Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Storytelling

Kirjoitettu 30.11.20
Esseen kirjoittaja: Lotta Kankainen
Kirjapisteet: 3
Kirja: Storytelling työkaluna
Kirjan kirjoittaja:
Kategoriat: 1. Oppiminen, 1.1. Oppimisen suuntaviivoja, 1.2. Oppimisen taidot ja työkalut, 6. Markkinointi

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Rakastan tarinoita, yhä edelleen, vaikka lapsuudesta on vierähtänyt jo tovi. Tarinallistaminen mainoksissa jää mieleeni ja etenkin tunteisiin vetoaminen. Esimerkiksi tuo Elisan mainos, missä isä tulee lopulta hakemaan poikansa kotiin, niin surullinen ja koskettava.  Mikä ei taas uppoa on kuiva puhe tai tylsät ihmiset, ne eivät ole koskaan iskeneet minuun. Huomasin tämän mm. Tiimiakatemian synttäreillä, tavoitteenani oli jutella mielenkiintoisten ihmisten kanssa ja verkostoitua. Jos ihminen on mitään sanomaton en saa siitä mitään irti, valitettavasti. Mieleeni jäi yhden alumnin tarina rosvopaistista festareilla ja telttasaunaan tupsahtaneista vieraista. En muista hänen nimeeän, mutta muistan tarinan. Kuinka voisin kehittää itseäni tarinan kertojana, että veisin tarinan siihen muotoon, jotta saisin sen kuulostamaan mielenkiintoiselta ja etenkin bisneksen teossa myytyä sen asiakkaalle.

 

“KAUAN SEN JÄLKEEN, KUN YLEISÖ ON UNOHTANUT NIMESI JA ESITYKSESI OTSIKON, HE MUISTAVAT TARINASI. SIKSI MESTARIESIINTYJÄT OVAT NIIN OIVALLISIA TARINANKERTOJIA.”
-CHIP & DAN HEATH

 

Lähden käymään läpi 12 vinkkiä suulliseen tai kirjalliseen (bisnes) tarinaan ja kerron kuinka kävi meidän epäonnistuneelle Vahvuuslaskennallemme.

    1. Ensiksi on tärkeää kiteyttää tarinan pääsanoma ja ydinviesti.Tullakseen huipputiimiksi täytyy mokata monesti ja oppia niistä.
    2. Seuraavana steppinä on hallita aloituskeinot, yksinkertainen tapa on esitellä aika,paikka ja henkilö.Marraskuussa tiimimme Onixia järjestää koko Tiimiakatemialle ennen näkemättömän joulu Vahvuuslaskennan.
    3. Sisällytä tarinaan konfliktia ja draamaa, sopivissa mittasuhteissa jännitteitä ja hetkiä, kun on tyyntä myrskyn edellä.Vahvuuslaskeentaan oli projektiryhmällä hyvä idea, pikkujoulut. Näitä lähdettiin toteuttamaan iloisin mielin ja ensimmäisenä meinasi mennä metsään jo glögin määrää laskettaessa. Ostoskoriin melkein tuli 200litraa glögiä, 20 litran sijaan. Päivää ennen vahvareita osa onixialaisista ei ollut ollenkaan tyytyväinen videoomme, se oli heidän mielestään liian tylsä, joten päätimme hätäpäissämme tehdä uuden.
    4. Käytä kontrastia ja vastakohtia, ne helpottavat asioiden hahmottamista.Hetki, kun luulemme, että kaikki menee nappiin ilman kertausharjoitusta ja minkään tekniikan opettelua koituu jo siinä hetkessä kohtaloksemme. Nopea ohjeistus kaikille ja helppo työnjako niin hyvä tästä tulee.
    5. Yllätä. Pieni yllätys vaikuttaa tehokkaammin kuin isompi asia, jota kuulija on osannut odottaa.Kaikkien tietoisuuteen ei ollutkaan tullut, että esitetään toinen video mitä alun perin. Tämä aiheutti hämmennystä yläkerrassa olleissa tiimiläisissämme. Yllärinä tuli myös kun tekniikka petti aivan totaalisesti.
    6. Jätä aukkoja ja tilaa päätellä asiota itse.Mitä koko tilaisuuden kannalta merkittävää tapahtuu, kun kaikki projektiryhmälläiset 1+2 jäävät alas. Ja yläkerralla on vain esityslista, mitä käyttää runkoja.
    7. Käytä aisteja puhuttelevaa kieltä.Aistin, että tästä on tulossa fiasko ja tekisi mieli vajota maan alle. Huomaan jo paljon virheitä, tässä vaiheessa ja en kykene enää korjaamaan tilannetta. Mutta jälkeenpäin ajateltuna, onneksi epäonnistuimme, JES!
    8. Käytä yksityiskohtia, ne tuovat kiinnostavuutta ja uskottavuutta tarinaan. Etenkin aisteja helliviä.Urhea Onixia lähti innolla rakentamaan jotain sellaista mihin ei vielä tieto tai taito kenelläkään riittänyt tarpeeksi. Epäonnistuimme henkilöinä, projektiryhmänä ja ennen kaikkea tiiminä. Kuitenkin tämän epäonnistumisen mukana nousi, myös muita tärkeitä ongelmia esiin. Huomattin jo ennen tätä sallivassamme ympäristössä voi itkeä vaikka koko treenit. Ja näin tein. Epäonnistuminen painoi kovaa.
    9. Käytä metaforia ja sanoja, jotka herättävät visuaalisa mielikuvia. Olemmeko vain mielimaassa kulkeva joukko epäonnistujia. Emme lainkaan, kun otamme opiksemme tästä erheestä. Olemme seuraavan kerran tietotekniikan ihmelapsia tälläisessä streemaus-tapahtumassa.
    10. Jos mahdollista kerro tarina yhden päähenkilön kautta. Silloin yleisö voi samaistua helpommin tarinaan.Tässä opetuskertomuksessa oli suuressa osassa koko tiimi, jos tarinan olisin kertonut pelkästään omana kasvutarinani niin olisi jotain oleellista saattanut jäädä pois.
    11. Käytä dialogia, myös sisäinen dialogi on kiinnostavaa, itsesi tai jonkun muun tarinan henkilön kannalta.Lähdimme purkamaan koko tapatumaa heti tapahtuma jälkeen ”paniikkipalsussa”. Kaikkien ajatukset sai antaa tulla kuuluviin ja tunteiden nähdyksi. Kuitenkin joidenkin mielipiteet saattoivat jäädä ajatuksen tasolle ja ne eivät tulleet ulos. Onneksi puimme vielä koko asian kertaalleen läpi treeneissä.
    12. Puhutko julkisessa tilaisuudessa? Tee esityksestäsi visuaalinen, josta on helppo napata kuva. Katsojillasi on myös yleisö siellä kännykkä ruutujen takana.Valmistimme esityksestä visuaalisen, oli joulukuusi ja kaikki. Kaikki visuaalinen olikin mietitty todella tarkkaan. Mutta tekniikan pettämisen vuoksi ei siitä kaikki päässeet nauttimaan, harmi.

 

Storytelling työkaluna, tuo valtavasti uusia työkaluja mitä voi hyödyntää tarinan kertomisessa liittyi se sitten markkinointiin tai esiintymiseen. Kurkkaa ihmeessä tuo kirja, jos tarvitset uusia työkaluja.

 

Tagit: ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!