Tiimiakatemia on Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yrittäjyyden huippuyksikkö

Tahdonvoimaa, tahdon voittaa

Kirjoitettu 10.12.15
Esseen kirjoittaja: Claudia Kalin
Kirjapisteet: 2
Kirja: Tahdonvoiman käytöohje
Kirjan kirjoittaja: Frank Martela
Kategoriat: 8. Henkinen kasvu, 8.3. Havahtuminen - ihmisenä kehittyminen

VN:F [1.9.22_1171]
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Rakas kämppikseni Miia luki eräänä päivänä tämän kirjan yhdeltä istumalta ja käveli sitten huoneeseeni ilmoittamaan, että lauantaina meditoimme sitten 11 tuntia. (Ja tähän väliin voin todeta, että viime syksynä Miialla melkein napsahti jos tiimimme Saara edes mainitsi sanan meditointi.. ) No sanoin vaan, että jassoo, mikäs siinä. Miialla on tapana joskus innostua jostain, kuten hän omassa esseessäänkin kirjoitti. Minua se ei haittaa, tuopahan jotain vaihtelua arkeen. Itse en niin pahasti seonnut tästä kirjasta (muutenkin tuppaan ottamaan asiat aika rauhallisesti..), mutta sain kuitenkin hyviä juttuja tästä irti omaan arkeen.

Mitä on tahdonvoima?

”Se on voimaa sanoa ei väärille asioille ja voimaa sanoa kyllä oikeille asioille.”

”Tahdonvoimassa on ehkä enemmän kyse asenteesta kuin fyysisestä resurssista.”

 Rakensin kokonaisen Zorro-piirin elämästäni, ja kerron kohta kohdalta miten onnistun tavoitteissani käyttäen kirjan metodeja apuna.

Zorro-piiri tarkoittaa sitä, että keskitytään yhteen haasteeseen kerrallaan ja laajennetaan pikkuhiljaa. Kun hallitsee yhtä elämä aluetta, saa siitä energiaa myös muihin. Jos taas yrittää taituroida kaikkea yhtä aikaa, suorituskyky alenee. On aika todennäköistä, ettei onnistu missään kunnolla.

 

Tahdonvoimaesseeseeeeen

 

1. Yksi herkkupäivä viikossa

Tämän aloitimme Miian kanssa jo alkusyksystä hyvin tuloksin. Kyse ei ole mistään linjojen tarkkailusta, vaan siitä, että huomasimme napostelevamme lähes päivittäin. Ja kun aloimme vähentää sitä, tuntui olo energisemmältä. Sokeristahan on kirjoitettu nykypäivänä vaikka mitä kauhuartikkeleita, kuinka se on myrkky jne. Itse en ole koskaan kovin fanaattinen, mutta sokerin vähentäminen on minulle osa terveellistä ruokavaliota. Ja olen tosiaan huomannut, että herkuttelun vähentäminen tekee olosta virkeämmän.

Miten?

Tärkeintä tämän saavuttamisessa on ympäristön muokkaus. Kun kaapista ei löydy herkkuja, ei niitä tule syötyä. Olen nimittäin onneksi sen verran laiska ja pihi, etten viitsi kauppaan herkkuja varten raahautua, vaikka mieli tekisi. Ullakolla on kyllä edelleen Sipsisankareiden sipsejä, mutta niiden kohdalla toimii kirjan 20 sekunnin sääntö; kun mieliteon toteuttaminen lykkääntyy vain niinkin vähän aikaa kuin 20 sekuntia, on korkeampi kynnys toteuttaa sitä.
Kun esimerkiksi ne herkut eivät ole aivan käden ulottuvilla, joutuu niiden saamiseksi näkemään vaivaa ja siinä ajassa ehtii ajatella vähän pidemmälle. Oikeastaan tämä sääntö siis johdattaa toiseen metodiin eli tiedostamiseen. Tiedosta mitä päässäsi pyörii, mistä ajatukset ja halut kumpuavat. Olen yrittänyt lisätä tietoisuutta itsestäni esimerkiksi tunteiden suhteen; kun tunne tulee, yritän jäljittää, mistä se sai alkunsa. On auttanut jonkin verran varsinkin ärsyyntymisen ja stressiahdistuksen kanssa.

