti väärin. Omat väitteet kannattaakin perustella huolella välttääkseen väärinkäsityksiä. Hyvä fiilis välittyy kyllä postauksesta ja kiinnostaa lukijaa enemmän kuin täysin ilmeetön teksti. Someen voi siis kirjoittaa rennommin kuin printtiin, koska kanavat ovat rennompia. Hauska ja humoristinenkin saa olla, mutta hyvä tilannetaju pitää muistaa.

Itse olen oppinut yläasteelta asti kirjoittamaan esseitä ja muita asiapitoisempia tekstejä ja tyylini kirjoittaa on suhteellisen asiallinen. Siksi esimerkiksi humoristiset Facebook-päivitykset tuntuvat vierailta, jos ne pitäisi tehdä vaikkapa Tiimiakatemian profiililla. Kuitenkin synttäreiden markkinointiviestinnän on oltava innostavaa ja hyvällä tavalla markkinoivaa, jotta lukija kiinnostuisi juhlista ja hänellä heräisi halu osallistua ja ostaa lippu.

Kun tekee somemarkkinointia projektille, varsinkin kun ollaan Tiimiakatemialla tekemässä TA-tasoista koko prokkista koko talolle, on todella tärkeää olla läpinäkyvä ja jakaa kollegoille jokainen juonenkäänne projektiin liittyen. Olen itse somen käyttäjänä enemmän sivusta seuraaja kuin sisällön aktiivinen tuottaja tai keskustelija. Koska en jaa omia asioitanikaan kovin aktiivisesti henkilökohtaisessa sosiaalisessa mediassa, tuntuu hassulta olla jatkuvasti esillä keskustelemassa ja vastaamassa palautteisiin milloin missäkin kanavassa, viimeisimpänä TA Memes Facebookissa. Se on kuitenkin erittäin tärkeää asiakaspalvelun kannalta ja siksi somemarkkinointi on minulle todellinen haaste. Sosiaalisessa mediassa voi kuitenkin jakaa mokat ja opitkin ja se on myös tärkeää läpinäkyvyyden kannalta. Asiakaspalvelusta somessa vielä lisää myöhemmin.

Puheenjohtajuus haltuun

Miten somessa sitten johdetaan keskustelua? Eikö siellä saa jokainen sanoa mitä haluaa? Somessakin on puheenjohtajat. Blogien kommenttikentän keskustelua johtaa itse bloggaaja. Facebookissa puheenjohtaja on se, jonka seinällä keskustelua käydään. Keskustelupalstoilla vastuu keskustelun johtamisesta on sen aloittajalla. Vastuu tai ainakin tukivastuu voi olla myös keskustelupalstan ylläpitäjällä. Puheenjohtajan tehtävä ei kuitenkaan ole poistaa eriäviä mielipiteitä, elleivät ne ole asiattomia. Jos keskustelu menee asiattomuuksien puolelle, puheenjohtaja voi huomauttaa asiasta ja usein tämä riittää päättämään keskustelun, tai ainakin asiattomuudet.

Somekanavat synttäriprojektissa

Facebook

Kortesuo neuvoo perustamaan yritykselle oman sivun Facebook Pagesin avulla. Tiimiakatemian syntymäpäivät on kuitenkin tapahtuma, joten perustimme sille tapahtumasivun Tiimiakatemian virallisen Facebook-sivun alle. Sain ylläpito oikeudet Tiimiakatemian Facebookiin, jotta voin muokata tapahtumaa ja tehdä julkaisuja Tiimiakatemian, eli tapahtuman järjestäjän nimellä.

Facebook-tapahtumaan tulee yhteistyökumppaneiden esittelyitä ja heidän kanssaan sovittuja markkinointipäivityksiä sovitussa aikataulussa. Lisäksi sinne päivitetään tapahtuman järjestelyjen etenemistä sopivassa määrin sekä markkinointimateriaaleja, kuten pukeutumisvinkkejä ja fiilistelykuvia.

Twitter ja Instagram

Twitteriin en ole oikein päässyt sisälle. Ajattelimme, että virallinen Facebook-tapahtuma riittää markkinointiin ja lisäksi julkaisemme virallisen hashtagin, jolla voimme eri käyttäjillä, sekä yksityisillä että mahdollisesti Tiimiakatemian käyttäjällä, julkaista sisältöä esimerkiksi Twitterissä. Twitterin ideana on ymmärtääkseni kerätä retwiittauksia ja tuoda keskusteluun lisäarvoa lyhyillä teksteillä. Voimme tietysti myös työllistää brand managerin tiimiä ja seuraamaan kaikkea, mitä virallisella hashtagilla julkaistaan, ja sitten retwiittaamaan sisältöä, jotta se saa isomman yleisön.

Instagmissa ajattelimme toimia samalla tavalla, eli samalla virallisella hashtagilla tagataan kuvia ja Tiimiakatemia repostaa niitä ns. suurelle yleisölle. Kaikki juhliin liittyvät kuvat (ja Twitterissä tweetit) löytyvät näin saman hashtagin alta ja keskusteluun on helppo osallistua.

Asiakaspalvelu somessa

Kun Tiimiakatemian syntymäpäivien lipun hinta julkaistiin, meinasin vähän hätääntyä sen aiheuttamasta kohusta. 65 euroa oli monen mielestä törkeä hinta viimevuoden 25 euroon verrattuna, ja meiltä järjestäjiltä alettiin saman tien tivata Tiimiakatemian sisäisessä Facebookissa sekä avoimella Facebookin TA Memes –pilailusivulla hintaa kritisoivan memen alla, miksi lippu on niin kallis. Otin keskustelun hyökkäyksenä, sillä pelästyin kritiikkiä. Onneksi projektitiimimme oli tarkkana ja kommentteihin saatiin vastattua kohtuullisen nopeasti ja asiallisesti.

