Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Storycraft

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Luin kirjan tarinankerronnasta, koska minua kiinnostaa kirjoitustyylini kehittäminen. Yleensä olen ottanut oppeja, vaikutteita ja esimerkkejä lukemistani kirjoista, joita arvostan tai joiden kirjoitustyylistä olen pitänyt itse. Kokeilen aina silloin tällöin uusia twistejä, mutta olen silti sitä mieltä, että myös minulla on täysin oma tyylini kirjoittaa omia tekstejäni, kuten näitä esseitä. Näin silti hyödylliseksi opetella hieman tarinankerrontaa ja tarinoiden rakennetta.

 

Kirja lähestyy tarinankerrontaa enemmänkin journalistisesta näkökulmasta kirjoittajan ollessa entinen Oregonian -lehden päätoimittaja. Uskon silti, että kirja on hyvä opas kelle tahansa, kuka on kiinnostunut tarinankerronnasta ja kirjoittamisesta.

 

 

Hyvät tarinat

 

Hyvät tarinat ovat tottakai mukaansatempaavia. Hyvät kirjoittajat omaavat selkeän oman tyylin, mutta pystyvät myös muuttamaan sitä aina sen mukaan, millaista tunnelmaa he haluavat tarinalleen luoda. Hyvät kirjoittajat osaavat käyttää kuvaavia termejä erinomaisesti ja saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Ei varmaan ole turhaan keksitty sanaa ”mielikuvitus”, kun sitä ajattelee ja lähtee purkamaan. Mieleen siis syntyy hyvin vahvat kuvat siitä, miten asiat etenevät tarinassa vaikka luet pelkkiä kirjaimia, sanoja ja lauseita vaalealta paperilta yksi toisensa jälkeen. Hyvien tarinoiden lukemista on ihan oikeasti vaikeaa lopettaa, koska ne ovat niin jännittäviä ja innostavia, ettei voi välttyä halulta saada selville tarinan loppuratkaisu.

 

 

Tarinoiden kulku

 

Ainakin meille opetettiin jo ala-asteella tarinoiden rakennetta. Tarinoissa pätee edelleen jotkin samat perussäännöt, hyvänä esimerkkinä näistä on draaman kaari. Tarinoissa on myös jotain muuta kiehtovaa sisällä. Tarinoiden rakenne voi hieman vaihdella, vaikka draaman kaari pysyykin totuutena. Monet kirjailijat aloittavat huippukohdasta, jotta saavat heti lukijan huomion. Kun lukijan huomio on saatu, aletaan tarinaa avaamaan hieman alusta. Keinoja on monia, mutta pääasiana on pitää tarina kiinnostavana ja lukija janoamassa jakuvasti lisää.

 

Kirjailija ei saa missään nimessä olla tylsä. Tekstin täytyy elää jatkuvasti ja sen mukaan täytyisi osata käyttää sanoja ja lauseita. Eikä sinun tarvitse olla kirjailija, kunhan kirjoitat jonkinlaista tarinaa, ei ihmiset halua sitä lukea jos siinä ei ole mitään eläväisyyttä.
Tarinassa ei saa olla mitään ylimääräistä. Oikeastaan, parhaat tarinankertojat pyrkivät poistamaan tekstistä kaikki ylimääräiset sanat mitä on mahdollista poistaa. Avaimena on käyttää sellaisia sanoja, jotka kuvaavat asioita mahdollisimman paljon, kuten adjektiiveja. Adjektiivit herättävät tarinaa eloon, kunhan ne vain valitsee oikein. Hyvät tarinankertojat yrittävät saada jokaisesta lauseesta täydellisen parhaine mahdollisine sanoineen.

 

Hyvillä tarinoilla on mielestäni joitain ominaispiirteitä. Omasta mielestäni teksti ja tarina on hyvää silloin, kun se opettaa jotain uutta, käyttää fiksuja ja erilaisia sanoja, kuvailee tarinassa esiintyviä asioita melko yksityiskohtaisesti (riippuu tarinan tyylistä, mutta itse pidän yksityiskohdista), on hauskaa luettavaa ja siitä tulee tunne, että ei halua lopettaa. Hyvä teksti on myös sellaista, joka etenee jatkuvasti ja jota on pakko lukea siksi kun ei tiedä seuraavan käänteen takaa tulevaa muutosta.