 

 2. Nukkumaan klo 23.00

Olen huomannut viime aikoina yhä vahvemmin, että olen todella illanvirkku ihminen. Yht’äkkiä kahdeksan aikaan illalla saan energiapiikin, ideoita ja innostusta. On muuten todella rassaavaa, että sitten onkin mentävä piakkoin nukkumaan. Joskus kyllä kanavoin sen energian joihinkin luoviin juttuihin (kirjoittamiseen, käsitöihin tms.), mutta se on ikävää, että siihen aikaan ei pahemmin asiakkaille viitsi soittaa.. 😀 Minulle siis sopisi hommat, joita voisin tehdä vapaasti vaikka kahdentoista aikaan yöllä. Mutta minkäs teet kun eletään aamuihmisten maailmassa.. Onneksi tässä on aika monta vuotta sopeuduttu, kyllä hommat hoituu päiväaikaankin, mutta virtaa on enemmän illalla.
Olen nyt tällä viikolla kokeillut mennä jo yhdeltätoista peiton alle, sillä haluaisin kuitenkin mielellään nukkua 7-8 tuntia, että jaksan. Toistaiseksi tästä kokeilusta on vain seurannut se, että pyörin 45 minuuttia, pohtien kaikkea jännää. Ikävät ajatukset eivät valvottaneet minua, vaan jälleen kerran kaiken maailman ideat. Mutta en luovuta vielä, katsotaan nyt miten tämä lähtee rullaamaan.

Miten?
Ympäristö auttaa tässäkin. Jos Miian menee aikaisin nukkumaan, ei sitä pahemmin kehtaa enää mölytä. Lisäksi olen opetellut tiedostamaan paremmin ajan kulkua; sammuttamaan tietokoneen ajoissa, jättämään sen vielä yhden jakson Netflixistä katsomatta.
Aloin kokeilla tätä vähän tuon herkkupäivän rinnalla, vaikka pitäisikin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Halusin kuitenkin ihan testimielessä yrittää. Sitten kun olen saanut ykköskohdasta rutiinin ja keskityn tähän paremmin, auttaa tässä varmasti myös onnistumisten Merkitsee joka ilta ylös, mihin aikaan kävi nukkumaan. Viime vuonna kokeilin myös unisovellusta, josta näki koko ajan kasvavan univelkakäyrän ja monta muutakin kiinnostavaa asiaa. Itseään voi huijata, mutta paperia ja sovellusta ei.

 

3. Säännöllinen liikunta

 Nykyisin käyn jo kaksi kertaa viikossa tanssitunneilla, mikä on viime vuodesta hyväksi havaittu rutiini. Tanssi on liikuntamuotona sellainen, että tulee kuntoiltua huomaamatta. Eli se on ainoita lajeja, josta todella nautin. Tämän lisäksi haluaisin kuitenkin ehtiä lenkille kerran pari viikossa sekä venytellä. Ihan siksi, että tulee istuttua niin paljon ja kökötettyä koneen ääressä, että pelkät tanssitunnit ei riitä. Lisäksi ulkoilmaa kyllä tarvitsisin enemmän kuin vain kävelymatkat akatemialle ja takaisin. Varsinkin kun asuu nykyään niin keskustassa.

Miten?
Tässä luulen, että parhaiten toimii jaettu päämäärä. Ollaan jo Miian kanssa puhuttu, että seuraava yhteinen haaste voisi olla kuntokuuri. Kumpikaan ei esimerkiksi kuntosaleista tykkää, mutta onhan se fakta, että siellä saa monipuolisimmin harjoiteltua. Ja lenkkeilyssäkin auttaa seura. Muutamilla yhteislenkeillä on nimittäin huomattu, että juoksemista ei voi lopettaa jos toinenkaan ei lopeta. Toinen ihminen vierellä kannustaa ja haastaa sopivasti.

”Yksi tehokkaimmista tavoista saavuttaa päämäärä on tavoitella sitä yhdessä. Se motivoi ja energisoi meitä. Toiset myös tukevat ja ymmärtävät.

Tässä toki auttaisi myös jokin konkreettinen tavoite, mutta voin myöntää, että siihen ei minun kuntoiluinnostukseni riitä. Haluan ennemminkin, että kuntoilu tuntuu hyvänä olona: joku kerta lenkillä huomaa, että nythän se sujuu.
 