Kirjan lukemisen myötä opin, että kritiikki ei useinkaan ole hyökkäys, vaan toisen ihmisen eriävä mielipide tai ratkaisuehdotus. TA-yhteisöllä on kaikki oikeudet kritisoida ja kyseenalaistaa projektiryhmän toiminta, ja meidän on vain vastattava kommentteihin. Se on asiakaspalautetta, ja me olemme asiakaspalvelijoita. Tehtävämme on siis olla jatkuvasti valppaana seuraamassa keskustelua, ottaa palaute vastaan, kiittää rakentavasta kommentista ja viedä hyödylliset vinkit käytäntöön siinä määrin kuin ne vievät meitä eteenpäin juhlien järjestelyissä. Lipun hinta – keskustelusta seurasi se, että teimme vielä lisää kompromisseja jo valmiiksi tiukkaan budjettiin, kilpailutamme kaikki tarjoukset (esim. bussikyyditykset ja ruokailu) uudelleen ja olemme entistäkin sitoutuneempia ja kunnianhimoisempia juhlien suhteen.

Someasiakaspalvelun hyviin puoliin kuuluu se, että useampi kuin yksi ihminen näkee vastauksen esitettyyn kysymykseen. Ja usein useammalla kuin yhdellä ihmisellä on mielessään sama kysymys. Palveltaessa yhtä asiakasta, tulee siis palvelleeksi useampaa samalla vaivalla. Lisäksi asiakkaat vastaavat usein toistensa kysymyksiin, jolloin kaikkiin kysymyksiin ei tarvitse vastata. Asiakaspalvelu on myös kaikille esillä ja siksi toimintaa on helpompi toteuttaa läpinäkyvästi.

Miten somessa markkinoidaan?

Somemarkkinointi, kuten markkinointi yleensäkin, voidaan jakaa kahteen ryhmään: Hinta-ja tarjousmarkkinointi, ja sisältö- ja tarinamarkkinointi. Hinta- ja tarjousmarkkinointi sopii yksinkertaisten tuotteiden markkinointiin, jolloin kilpailu käydään hintatasolla. Tiimiakatemian synttärit ei kuitenkaan ole yksinkertainen tuote, vaan tapahtuma, jonka pääsylippu on edellisiä vuosia kalliimpi. Siksi keskitymme markkinoinnin sisältöön ja tarinallistamiseen, emme hintaan.

Sisältömarkkinointi on kuitenkin pitkäjänteistä puuhaa. Siksi postausten täytyy olla tehokkaita ja vaikuttavia, innostavia ja antaa maistiaisia tulevasta elämyksestä. Niitä täytyy tulla usein ja jakaa paljon, niiden täytyy herättää keskustelua. Periaatteessa lipun hinnasta aiheutunut keskustelukin oli ”meidän puolellamme”, sillä saimme heti huomiota tapahtumalle. Tylsyys pitää heittää romukoppaan, ja siinä luulen tarvitsevani muutaman kirjan lukuun ja TA:n somegurujen apua. Onneksi projektitiimistäkin saa sparrausta.

Myös tarina on hyvä markkinoinnin keino ja tarinamarkkinointi lisääntyykin koko ajan. Hyviä tarinoita ovat tositarinat, kuten miten yritys tai tuote on syntynyt. Millainen tarina sopisi tapahtuman markkinointiin? Kenties henkilöhahmon valmistautuminen juhlaan? Tai tarina juhlien tarjoamasta elämyksestä fiktiiviselle henkilölle? Tarinan tulee olla kuulijalle uusi, että se herättää mielenkiinnon.

Kortesuo tarjoaa yrityksen sisältömarkkinointiin viisi vinkkiä. Voisin soveltaa niitä synttäriprojektin seuraavasti:

  1. Julkaise työsi tuloksia somessa. Ne voivat olla videoita, ääntä, kuvia, tekstiä. Pääasia, että tunnelma välittyy asiakkaalle.
  2. Osallistu keskusteluun. Älä missään nimessä panttaa tietojasi. Kun asiakkaat huomaavat saavansa vastauksia myös rakentavaan palautteeseen sosiaalisessa mediassa, asiakaspalvelu helpottuu, sillä kysymyksille muotoutuu kanava. Projekti on helpompi pitää läpinäkyvänä koko yhteisölle.
  3. Anna aina lisäarvoa. Oli sisältö sitten asiapitoista tai viihteellistä, vältä turhia kommentteja jotka eivät tuo mitään uutta keskusteluun.
  4. Tuo somessa esille myös verkon ulkopuolista markkinointia, kuten vahvareissa, treeneissä ja TA:n tiloissa markkinointi. Pääosassa et kuitenkaan ole sinä, vaan tuottamasi sisältö ja sen lisäarvo lukijalle.

Vaikka en saanutkaan kirjan pohjalta koottua täydellistä markkinointistrategiaa synttäreille, voin vakuuttaa, että sain ainakin tietää, mitä kaikkea vielä pitäisi ottaa selville ja tehdä.

Top 3 to do-lista:

  1. Lisää markkinointikirjoja, esimerkiksi Saiturin markkinointikirja ja Älä keskeytä mua!
  2. Suunnitelma Facebook, Instagram ja Twitter julkaisuille viikkotasolle
  3. Suunnitelma vahvareihin sekä muihin kanaviin

Loppuun vielä vuoren korkuiselta tuntuvan projektin läpi vientiin pieni kannustus itselle:

Keep focused, you can do it!

 

Essi Järviö

Osuuskunta Bisnera

p. 0400 382 577

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!