Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Sapiens

Kirjoitettu 24.11.19
Esseen kirjoittaja: Elsa Rasehorn
Kirjapisteet: 3
Kirja: Sapiens: Ihmisen lyhyt historia
Kirjan kirjoittaja: Yuval Noah Harari
Kategoriat: 9. YPK:n ulkopuoliset, 9.02. Yhteisöllisyys, 9.08. Henkinen kasvu

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Erittäin mielenkiintoinen kirja, joka tarjosi paljon uutta tietoa ja tieteellistä pohdintaa eri teorioista, ilman mielipiteitä. Tykkäsin siitä, miten kirja eteni aikajärjestyksessä ja loppua kohden muuttui aina paremmaksi. En tiedä tarjosiko kirja paljonkaan konkreettista apua tiimin kannalta, mutta se herätti minussa paljon ajatuksia, mistä ainakin osan aion viedä käytäntöön.

 

Älykäs eläin

Kirjan nimi, Sapiens, tulee ihmislajin nimestä Homo sapiens. Homo tarkoittaa ihmistä, eli ihmislajiin kuuluvaa eläintä ja sapiens tarkoittaa älykästä. Tämä loppuosa erottaa meidät muista Homo-alkuisista lajeista, joten kun kirjassa puhutaan sapiensista, tarkoitetaan sillä nimenomaan meidän lajiamme. Olemme ainoa ihmislaji, joka ei ole kuollut sukupuuttoon, joten siksi nykyään, kun tarkoitetaan Homo sapiensia, puhutaan vain ihmisistä.

Miten olemme nousseet suorastaan jumaliksi, jotka parantavat tauteja, päättävät kuka saa elää ja kenen tulee kuolla, mitkä eläimet kuolevat kokonaan sukupuuttoon ja nouseeko maan lämpötila? Olemme tosiaan päässeet kehittymään lajina, eikä se mihinkään ole pysähtynyt, vaan jatkuu edelleen. Mihin suuntaan olemme menossa? Tämä pisti minut miettimään tiimimme kehitystä. Tiimiakatemialla kootut tiimit kaikki kehittyvät johonkin suuntaan, mutta lopputulos ei ole kaikissa sama, vaikka mahdollisuudet olisivatkin. Meidän tiimimme yhteinen tavoite on saada Tiimiakatemialla jaettava ”Golden Step” -palkinto ensi keväänä. Se voidaan jakaa yhdelle tiimille puolivuosittain, jos tiimi on ottanut merkittävän harppauksen kehityksessään. Jos meidän tiimimme todella haluaa saada sen, mihin meidän kannattaisi suunnata? Tulisiko meidän ottaa neuvoja vastaan vain ja ainoastaan niiltä tiimeiltä, jotka ovat saaneet kyseisen tavoitellun palkinnon ja unohtaa muiden vinkit? Historiasta voidaan oppia ja haluaisin uskoa, että kuten ihmiskunta, niin myös tiimit kehittyvät pitkällä aikavälillä aina parempaan suuntaan. Toki ihmiskunnan kehitystä voidaan tutkia miljoonien vuosien ajalta ja meillä on vain kolme vuotta aikaa. Tuleeko siinä ajassa välttämättä tapahtumaan kehitystä ja kuinka paljon? Tiimiakatemialla puolestaan on jo lähes 27 vuoden historia, mitä voimme hyödyntää. Ehkä meidän tulisi tutustua myös siihen?

Nykyaikana monet itsestään selvät asiat ovat olleet joskus ylellisyyksiä, kirja esittää. Ei siis lainkaan yllätä, että tämä tapahtuu lopulta kaikelle, myös mielissämme. Siksi, jos minun kuukausipalkkani tuplaantuu, se on alkuun ylellistä ja olen siitä onnellinen, mutta jonkin ajan kuluttua totun siihen, eikä se tee minusta enää onnellisempaa. Jos se sitten palautetaan edelliseen, puolta pienempään kuukausipalkkaan, niin olen taas surullisempi kuin mitä olin ennen sen nousua, sillä ylellisyydestä on tullut jo itsestäänselvyys. Myös Tiimiakatemialla voidaan ajatella, että menneistä on opittu, tai ainakin vältämme aiempien vuosikurssien suurimmat virheet, sillä se on uusi oletus.

 

Sosiaalinen eläin

Erään teorian mukaan sapiens on ensisijaisesti sosiaalinen eläin. Meidän ainutlaatuinen kielemme on mahdollistanut meille erityisen tarkat kommunikointitavat, mikä tarjoaa meille muun muassa taidon juoruta. Tämä ei siis tarkoita pelkästään taitoa varoittaa muita ulkoisista vaaroista, kuten monet eläimet tekevät laumassa, vaan myös taitoa tutkia, keneen voi luottaa ja kuka tykkää mistäkin asiasta. Tämä sisältää valtavan määrän informaatiota: ”50 hengen ryhmässä on 1225 kahdenkeskeistä ihmissuhdetta ja lukemattomia muita monimutkaisia sosiaalisia yhdistelmiä.” Nopeilla laskutoimituksilla meidän tiimissämme, jossa on 14 jäsentä, on 91 kahdenkeskeistä suhdetta. Näiden kaikkien tai edes suurimman osan tuntemisesta on paljon hyötyä. Tiedän kyllä, keneen luottaa ja kuka on taitavin missäkin tehtävässä, ainakin suurin piirtein.

