Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Somemarkkinoinnin trendit vuonna 2017

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Mitkä ovat nousevia sosiaalisen median trendejä vuonna 2017? Kuoleeko Twitter, nostaako Snapchat yhä entisestään suosiota, tajuammeko Facebookin mahdollisuudet? Lukiessani tutkimuksia ja artikkeleja sometrendeistä vuonna 2017 törmäsin moniin erilaisiin näkökulmiin, mutta löysin myös paljon yhtäläisyyksiä. Sain jonkunlaisen käsityksen siitä, mihin asioihin kannattaa juuri nyt keskittyä ja mitä kanavia pitää silmällä. Nostaisin itse kolmeksi tärkeimmäksi trendiksi liikkuvan kuvan, Facebookin sekä henkilökohtaiset Chat-sovellukset. Näiden lisäksi tutkimuksissa puhuttiin myös paljon chatboteista ja tekoälystä eli virtuaalisesta asiakaspalvelusta, mutta siihen perehtyminen tällaiselta torvelta vie oman aikansa.

Liikkuva kuva kaikessa sen muodoissaan (perinteinen video, animaatiot, gifit, live-videot, vertikaalivideo jne.) tulee jatkamaan kasvua räjähdysmäisesti some-alustoilla vuonna 2017. // Tomi Sirén, Arla

Kyseistä Kurion tutkimusta vuodelta 2016 lukiessani videot nousivat sielläkin esille hyvin vahvasti. Vuonna 2017 ne jatkavat nousukiitoaan. Videolla on monia erimuotoja, ja erityisesti live-videot sekä My stories- videot yleistyvät yrityksien markkinointikäytössä.

Live-videoissa on niiden ainutlaatuisuus, jännitys ja aitous, kukapa tylsää ja epäaitoa materiaalia jaksaisikaan töllöttää? Live-videoissa parasta on se, että katsoja pääsee reaaliaikaisesti kommentoimaan ja vuorovaikuttamaan yrityksen kanssa. Omasta mielestäni nämä ovat oivallinen keino yritykselle jakaa tietoa, omaa arkea ja hienoja tarinoita. Tämä vaatii myös heittäytymistä ja uskallusta, sillä sisältöä ei voi etukäteen niin tarkkaan suunnitella. Me emme ole vielä kokeilleet tätä omissa somemarkkinoinnin- projekteissa, mutta ehdottomasti tänä vuonna pitää ottaa tämäkin keino haltuun.

Ja hei, tässä muuten teille vielä ihan uunituore uutinen: nyt myös YouTube on ottanut viimein live-ominaisuuden käyttöön, ja kaikki tilit joilla on yli 10 000 seuraajaa voivat kokeilla sitä! Mahtavaa, jään seuraamaan mielenkiinnolla.

Toinen ”videohitti” on Snapchatista alkunsa saanut My stories ominaisuus, joka on viime vuoden aikana laajentunut myös Instagramiin sekä Facebookin Messengeriin. Kaikkea ei kuitenkaan kannata tuutata My stories osioon, sisällön täytyy olla kiinnostavaa, tietenkin. Itse seuraan monia yrityksiä niin Snapchatissa ja Instagramissa, ja koen, että Storisien avulla pääsen lähemmäksi heidän arkeaan. Tykkään erityisesti siitä, kun videoilla on ihmisiä. Yritys tuntuu heti paljon tutummalta ja helposti lähestyttävämmältä.

Mielestäni Stories- ominaisuus on mahtava tapa tapahtumien markkinoinnille. Itse olen käyttänyt tätä ominaisuutta Instagramissa Designtorin markkinoinnissa, ja kuvannut tapahtumapäivän aikana pätkiä torin fiiliksistä ja meiningistä. Uskon, että videon avulla seuraajamme saa paljon kattavamman kuvan tapahtumastamme varsinkin itse tapahtumapäivänä, kuin pelkkien kuvapostausten perusteella. Ehkäpä joku jopa nousee kotisohvalta, ja tulee paikanpäälle katsomaan meininkiä!

”In fact, WhatsApp, Facebook Messenger, Viber and WeChat together have more users than the big networks: Facebook, Twitter, LinkedIn, and Instagram.”

some-taulukko

Kun mietin omaakin puhelimenkäyttöäni, suurin osa ajastani kuluu Whatsupissa, myös Facebook Messenger on aktiivisesti käytössä. Nyt jos koskaan yritysten tulisi siis oppia hyödyntämään myös näitä kanavia markkinoinnissa ja myynnissä. Toki chättäily erilaisten brändien kautta tuntuu vähän vieraalta, mutta tämäkin tulee luultavasti yleistymään vuonna 2017, ainakin lukemieni artikkeleiden ja tutkimusten perusteella. Itsekin uskon näin, sillä koko ajanhan ihmiset haluavat henkilökohtaisempaa ja henkilökohtaisempaa palvelua, näin todetaan myös digimogulin blogissa: Toisaalta uudenlaiset ympäristöt mahdollistavat entistä henkilökohtaisemman ja yksityisemmän dialogin asiakasviestinnässä tai markkinoinnissa.

Viimeisimpänä päästäänkin sitten vanhaan kunnon Facebookiin. Sehän on toiminut markkinoinninkanavana jo pidemmän aikaa, mutta sitä ei suinkaan saa unohtaa. ”Tämä voi olla liian tuttu, mutta se on kova. Nyt pitää viimeistään ymmärtää Facebook, sen kustannustehokkuus ja tavoittavuus ovat aivan ylivoimaisia markkinoijalle, erityisesti mainonnassa. // Christina Forsgård, Netprofile”

Itse en ymmärrä Facebook-markkinoinnista läheskään niin paljon kuin pitäisi. Osaan kyllä mielestäni kirjoittaa innostavia ”JIIHAA!” ”WOOHOO!” ”TÄTTÄRÄÄ”- postauksia, mutta ne kun eivät yksin riitä. Täytyisi vielä osata mainostaa niitä, ja juuri oikealle kohderyhmälle. Tässä on paljon kehittymisenvaraa, ja aionkin kevään aikana käydä jonkin koulutuksen liittyen tehokkaaseen Facebook-markkinointiin.

Somemarkkinoinnin trendeihin perehtyessäni sain hyvää osviittaa siitä, mikä on in ja mikä out. 2017 on minulle kehittymisen vuosi. Haluan tulla oman alani asiantuntijaksi, ja tällä hetkellä itseäni kiinnostavin ala on markkinointi. Meidän kehittämämme uusi somemarkkinoinnin projekti ”Somerukset” tulevat varmasti opettamaan minulle paljon. Selkeän roolijaon avulla voimme projektissa päästä kehittämään omaa erikoisosaamistamme. Tiedossa on toivottavasti siis paljon uuden oppimista, uusia asiakkaita, uusia kokeiluja ja uusia kanavia!

Esseen lähteet:

Kurio – Tutkimus: Somemarkkinoinnin trendit vuonna 2017

www.digimoguli.fi/blogi/digimarkkinoinnin-trendit-2017

http://www.dagmar.fi/uutiset/some-trendit-2017

www.forbes.com/sites/jimmyrohampton/2017/01/03/5-social-media-trends-that-will-dominate-2017

www.blog.hubspot.com/marketing/social-media-predictions-2017

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!