Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Sinä pystyt!

Kirjoitettu 14.12.18
Esseen kirjoittaja: Tino Parhiala
Kirjapisteet: 3
Kirja: Sinä pystyt!
Kirjan kirjoittaja: Jaakko Alasaarela
Kategoriat: 1. Oppiminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mistä sinä olet unelmoinut? Mitä haluat elämältäsi? Jaakko Alasaarelan teos Sinä pystyt! auttaa ihmisiä löytämään ja saavuttamaan omat unelmansa. Kirja kertoo, kuinka jokainen ihminen pystyy työstämään omia uskomuksiaan, vahvistamaan mieltään, kehoaan ja henkeään. Kirja sisältää myös erilaisia tositarinoita ihmisistä, jotka ovat saavuttaneet elämässään paljon, vaikka lähtökohdat ovat olleet heikot.

Jaakko antaa kirjassaan konkreettisia ohjeita, joita ovat käyttäneet monet elämässään menestyneet urheilijat, johtajat ja yritykset kehittäessään henkilöstöään. Kirjassa Jaakko kertoo oppineensa paljon muilta viisailta ihmisiltä tärkeitä elämänohjeita, Hän on lukenut kirjoja, joita ovat kirjoittaneet muun muassa kirjoittaneet Brian Tracy, Tony Robbins, Napoleon Hill, Viktor Frankl, Jari Sarasvuo ja muutama muu.

Jokainen on vastuussa omasta elämästään. Alasaarela muistuttaa, että vain sinä päätät, haluatko vaikuttaa elämääsi. Haluatko sen olevan onnellinen vai onneton? Viimeisen valinnan teet sinä itse.

Sinä pystyt tekemään sen!

Kirjan tärkeimpiä oivalluksia ja oppeja on, että jokainen pystyy toteuttamaan unelmansa ja tulemaan onnelliseksi niin halutessaan. Vaikka älykkyyttä on erilaista ja lahjakkuudet vaihtelevia, ei kukaan ole toista parempi. Kaikki ovat samanarvoisia ja kaikilla on rajattomat mahdollisuudet elää onnellista elämää ja menestyä. Toki monella voi olla takana raskaita kokemuksia, mutta niistä on mahdollista päästä yli positiivisen asenteen ja anteeksiannon kautta. Tiimissämmekin muiden tsemppaaminen, ymmärtäminen ja erilaisuuden hyväksyminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta pääsemme yhdessä pitkälle.

Katkeruus myrkyttää mielen ja voi olla esteenä kehitykselle. On parempi ottaa vastuu omasta elämästä ja antaa anteeksi. Vapaa mieli on valmis toteuttamaan unelmia. Olen itse pyrkinyt elämässäni antamaan aina anteeksi, jotta mikään tilanne ei jäisi kaihertamaan mieltä ja tuottaisi pahaa oloa. Olen huomannut, että katkeruus tuo mukanaan vain negatiivisuutta. Kirjassa puhutaan vetovoiman laista, joka tarkoittaa, että positiiviset ihmiset vetävät puoleensa hyviä asioita, kun taas negatiiviset ihmiset imevät huonoja asioita. Taitaa löytyä myös joitakin tutkimuksia aiheesta, että positiiviset ihmiset menestyvät paremmin. Tiimiakatemialla on muutamia todella positiivisia persoonia, jotka saavat muut hyvälle mielelle omalla energiallaan. Jatkossa ajattelin itsekin suhtautua asioihin entistä positiivisemmalla asenteella, ehkä olen joku päivä mielettömän menestynyt tyyppi. Jos muut pystyvät, minäkin pystyn!

”Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä.”Viktor Frankl

 

Jaakko Alasaarela kertoo kirjan sisältävän salaisuuden henkilökohtaiseen menestykseen. Salaisuus meni tiivistetysti näin:

”Meillä ihmisillä on kaksi mieltä. Tietoinen mieli ja alitajunta. Tietoisen mielemme ja aistiemme avulla voimme hallita alitajuntaamme ja rakentaa siellä olevat uskomukset ja sitä kautta elämämme juuri sellaiseksi kuin itse haluamme.”