Oppimismielessä täytyy ottaa tietenkin myös riskejä ja yrittää luottaa siihen, että kaikki tekevät parhaansa. Strategisesti ajatellen tiimimme todennäköisesti pääsisi parhaaseen liikevaihtoon, jos kaikki tekisivät vain sitä, minkä osaavat parhaiten, ehkä. Golden Stepin ansaitaksemme, meidän tulisi kuitenkin tiiminä kehittyä ja se tarkoittaa, että useamman henkilön täytyy ylittää itsensä. Sanotaan, että se monesti tapahtuu vasta mentäessä epämukavuusalueelle. Tällöin tiimin on pidettävä yhtä ja tunnistettava, kuka tarvitsee kannustusta tai apua, päästäkseen sinne. Ei ole pelkästään yksittäisistä henkilöistä kiinni, onnistuuko tiimi, vaan myös keskinäiset suhteet vaikuttavat siihen.

Suuri osa jakamastamme informaatiosta on juoruilua. Esimerkiksi uutiset. Kirjassakin todetaan, että oli kyseessä kuka tahansa, hän todennäköisesti juoruilee kahvitauolla, tieteellisten faktojen pyörittelyn sijaan. Teorian mukaan juurikin juoruamalla sapiensin pienet ryhmät saavat luotettavaa tietoa toisistaan ja pystyvät näin kasvamaan vähitellen suuremmiksi ryhmiksi, jotka kykenevät tekemään ”tiiviimpää ja kehittyneempää yhteistyötä”. Se saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta kirjan mukaan on lukuisia tutkimuksia, jotka tukevat tätä. Nykyään työpaikoillakin on alettu kiinnittää huomiota työhyvinvointiin muun muassa pitämällä yhteisiä virkistyspäiviä, missä ei tehdä mitään työhön liittyvää, vaan tehdään yhdessä jotain kivaa. Tämä saa ihmiset tutustumaan toisiinsa ja kuten sanotaan, paskaa työtä jaksaa tehdä kivassa porukassa, mutta kivaa työtä ei paskassa porukassa. Perustuuko tämäkin taitoomme juoruta, myös selän takana? Joka tapauksessa, yksi tapa kehittää tiimiämme on tutustua toisiimme myös vapaa-ajalla ja tässä aiomme kehittyä, pitämällä enemmän pakollisia, mutta hauskoja kohtaamisia koko tiimin voimin.

 

Kilpaileva eläin

Miksi sitten muut ihmislajit ovat kadonneet? Johtuuko se todella meidän älykkyydestämme ja olemmeko me hävittäneet muut lajit? On esitetty teorioita, joiden mukaan sapiens olisi risteytynyt neandertalinihmisen kanssa. Voi myös olla, että olemme säilyneet täysin omana erillisenä lajinamme, jättäen muut lajit sukupuuttoon, mutta sitäkin ajatusta on alettu kyseenalaistamaan perimätutkimuksen takia. Kuten kirjassa sanotaan: ”Biologinen todellisuus ei ole mustavalkoinen, vaan siinä on myös merkittäviä harmaita alueita.” Kirja pohtii, että neandertalinihmisillä ja muilla ihmislajeilla on ollut kyllä kiinnostusta muihin ihmisiin, mutta on myös mahdollisesti ollut vaikeuksia juoruta toisistaan selän takana, kuten sapiensit. Jos kykymme juoruta on ollut tärkeä lajimme säilymisen kannalta, voiko tätä hyödyntää kilpailussa muita tiimejä vastaan?

Mennään vähän syvemmälle kommunikointiin. Nykytiedon mukaan vain sapiensit pystyvät puhumaan asioista, joita eivät ole koskaan nähneet tai ole edes olemassa. Tämä on kirjan mukaan kielemme ainutlaatuisin ominaisuus. Valehtelu puolestaan on eri asia. Eläimetkin pystyvät valehtelemaan, esimerkiksi varoittamalla vaarasta, mitä eivät oikeasti ole nähneet, hämätäkseen lajitoveriaan. Eläimet pystyvät kuitenkin tekemään näin vain vaaroista, mitä ovat kohdanneet ennen, eivätkä pysty luomaan mielessään kokonaan uutta vaaraa. Kuvittelemalla asioita, joita ei ole vielä keksitty, voimme hyvinkin saada eväät voittoon. Tätä kutsutaan myös termillä ”innovointi”. Vaikka tekisimme kaikki samat asiat, kuin aiemmin Golden Stepin voittaneet tiimit, ei se tarkoita, etteivätkö muutkin tiimit tajuaisi tehdä niin. Meidän täytyy siis pistää paremmaksi ja tehdä ne asiat – ja enemmän!

