Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

sano suoraan, sano heti, mutta perustele.

Kirjoitettu 04.05.13
Esseen kirjoittaja: Ibrahim Sekersöz
Kirjapisteet: 2
Kirja: No agenda club
Kirjan kirjoittaja: Pekka Pirhonen
Kategoriat: 2. Yhteisöllisyys, 2.3. Yhteisöllisyyden kehittämisen työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Miksi tämä kirja?

No agenda club kirja oli pakollinen kirja, mutta tämän kirjan aiheen perusteella olisin lukenut kuitenkin jossain vaiheessa tämän kirjan. Kirjan perus ideana on minun mielestäni selkeyttää omaa ajatuksen juoksua ja pysähtyä miettimään hetkeksi miten kaiken sen paineen ja stressin voisi purkaa ja muuttaa positiiviseksi ajatuksen juoksuksi ja energian lähteeksi dialogin kautta joka on tavallaan hallittua mutta tavallaan taas puoli vahingossa heitetty kommentti joka on muhinut päämme sisällä jo kauan aikaa.

 

mitä opin tästä?

Olen oppinut ymmärtämään että paineen ja stressin ihminen aiheuttaa itse itselleensä, esimerkiksi ottamalla pestin itselleen johon ei vielä ole ”valmis”. ihminen ei voi ikinä olla valmis mihinkään jos ei ole valmis ja keskittynyt ottamaan ohjeita tai palautetta vastaan keneltäkään ja taas päinvastoin antamaan ohjeita ja palautetta jotka ovat perusteltuja. Kirjan mukaan jos haluat että ihmiset ymmärtävät sinua niin sinun pitää osata perustella, että miksi jokin asia tehdään tai pitäisi tehdä niin. Itse osaan kyllä ottaa ohjeita vastaan ja antamaan ohjeita, mutta palautteen antaminen tuo minulle äärimmäisen paljon stressiä kuluttaa minua. Jokainen pystyy kyllä tuntemattomammassakin työtehtävässä kehittyä, olemme luotu kehittymään. Kunhan keskitymme tulevaisuuteen ja lopetamme menneitten asioiden murehtimisesta vaan otamme opiksemme ja emme toista virheitämme uudestaan.

 

Esimerkki.

hyvänä esimerkkinä (lupa löytyy nimelliseen esimerkkiin)  toimii minun ja Komaron välinen palautteen käsittely tilanne. Tapahtuma päivänä projektiryhmän välinen viestintä ei toiminut ehkä ihan loistavasti ja toimeksiantajien sekä meidän välinen viestintä ei toiminut niinkun piti ja loppujen lopuksi siitä tuli sanomista. Olin paininut pari viikkoa projektin jälkeisten palautteiden kanssa ja valmis heittämään hanskat tiskiin kun en ollut aikaisemminen antanut kenellekkään kaverille palautetta heidän tekemisestään ja tämä tuntui todella hankalalta. En tiennyt miten kertoa ja milloin kertoa, aiheutin tässä itse itselleni stressiä kun venytin ja pitkitin tilannetta sekä kävin päässäni asiaa läpi toistuvasti turhaan.

 

Yhtenä päivänä Komaro sitten tuli sanomaan itse että pitäiskö löytää joku hyvä paikka missä käydään läpi palautteita kun oli ymmärtänyt että niissä on häikkää. Haettiin kuppi kahvia ravintola Ideasta ja istahdettiin pöydän ääreen selvittelemään palautteita. Annoimme molemminpuoleista palautetta toisillemme ja huomasimme että asia ei ollu loppupeleissä niin vaarallinen tai vaikea käsitellä. Nauroimme asialle ja mietimme yhdessä miten jatkossa voimme estää ikävien asioiden tapahtumista ja totesimme että sanomme suoraan, sanomme heti kunhan perustelemme sen. Pöydästä noustessamme annoimme toisellemme halauksen ja ikinä ei ole palautetta antaessa ollut niin hyvää fiilistä kuin sillä hetkellä.

 

Sinulle joka sanot aina kyllä.

Sama pätee myös projektien kohdalla. Jos sinulle tarjotaan projektia jossa tiedät ettet pysty antamaan sata prosenttista panostasi siinä työ tehtävässä, niin kieltäydy. Sano ei, mutta perustele huolella miksi kieltäydyt ja millaisesta projektista et olisi kieltäytynyt. Perustelujen on oltava järkeviä tottakai “tämä projekti ei vaan ole siisti” ei käy perusteluksi. Näin ei synny sitä ylimääräistä stressiä tai kiirettä kun tiedät että voit antaa kaikkesi nyt sille projektille minkä olet valinnut. Tällä tavalla työtoverisi ympärilläsi ymmärtää että millaisissa projekteissa viihdyt ja pystyt antamaan suurimman työpanoksesi. Jos itse tiedät mitä haluat ja mitä et halua, niin sinua myös ymmärretään paremmin ja viestisi hyväksytään.

 

 

Top 3 käytäntöön vietävät asiat:

1. Uskalla tehdä valintoja ja tarpeen tullen kieltäytyä.

2. Perustele miksi ja miksi ei.

3. Ongelmat ratkaistaan keskustelemalla.

 

 

Ibrahim Sekersöz
Osuuskunta Idealeka

ibrahim.sekersoz@idealeka.fi
040-156 2850

Tagit: , , , , , , , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!