Tietoinen mieli on se missä kaikki päätöksentekomme tapahtuu. Alitajunnassa taas on tallennettuna kaikki muistot, kokemukset ja uskomukset koko elämämme varrelta. Moni asia on jäänyt kummittelemaan sinne jo lapsuudesta asti. Rajaton ja suuri alitajuntamme ohjailee päätöksiämme ja saatamme olla niistä täysin tietämättömiä.

Tätä kautta pääsemmekin kivasti kirjassa käsiteltyyn aiheeseen suggestio, joka on kommunikaation muoto, jonka tarkoituksena on saada kohdehenkilö kokemaan asioita tai toimimaan halutulla tavalla. Mainonnassa käytetään paljon erilaisia suggestioita. Olen huomannut, kun monet ihmiset ajautuvat ostamaan jotain täysin tarpeetonta tavaraa tai palvelua ainoastaan mainonnan takia. Mielenkiintoinen tuo ihmisen mieli. Toiset ihmisetkin tekevät tätä toisille tietoisesti tai tiedostamattaan, luovat mielikuvia tai ärsykkeitä ja saavat heidät toimimaan esimerkiksi positiivisella tai negatiivisella tavalla. Oman mielen hallinta on tällöin tärkeää, ettei ajaudu tekemään huonoja ratkaisuja. Itsellänikin on parannettavaa, että saan torjuttua kielteiset ja negatiiviset ärsykkeet.

Läheisillä ihmisillä on suuri vaikutus. On tutkittu, että jos sinulle 3 tuttavaa tulee sanomaan, että näytät sairaalta, todennäköisesti alat itsekin uskomaan siihen, koet itsesi sairaaksi ja lähdet kotiin mittailemaan kuumetta. Kannattaa muistaa, että kaikki rajoitukset luot omassa päässäsi ja ne vaikuttavat eniten omaan tekemiseen ja tulevaisuuteesi. Ei anneta muiden masentaa.

Mielen hallinta ulottuu myös omaan kehoon. Jaakko kertoi, että positiivisilla ajatuksilla itsestään ja terveydestä, myös oman kehon tilaa pystyy kohentamaan. Olisi mielenkiintoista testata, että minkälaisiin tuloksiin tällaisella voisi päästä.

”Voittajat tekevät asioita, joita häviäjät eivät suostu tekemään.” Tony Robbins

 

Kirjoita ylös omat arvosi ja unelmasi. Yksi konkreettisista ohjeista, jota kirjan mukaan jokaisen olisi hyvä toteuttaa. Kirjaamalla ylös asioita, joita pidät tärkeinä ja tavoittelet, tulet todennäköisesti ne myös saavuttamaan. Tämä kirja opetti minua paljon arvojen merkityksestä ja ymmärrän niiden asettamista taas paremmin. Joululomalla minulla onkin aikaa miettiä ja laittaa omat arvoni paperille. Unelmia minun pitää hieman kauemmin työstää. En koskaan ole tarkkaan tiennyt minkälaisen elämän haluaisin, mutta ehkä arvojen jälkeen lähden pohtimaan tätä.

”Kun oppilas on valmis, opettaja ilmaantuu.” Koen, että tällä hetkellä olen valmis vastaanottamaan tietoa ja kehittymään. Olen välillä jopa innoissani kirjottaessani näitä esseitä ja yritän oppia jotain lukemistani kirjoista.Olen keskittynyt lukemaan lähiaikoina henkiseen kasvuun liittyviä kirjoja ja tämä oli hyvä lisä muiden jatkoksi. Joidenkin mielestä positiivisuudesta ja sen vaikutuksista toistelu on turhaa, mutta minä en koe niin. Maailmaan mahtuu vielä lisää hymyä, naurua ja muiden auttamista.

Me pystymme tähän!

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!