 

Historiallinen eläin

Hammurabi oli Babylonian kuningas noin 1792–1750 eaa. ja on tunnettu erityisesti hänen mukaansa nimetystä Hammurabin laista. Wikipediassa sanotaan: ”Lain perusajatukseksi on sanottu periaatetta ´Silmä silmästä, hammas hampaasta´.” Vaikka lainaus onkin Vanhasta testamentista, se kuvaa lakia havainnollisesti. Sen toteutus perustui ajatukseen hierarkiasta ja sen avulla valtavat ihmisjoukot pystyisivät tekemään yhteistyötä. Täytyi olla joku, joka ohjaa ja rankaisee muita, jotta järjestys pysyy yllä. Mitä isompi ihmisjoukko, sitä helpommin tulee erimielisyyksiä ja sitä vaikeampi yhden ihmisen on tietää, kuka puhuu totta ja ketä tulee rangaista. Tämä pätee vielä tänä päivänä, esimerkiksi suurissa yrityksissä. Asioilla on vastuuhenkilöt ja joku on vielä vastuussa vastuuhenkilöistä jne. Näin asiat tulevat sujuvammin hoidettua, sillä kun jotain ei ole tehty sovitusti, tiedetään, kuka on heikko lenkki ja osataan toimia sen mukaisesti. Yksi henkilö ei mitenkään voi pysyä kärryillä 5000 ihmisen töistä, joten hierarkia mahdollistaa yhteistyön.

Hierarkian vastapainoksi kirja pohtii mitä tasavertaisuus tarkoittaa. Tasavertaisuus tulee alun perin kristinuskosta, jossa uskotaan kaikkien ihmisten olevat yhtä arvokkaita jumalan silmissä. Evoluutio pohjautuu ihmisten keskinäiseen erilaisuuteen, mikä tarkoittaa, etteivät kaikki ole tasavertaisia ominaisuuksiltaan. Tämä tarkoittaa, että meillä on eri vahvuuksia ja siksi toiset ovat parempia tietyissä asioissa, eivätkä kaikki yhtä hyviä. Samoin tiimissä kaikki eivät ole yhtä hyviä kaikilla osa-alueilla. Tämä on hyvä asia, sillä onhan kaikilla myös eri kiinnostuksen kohteita. Jos kaikki ovat hyviä johtajia, kuka johtaa ja ketä?

 

Nykyajan eläin

Monesti tieto todella lisää tuskaa ja ikäviltä asioilta halutaan sulkea korvat, sen sijaan, että niitä lähdettäisiin muuttamaan. Kuten kirja selittää, myös orjakauppa on aikanaan ollut tavanomaista ja sitä on pitänyt yllä välinpitämättömyys. Nykypäivänä tuotantoeläimiä kohdellaan kuin koneita, vaikka niillä on todistetusti fyysisen tunnon lisäksi psyykkisiä tarpeita ja voivat muun muassa kokea ahdistusta. Samoin ympäristön saastuttaminen puhuttaa, sillä ilmastonmuutosta ei voida enää pysäyttää, mutta sitä voitaisiin hidastaa, jollemme olisi niin välinpitämättömiä asian suhteen. Kirja väittää, ettei luontoa voi kuitenkaan tuhota vaan sitä muokataan. Esimerkiksi asteroidi, joka iski maahan, sai aikaan muutoksen tappamalla dinosaurukset. Samoin ihmiset tuhoavat jatkuvasti toisia eläinlajeja, mutta toiset kukoistavat. Kirjassa pohditaan, että: ”Ehkä 65 miljoonan vuoden päästä älykkäät rotat muistelevat kiitollisena ihmisten aiheuttamaa muutosta luontoon, mikä on antanut rotille mahdollisuudet kehittyä.” Eikö tavoitteemme tulisi siis olla, luonnon ennallaan säilyttämisen sijaan, luoda ympäristö, missä voimme itse kukoistaa? Kirja ei valitettavasti tarjoa yhtä paljon vastauksia, mitä se herättää kysymyksiä.

Mihin haluamme pyrkiä elämässä? Onnellisuuteen? Kirja ehdottaa, että tie onnellisuuteen ei piile menestyksessä vaan aivojen biokemian manipuloinnissa. Onnellisuudentunteeseen vaikuttavat serotoniini, oksitosiini ja dopamiini. Esimerkiksi masennuslääke vaikuttaa aivoissa serotoniinitasoihin. Voiko olla, että tulevaisuudessa syömme kaikki masennuslääkkeitä, ollessamme surullisia, vaikkemme olisi masentuneita? Tai ehkä jatkuvasti, ettei surun tunteita tarvitsisi kokea ollenkaan? Mielen manipuloinnista herää ajatus huumeista. Huumeiden avulla pystyy huijaamaan aivoja ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla. Loppuun kirja heittää vielä pohdinnan: ”Koska pian saatamme pystyä manipuloimaan halujamme, kysymys ei kuulu ’miksi haluamme tulla?’ vaan ’mitä haluamme haluta?’”

Ehkä emme edes lähde tiiminä tavoittelemaan onnellisuutta vaan pidämme tavoitteen Golden Stepistä. Katsotaan sitten, olemmeko onnellisia saatuamme sen.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!