Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

sosiaalinen vai sosiaalisesti taitava

Kirjoitettu 02.12.15
Esseen kirjoittaja: Essi Kinnunen
Kirjapisteet: 2
Kirja: Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot
Kirjan kirjoittaja: Liisa Keltikangas-Järvinen
Kategoriat: 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Aina ajoittain mieleeni nousee hiljaisten ja äänekkäiden erot. Akatemialla suuri osa on niitä äänekkäitä ja heidät tietysti huomataan, välillä se turhauttaa todella paljon. On myös raskasta, kun tuntuu, että joutuu tekemään enemmän töitä saadakseen arvostusta, koska ei ole aina pitämässä itsestään ääntä. Sosiaaliset ihmiset ovat siis niitä arvostetuimpia, mutta mitä sosiaalisuus lopultakin on?

En pidä huomion keskipisteenä olemisesta yleensä ottaen, vaan se on erittäin kuumottavaa. Oma perhe ja kaverit ovat tietysti aivan eri asia, mutta varsinkin uusissa ympäristöissä olen sivusta seuraajana, kunnes olen saanut tilanteesta selkoa ja tiedän miten käyttäytyä. Mietin sanomisiani paljon, katselen ja pohdin asioita, mutta en sano mitään, ellei oikeasti ole pakko. Tietyissä tilanteissa myös annan muiden tehdä asiat, joskus myös niin että tiedän tekeväni asiat itse paremmin, mutta jos puuttumiseni asiaan saattaisi aiheuttaa hämmennystä tai eripuraa, pysyn hiljaa. Tästä johtuen vaikutan usein välinpitämättömältä, kylmältä, ehkä jopa laiskalta tai tyhmältä. Kaikki nämä ovat täysin vastakohtia sille, millainen ihminen oikeasti olen. Sosiaalisuudella tarkoitetaan sitä, miten kiinnostunut ihminen on muiden seurasta. Sosiaaliset taidot tarkoittavat taitoa selvitä sosiaalisista tilanteista. En siis ole sosiaalinen ihminen, mutta omaan kyllä sosiaalisia taitoja.

Vietän aikani mieluummin parin ihmisen kesken, kuin suurissa ihmisjoukoissa. Haluan tuntea, että minua kuunnellaan, jos puhun ja sanomisellani on todella merkitystä. Haluan, että minun annetaan tehdä asiat omalla tavalla rauhassa, eikä kukaan ole koko ajan ottamassa selkoa tekemisistäni. Saan enemmän tyydytystä siitä, että hoidan konkreettisesti asioita, kun keskustelen niiden tekemisestä. Ison ryhmän keskustelutilanteet ovat ehkä pahimpia tilanteita, niissä usein sulkeudun täysin ja annan niiden puhua, joilla on sanomista tai jotka haluavat itseasiassa vain kuunnella omaa ääntään. Tuntemattomien kanssa en ryhmässä tule toimeen tai oikeastaan en edes yritä tulla, mutta kahdestaan tai pienessä porukassa pystyn keskustelemaan ja saamaan asioita aikaan, vaikka en ihmisiä etukäteen tuntisi. En näe syytä kaveerata ihmisten kanssa tai jutustella small talkia, vaan minulle riittää, että saadaan työt hoidettua asiallisesti. Harmi vain, että joillekin se ei silti riitä, vaan he tarvitsevat sanallista tiedotusta ja varmistelua. Kannattaisiko työantajan lopultakin olla kiinnostuneempi sellaisesta työnhakijasta, joka kertoo, ettei pohjimmiltaan ole kovin sosiaalinen eikä jatkuvasti kiinnostunut muista ihmisistä, mutta arvostaa ja kunnioittaa heitä. Hän ei aina pidä jokaisesta ihmisestä, mutta katsoo, ettei se asioiden hoitumiseksi ole tarpeenkaan. Ainakin voin hyväksi puoleksi itsestäni rehellisesti sanoa, että ei mene keskittyminen ihmisten kanssa jutusteluun vaan hoidan työt takuu varmasti huolella loppuun. Sitä eivät kaikki voi sanoa. Korkea sosiaalisuus voi olla ihmiselle myös ongelma.

Hiljaisia ihmisiä pidetään usein ujoina ja haluttomina tehdä yhteistyötä. Mielestäni hiljainen ja ujo eivät kuitenkaan ole sama asia. Vaikka on hiljaa, se ei tee ujoa vaan useimmiten, ainakin minä itse haluan harkita asioita ennen kuin puhun mitään ja sitten tilanne saattaakin olla jo ohi. Kyse ei ole siitä että, en uskalla mitään sanoa, aina en vain koe tarpeelliseksi, että pääsen sen oman asiani tuomaan esille, varsinkin jos tunnen että se ei tuo lisäarvoa. Henkilökohtaisesti en tunne olevani ujo, koska kuitenkin pärjään tietyissä sosiaalisissa tilanteissa varsin hyvin, eikä uskalluksen puute ole se ongelma.

