Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Syö se sammakko!

Kirjoitettu 09.08.18
Esseen kirjoittaja: Anna-Mari Back
Kirjapisteet: 2
Kirja: Eat that frog! 21 Great Ways to Stop Procastinating and Get More Done in Less Time
Kirjan kirjoittaja: Brian Tracy
Kategoriat: 3.2. Yrittäjän taidot ja työkalut

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Minulla on aina ollut tapana kirjoittaa listauksia kaikesta siitä mitä pitää tehdä. Liimailen post-itejä asuntoni seiniin, kirjoitan to do-listaa kännykkäni muistioihin, rustailen hoidettavia hommia vihkojen kulmiin ja toisinaan jopa omiin käsiini, ettei jokin tärkeä unohdu. Tämä on erittäin hyvä tapa, jotta voi suunnitella mitä tekee milloinkin ja missä järjestyksessä ja saa järjestelmällisen kokonaiskuvan tehtävien hommien määrästä. Tehdyn homman voi aina sitten viivata yli ja tulee hyvä mieli.

Minun ongelmani tässä tekniikassa on se, että koen asian olevan jo puoliksi eli miltei oikeastaan kokonaan tehty, kun olen kirjoittanut sen ylös. Ajattelen, että nyt voin lepuuttaa aivojani tältä stressiltä, kun kaikki tehtävät on kuitenkin jo ylhäällä minulla ja voin hoitaa ne sitten kun katselen listaa tarkemmin. Tämä saattaa hidastaa päämäärääni pääsyä hyvinkin paljon. Listoillani on luonnollisesti tärkeitä tehtäviä, joita saattavat olla esimerkiksi työhakemuksen tekeminen, opintojen kirjaus, markkinointisuunnitelman laatiminen omalle projektille ja sitten on myös senkinkaltaisia tehtäviä kuin siivoa, lajittele kirppisvaatteet kasaan, vie tyhjät kosmetiikkaputelit muovinkeräykseen, etsi se kadonnut muistitikku ja niin edelleen.

Kun lopulta sitten alan tarkastelemaan listaa aikeissa laittaa hihat heilumaan, ajattelen usein, että on kiva aloittaa helpoimmista hommista. Ne kun saa pois alta, niin voi keskittyä kaikkein tärkeimpiin hommiin sitten huolella, kun ei ole muuta mielen päällä. En voisi mitenkään kirjata opintoja, jos kotini on sotkuinen ja tiskit tiskaamatta. Se häiritsisi minua liikaa. Ja samalla kun siivoaa voisi oikeastaan etsiä sen kadonneen muistitikun, koska pakkohan sen on jossain täällä asunnossa olla. Ja ennen kuin huomaankaan olen koko päivän tyhjentänyt kaappejani löytämättä muistitikkua, mutta paljon kaikkea muuta mielenkiintoista, kuten vanhoja päiväkirjoja, joita voi jäädä tunti kausiksi selailemaan. Samalla olen siivonnut kaiken tip top, mutta pian huomaankin olevani jo liian väsynyt tekemään, niitä kaikkein tärkeimpiä hommia. Noh ne voi jäädä huomiselle, onpahan sitten kiva alkaa tekemään niitä, kun on kotonakin siistiä. Mutta niin tulee seuraava päivä ja nappaan jälleen helpompia tehtäviä listaltani ensimmäiseksi suoritettavaksi. Koska, niitä helppoja tehtäviä tulee aina lisää. Aina olisi kaiken maailman pienempää ja isompaa askaretta tehtäväksi, jos olisi vain tarpeeksi aikaa niitä tehdä.

Toimin siis täysin päinvastoin kuin kirjassa Eat that frog opetetaan. Mahtavaa! Noh, tästä on suunta vain ylöspäin ja onhan tämä kyllä aina ollut hyvinkin tiedostettu toimintatapa, jonka vain jostain syystä olen itselleni sallinut. Eat that frog -kirjassa toistetaan hyvin paljon kirjan yksinkertaista pääsanomaa: tee päivän tärkein tehtävä ensimmäisenä. Sitä toistetaan niin paljon, että luulisin sen olevan paukahtanut jo omaan päähänikin. Kirjassa sanotaan, että 20 prosenttia siitä mitä teet, tuo 80 prosenttia päiväsi tuloksista. Ymmärrän tämän tekniikan hyödyt hyvinkin. Vaikka luulen ajattelevani, että tärkeät tehtävät ovat listoillani jo puoliksi tehtyinä ja tallessa odottamassa niiden suorittamista, ne ahdistavat ja stressaavat minua vähintäänkin alitajuntaisesti jatkuvasti. Lopulta niiden tekemiseen voi tulla jopa liian suuri muuri, kun on jo tarpeeksi kauan vältellyt. Kuinka paljon helpompi olisikaan hengittää, kun vain tekisin ne hommat mitä pitääkin? Kuinka paljon ansaitummin voisin illalla katsoa Netflix -sarjoja, kun tietäisin, että olen ansainnut oman hetkeni?

kirjassa neuvotaan priorisoimaan omat tehtävät ja tähän on olemassa monia eri tekniikoita, joista jokainen voi valita itsellensä parhaiten sopivan tavan. Itse pidän Tiimiakatemialtakin tutuksi tulleesta nelikentästä, jossa tehtävät valitaan sen perusteella, kuinka kiireinen ja tärkeä tehtävä on. Nelikentälle on helppo sijoittaa kaikki tehtävänsä, vaikka en koekaan, että omassa elämässäni voisin välttämättä kovin paljoa delegoida tai jättää kokonaan tekemättä asioita.

nelikenttä

Toisinaan pystyn toimimaan tämän mallin mukaan oikeinkin hienosti. Näinä päivinä kaikki menee juuri niin kuin pitääkin, teen tärkeitä asioita, saan aikaan paljon ja voin illalla olla tyytyväinen itseeni. Syy miksi onnistun noina päivinä, on edeltävän illan päätöksessä. Ennen nukkumaan menoa kirjaan itselleni ylös kaikki tehtäväni ja järjestyksen missä ne teen. Päätän mielessäni, että en lipsu vaan teen kaiken juuri niin kuin pitää. Ja kun olen todella tehnyt päätökseni ja uskon siihen itsekin, kaikki sujuu tuosta noin vain. Päättäminen ja oma asenne siihen, että nyt mä p*rkele onnistun ja teen sen, onkin kaiken A ja O.

Kirja sai minut osittain myös ahdistumaan. Oli jatkuvaa puhetta siitä, kuinka voi tehdä aina vain enemmän ja enemmän ja kuinka oman suoritustason voi maximoida ja kuinka pitää suunnitella aikataulu tarkasti pitkiksi ajoiksi etukäteen, jopa vapaa-ajallekin. Mietin mielessäni, haluanko elää tällaista elämää? Suorittaa jatkuvasti ja katsoa kalenterista milloin voin istahtaa levähtämään? Joka päivä? Tiedän, että en ole sellainen superihminen ja tavallaan kadehdin niitä, jotka tämänkaltaiseen elämään pystyy. Mutta on myös hyvä ymmärtää omat elämän arvot, eikä yrittää muuttua väkisin kokonaan toisenlaiseksi, vaikka se varmasti menestystä toisikin.

Jatkossa aion kuitenkin katsoa to do -listojani ajatuksella jo niiden rustausvaiheessa ja merkata erikseen ne tehtävät, jotka olisi hyvä suorittaa ensimmäisenä. Ja yritän tosissani tehdä illalla ennen nukkumaan menoa päätöksen siitä, että huominen onnistuu, useammin!

Tagit:

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!