Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Start with why

Kirjoitettu 11.12.16
Esseen kirjoittaja: Neea-Eveliina Mäkinen
Kirjapisteet: 1
Kirja: Start with why (Ted talk)
Kirjan kirjoittaja: Simon Sinek
Kategoriat: 1.2. Oppimisen taidot ja työkalut, 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut, 4.2. Johjajan / valmentajan taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Kaikille on annettu sama määrä kapasiteettia, samat raaka-aineet ja älyä, millä työstää näitä. Mistä sitten johtuu, että osa ihmisistä menestyy tuotteillaan, tarinoillaan ja persoonallaan? He tekevät siitä kiinnostavan kertomalla muille, miten se hyödyttää heitä.

Suurin osa aloittaa myyntinsä, markkinointinsa, puheensa kertomalla mitä tehdään, sen jälkeen siirrytään kertomaan, kuinka ja sitten vasta miksi. Ongelma tässä on se, ettei se ole järin kiehtovaa tai kiinnostavaa, Ei ihmisiä oikeasti kiinnosta mitä sinä teet vaan miksi teet sitä, koska sillä on yleensä vaikutusta häneenkin. Kääntämällä kerronnan järjestyksen päinvastaiseksi, saadaan ihmiset oikeasti kiinnostumaan, ostamaan ja innostumaan, koska vasta silloin, kun hyödyt on kerrottu, muulla on merkitystä.

pylpyra

Vaikuttamalla ihmisiin miksi-lähtöisesti, heidät saadaan uskomaan samoihin asioihin johon sinäkin uskot ja se on avainasemassa sitouttamisen kanssa. Kun ihmiset uskovat samoihin asioihin, he työstävät sitä, tekevät järjettömiä määriä tunteja sen eteen, jotta se toteutuisi. Tämä on avain menestykseen. Ihmiset tekevät hyvin vähän muiden vuoksi ja paljon itsensä vuoksi. Miksi he tekevät asioita on, koska he uskovat niihin ja mitä he tekevät koska uskovat, on jotta muutkin näkisivät sen, mihin he uskovat. Tämä on toimiva ketju sillä, kun yksi vakuuttuu ja uskoo aidosti johonkin, ja se ohjaa hänen tekemistään, hän toimii esimerkkinä samalla tavalla toimiville ihmisille. Ja näin alkaa kuumimpien hittien vallankumous.

Harvoin halutaan myöntää, että ihmiset ovat näin egosentrisiä, mutta se on täysin luonnollinen/alkukantainen tila olla. Vain asioilla, joilla on itselle merkitystä, ovat itselle arvokkaita. Siinä ei ole mitään hävettävää. Tekemällä vain asioita, joilla on vain itselle merkitystä, on taas hieman liian itsekeskeistä ja vältettävää. Näillä kahdella on siis suuri ero.

Tagit: , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!