Koska en pidä itsestäni huomioita ja annan äänekkäiden hoitaa asiat, saatan vaikuttaa siltä, että en pärjäisi esimerkiksi asiakastilanteissa. Tämäkään ei ole totta, koska osaan toimia niissä tilanteissa aivan hyvin, kunhan siinä ei ole joku puhumassa päälle vaan saan rauhassa miettiä mitä sanon ja kuinka haluan tilanteessa edetä. Työpaikoilla tarvitaan ihmisiä, joilla on hyvät sosiaaliset taidot. Varsinaista sosiaalisuutta tarvitaan vain harvoissa ja rajatuissa työtehtävissä. Minun kannattaa siis keskittyä enemmän ns. asiantuntijuustehtäviin, koska niissä pääsen tekemään asioita omalla tavallani. Jutustelu tuntemattomien kanssa ei ole minun osaamisalaani, ei sitä tarvitse välttämättä pakottaakaan vaan antaa sellaisten hoitaa, jotka siitä nauttivat.

Sosiaaliset taidot eivät ole sama asia kuin sosiaalisuus. Sosiaalisuus tarkoittaa halua olla ihmisten kanssa ja sosiaaliset taidot sitä, miten on ihmisten kanssa, sosiaalisuus on synnynnäistä ja sosiaaliset taidot opitaan pienenä. Kuitenkaan sosiaalinen ihminen ei välttämättä omaa sosiaalisia taitoja ja toisin päin.  Ihmisen sosiaaliset taidot eivät kuvasta vain hänen kykyään selvitä sosiaalisesta tilanteesta – hänen kykynsä arvostaa ja kunnioittaa muita, kykynsä ottaa huomioon heidän oikeutensa. Mielestäni minulle on lapsuudessa opetettu hyvät sosiaaliset taidot tai ainakin vahvat käyttäytymissäännöt, joiden mukaan toimiminen välillä vain vaatii hiljaisuutta.

En oikeastaan tiedä, miksi tästä asiasta puhuminen on minulle aina niin tunteisiin menevää ja vaikeaa tai edes miksi mietin tätä asiaa näinkin paljon. Ennen en edes ole ollut sellainen ihminen, joka puolustaisi kenenkään oikeuksia, mutta lähiaikoina on tuntunut siltä, että alkaa menemään lähes syrjinnän puolelle ja sietokyky ylittyä.  Ehkä kaikki tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että en ikinä ennen ole ollut samankaltaisessa tilanteessa ja akatemialla ollessa tulee pohdittua kaikkia asioita tarkemmin ja kyseenalaistettua toimintaa, koska kaikki tehdään niin eri tavalla kuin normaalissa koulussa. Jos opiskelisin Rajakadulla, ei olisi mitään ongelmia, koska olen aina ryhmästä löytänyt itselleni jonkun samankaltaisen ihmisen ja esimerkiksi ryhmätöissä tiedän aina vahvuuteni. Akatemialla ollessa se oma pieni porukka ei riitä, vaan pitäisi koko talon tietoon viedä itsensä ja tekemisensä tai sitten vaan tyytyä osaansa hiljaisena ja jollakin tapaa aliarvioituna. Sosiaalisuuden sijasta tulisi puhua velvollisuuden- ja vastuuntunnosta ja työpaikalla vaadittavasta käyttäytymisestä. Aina se esillä olo ei ole tarvittavaa, vaan pitäisi enemmän pohtia sitä, tuonko tässä esille itseäni tai sanomaani.

Olen päättänyt ajatella asian siltä kannalta, siinä vielä onnistumatta, että ei sillä loppujen lopuksi ole väliä. Koska sosiaalisena pidetyt ihmiset tekevät asiat ajattelematta hiljaisia, niin minäkin aion jatkaa asioiden tekemistä omalla tavallani ja en kuitenkaan tule loppuelämääni akatemian ympäristössä viettämään. Usein äänekkäät ihmiset suorastaan ärsyttävät minua jatkuvalla esillä olollaan ja itsensä hehkutuksella, mutta olisihan se välillä itse olisi kiva osata olla esillä enemmän ja pitää itsestään meteliä, jotta ei jäisi ihan huomiotta. Kuitenkaan ei ketään voi pakottaa muuttumaan toisenlaiseksi ja en näe siinä mitään haittaa, että ei aina ihmisten seura kiinnosta. Ikinä ei ole ollut vaikeuksia löytää samanlaisia ihmisiä tai saada työpaikkaa tähän mennessä, joten tiedä miksi pitäisi muuttua. Minulle tärkeintä on töiden teko ja sitä voin aivan hyvin jatkaa ja uskon että tulen löytämään tulevaisuudessa juuri sopivan paikan itselleni, jossa enemmän arvostetaan käytännön ihmisiä kuin äänekkäitä ihmisiä. On totta, että jotkut tilanteet ovat vaikeita sietää, esimerkiksi jos joku tuntee tarvetta puhua minun puolestani, koska en ehtinyt itse mitään vielä sanoa, mutta täytyy vain opetella puremaan hammasta, antaa tilanteiden rauhoittua ja ehkä sitten puuttua asiaan. Aina olen ajatellut, että mieluummin olen hiljaa ja vaikutan kylmältä, kuin puhun ohi suuni ja vaikutan tyhmältä ja miksipä sitä muuttamaan.

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!