Miksi nämä ensimmäiset kolme? Mitä väliä niillä on akatemian suhteen? No ensinnäkin pohjaan ne kirjaan; ”Tahdonvoiman ylläpito alkaa ihan perusasioista. Syömällä oikein ja nukkumalla riittävästi annamme tahdonvoimallemme parhaan fyysisen pohjan toimia.” Se oli taas hyvä muistutus siitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lukion psykanopettajani sanoin: Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Monesti tuppaa itsekin menemään siihen harhaan, että on työminä ja kotiminä. Loppujen lopuksi kuitenkin on vain yksi ihminen ja yksi elämä. Toki sitä olemukseltaan ja käytökseltään on erilainen eri paikoissa; meillä on monta eri roolia elämässä. Mutta perusasiat antavat pohjan kaikelle toiminnalle. Kyllähän sen jo järjellä tietää, että väsyneenä tai nälkäisenä ei pysty antamaan parastaan.
Ja tässä on muuten akatemian hyviä puolia. Voin kirjoittaa itselleni todella hyödyllisestä aiheesta, pohtia omaa elämänhallintaani ja se on opintosuoritus. Harvassa paikassa se onnistuisi. Nämä pohdinnat olisi tehtävä kolmelta yöllä kun ei saa unta. Ja siitä en itse ainakaan koskaan pääse konkretiaan ja toteutukseen asti.

 

4. Kirjojen luku ajoissa

Tämä on turhauttavaa. Jo tämän syksyn tavoitteena minulla oli päästä kunnon lukurytmiin ja lukea kirjoja ajallaan, jotta loppuvaiheesta ei tulisi taas kiire. Ja kuinka kävikään.. Aloitin kyllä heti syksyn alussa lukemaan, mutta silti en onnistunut. Tiedän miksi kirjoja luetaan. Tykkään lukea niitä, opin niistä ja esseistä pyrin aina tekemään itselleni hyödyllisiä. Mutta silti luen tällä hetkellä kirjoja siksi, että se on velvollisuus. Jos jättäisin kirjapisteet tekemättä, en olisi minä. Ns. pakollisissa asioissa olen kuuliainen, mutta silti minua ajaa nyt toimimaan vain deadline, joka lähestyy uhkaavasti. Haluaisin lukea siksi, että oppisin, en siksi, että säilyisin luotettavana ja huolellisena ihmisenä, joka tekee velvollisuutensa.
Keväällä tähän on tultava asennemuutos. Laskeskelin, että kirjapisteitä olisi tultava neljä kuukaudessa eli yksi viikossa. Se tarkoittaa sitä, että joka päivä on luettava ja joka toinen viikko kirjoitettava. Ne on tavallaan minun läksyjäni. Ystävilläni yliopistossa on tehtävänään miljoonia raportteja, esseitä ja tenttejä, joita varten aherretaan yömyöhään. Minulla on kirjapisteet.

Taitoprofiiliani läpikäydessä arvioin itseni johtamisen taidot huonommaksi kuin mitä toiset sanoivat. Mielipiteeni pohjautuvat tähän kirjapiste asiaan. Kun minulla on valinnan vapaus ja kukaan ei määrää tarkasti mitä tehdä, laiskistun. En osaa ohjata itseäni tarpeeksi tarkasti/ankarasti. Meni tunnelmat vähän negatiivisen puolelle, mutta luulen, että tässäkin asiassa ensiaskel on se, että olen tiedostanut tämän asian.

Miten?

Liikaa ei voi korostaa ympäristöä. Meidän tiimistä ainoastaan Saara on tehnyt kirjapisteitä ajoissa ja saavuttanut yhdessä asetettuja tavoitteita. Se on aika surkeaa. Ei tule positiivista ryhmäpainetta toimia kun kukaan muukaan ei ahkeroi lukuja ajoissa. Silloin on helppo antaa itselleen lupa laiskotella: Kun ei noi muutkaan.. Eipä sitä tietenkään voi muita syyttää siitä, ettei saa pisteitä tehtyä, mutta kyllä seura vaikuttaa paljon. Kirjankin mukaan olemme todella alttiita vaikutuksille ja lisäksi kaikki tämä tapahtuu tiedostamatta.
Syy siihen, että olen ylipäätään saanut jotain aikaiseksi, on se, että Miia on hurahtanut kirjojen lukuun. Ei siinä rinnalla halua ihan laiska luuseri olla. 😀
Joka tapauksessa, minusta meidän pitäisi tiiminä vähän keskustella tästä probleemasta. Jos kaikilla on vaikeuksia, mitä voisimme tiiminä tehdä asialle? Kirjat on kuitenkin osa meidän oppimista, joten miksei asiaa voisi ottaa vähän vakavammin ja pohtia yhdessä toimintatapoja. Itsellä ainakin selkeä on se, että pitäisi varata viikosta rohkeammin aikaa lukemiselle. Lähteä vaikka toimistolta aavistus aikaisemmin jos pystyy.
Lisäksi keinona tässä minua auttaa jo mainitsemani pilkkominen. Jaan tavoitteeni pienempiin osiin: lukemista päivittäin, essee kahden viikon välein. ”Lopputuloksen sijaan keskity prosessiin.”