 

Tarinan etenemiseen on pari kikkaa, joita voi kokeilla. Ehkä nämä kikat ovat helpommin sovellettavissa fiktiossa, mutta olen varma, että niistä on hyötyä muutenkin. Lukijan saa pysymään jännityksessä joko mysteerin avulla tai jännityksen avulla. Näillä kahdella on huima ero, vaikka molemmat ovat jännittäviä vaihtoehtoja.
Mysteerin taktiikka on tarinassa käytössä silloin, kun jotain tarinalle oleellista on jo tapahtunut ja haluat pitää lukijan tarinan talutusnuorassa tarinan loppuun asti, kun selvennät tekstin aikana, mitä. Jännityksen taktiikkaa käytetään, kun tarina kertoo että jotain tulee tapahtumaan, mutta lukijalle ei kerrota vielä mitä. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa, että lukijalle kannattaa antaa enemmän tietoa, kuin mitä tarinan henkilöllä on tarinassa. Tällöin lukija haluaa nähdä, kuinka tarinan henkilölle käy.
Kolmas kikka jota voi käyttää näiden molempien kanssa yhdessä, on aikapaineen luominen tarinaan, joka lisää jo valmiiksi joko mysteerillä tai jännityksellä aiheutettua kutkuttavuutta. Perusideana tarinoiden kertomisessa on kuitenkin aina jännityksen jatkuva lisääntyminen loppua kohti. Liian hitaan ja liian nopean etenemisen välillä on todella hieno ero, joka mielestäni erottaa hyvät tarinat huonoista. Yllä olevia tekniikoita soveltamalla vaikka vuorotellen tai muuten sekaisin, voi tarinasta saada upean. Loppupeleissä on kyse kuitenkin kirjailijan omasta luovuudesta tuottaa mielettömän upeaa tekstiä.

 

Vaikuttaisi siltä, että tarinoiden kertominen on jatkuvaa tasapainoilua nopean, hitaan, jännittävän, tylsän, monimutkaisen ja yksinkertaisen välillä.

 

Vielä en itse osaa kertoa tarinan muodossa asioita kauhean hyvin, koska olen pääasiassa kirjoittanut esseitä ja omia analyysejani kirjoista ja välillä muistakin asioista. Silti, tarinat ovat kuitenkin mieleenpainuvin tapa kertoa asioita toisille, etenkin jos ne on mukaansatempaavia. Jokaisella on varmasti omassa tuttavapiirissään ainakin yksi hyvä tarinankertoja, vaikka he eivät sitä tietäisikään. Olen päättänyt ottaa omaksi tavakseni kuunnella sellaisia ihmisiä erityisen tarkkaan ja oppia, minkälaisia sanoja, lauseita ja tunnelmaa he tarinoissaan käyttävät. Tunnelma liittyy aina hyvin vahvasti tarinan luonteeseen ja siksi sillä on niin suuri merkitys. Kaikki se liha, mitä kertoja luo tarinan ympärille tulee pienistä yksityiskohdista tarinan sisällä, jotka lopulta luovat kokonaisuuden.

 

Aion opetella tarinankerrontaa samalla tavalla kuin opettelen kirjoittamista, koska olen havainnut sen hyväksi tavaksi juuri itselleni. Kaikki ne asiat, joita luen, imen jotain itseeni ja omaan tyyliini. Saatan joskus käyttää samoja sanoja tai lauseita kuin joku muu, mutta ajan myötä muodostan omat lauseeni ja käyttämäni sanat kirjoituksiini, kun olen oppinut ajattelemaan uudella tavalla. Esikuvilta on aina hyvä oppia jotain, sen olen ainakin itse huomannut. Heitä ei kuitenkaan kannata seurata sokeasti ja menettää omaa itseään matkalla. Jokainen tarinankertoja puhuu siis ”omalla kielellään”, josta on hyvä ottaa mallia.

 

Hyviä tarinankertojia, joita olen itse viime aikoina lukenut:

 

Tucker Max (tuckermax.com) – Minulla ei ole pitkään aikaan ollut niin hauskaa luettavaa käsissäni, kuin tämän ”herrasmiehen” kommellukset. Hän kirjoittaa mielestäni äärimmäisen hyvin käyttäen hauskoja metaforia ja nasevia vitsejä taidokkaasti. Jutut ovat todella hauskoja, kunhan niitä ei ota liian vakavissaan. Näistä tosielämän tarinoista voi oppia todella paljon, ainakin mitä tulee kirjoitustyyliin.

 

J.R.R Tolkien – Tarvitseeko mies enempää esittelyjä? Tuskin. Äärettömän elegantti ja eeppissävytteinen tyyli saa mielikuvituksen laukkaamaan loputtomiin, vaikka jotkut väittää tätä tylsäksi kirjaenglanniksi.

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!