Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö
VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Jim Collins tiimeineen pitää Stockdalen paradoksia yhtenä tekijänä, joka on tekemässä hyvistä yrityksistä parhaita yrityksiä. Hyvistä yrityksistä parhaiksi kehittyneissä yrityksissä johtajat kykenevät säilyttämään uskonsa vaikka raskaat ajat koettelisivat ja he kohtaavat tosiasiat suoraan, niitä kiertelemättä. Tärkeää on pysyä realistisena ja kohdata kunkin tilanteen todelliset tosiasiat, olivatpa ne mitä vain, eikä harhailla optimistisuuden pilvilinnoissa kierrellen haasteita ja haasteisiin juurtavia asioita. Firmaa koettelevat haasteet tulee kohdata silmästä silmään.

 

Stockdalen paradoksi

“Säilytä usko siihen, että sinulle käy lopulta hyvin, vaikka koetkin vaikeuksia.

                                ja

Kohtaa kulloisenkin todellisuuden julmimmat tosiasiat, mitä ne sitten ovatkaan.”

 

Nyt kun takana alkaa olemaan kaksi vuotta tiimiyrityksessä toimimista olen huomannut, että osassa ihmisistä Stockdalen paradoksi näkyy selkeästi ja vahvasti, tuntuu tulevan luonnostaan. Osalle ihmisistä tosiasioiden myöntäminen tuntuu vaikeammalta, asioita katsellaan hieman kapeammin ja kaunistellaan eikä härkää tartuta yhtä tarmokkaasti sarvista. Näkyvimmin tämä on mielestäni tullut esiin tiimin dialogissa, kun on alettu koputtelemaan konfliktin poikasta ja tulee kommenttia, että eihän tuolla nyt ole niin väliä. Tuntuu, että tilanteet myös koetaan syyttävänä jotakuta henkilöä kohtaa, puhutaan ihmisestä eikä asiasta. Tämä taas kyllä varmasti juontaa myös turvattoman ympäristön suuntaan osittain, mutta varmasti myös asioiden kieltämisellä on roolinsa. Toisaalta, jos asioita ei kohdata niin silmästä silmään kun olisi tarpeen, onko paradoksin toinen puoli saanut täyden ylivallan ja ihminen ajattelee pelkästään optimistisesti; olipa tilanne mikä tahansa niin kyllä tämä jotenkin selviää ja ollaan kuivilla vesillä.

Millä saa kahden asian, uskon ja realistisuuden/asioiden avoimen kohtaamisen 50/50 tasolle eikä niin, että usko on 90/100 realistisuus 10/100? Voiko tällaista yleensäkään harjoitella? Itse ajattelen, että se on ehkä asennekysymys. Synnynnäisesti asioita katselee varoen, hieman hälläväliä -asenteella tai innostuen haasteista, miten vain, mutta omaan päätöksentekoon voi vaikuttaa puntaroimalla omaa ajattelua ja asennoitumista asioihin. Tähän ehkä tarvitaan ihmiseltä oivaltamisen hetki, ymmärrys että itselläkin on vain käsitys jostain asiasta eikä totinen fakta, ennen kuin omaan asenteeseen ja ajatteluun pääsee kajoamaan.

”Säilytä usko siihen, että sinulle käy lopulta hyvin, vaikka koetkin vaikeuksia.”

Nyt kun Korona koettelee koko yhteiskuntaa Stockdalen paradoksi tuntuu todella ajankohtaiselle. Projektit peruuntuu ja kaatuu, rahaa ei tulekaan sieltä mistä on suunnitellut eikä normaali työnteko ole enää ollenkaan mahdollista, vaan melkein kaikki on siirtynyt etänä tehtäväksi. Osa ihmisistä uskoo suosituksia jota ”ylemmiltä tahoilta” tulee meille, osa toteaa että teenpä tai en asiaa X niin lopputulema ei paljoa eroa ja tästä selvitään. Antamassani esimerkissä on ehkä myös hieman omapäistä asennetta vaikuttamassa tekemiseen.

Isoimmin, merkittävimmin Korona on vaikuttanut omaan työntekooni uhkaamalla tapahtumaamme, JKL Drift Kingiä. Järjestimme tapahtuman ensimmäisen kerran viime kesänä ja tapahtuma meni hyvin, olemme tehneet töitä tapahtuman järjestämiseksi uudelleen tulevana kesänä viimevuotista isompana ja parempana. Tapahtuma uhkaa peruuntua. Tapahtuman opeista kiitollisin olen ollut siitä, miten se on näyttänyt luottamuksen kasvun ja sen merkityksen, tiimityöskentelyn kultaisuuden, riskien oton palkitsevuuden ja opettanut ja kasvattanut koko meidän projektiryhmää. Vaikka tapahtuma jouduttaisiin perumaan kokonaan niin mehän olemme jo ehtinee oppia kaiken tämän, mitä tähän mennessä ehdittiin.

Omalta osaltani huomaan, että en tartu tosiasioihin niin tiukasti mitä toivoisin tarttuvani. Huomaan tämän tiimiliideriydestäni – en toimi niin että osuuskuntamme liikkuisi siihen suuntaan johon toivoisin sen menevän. Päätökset joita tulisi tehdä on isoja eikä yksiselitteisiä. On vaikea puntaroida eri vaihtoehtojen välillä, mikä on tärkeintä ja mikä kantaa pitkällä katselemisella parhaan hedelmän ja huomioiden sen, että meidän on tarkoitus valmistua noin 10kk päästä. Oleellinen seikka on myös että olemme tiimi, päätökset tehdään yhdessä. Haastavaa tässä on juurikin se, että emme kaikki ole 50/50 asemassa paradoksin suhteen vaan kallistumme kukin kullekin puolelle.

Siihen uskon, että asiat kääntyvät lopulta suotuisaan ratkaisuun, tulipa vastaan mitä vain. Tälle on naureskeltukin, en kauheasti stressaa vaan luotan että asiat menevät omalla painollaan, mutta tietenkin se vaatii työtä ja oman osuuden että hommat rullaa eteenpäin.

Koen tosiasioiden kohtaamisen ja niiden läpi käymisen todella tärkeäksi ja koen sen tiimiyrityksessäkin todella relevatiksi asiaksi. Jotta meidän tiimissä päästäisiin syvemmälle asioihin pyrin omalta osaltani tuomaan eri näkökulmia enemmän esiin ja painottamaan asioista puhumista enkä ihmisistä, korostamaan että ei ole kyse henkilökohtaisuuksista. Olen omissa puheissani suora eikä olisi pahitteeksi, jos mietin päässäni miten sanon asiat – suorasta puheesta ei kun ei kuitenkaan tarvitse tinkiä mielipiteitä ja asioita esiin tuodessa. Viime aikoina meillä on ollut muutamia todella hyvin fasilitoituja treenejä ja synnytyksiä – fasilitointi on ollut meidän tiimissä laiminlyötyä ja itselläni meni kauan ennen kuin todella ymmärsin mitä se oikein on ja miten se näkyy. Fasilitointiin en ole perehtynyt, mutta aloitan sen heti tulevana torstaina webinaarilla, joka kertoo miten fasilitoida etätapaamisia – aika akuuttia näin Koronan aikana etätreenejä ja palavereja suorittaessa. Hyvää fasilitointia hyödyntämällä toivon saavuttavamme tiimissä syvempää dialogia ja parempaa ilmapiiriä sekä kaikkien läsnäoloa.

 

 

 

 

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!