 

Haasteet ja niiden selätys

Joka päivä kohtaan haasteita tai vastoinkäymisiä yrittäessäni tavoittaa asettamiani tavoitteita. Tähän kirja tarjosi todella paljon keinoja.

Kun lipsahtaa

Kun epäonnistut ja annat otteesi lipsua, on kirjan mukaan parasta vain antaa anteeksi. Tavalliset itsekontrollin aseet: syyllisyys, stressi ja häpeä eivät toimi. Täytyy vain mennä eteenpäin ja keskittyä tulevaan. ”Olennaista tiedostaa virheensä ja hyväksyä, että sellainen tapahtui.” Ja niin kliseistä kuin se ehkä onkin, niin virheistä oppii.
Jälleen kerran oman toiminnan tiedostaminen on avainasemassa. Ei mikään ihme, että mindfulness on nyt noussut niin pinnalle, sehän tuntuu olevan vastaus kaikkeen.. ”Paras tapa lisätä itsekontrollia on ymmärtää miten ja miksi se pettää.”

Kun iskee väsymys, stressi ja epätoivo

Itseään ei pidä pakottaa, ei kannata sitoa itseään penkkiin ajatuksella: nyt sitten luet! Parempi hyväksyä, että välillä pitää levätä, jotta jaksaa taas jatkaa. Kirja neuvoo pitämään rehellisen seitsemän minuutin tauon, jolloin ei tee töitä. Ei kannata ruoskia itseään taon tarpeesta, totta kai ihminen väsyy, se on normaalia.
Väsymyksen hetkellä on helppo lipsahtaa: ”annan itselleni luvan toimia toisin vain tämän kerran”. Oikeasti jaksaisimme vielä, mutta tahdonvoimaa ei ole enää riittävästi. Siksi on tärkeää levähtää, jotta jaksaa olla luovuttamatta.

Itse ainakin tunnistan itseni käyttävän monesti tuota ”vain tämän kerran”- ajattelua. Ja kirjasta sain oivalluksen, että se johtuu siitä, että huomioni ei ole tarpeeksi kiinnittynyt päämäärään. Kun keskittyy päämäärän sijasta saavutuksiin, on helpompi retkahtaa. Esimerkkinä: ”Jes, nyt sain tehtyä kaksi kirjapistettä! Voin löysäillä loppuviikon.” Ylipäätään en ole tarpeeksi päämäärätietoinen. Saatan vaikuttaa tunnolliselta, mutta kotioloissa olen laiskanpuoleinen. Toisten edessä olenkin tarkempi ja teen hommani kunnolla, mutta kun pitää vastata vain itselleen, olen löysempi. Tästä onneksi päästään seuraavaan oivallukseen. ”Oletko moralisoinut tavoitteen? Tunnetko huonoa omaatuntoa, kun et saavuta sitä?”, kirja kysyy. Bingo. Kumpikin osuu oikeaan. Totta kai tunnen itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi kun taaskaan ei lukuhomma onnistu ajoissa. Ja yleensä tavoitteessa epäonnistumiseen reaktio – joskin outo sellainen – on luovuttaa ja antaa kaiken mennä päin seinää. Jos esimerkiksi syö yhden herkun, nostaa helposti kädet pystyyn ja toteaa jo epäonnistuneensa, joten nyt kaikki on ihan sama. Tehty mikä tehty.

No onneksi kirjojen suhteen en ole koskaan vielä luovuttanut. Tunnollisuus motivoi kuitenkin. Haluaisin vain, että homma olisi aavistuksen helpompaa. Ettei tarvitsisi viimeiseen asti rustata. Kovan motivaation lisäksi myönteiset tunteet estävät kirjan mukaan tahdonvoiman väsymistä. Syksyllä minulla ja Miialla olikin haasteena olla mahdollisimman positiivinen. Siitä sai pirusti energiaa, joten sanoinkin Miialle, että voitaisiin taas tuoda sitä asennetta enemmän kehiin.

 

”Kohdenna energia siihen, miten voisit tehdä toisin tulevaisuudessa, ettet sortuisi enää samaan virheeseen.”

 

Tagit: , , , ,

Keskustele artikkelista

Kirjoita kommentti

Kirjoita allaoleva koodi viereiseen kenttään roskapostin suodattamiseksi, kiitos!